Amputtilainen kävi tänään 9-kuukatisneuvolassa. Oli kiinnostavaa kuulla "viralliset" mitat, sillä tuntuma oli että pituuskasvu olisi vähän rauhoittunut. No. Täytyy alkuun todeta että ainoa melko varma mitta vauvalla on kai paino. Päänympärystä tai pituutta mitattaessa kaksi ammattilaista saa eri tulokset, niin kuin tänäänkin.
Hoitajan mukaan Amalia on 81,5cm pitkä, mitä lääkäri ei voinut uskoa todeksi ja sai itse uskottavamman 79cm:n tuloksen. Lääkäri käytti samaa mittaustekniikkaa mutta ehkä hiukan enemmän myös aikaa - parantaisiko se tarkkuutta? Se jäi kuitenkin viralliseksi mitaksi. Amppu huitelee pituuskäyrien yläpuolella ja on edelleen noin puoli vuotta edellä keskivertoamerikkalaista. Painoa on Amppulaisella 9,24kg. Siinä jää jälkeen 90% amerikkalaisesta ikäluokasta. En tiedä mikä Ampun painoindeksi on, mutta tuskin ylipainoinen.
Lieneekö syynä ikäisiään isompi koko vai isompi kiinnostus vuorovaikutukseen, mutta Amppulainen ei ole juuri kiinnostunut liikkumisesta. Istua kököttää siinä mihin hänet laitetaan, kurottelee ja venyttelee kärsivällisesti kyllä niin kauas kuin vaan suinkin ylettää, mutta tyytyy siihen. Mikähän tavara olisi niin kiinnostava että saisi Am-pum-pumin liikkeelle? Ehkä koira? MikkoMikkoo....?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti