Eilen oli sellainen päivä, että jos voisi antaa periksi, niin olisin antanut. Lyönyt hanskat tiskiin. Mennyt peiton alle piiloon. Lakannut vastaamasta ja kokonaan puhumasta. Heittäytynyt lapseksi ja antanut jonkun muun hoitaa hommat.
Mutta kun on tähän asti kivikoilla kitkuteltu, niin ei tässä perkele periksi anneta, niin kuin Ilkka Kylävaara sanoisi.
Varsinkin kun niin moni ojensi auttavan kätensä keskelle kaaosta. Jaska tsekkasi mut lennolle kun en itse päässyt nettiin. Ansku heitti festareiden jälkeen yöllä 200 kilometrin ylimääräisen ajokeikan jotta minä pääsisin edes hetkeksi nukkumaan. Äiti pakkasi eilen aamulla kärsivälle eväät ja lähetti tänään Oskarin ja Emilion leikkien jäljiltä löytyneet arvotavarat (OA:n ja sim-kortin) Moskovaan. Laurakaisa kävi kotimatkalla hoitamassa mulle kuuluneen työasian. Ja Satu vei munasalaatin poissaollessani roskiksesta ulos, joten kotona ei haissut yli viikon muhineelta mädäntyneeltä kanamunalta kun palasin.
Kiitos kaikille teille avusta! Yritän pitää saamani avun mielessä kun päivystäjänä vastailen muille avuntarvitsijoille tällä viikolla.
Hetsku, jonka saa toistaiseksi kiinni (päivystyskännykän lisäksi) vain Suomi-kännykkänumerosta. Että siihen tekstaria jos tulee kiireellistä asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti