Nymmä tiiän

...mitä on närästys. Sain elää yli 33 vuotta ilman sitä. Yritin aina silloin tällöin muilta udella miltä se tuntuu, eikä mikään selostus tuntunut tutulta. Nyt tuntuu: ruokatorvessa, melkein kurkussa polttelee. Ei vielä pahasti, ei vielä joka päivä koko ajan, mutta yhä kiihtyvällä tahdilla ja voimalla.

Niin inhottavaa kun se onkin, niin täytyy myöntää että vähällä olen päässyt. Olen lukenut ja kuullut jos jonkinmoista tarinaa pahoinvoinnista, turvotuksesta, mielialan vaihteluista, hulluista mieliteoista, krampeista, ummetuksesta ja peräpukamista. Mulla on vain närästys ja nälkä. Aika vaatimatonta.

Ja niille jotka tietävät millä työnantaja mua itketti niin kerrottakoon että satu ei ole vielä tullut onnelliseen loppuunsa, mutta aika vaikeaahan lentäminen alkaa tämän mahan kanssa olla. Lennän korkeintaan nenille kun en näe varpaita ja olen muutenkin kömpelö.

Huomaan että tarinat pyörivät napani ympärillä. Ei elämässä työn ulkopuolella (kuusi työpäivää jäljellä) paljon muuta ajatusta ole. Eilen kävin katsomassa suomalaista tango-orkesteri Untoa Kennedy Centerin Nordic Cool -festareilla. Tykkäsin erityisesti bändin omista biiseistä. Mahakin tuntui tykkäävän ja hytkyvän niin että ostin levyn tuutulauluiksi. Jos pystytte, kuunnelkaa Spotifyista kuinka argentiinalaiset tutustuivat tangoon.

Tiistaina olin toisen valokuvauskurssin (syksyllä kävin jo yhden) kolmannella tunnilla. Kuvailimme sateen jälkeistä pimenevää Bethesdaa. Olisi kiva esitellä hienoja kuvia, mutta en kohmeisilla sormilla nälkäisenä ja närästyksen vallassa (seli-seli) kovin kummoisia saanut. Alla yksi sarjasta Ohiajavien autojen valoja. Tykkään tähtinä tuikkivista autonvaloista sekä bussin jättämästä valoviivasta etualalla.

Tänään piti mennä läheiseen leffateatteriin katsomaan animaatioleffoja, jotka ovat ehdolla Oscarin saajaksi lyhytelokuvien sarjassa. Mutta on voimaton olo eikä ruoka oikein maistu (kerrankin!). Ja närästää.

Hetsku, joka kertoo vielä että viime keväänä synttärilahjaksi saamani orkidea kukkii taas. Voi ihmeiden ihme!