Saan ymmärrettävästi usein vastata kysymyksiin "miten Amerikassa synnyttäminen eroaa Suomessa synnyttämisestä?" ja "millainen neuvolasysteemi Amerikassa on?"
Ensimmäiseen kysymykseen vastaan aina että en tiedä millaista se on juuri Amerikassa, kun en tiedä millaista se on Suomessa. Yksi ero on keskusteluissa tosin tullut selväksi: Mun kokemuksen mukaan (ja mun käyttämässä sairaalassa) synnytyksen ei ole pakko sattua niin maan -keleesti. Suomessa on ilmeisesti pakko kärsiä.
Ero on siinä, että täällä sain sairaalassa epiduraalin, ja tippa tiputti lääkettä suoneeni tasaiseen tahtiin. Sen vaikutus ei siis lakannut ennen kuin Amppu oli ulkona, olisin voinut sitä itse vielä säätää lisää jos olisin tuntenut tarpeelliseksi. Kuulemani mukaan Suomessa saa piikin, jonka vaikutus hiljalleen hiipuu, ja piikkejä saa maksimissaan kolme. Kun kerron että ponnistusvaihe kesti kolme tuntia, Suomessa synnyttäneet nostavat minulle hattua kulmakarvoillaan. Ei tuntunut juuri missään, en kiroillut tai huutanut ollenkaan sen jälkeen kuin sain epiduraalin. Itkin kun Amppu syntyi, mutta en kivusta.
Suomen neuvolaankaan emme ole vielä Ampun kanssa ehtineet, valitettavasti. Olen kuitenkin ymmärtänyt että se on, hyvässä ja pahassa, nimensä veroinen paikka eli siellä neuvotaan. Täällä niin raskauden seuranta kuin lapsen neuvolakäynnitkin (ainakin niillä joilla on vakuutus tai varaa lääkäriin) tapahtuvat samaan tahtiin kuin Suomessa ja siten upgreidattuna että joka kerta tavataan lääkäri. Mutta lääkäri ottaa mitat ja arvot ja kysyy onko kysyttävää. Jos ei ole asiaan itse perehtynyt eikä yleisesti ottaen kovin huolestunut mistään, niin mitäpä sitä osaisi kysyä. "Onko kaikki kunnossa?"
Raskauden seurannan aikaan en niinkään kaivannut mitään ylimääräistä, mutta Ampun kanssa "wellbaby checkupeissa" käydessäni kaipaisin ekstraa, sellaisia lehtisiä joissa kerrottaisiin mitä nyt on meneillään, mitä pitäisi tarkkailla ja miten voisi lasta aktivoida tms. Amerikassa se tieto pitää kaivaa netistä ja kirjoista. Tai pitää osata kaikki kysyä lääkäriltä.
Pitäisi siis kirjoittaa listaa. Tänään kysyisin lääkäriltä että miksi Amppu on ollut niin levoton. Se ei varmasti ole kipeä kun se ei varsinaisesti itke vaan vaihtelevalla frekvenssillä karjahtelee eli selvästi sitä joku pännii.
Ehkä se on jo kyllästynyt kotona pääasiassa mun kanssa olemiseen, ja kaipaa sitä että nukahtaa Mikkelissä ja herää Kotkassa ja koko ajan ympärillä on uusia, ihastelevia naamoja. Kyllä minäkin sitä taas jo vähän kaipaan. Onneksi olemme saamassa syksyllä paljon vieraita, nyt vahvistuneiden lisäksi luvassa on marraskuussa toivottavasti Ampun Jaska-enon ja Aulin sekä Sanna-tädin vierailut. Ou jee!
Hetsku, joka sai karjahtelijan hetkeksi maate, mutta asummehan paloaseman vieressä eli lepo ei ole pitkäaikainen.
5 kommenttia:
Ei oo tarvinut munkaan kärsiä (kovista) kivuista kummassakaan synnytyksessä, mitä nyt emmin kohdalla aika pitkään meni ennenkuin päästiin saliin ja sain epiduraalin, mut oli myös sellanen kipupumppusysteemi, josta tuli tasaseen tahtiin kivunlievitystä, ei onneks tarvinnut kärvistellä, et ois puudutukset hälvennyt jossain vaiheessa. Oikein mukava systeemi. :)
Haa, hyvä tietää, eipä tullutkaan meillä puheeksi synnytysjutut :). Jos lapsia tulisi lisää Suomessa, mä haluun sit kans samaan sairaalaan missä sä oot ollu!
Joo ei täällä Suomessa tarvi kärvistellä ellei itse halua!
Joo ei täällä Suomessa(kaan) tarvi kärvistellä, ellei itse halua!
Hö, mulle on kerrottu siis muuta. Tai Suomessa(kin?) on kärvistelty ilman omaa tahtoa, tällaisia todistajanlausuntoja Suomessa käydessämme kuulin. Hyvä ettei kaikkialla ole niin.
Lähetä kommentti