Mikä Moskovassa mättää?

Olen raportoinut Moskovasta kai pääasiallisesti positiivisessa sävyssä, niin tässä blogissa kuin yksityisissä viesteissäkin. Joku on ehkä saattanut epäillä että vakuuttelen itselleni kaiken olevan hyvin, tai että värvään Moskovan-matkustelijoita. Kummastakaan ei ole (tietoisesti) kysymys, joten siksi otankin käsittelyyn joitakin kotikaupunkini (huh?) epäkohtia:

Kahvi on SAATANAN kallista. Puoli kiloa Pauligia maksoi lähi-Perekrestokissa noin 10 euroa. Ehkä vois ostaa jotain muutakin merkkiä, mutta ilmeisesti hyvä kahvi on täällä kallista, ja Paulikki on vaan parasta (tämä on täysin objektiivinen arvio).

Hanavettä ei voi juoda tosta noin vaan. En sitä kyllä voinut tehdä Krunikassakaan, sillä vesi vaati aina muutaman jääpalan, jotta se oli mielestäni riittävän kylmää. Täällä vesi pitää ostaa kaupasta, tai liruttaa erikoishanasta, joka kotonani onneksi on.

Kierrätyksen puute - maailma ei ehkä pelastukaan! Kaikki vaan samaan roskakuiluun, sanomalehdet, lasipullot, banaaninkuoret ja maitotölkit, niin minun kotini kuin koko maankin mittakaavassa. Kannattaako siellä Maakujalla siis pistää kahvinpuruja toiseen ja pizzalaatikkoa toiseen astiaan? [Kannattaa.]

Sovittuja treffejä muutellaan (siitä ilmoittamatta). Se on kai suomalaisen jämptiyteen tottuneiden vika, ei niinkään Moskovan. Jos itse lupaan olla jossain kello 16, soitan jo kello 15 että tulenkin vasta kello 16.10. Moskovassa maanantaina kello 19 tarkoitti ensin että tiistaina kello 19 ja sitten että keskiviikkona klo 19.15. Ja tiistai-aamuna klo 8.30 tarkoitti vain että tiistai-aamuna kello 9.10. Ei muunnella!

Byrokratia. Don't get me started.

Hetsku sunnuntai-illan hyvissä fiiliksissä ärsytyslistan kirjoittamisesta huolimatta.

Ihminen ei elä pelkästään leivästä

Suurin yksittäinen klöntti mun elämää on tätä nykyä työ. Töissä ollaan pitkään ja intensiivisesti, ja työasiat pulpahtelevat mieleen vapaa-ajallakin, jota vietetään työkavereiden kanssa. Töistä muistuu mieleen vitsi jonka joskus jossain kuulin (kuopiolaiset korjatkoon kirjoitusasua):

Isäntä patistaa renkiä töihin. Renki pohtii -Työ, työ...olen minä sen sanan joskus kuullut. Kerran Kuopion torilla taisi poliisi kysyä että "mittee työ siinä penkillä makkoelette?".

Hehee.

Tuon työ-yksikön ympärillä pyörii tietysti monenmoista arkista työnomaista sälää, sähkölaskua, pankkitilin avaamista, henkilöpapereiden odottelua, matkalippujen ostamista ja muuta.

Onneksi on myös sitä vapaa-aikaa, olkoonkin, että kollegoiden seurassa (jossa ei tietenkään sinänsä mitään vikaa). Keskiviikkona jouduin vihdoin salille. Puolisen tuntia pyöräilyä, kymppiminsaa soutua ja sen päälle uintia ja vesijuoksua kolmisen varttia. Ja sauna! Eilen kävimme kaatamassa keiloja ja yhden tuopinkin kumoon keilasalilla, jolla ei voisi olla parempaa nimeä: Bi-Ba-Bo (siinä muuten taas yksi pontentiaalinen bändin nimi). Keilailun jälkeen menimme uzbekki-ravintolaan syömään sopivasti, ei överisti. Stokalta kävimme vielä tsekkaamassa, saako sieltä laktoosintonta maitoa (ei saa) tai ylijännitesuojia (saa, kalliihkoja).

Viikonloppuna taas pientä arkea ylös ja alas: torille ehkä, siivousta varmasti, pyykinpesua toivottavasti, ulkoilua ja ruokailua sopivasti tai överisti.

Olisi jo vieraiksi ilmottautuneiden aika tulla, ainakin mun mielestä!

Hetsku, joka toivoo että tulette Moskovaan, ja suosittelee että tulette junalla, sillä siellä näkee peilistä ikuisuuteen.

Viikkokatsaus 32/2007

Seitsemän päivän aikana en ole havainnut vielä itsessäni suuria muutoksia.

Olen - tietenkin - muuttunut työpaikalla tietäjästä tumpeloksi. Olen kovin pihalla, mutta ehkä nyt kuudentena työpäivänä voin jo sanoa, että ovi näkyy. Kun olen tarpeeksi lähellä ovea, huudan niin kovaa että joku avaa sen ja päästää toivottavasti myös sisälle.

Kurkku oireili ensimmäisinä päivinä ulkona ollessani. Luulin saavani perusflunssan, mutta se kaikkosi aina sisällä, eikä sitä enää muutamaan päivään ole tullut ulkonakaan. Liekö kehoni jo tottunut hiukan aiempaa vilkkaamman liikenteen aiheuttamiin päästöihin?

Kielitaidossa ei ole vielä tapahtunut mainittavaa muutosta. Olen totutellut uuteen kieliympäristöön passiivisen laiskasti: kuunnelllut lähellä käytyjä keskusteluja, tarkistanut muutamia sanoja sanakirjasta, osallistunut Lauran spontaaneihin sanakokeisiin kadulla. Olen antanut itselleni aikaa: eihän ne vuonna 1988-1992 tankatut Okno-kirjan opit voi hetkessä palautua. Olen myös jo ilmoittautunut kielikurssille.

Olen kotiutunut uuteen kotiini ihan hyvin. Enää en aamulla ihmettele sijaintiani. Muistan maan ja valuutan. Osaan hyvin reitin kotoa töihin. Osaan töissäkin suunnistaa pääreittejä pitkin ruokalaan ja takaisin. Ruoka on hyvää ja keholleni sopivaa, vain liioiteltu maidon nauttiminen blinien tai tupla-cappuccinon muodossa hiukan vatsaa väännättää.

Turkki on ostamatta, korkokengät kaupassa, eikä meikkiäkään ole vielä naamassa.

Hetsku matkalla хетскукси.

Pieni ja arkinen viikonloppu

Kun menneen puolen vuoden viikonloput oli täynnä bileitä ja isoja järjestelyjä, ei arkinen ja pieni viikonloppu suuressa kaupungissa ole ollenkaan pahitteeksi: nukutaan niin pitkään, että selkää särkee kun herätään. Kävellään kaupungilla huvikseen ja supermarketteja etsien. Surffataan netissä ja sähköpostaillaan. Tehdään yhdessä ruokaa ja syödään sitä seuraavanakin päivänä. Kun lauantai-ilta on kiihkeimmillään yöelämässä, silitellään vaatteita kotona tai kylässä ja kuunnellaan musiikkia. Sunnuntai-iltana katsotaan sekä Kansallisen metsästyksen erityispiirteitä että hienoa ilotulitusta Moskva-joen yllä. Ollaan hyvin tyytyväisiä. Säästetään energiaa.

Hetsku, "energisenä" kohti alkanutta viikkoa

Kuvitusta janoaville

Tänään ei sanainen arkku pulputa, sillä arkku tyhjeni kun aamupäiväkävelyllä selitin juttuja Lauralle niin että sylki roiskui. Alla hyvitykseksi kuvia kertomaan enemmän kuin 4 000 sanaa. Ja muutama sanallinen selitys vielä kaupanpäälle!


Heta avaa kotiovea ensimmäistä kertaa. Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että vasta Laura sai oven auki, itse kieritin vain avainta lukossa. Nykyään pääsen jo kotiin ihan yksin.


Hetan keittiössä ei vielä paljon kokkailla, kun välineistö odottaa Helsingissä. Onneks kaffetta sentään, ja odottaapa pakastimessa valmispizzakin!

Makeasti Heta makaa vuoteessaan, vaikka sisustus onkin vielä aika vajaa. "Verhokaan" ei ihan peitä ikkunaa, mutta 14. kerroksessa ei onneksi ihan helposti ikkunasta tirkistellä...

...vaikka mahdollista se toki on: olohuoneen ikkunan takaa pilkistää rakennustelineet. En tosin ole siellä nähnyt työmiehiä tai muitakaan kiipeilemässä.

Hetsku, Bloggerin kuvatila melkein käytettynä.

PS. Höpöllöpö. Kuvatila ole vielä läheskään käytetty. Lisääkin on siis tulossa.

Olen ja en ole

Olen kuullut noin uutta 36 nimeä ja unohtanut niistä noin 31. Olen käynyt kaupassa nälkäisenä ja ostanut kaiken kiinnostavan, mitä käteen tarttui. Olen kulkenut pihan poikki varvasläpyköissä kolme terävää veistä sanomalehteen käärittynä (ilman mitään vakavia aikeita mielessä). Olen ripustanut pussilakanan verhoksi makuuhuoneeseen. Olen laskennut päässäni noin-sekunteja hississä, ja päätynyt siihen, että kotikerrokseen kestää katutasosta ehkä noin 25 sekuntia. Olen istunut autossa kuin mykkä, mutta toisaalta ymmärtänytkin jotain keskustelusta. Olen ensimmäistä kertaa omassa lankaliittymäisessä kodissa. Olen kaiken kaikkiaan ihan tyytyväinen kaikkeen.

En ole toistaiseksi ymmärtänyt mitään suurta muuttuneen. En ole muuttanut Moskovaan 3-5 vuodeksi, vaan tullut käymään. En ole kertaakaan ajatellut, että näin ei olisi pitänyt tehdä. En ole itkenyt kertaakaan. En ole herättyäni muistanut, missä olen, kahdesti!

Hetsku, olen

...ja tänään saavuttiin!

Perillä. Kuuma. Aurinkoista. Hyviä asioita, uusia ihmisiä, paljon nimiä. Junamatkan kaikki kolmetoista tuntia meni rattoisasti, vaikkei paljon tullutkaan nukuttua - syy oli kirjan. Nyt olo on kuin ei olisi nukkunut koskaan. Ehkä ens yönä sitten, omassa uudessa kotona.

Hetsku, nukkumattomuuden ihanassa pöhnässä.