31.3.08

Vettä laukussa ja päivä Maarienhaminassa

Jatkamme uudistuslinjalla. Ensiksi käsittelyssä on Vettä kengässä -leikki, joka pitää uudistaa jo ihan senkin takia että kukaan ei tunnu muistavan miten se meni. Jotain kysyttiin, jotain vastattiin, ja jos kysyi väärin sai vettä kenkäänsä ja piti hyppiä yhdellä jalalla pois? Liian epämääräistä.

Uusittu leikki on nimeltään Vettä laukussa. Leikki aloitetaan kaatamalla kolme desilitraa vettä keinonnahkaisen laukun pohjalle, ja sen jälkeen kävellään noin vartti kaupungilla. Sitten tarkistetaan tulos leipäkioskin pienen pöydän ääressä. Toinen osallistuja kysyy että onko sulla vettä kamerassa, ja sitten se jolla on ainakin vettä laukussa, vastaa että on, kamerassa on vettä. Ja toisessa kännykässä. Ja mp3-soittimessa. Ja kalenterissa ja venäjän kirjassa. Ja junalipuissakin on vettä.

Voittaja on se, jolla menee eniten rahaa korvaavien esineiden ostamiseen. (Vinkki: Tähän leikkiin voi valmistautua etukäteen laittamalla mahdollisimman paljon kallista elektroniikkaa laukkuun.)

Päivä Maarienhaminassa -risteily

Myös iänikuinen päivä Tukholmassa -risteily on tuunausta vailla. Bussen till Slusseniin, Tukholman vanhaan kaupunkiin ja Drottningsgatanilla kävelyyn kyllästyneet voivat jäädä jo kello 4.25 Maarienhaminaan! Tähän tehopäivään mahtuu jopa kaksi hotelliyötä (yksi aamuyön uniin ja toinen päiväuniin) sillä perillä ehtii olemaan 19 tuntia.

Siinä ajassa ehtii myös katsastaa kaupungin molemmat apteekit, syömään epäilemättä Suomen parasta pizzaa ja ehkä jopa Suomen parasta peltopyytä, tutustumaan paikalliseen kalastajaan ja hämeenlinnalaisiin turisteihin ja laittamaan monta euroa jukeboksiin ja saman verran peliautomaatteihin. Muun muassa.

Hetsku, jolla on vieläkin vettä kamerassa, matti kukkarossa ja paljon unta rästissä.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sun laukkuas... Ja elektroniikkaas... Kai sulla on hyvä vakuutus? Meillä se on aina pelastanut kiperistä tilanteista.

Mutta mä kiinnostuin tosta päivä Maarianhaminassa -risteilystä. Onnistuuko Tukholman-lipuilla ihan tosta vaan? Lisätietoo pliis!!

Anonyymi kirjoitti...

Eli siis ette mennykään Tukholmaan, vaan olitte Maarianhaminassa päivän?

Oliko se vaan päähänpisto vai oliko joku "oikea" syy? (esim. laivalla tulipalo ja kaikkien piti poistua laivasta).

t SannaPi.

Hetsku kirjoitti...

Vakuutus on, mutta vielä en ole ehtinyt tarkistaa kattaako se vettä laukussa -leikin :)

Päivä Maarienhaminassa -risteily onnistui Tukholman-lipuilla. Kyse oli siis loistoideasta/haasteesta illallispöydässä eikä tulipalosta, ja vaikka oltiinkin aika varmoja että se onnistuu, niin tarkistimme vielä neuvonnasta ennen jäämistä että pääsemmehän takaisin laivaan samoilla lipuilla. Neuvonnan-setä lupas että päästään mutta arveli että "saattaa ne siellä terminaalissa vähän nostella kulmakarvoja kun lampsitte sisään".

Ja nostihan ne, mutta päästi sisään mukisematta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka paljon arviolta kulmakarvat nousi (oma pikainen kokeiluni ja sen myötä arvioni on, että helposti 0,5 cm nousee)?

sannapi.

Hetsku kirjoitti...

Jaa-a. Vaikea arvioida. Oli sen verran rankka päivä Maarienhaminassa etten huomannut tarkkailla niin tarkkaan. Huomattavasti ne kohosi, mutta mitä se vaatii, eos.

Anonyymi kirjoitti...

Hei oli pakko mitata, kuinka paljon ne kulmakarvat nousee...
Kai joku sama reaktio kuin se, että ihminen ei pysty nuolemaan kyynärpäätään... Niin, paitsi yksi mun työkaveri...

t. SannaPe Hollolasta

Anonyymi kirjoitti...

Eli siis joo reaktiolla tarkoitin, että hetipakko kokeilla kun jutun kuulee (tässä tapauksessa lukee)...

Sanna

Hetsku kirjoitti...

Mikä oli mittauksen tulos? Mä yritin mitata peilin edessä omaa maksimitulosta, ja vaikka se aika paljon nauratti enkä oikein pystynyt keskittymään, niin uskon että kyllä ne yli yhden sentin nousee. Täytyy tehdä tieteellisempi testi joskus vakavampana päivänä. Tänään paistaa aurinko.

Anonyymi kirjoitti...

1,5 cm ilman virallista kulmakarvankohotusmittaria. Omistaakohan kukaan sellaista?

Hollo-Sanna

Anonyymi kirjoitti...

1,5 cm ilman virallista kulmakarvankohotusmittaria. Omistaakohan kukaan sellaista?

Hollo-Sanna

Hetsku kirjoitti...

Mulla ei oo, ja mietin onko sellaista vielä valmistettukaan, olisko tässä markkinarako?

Anonyymi kirjoitti...

Buhahahaa! Hetipakko kokeilla kun jutun kuulee: en mäkään pysty nuolemaan kyynärpäätäni. Kiva juttu on kans pyytää sukulaislapsia (pieniä) koskettamaan kädellä pään yli vastakkaisen puolen korvaan. Ei onnistu, kun niillä on niin lyhyet kätöset!

Ps. Kulmakarvat nousee täällä noin sentin.

Pps. Ai niin, sanoinko jo, että oot Hetsku mun blogin linkeissä?

Hetsku kirjoitti...

Kaikki kokeilee salaa mitä tahansa väittää todeksi. Jos kerron että ei ole mahdollista puraista omaa korvaa niin olen varma että puolet kuitenkin sitä yrittää. (Vinkki: kannattaa hommata tekarit).

Voin kuitenkin sanoa varmuudella että ei ole mahdollista ymmärtää vastakkaista sukupuolta. Kokeilkaa ihan vapaasti, vaikka monta kertaa!

Terhi: taisi linkkauksesta olla puhetta jo. Itse en ole linkkilistaan asti vielä päässyt, mutta Terhin viroilusta kiinnostuneille tiedoksi osoite: http://blogitus.net/byterhi.