Mähän sanoin sulle!

Hiiri ei meinaa jäädä loukkuun. Maanantaiaamuna tuskin uskallan mennä keittiöön ennen MikkoMikkoa, vaikka loukku on tiskikaapin alla eikä sitä voi nähdä vahingossa. Loukku pysyy tyhjänä tiistainkin. Keskiviikkona vaihdamme syöttiä, laitamme loukun mukana tulleen töhnän päälle pähkinän. Hiiri pitää meitä pilkkanaan - pähkinä on hävinnyt ja (kovettunut) töhnä on siirretty pois pois loukusta (muttei siis syöty). Torstaina MikkoMikko virittelee loukkua, herkistää sitä niin että napsahtaa tosi kevyestä kosketuksestakin. Syöttitöhnää koneeseen ja päiväksi hellan viereen, näytille.

Tulen töistä reippaasti keittiön oven kautta vaikka MikkoMikko on vielä töissä. Ikkunasta tosin näen jo, että loukku on tyhjä. Panokset kovenevat entisestään: oliviiöljyllä hyvin henkäyksen herkäksi viritetty loukku ja pähkinä tyrkylle.

Jäämme kököttämään tietokoneiden ääreen viereiseen huoneeseen ja keittiöönkin jää valot päällä. Ei mitenkään otollista hiiren pyydystykselle, mutta tietysti just silloin se loukku napsahtaa. Ja tietysti just niin, ettei se heti kuole vaan jää sätkimään.

Minä sätkin tietysti heti toiseen huoneeseen ja voivottelen. MikkoMikolle jää tappajan rooli. Olen rohkaistuneena jo tuomassa luutapallomailaani keittiöön, kun sieltä alkaa kuulua pauke. Hiiri kuoli lusikan iskuun.  Niin pieni se oli. Ja MikkoMikon mukaan söpö ja isosilmäinen.

Se käsi joka sitä syötti sen lusikalla tappoi.

Hetsku, joka potee nyt syyllisyyttä siitä että oli tappavan loukun puolesta kaupassa. Mutta pelkäsin että elävänä pyydystetty ja pois kuljetettu hiiri palaisi aina takaisin. Ja kyllä tän tragedian jälkeenkin täytyy todeta että "määhän sanoin sulle, että me tapetaan sut jos tänne vielä tuut".

PS. Mikko tutki netistä että tämmöinen söpöliini se oli.