Amppu kävi syksyllä muutaman kerran vauvauinnissa juutalaisessa kulttuurikeskuksessa. (Luulin kertoneeni tästä jo, mutta en syksyn harvoista jutuista sellaista nyt löytänyt.) Keskus vaikutti lyhyen tutkimisen perusteella olevan ainoa paikka Washingtonissa, joka järjestää uimamahdollisuuden ihmiselle jo kolmen kuukauden iästä alkaen. Onnistuin ilmoittamaan meidät kurssille, jota ei ollut olemassakaan ja joka oli ei-jäsenelle halvempi kuin jäsenelle, mutta yhtäkaikki, pääsimme uimaan. Amppu oli uima-altaassa aika ilmeetön. Ei itkenyt, ei vaikuttanut kauhistuneelta, ei näyttänyt erityisesti nauttivan. Polski niin kuin olisi aina polskinut (ja onhan se!). Sellaista legendaarista sukelluskuvaa ei saatu, mutta pari kertaa Amaliaa dipattiin veteen ihan uppeluksiin.
Muutaman uimakerran jälkeen totesimme että vaikka juutalainen uinti oli ihan mukavaa, ei ohjaus ollut niin erikoista että jaksaisimme ajella aamuisin keskustaan, etsiä parkkipaikkaa (ja minä kolhia auton ovea). Että josko nyt voisi mennä läheiseen julkiseen uimahalliin keskenään harjoittelemaan, kun ohjattuja vauvauinteja järjestetään vasta puolivuotialle vauvoille. Piipahdimme läheiseen uimahalliin kysymään että onnistuuko se ja mitä pitäisi huomioda. Hallin työntekijän mukaan onnistuu koska vaan, mutta "muistattehan että tyttövauvoilla täytyy uimavaipan lisäksi olla kokouikkari. Jotkut tuovat tytöt pelkissä uimapukujen alaosissa!".
Mikäpäs siinä, Ampulla on lahjaksi saatu kokouikkari, jonka tosin luulimme käyvän hänelle ehkä vuoden vanhana, mutta koska hän oli puolivuotiaana jo yksivuotiaan keskivertoamerikkalaisen kokoinen, ei tarvitsisi järkyttää uimahalleilevia yläosattomalla tyttövauvalla. Tosin vaihtoehtona olisi tietysti ollut kertoa, että Amppu on poika. "His name is Amalio."
Ajattelin että ehkä tämä oli yksittäisen uimahallivirkailijan ajatusmaailmaa. Mutta kun korealainen kylpyläkin laskee vauvoja uimaan vain samaa sukupuolta olevan huoltajan kanssa, niin kyllä useampi täällä tuntuu ajattelevan, että a) aikuiset eivät saa nähdä vastakkaisen sukupuolen vauvaedustajia alastomana, b) vauvat eivät saa nähdä vastakkaisen sukupuolen aikuisedustajia alastomana ja c) tyttövauvojenkin tissit on jotenkin peiteltävä.
Hetsku, johon on varmaan kaikenlaisia tapoja täällä tarttunut, mutta ei tuota alastomuutta vielä niin osaa kauhistella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti