Tämä jatko-osatarina on huono idea, mutta jotenkin en vaan ehdi joka päivä bloggaamaan. Varsinkin kun on pitänyt urakoida pidempiä pätkiä. Jokohan nyt pääsisi ajantasalle?
Niin, päätimme kurvata moottorietieltä matkalla Grand Junctioniin yhteen kansallismetsään. Koukkaus oli yhteensä ehkä noin 80km, MikkoMikko kommentoikoon jos on eri mieltä. Lähdimme ajamaan kohti metsän syvyyksiä ja korkeuksia vaikka ensin arvoimme että riittääkö bensa. Palveluita ei ollut tarjolla, asuintalojakin aika vähän. Korkeammalla alkoi sata lunta...mietin sitä Levin-matkaa noin vuonna -94 kun jäimme keskellä yötä keskelle korpea kun bensa loppui. Mutta onneksi mäen päältä alkoi alamäki ja laskettelimme vapaalla kilometritolkulla. Ja sitten tuli se bensa-asemakin, eikä tankki edes ihan tyhjiin ehtinyt. Siellä Coloradon pikkukylän bensa-asemalla mietin että jos uskoisi ennakkoluulojaan, niin kyläläisten ulkonäöstä voisi päätellä että ihan terävin sakki ei pyöri niillä kulmilla. Mutta se siis vain tyhmä ennakkokäsitys, en noussut autosta haastelemaan kenenkään kanssa. Saavuimme tankki lähes täynnä illan hämärtyessä Grand Junctionin laitamille hotelliin ja kävimme vuorotellen ulkoilmaporealtaassa rentoutumassa. Vain poreet puuttuivat kun kumpikaan meistä ei keksinyt mistä laittaa ne päälle.
Aamulla kurvasimme keskustan kautta aamupalalle ja sitten kohti Utahia. Coloradon ja Utahin rajalla on paras paikka maailmassa, jos nimen perusteella arvioisi: Loma. Itse kylä oli melko ankea, samoin sää. Pian jatkoimme matkaa kohti Archesin kansallispuistoa Moabin kaupungin kyljessä. Oli amerikkalainen pitkä viikonloppu joten väkeä oli liikkeellä. Arches ei alun perin ollut suunnitelmissamme, mutta koska se tuli kohdalle niin poikkesimme. Oli mahtavia kiviasetelmia ja upeita kivipinnoille tehtyjä kuvioita, taitelijana luonto. Suurimmat hitit puistossa taitavat olla tasapainoileva kivi sekä Utahin rekisterikilvissäkin komeileva kivikaari. Täytyy joskus täydentää tätä juttua kuvin ja linkein. Tai voi itsekin kuuklata. Tai voinhan minä kuuklata, vaikka linkkiä en tässä saa nätisti: http://www.google.com/search?q=arches+national+park&tbm=isch&oq=arches&gs_l=mobile-heirloom-serp.1.1.0l2j0i24l3.4273.6377.0.8121.7.6.0.1.1.0.486.1556.1j0j1j2j1.5.0....0...1c.1.34.mobile-heirloom-serp..1.6.1586.yDcQ-j36uO0#
Olisimme halunneet jäädä Moabiin yöksi, mutta koska väkeä oli liikkeellä paljon, emme saaneet hotellihuonetta varattua. Jatkoimme pikkukylään keskelle ei mitään. Monticellossa hienointa on nimi. Muuten se on moottoritien viereen rakennettu kylä, jossa on (yllättävän monia) motelleja, itsepalvelupesula, huoltoasema ja halpamarketti Dollar Store. Halusin käydä testaamassa pesulan, eihän kylässä muutakaan tekemistä ollut. Lauma koiria seurasi meitä. Koneista yli puolet oli rikki. Laitoimme lastimme yhteen koneeseen ja lähdimme pesun ajaksi tutustumaan huoltoaseman ruokatarjontaan. Valikoima oli suppea, mutta olimme hyvin tyytyväisiä kahviin (parempaa kuin Starbucksissa, sanoi MikkoMikko) sekä automaattipirtelöön (ei sentään yhtä hyvää kuin Sonicissa, Sakalle tiedoksi). Palasimme pesulaan. "Onpa hyvä linko, vaatteet tuntuvat ihan kuivilta!". Arvaatte varmaan: ne oli kuivia, sillä sekin kone oli rikki. Yön vietimme halppismotellissa, jossa ei ollut matkasänkyä, meidän huoneen ovi oli tosi vaikea saada auki, puhelinlinjat oli mykkiä eikä langaton nettiyhteyskään toiminut. Eikä kylän alueella kännykkäverkollakaan ollut kantamaa. Motissa oltiin, ja huonosti nukuttiin ilman matkasänkyä. Amppu heräsi lattialle tehdyltä pediltään klo 1, ja MikkoMikko sai hänet tainnutettua uneen uudestaan kello 4, kun oli työnnellyt rattaita pitkin kylän raittia puolisen tuntia. Amppu nukkui rattaissaan noin klo 7.30 asti. Kun aamupala oli huitastu, lähdimme jatkamaan matkaa. Emme kääntyneet takaisin Canyonlandsin kansallispuistoon, vaikka se oli alunperin suunnitelmissamme ja epäilemättä hulppeita maisemia olisi ollut tarjolla. Aika on rajallista kaikille ja pienen lapsen kanssa matkustavalle vieläkin rajallisempaa, varsinkin jos lapsi ei rakasta turvaistuimessa istumista eikä saa siinä kunnolla nukuttua. Automatkat on lopetettava jo kuuden maissa, jos ei halua kiusata lasta tai itseään.
Monticellosta jatkoimme kohti Kayentaa. Siihen välille osuu yksi alkuperäisen suunnitelman kohde eli lännenelokuvien näyttämönä toiminut Monument Valley sekä Natural Bridge National Monument, jossa pääsin kiipeämään kallioilla tikapuita pitkin Amppu reppuselässä...
%%%%%
On taas todettava, että:
- Kännykällä kirjoittaminen oli hyvin hidasta, virheitä tulee paljon ja niitä on hidas korjata.
- En vieläkään pääse tarinassa tähän päivään.
- Jutut on paras kirjoittaa ylös, sillä en meinaa edes nyt muistaa reittejämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti