7.8.12

Löydän shekkivihkoni viikko ennen kuin palaamme Suomeen

Otsikkoon liittyen kaksi asiaa:

Palaamme Suomeen suurella todennäköisyydellä heinä-elokuussa 2014. Silloin olemme olleet täällä neljä vuotta ja minä reissussa yhteensä seitsemän vuotta.

Shekkivihko on kadoksissa. Se jossa on pankit antamat rumat muovikannet. En oikein jaksa etsiä sitä enää, kun paikoista, joissa sen voisi olettaa olevan sitä ei löydy.

Vuosi sitten löysimme vajaan vuoden hukassa olleen murtohälyttimen kaukosäätimen MikkoMikon hupparin taskusta. Eilen löysin reilun vuoden hukassa olleen rannekelloni treenikassista (nykyään me ei käydä salilla vaan juoksemassa). Kun odotan bussia pysäkillä, se ei tule. Kun kävelen 30 metrin päähän pysäkistä, bussi tulee.

Niinpä arvelen että shekkivihko löytyy muuttoviikolla jostain laatikosta. Joka on sikäli ihan hyvä ajankohta että voipahan maksaa loppulaskut kätevästi.

Hetsku, tällaista tänään.

PS. Tää piti julistaa tänne siksi, että voisin sanoa "määhän sanoin!". Mutta koska sen julistin, niin shekkivihko löytyy todennäköisesti jo tänään illalla tyynyn ja tyynyliinan välistä. Hyvä kummin vaan.

Ei kommentteja: