13.8.12

Vieläkö jossain on villihevosia?

"Simpukan kuoret uimahousuissa on merkki hyvästä päivästä", sanoi MikkoMikko kömpiessään telttaan (uimahousut jalassa) nukkumaan. Ja hyvä päivä se oli, vaikka

- piti herätä klo 5.30 että ehdittiin matkaan ennen ruuhkia
- osan päivästä satoi vettä
- tuuli niin, että teltta ei pysynyt kasassa ja meinasi viedä minutkin mukanaan
- ostetut polttopuut oli niin märkiä, että nuotion saaminen niillä vaati ainakin puolikkaan henkilötyöpäivän verran duunia.

Suorastaan mahtavan päivästä teki

- samanhenkiset (eli hauskat) matkakumppanit MikkoMikko ja uudehko työkaverini miehineen
- aurinko
- Atlantin yllättävät aallot
- ilman etukäteisvarausta saatu telttapaikka Assateaguen saarelta
- saarella tavatut villihevoset
- hyvä ruoka, joka muuttui taivaalliseksi kun siihen käytettiin se puolikas henkilötyöpäivä työtä ja rakkautta
- tähdenlentojen tarkkailu maassa maaten
- yöksi tyyntynyt tuuli (sade lopetti jo aiemmin).

Seuraava päiväkin alkoi ihanasti uinnilla lähes autiolla hiekkarannalla ja suihku, ihana suihku joka raikasti oloa kuin sata jänistä.

Tämä postauksen hehkutuksen täydellistäisi kuvat, mutta taas ne MikkoMikon kätköissä. En lupaa kuvapäivitystä, mutta se saattaa tulla.

Hetsku, joka haluaa palata paratiisisaarelle.

Ei kommentteja: