- Tulimme viisi tuntia myöhässä San Antonioon raiderikon vuoksi ja ehdimme vain aikamoisella säädöllä Austinin junaan.
- Yritimme ensin kunnon reilaajina kaikkien tavaroiden kanssa Austinissa paikallisbussiin, sitten luovutimme ja tilasimme taksin. Se maksoi kuusi dollaria.
- Olen murehtinut viimeisen elossaolevan setäni terveyden puolesta ja toivon kovasti että ehdin esittelemään Ampun hänelle.
- Amppu söi elämänsä ekan maki-rullan (tai osan sen riisistä ja avokadosta), maistoi mango-lassia sekä riisiä tikka masala -kastikeella. Kaikki maistui ihan hyvin, mutta parasta on edelleen kaurapuuro.
- Kävimme Ampun kanssa (MikkoMikon ollessa hienostoparturissa) toteamassa että Kuudennen kadun alue Austinissa on kuin väsähtänyt osa New Orleansin turistirysäaluetta ja kävimme kaikki yhdessä huomattavasti virkeämällä Rainey-kadulla "paikallisten tapaan".
- Olen tullut johtopäätökseen että hienoja hotelleja tai valkoisia ja matalalla tasoilla tilpehööriä tursuilevia airbnb-yksityiskoteja paremmin meille sopii motellit ja halvat hotellit, joissa on mikro iltapuuroa varten ja joissa ei haittaa vaikka vaipatta viilettävältä lirahtaa lattialle.
- Olen tuntenut oloni turvonneeksi, jäykäksi, hikiseksi ja väsyneeksi, eli loma ei välttämättä fyysisesti ole ollut virkistävimmästä päästä, mutta päästä on valahtanut työasiat pihalle.
Kunhan pääsen suihkuun ja suihkusta pois ja jos en nukahda ennen kuin pää osuu tyynyyn, voin tehdä lyhyen koosteen reissustamme, eli jatkaa sieltä mihin viimeksi jäätiin - jos vielä muistan mitään.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti