Ajattelin mielessäni että viikko saa riittää. Seitsemän yötä unikoulua, sitten jokainen omaan sänkyynsä ja Amppu omaan huoneeseen nukkumaan. Amppu huutelee öisin jos huutelee.
Eilispäivä ei luvannut hyvää, päiväunienkin kanssa taisteltiin ja Amppu oli kiukkuinen. Nukkumaan mentiin kuitenkin vain kahden minuutin huutelulla. Tuntia myöhemmin Amalia huudahti taas. Huokaisin, mutta Amalia jatkoikin uniaan ilman apuja.
Minä kipusin yläkertaan ja näin painajaisia. Kun kolmelta heräsin tuntui kuin olisin nukkunut ikuisuuden. Mutta ei siksi että olisin ollut pirteä, olin väsyneempi kuin nukkumaan mennessäni. Kuulostelin ääniä, mutta en kuullut mitään. Jossain vaiheessa nukahdin.
Aamulla juuri ennen seitsemään viereeni tuotiin iloinen lapsi. Yön aikana oli tullut kaksi samanlaista huudahdusta kuin illalla, mutta Amppu ei tarvinnut vettä, ei särkylääkettä, ei isän vakuutteluja siitä että kaikki on hyvin.
Nyt Ampun sänky on siirretty omaan huoneeseen. Petivaatteet ovat tuulettumassa pakkasessa. Ensi yönä nukumme kaikki. Minäkin.
Hetsku, täynnä varmuutta.
1 kommentti:
"8. yö taas saapuu painajaisineen, ja kaikki paitsi uni on turhaa....
No ei se niiin huonosti mennyt. Huudahteluja tuli alkuyöstä. Oletettavasti heräsin niistä jokaiseen, vaikka nukuinkin eri huoneessa ja lämmitin (makuuhuoneessa oli noin 17 astetta "lämmintä" ilman lämppäriä) hurisi tasaisesti. Neljä aikaan Amppu alkoi huutaa suoraa huutoa. Äitin ilmestyminen huoneeseen ei tainnut helpottaa asiaa, toiko se mieleen menneisyydestä idean että maitoa, maitoa, juuri nyt! Mutta ei annettu maitoa. Puolentoista tunnin "no nytkö se nukahti" ja Ampun "ähäkutti, senkin kiusaajat, kun ette pysy sänkyni vieressä" ajatusten jälkeen kaikkien ajatukset siirtyivät unimaailmaan.
Unessa yritin saada selville miten viroksi sanotaan en tiedä (tai tiedän, en enää aamulla musitanut varmaksi). Se oli vaikeaa. Yksi sanoi että ensin pieni g, sitten öö, sitten iso Hoo ja kohta toinen vironkielinen neuvoi toisin.
Lähetä kommentti