...ja lenkille!

Kymmenen vuotta sitten painoin viisitoista kiloa vähemmän. Puoltoista kiloa vuodessa lisää -tahti ei voi olla hyvä suunta.

Kaksi vuotta sitten menimme naimisiin. Se oli hyvä suunta. Järjestimme kolmet juhlat, joista yhdessä saimme lahjaksi samanlaiset mutta eriväriset tuulipuvun takit.

Nyt paino on (kiitos ruokavaliomuutoksen) vajaassa kolmessa viikossa mennyt noin neljä kiloa alaspäin. Sekin on hyvä suunta.

Eilen kävimme yhdessä juoksulenkillä noin kahdeksatta kertaa, ja ensimmäistä kertaa meillä oli nuo samanlaiset takit päällä. Viiden kilometrin lenkki sujui kevyesti, niin kuin alla olevasta lenkin loppumetreillä otetusta kuvasta voi päätellä.

Suunta taitaa olla kohti keski-ikää, mutta (siitäkin huolimatta) se tuntuu hyvältä.

Hetsku, enpä olis viistoista vuotta sitten uskonut -fiiliksissä.

Kahta asiaa en kestä

Toinen on tämä myötähäpeä. Se kun tarkoituksella mokaillaan telkkarissa tai radiossa (esim. Idolsissa). Mutta en silloinkaan kun tilanteessa ei varsinaisesti (monen muun mielestä) ole mitään hävettävää, mutta jos soitetaan Kansanradioon ja änkytetään jotain noloa asiaa - mä en kestä kuunnella tai katsella. Pakko sulkea silmät. Jonkun mielestä kaikki nää kykyohjelmat on parhaimmillaan alussa. Ei musta.

Ja se toinen on nuo Ajankohtaisen kakkosen teemaillat. Siihen liittyy usein tuo myötähäpeäkin, mutta sitten sekin on kamalaa (ja noloa!), että studioon kutsutaan 30 ihmistä, joilla kaikilla olisi varmaan aiheesta jotain painavaa sanottavaa, mutta sitten oikeastaan kenellekään ei riitä aikaa sanoa mitään, vaan kaikki vaan huutaa. Ja yleensä äänekkäin on se idiootti provokaattori. Niin että ei aikomustakaan katsoa esim. tuota Vihailtaa, vaikka TV-kaistan kautta onnistuisikin.

Niin, onhan niitä muitakin. Niin kuin se tähdittää-verbi. Mutta ei mennä nyt siihen.

Hetsku. Kestää, kestää.

Paikkoja jotka on pakko nähdä ennen Suomeen muuttoa

Suomeen muuttoonhan on vielä kaksi-kolme vuotta, joten matkusteluun Amerikassa ja lähimaissakin on vielä riittävästi aikaa. Jotta kumminkin vältytään viimeisten viikkojen paniikilta, aloin jo miettiä mitä retkiä haluan täällä nurkilla tehdä. Ainakin:

- Alaskan risteily, ykköstoivematka tällä hetkellä
- Yellowstonen kansallispuisto
- Ajelu Amerikan halki
- Las Vegas ja Grand Canyon
- New Orleans
- Texas (Dallas?)
- Toronto ja Niagaran putokset
- Ajelu länsirannikkoa Seattlesta alas Los Angelesiin via San Francisco
- Keski-länsi
- Karibia, ehkä sekin risteillen?
- Grönlanti, ehkä Islannin kautta?

Ja sinne Key Westiin haluaisin vielä uudestaan, ja samalla nähdä ne Evergladesin suot. Eli nyt tarvitaan paljon lomaa ja joitakin apukuskeja MikkoMikolle. Mä luen karttaa ja toimin dj:nä. Onko vapaaehtoisia? MikkoMikko, kun saavut kotiin sieltä Mississippistä niin aletaanpa suunnitella.

...Ja sitäpaitsi mäkin haluan Mississippiin!

Hetsku, joka ei ehkä ehdikään Suomeen ennen kuin sinne sitten lopulta muuttaa.

PS. Paluumuuttomatkakin on jo suunniteltu, se tullaan tekemään rahtilaivalla New Yorkista Englantiin (ja sieltä sitten jotenkin Suomeen.)

Mun mummoni muni mun mammani

...mutta mun mammani ei mankeloinut. En siis tiedä mistä tämä vimma on peräisin, ei ainakaan kotoa. Ehkä mummulasta, siellä mankeloidaan.

Jo vuosikymmenen ajan olen ajatellut että mankeli olisi kätevä. Suorat lakanat ovat ylellisyyttä, johon silittämistä vihaavalla ei kuitenkaan ole pääsyä (kuin satunnaisesti). Vuosi sitten kaihoni mankelin perään muuttui niin äänekkääksi, että MikkoMikko tutki jo netistä, millaisia mankeleita Amerikasta voisi saada. Amerikkalaisia antiikkimankeleita sai e-Baysta alle satasella, mutta niiden toimintaperiaate vaikutti youtube-videoiden perusteella väärältä (vaikka kai nekin lakanat suoristi). Uusinta uutta, hyöryllä varustettuja hienouksia, sai vajaalla kahdella tuhannella dollarilla. Jos olisin mankelinnälässäni uuden tekniikan perään, niin ei siinä pari tonnia olisi tuntunut. Mutta kun halusin sellaisen ikuisesti kestävän perusmankelin, jonka rullien väliin lakana laitetaan, annetaan pyöriä joitakin kertoja, ja sitten vedetään ulos.

Minulla on ilmeisesti mankelienkeli, sillä pari kuukautta sitten kuulin vahingossa kahden ihmisen keskustelua. Mankelienkeliin on helppo uskoa siksi, että ne kaksi eivät juurikaan juttele, eivätkä varsinkaan työhuoneessani, jossa sattuivat olemaan yhtä aikaa minun kanssani ihan ensimmäistä kertaa. Toinen kysyi toiselta: ”Tarvitsetko mankelia? Sellainen suomalainen Upo, nelisenkymmentä vuotta vanha, mutta toimii.” Ja toinen onneksi vastasi, ettei tarvitse. Hyvä ettei keskustelu vaikuttanut luottamukselliselta, ei tarvinnut esittää etten olisi sitä kuullut. Ryntäsin heti tarjouksen perään, ja sain ihanan ruskean Upon muistaakseni 70 dollarilla, eli noin viidelläkympillä.

Ihana Upo. Rakkautta ensisilmäyksellä. Hyvää kannattaa odottaa. Ja niin edelleen.

 

Kurttuinen lakana, kohtaa kohtalosi.

Muutamia nuoren mankeloijan huomioita:

- On vaikeaa kuivata pyykkiä sopivan kosteaksi. Jos työpäivän jälkeen pesee ja kuivattaa pyykit telineellä, ne on nukkumaan mennessä vielä liian märät ja aamúlla jo kuivat. Jos ne pistää kuivuriin, ne on hetkessä liian kuivat, vaikka miten kuivuria* säätäisi.

- Pussilakanoita ja muita, jotka joutuu mankeliin laittamaan monenkertaisena, on vaikea saada menemään mankeliin ihan suorina. Melkein tekisi mieli silittää niiden reunoja ennen mankelointia.

- Pöytäliina, joka on juuri sopivan levyinen, mutta jossa on vähän joustoa, on myös vaikea saada suoraksi. Reunat menevät kurttuun.

- Pyyhkeitä on helppo mankeloida kaksinkertaisenakin. Niitä ei toisaalta tarvitsisi välttämättä mankeloida, ovat parhaimmillaan pöyhkeinä, mutta aloittelijan on pakko saada onnistumisen kokemuksia.

- Pienet keittiöpyyhkeet ovat ideaalia mankelointikamaa. Vaikka ne on kyllä pesunkin jälkeen ihan rasvaisen näköisiä, eivätkä muutu salonkikelpoisiksi mankelissa käytyään.

Hetsku, lähes kätevä emäntä.

*joka ei ole Upo vaan amerikkalainen, vaikkakin ehkä samalta vuosikymmeneltä.

(Työmatkalla) tiellä jonka varrella kasvaa basilikaa ja tomaatteja

Nämä tosin eivät ole villejä vaan siihen istutettuja. Amerikkalaiset eivät selvästikään ole hysteerisiä sen suhteen kasvaako jotain liian lähellä tietä.

Hetsku, nyt jo töissä

Kyllä meitä koetellaan, osa 2

Tohtori MikkoMikko teki eilen illalla diagnoosin. Olemme sairastuneet noro-viruksen aiheuttamaan mahatautiin. Se ilmenee meillä ruokahaluttomuutena (ei tosin mulla, nälkä on ikuinen), yleisenä voimattomuutena, mahan möyrimisenä (mulla), ilmavaivoina, jotka saavat lisähaasteen kun myös maha on kuralla. Pitää siis olla tarkkana.

Tänään voin jo ihan hyvin muuten, mutta vatsa on vieläkin sekaisin. Keskivartalon huonostivointia tasapainottaakseni nitkautin selkäni töissä horjahtamalla portaikoissa. En onneksi kaatunut, mutta korjausliike teki vahinkoa, joka koskee.

MikkoMikko, jos luet tämän niin tiedoksi että tuskin taivun tänäänkään salille. Toivottavasti sentään pyörällä kotiin. Ehkä huomenna?

Hetsku. Kyllä tämä tästä.

Kyllä meitä koetellaan

Ensin maa järisee. Sitten tulee Irene, joka ei oikeastaan ole niin hurja kuin meidän annettiin ymmärtää, mutta valmistelut Ireneä varten olivat hurjat niin töissä kuin kotonakin. Sitten tuli itse Ireneä irenemäisemmät sateet, jotka alkoivat maanantai-iltana ja kestivät perjantai-iltapäivään asti. Välillä satoi tihuuttamalla, välillä kaatamalla, välillä ukkosti nelisen tuntia putkeen. Eevan, Pian ja Satun kierrokset kaupungilla olivat siis kosteita. Ja kostea oli kellarin seinämmekin, ja naapurilla, joilta vesi pyykkitupaamme tuli, lattia oli suorastaan märkä. Eli vesivahingoniloa riittää edelleen.

Positiivisia seikkoja viime viikoilla ovat olleet Anskun, Anun, Eevan, Paavon, Pian ja Satun vierailut, 2-vuotishääpäivä ja sen juhlinta ympäri kaupunkia ja labor day -vapaa. Muutamia mainitakseni.

Viime viikot ovat siis olleet tapahtumarikkaita, ja raportoitavaa on, mutta aikaa ei ole ollut. Töissä taitaa valitettavasti jatkossakin olla hyvin tiivistä, mutta vapaa-aika hiljenee kun kohta MikkoMikkokin lähtee viikoksi reissuun. Aloittanen aktiivisemman rupattelun blogin kanssa.

Loppukevennyksenä huonekalunkaupan myyjän lähettämä käsinkirjoitettu kiitoskortti. Saatan palata ko. liikkeeseen, mutta en kyllä tuon kortin vuoksi, vaan siksi, että huonekalut siellä on upeita.

Kiitos kun ostitte pöydän, ja terveisiä Hetalle.

En jaksanut ottaa pöydästämme kuvaa, mutta liikkeen nettisivuilta jaksoin sentään myyntikuvan kopsata.

Meidän uusi ruokapöytämme, jonka päälle mahtuu hesari levälleen, vaikka kahdessakin osassa. Kuva: Crate&Barrel

Yksityiskohtia pöydästämme. Tai jostain samanlaisesta pöydästä, koska kaikki pöydät ovat uniikkeja. Kuva: Crate&Barrel

Vieraat ovat siis lähteneet. Pöydän ympärillä on tilaa. Hotelli Mikko&Hetassakin on tilaa. Joulu- ja kevätlomat myydään pian!

Hetsku, jonka talo on nyt tyhjempi, ja torstaina suorastaan tyhjä.