On kuulkaa semmoinen homma, että me aika suurella todennäköisyydellä muutetaan Suomeen heinä-elokuun vaihteessa. Sanon "suurella todennäköisyydellä" vaikka olen ihan varma että muutosta. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, jos esimerkiksi MikkoMikko halutaan Microsoftin toimitusjohtajaksi (en tiedä menisikö se, mutta niillä on kai johtaja vielä haussa) tai jos minua pyydetään töihin Berliiniin.
Muuttaminen. Ajatus muutoksesta voi olla ihan kiva juttu, mutta se konreettinen muutto. Uhhhh.
Joka heinä-elokuun vaihteessa työpaikalla porukka vaihtuu ja aina toisinaan pääsee aika läheltäkin todistamaan muuttamisen tuskaa. Viime kesänä tuskan leijailleillessa ympärillämme päätin, että aloitan muuttovalmistelut samantien. Karsin kirjahyllystä paperikassillisen kirjoja. Osa kirjakasasta vietiin ulos talosta, mutta mihin se loppu kirjakassi hävisi? Taitaa valitettavasti olla vielä jossain täällä.
Syksyllä Washingtonin tuntumasta muutti yksi kaveriperhe Suomeen. Saimme taas muistutuksen että lähdön alla on kaikenlaista muutakin hommaa kuin pelkkä pakkaaminen, kaikki voivat olla kipeänä ja voi olla että siinä ei sitten enää käydä viimeistä kertaa kiertämässä lempipaikkoja. Vuodenvaihteessa katsoimme telkkarista Tavarataivas-dokumentin (voin suositella), ja parastaikaa yksi kaveri tekee tuskaillen muuttoa Suomeen. Muutto ja tavaraähky muistuttuvat koko ajan itsestään.
Juttelimme uudenvuodenpäivänä toisen kaveriperheen kanssa muuttoasioista. He ovat tulleet maahan samaan aikaan kun me ja lähtökin koittaa aika tarkalleen samoilla hetkillä. Todettiin että tavaraa on kertynyt, sen roudaaminen maksaa ja eikä Suomessa tule olemaan yhtä paljon neliöitä niiden säilyttämiseen kuin täällä. Päätimme yhteisenä uudenvuodenlupauksena aloittaa muuttohomman ajoissa (vaikka siis mähän oon mielestäni sen aloittanut jo), ja sovittiin että aina kun jotain saa tehdyksi, siitä pitää lesoilla kovaäänisesti.
Nyt olisi kiva pärisyttää rumpuja, mutta ihan vielä ei ole lesoilun aika kun mitään ei ole kannettu ulos talosta. Lupaan että huomenna jo on. Tänään on nimittäin inventoitu vaatehuone ja otettu rekistä pois yksi iso kassillinen vaatteita joihin emme enää mahdu tai joita emme muuten vain enää pidä. Huomenna viemme sen kassin Amalian kanssa vaatekeräyslaatikkoon noin 70 metrin päähän.
Valitettavasti vaatekomerosta ei tullut otettua ennen-kuvaa, jälkeen-kuva voisi olla aika vaikuttavan näköinen. Mutta tosiasiassa tavaraa on sieltä siis poistumassa se kassillinen, loput tavaroista siirrettiin vaan pois päivittäisen käytön tieltä kellariin (joka alkaa muuttua aikamoiseksi rojuhuoneeksi).
Tänään tavaramäärä itseasiassa kasvoi, mutta tavaralla jonka hankinta kestää mielestäni kriittistäkin tarkastelua. Tokitoki lapset kasvaisivat sisäsiisteiksi aikuisiksi ilman pottaakin, mutta ihan niin minimalistiselle linjalle emme vielä ole menossa.
Koska Amppu ei vielä liiku mihinkään, hän viihtyi potallaan ihan hyvin heti hän keksi miten siinä reikätuolissa istutaan ja tasapaino löytyi. Vaikka Amputti onkin älykäs, isänsä tänään suorittaman "minkä (läpinäkyvän) kupin alta vitamiinipullo löytyy" -testin perusteella jopa nero, en silti vielä kehuskele että Amppu heti ymmärsi miksi potalla istutaan. Yhtäkaikki, ymmärtämättäänkin pääsi heti ns. täydelliseen suoritukseen. Hyvä Amppu!
Hetsku, joka uskoo että pienin askelin kehitymme ja järjestymme täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti