14.9.07
MOT: Heta > Riukulehto
Aiempi tämänpäivänen kirjoitus allaolevalla Lehtikuvan kuvalla täten todistetaan. Ei tartte edes suurennuslasia!
Suomi, Suomi, Suomi!
Valitettavasti käänteinen Midaan kosketus oli mukanani eilen katsomassa EM-lentopallo-ottelua Venäjä-Suomi. Se ei ole yllätys, sillä kannattamani joukkue yleensä aina häviää. Vaikka joukkue olisi pelannut yli odotusten siihen asti, niin minun saapuessa saliin tuuri muuttuu. En muista monestikaan nähneeni oman joukkueen voittoisaa esitystä livenä. Viimeisimpänä muistan tosin Pelicansin hienon voiton TPS:stä viime keväältä [sekin saatiin säälipleijareissa].
Ennätyshyvää turnausta pelannut miesten lentopallomaajuokkue hävisi Venäjälle erin 3-2. Voitto oli käden ulottuvilla, ja sen takia lopputulos harmittaakin. Fiilis hallissa oli kuitenkin mahtava, ja saimme pienen Suomi! Suomi! Suomi! -huutommekin kuulumaan, vaikka se ainakin 200-kertaiselle venäläiskannattajalaumalle olikin helppo vastus.
Jos Suomi pääsee finaaliin asti, lupaan epäitsekkäästi olla menemättä paikanpäälle tunaroimaan peliä. Vaikka sitten jäänkin ilman tv-julkisuutta. Urheiluruudun pätkässä eilisestä pelistä mut voi bongata, jos tietää mistä katsoo (ja katsoo suurennuslasin läpi). Mustahan on tullut varsinainen Riukolehto!
Ei-jämsäläisille lukijoille kerrottakoon että Riukolehdon Arto on jämsäläinen kylähullu, jonka elämäntyö on näkyä tv:n urheilulähetyksissä.
Riukulehto on saanut haastajan. Vapise, Arto!
Hetsku täynnä kilpailumieltä!
Ennätyshyvää turnausta pelannut miesten lentopallomaajuokkue hävisi Venäjälle erin 3-2. Voitto oli käden ulottuvilla, ja sen takia lopputulos harmittaakin. Fiilis hallissa oli kuitenkin mahtava, ja saimme pienen Suomi! Suomi! Suomi! -huutommekin kuulumaan, vaikka se ainakin 200-kertaiselle venäläiskannattajalaumalle olikin helppo vastus.
Jos Suomi pääsee finaaliin asti, lupaan epäitsekkäästi olla menemättä paikanpäälle tunaroimaan peliä. Vaikka sitten jäänkin ilman tv-julkisuutta. Urheiluruudun pätkässä eilisestä pelistä mut voi bongata, jos tietää mistä katsoo (ja katsoo suurennuslasin läpi). Mustahan on tullut varsinainen Riukolehto!
Ei-jämsäläisille lukijoille kerrottakoon että Riukolehdon Arto on jämsäläinen kylähullu, jonka elämäntyö on näkyä tv:n urheilulähetyksissä.
Riukulehto on saanut haastajan. Vapise, Arto!
Hetsku täynnä kilpailumieltä!
12.9.07
Kuuleeko Kirsti, tietääkö Torsti?
Eilinen En Osaa Tehdä Mitään Oikein -päivä huipentui siihen etten osannut heittää löylyä saunassa enkä saanut tilattua bliniä kiskalta ilman että Laurakaisan piti tulla avuksi.
Matkalla blinikiskalta kotiin aloin miettiä että minne ne asiat sitten menee, jos ne ei mee putkeen. Valuuko ne iljettäväksi töhnäksi siihen putken ulkopuolelle? Tippuuko ne sen putken vieressä olevan ritilän läpi, ja jää kellumaan likaiseen veteen, josta ne pitää kaivella käsi tyhjässä leipäpussissa oksennusta pidätellen? Vai annetaanko niiden vaan tippua minne lie ja annetaan olla? Ehkä ne asiat jää käteen niin pitkäks aikaa että ne saa sinne putkeen, ja jossain vaiheessa ne on sinne saatava, muuten kourat on niin täynnä ettei mikään varmasti menekään sinne putkeen, vaan tippuilee käsistä ties minne.
Muitakin kysymyksiä olisi lähetettävänä Hesarin Kysy Kirstiltä tai Torsti tietää -palstoille.
Laura lähetti kortin Ottawasta (kiitos siitä!) ja esitti kysymyksen: "Miksi välimeren alueen miehet on niin karvaisia?". Luulis tosiaan että niillä on vähemmän karvoja kun ne siellä lämpimässä tulis toimeen vähemmälläkin, ja pohjoisen pojilla olis kunnon turkki. Tähän ei voi edes vastata että KVG, sillä Lauran libanonilaissyntyinen poikaystävä ei löytänyt vastausta Googlestakaan. Anyone?
Tässä tilipäivän alla pohdin että onko kansainvälisessä tilisiirrossakin joku turvamekanismi, että rahat ei lähde tililtä mihinkään jos vastaanottajan tilinumero ei ole oikein? Vai jääkö ne jonnekin rahaliikenteen rattaisiin pyörimään niin pitkäks aikaa että ne on kulunu loppuun? Annoin kiireessä mielestäni epäilyttävän lyhyen (mahdollisesti väärän, siis) venäläisen tilinumeron, ja nyt jännään ekaa palkkaani jonka pitäis tulla osin suomalaiselle, osin venäläiselle tilille. Perjantai tuo tähän asiaan vastauksen, mutta jos jollain on nopeammin vastaus, niin kertokoon.
Ja vielä yks kysymys maailmankaikkeudelle: Alkaako se ikkunaremontti koskaan?
On mulla yksi vastauskin tarjolla. Oletteko koskaan pohtineet, miltä näyttää viikon vanha vesimelonin (taimen eli) taimi? Vastaus alla.
Matkalla blinikiskalta kotiin aloin miettiä että minne ne asiat sitten menee, jos ne ei mee putkeen. Valuuko ne iljettäväksi töhnäksi siihen putken ulkopuolelle? Tippuuko ne sen putken vieressä olevan ritilän läpi, ja jää kellumaan likaiseen veteen, josta ne pitää kaivella käsi tyhjässä leipäpussissa oksennusta pidätellen? Vai annetaanko niiden vaan tippua minne lie ja annetaan olla? Ehkä ne asiat jää käteen niin pitkäks aikaa että ne saa sinne putkeen, ja jossain vaiheessa ne on sinne saatava, muuten kourat on niin täynnä ettei mikään varmasti menekään sinne putkeen, vaan tippuilee käsistä ties minne.
Muitakin kysymyksiä olisi lähetettävänä Hesarin Kysy Kirstiltä tai Torsti tietää -palstoille.
Laura lähetti kortin Ottawasta (kiitos siitä!) ja esitti kysymyksen: "Miksi välimeren alueen miehet on niin karvaisia?". Luulis tosiaan että niillä on vähemmän karvoja kun ne siellä lämpimässä tulis toimeen vähemmälläkin, ja pohjoisen pojilla olis kunnon turkki. Tähän ei voi edes vastata että KVG, sillä Lauran libanonilaissyntyinen poikaystävä ei löytänyt vastausta Googlestakaan. Anyone?
Tässä tilipäivän alla pohdin että onko kansainvälisessä tilisiirrossakin joku turvamekanismi, että rahat ei lähde tililtä mihinkään jos vastaanottajan tilinumero ei ole oikein? Vai jääkö ne jonnekin rahaliikenteen rattaisiin pyörimään niin pitkäks aikaa että ne on kulunu loppuun? Annoin kiireessä mielestäni epäilyttävän lyhyen (mahdollisesti väärän, siis) venäläisen tilinumeron, ja nyt jännään ekaa palkkaani jonka pitäis tulla osin suomalaiselle, osin venäläiselle tilille. Perjantai tuo tähän asiaan vastauksen, mutta jos jollain on nopeammin vastaus, niin kertokoon.
Ja vielä yks kysymys maailmankaikkeudelle: Alkaako se ikkunaremontti koskaan?
On mulla yksi vastauskin tarjolla. Oletteko koskaan pohtineet, miltä näyttää viikon vanha vesimelonin (taimen eli) taimi? Vastaus alla.
Hetsku, joka Suomessa kasvattaa paprikoita ja Venäjällä arbuuseja.
11.9.07
Ja eilen alkoi arki
Heräsin Moskovan arkeen maanantaina 10. syyskuuta kello 6.42. Maanantai-aamu, kaikkihan sen tuskan tietää: työviikko edessä. Arkea mukavoittanut vieras on lähtenyt, ja hauska viikonloppu Pietarissa on vain päätä jyskyttävä muisto. Ulkona sataa vettä ja on kylmä (fakta, ei valitus). Jääkaappi on tyhjä, eikä aamupalaksi saa oikein raapastua kuin banaanimehua.
Vaikka arkeen havahtuminen olikin ehkä kuin pulahdus avantoon, ei arki yleisesti ottaen ole mitenkään kamalaa. Avantouintihan on mukavaa ja terveellistä. Arki on realismia.
En tiedä mikä on hyvä optimistin määritelmä, mutta kyllä optimistin tunnistaa kun se kohdalle osuu. Kollegani Irma lohdutti minua noin kolme vuotta sitten Foxconnin konttorissa maanantaita huokaillessani sanomalla "Ajatella, huomenna on jo tiistai!". Jos Irma ei ole optimisti, niin kuka on?
Totesimme toisen Foxconn-kollegan Miian kanssa, että maanantaina täytyy selvitä vain yhdestä päivästä, siitä maanantaista. Tiistaina on haltuun otettava koko loppu arkinen viikko.
Sitä on siis otettu haltuun tänään. Laurakaisan kanssa totesimme että vielä meillä on näissä työhommissa käänteinen Midaan kosketus. Kaikki mihin koskee muuttuu paskaksi. Olisi parempi olla koskematta mihinkään, mutta pakkohan omat sotkut on siivota. Tänään on siis pitkä työpäivä edessä.
Hetsku, joka sauvoi Suomea maailmankartalle
Vaikka arkeen havahtuminen olikin ehkä kuin pulahdus avantoon, ei arki yleisesti ottaen ole mitenkään kamalaa. Avantouintihan on mukavaa ja terveellistä. Arki on realismia.
En tiedä mikä on hyvä optimistin määritelmä, mutta kyllä optimistin tunnistaa kun se kohdalle osuu. Kollegani Irma lohdutti minua noin kolme vuotta sitten Foxconnin konttorissa maanantaita huokaillessani sanomalla "Ajatella, huomenna on jo tiistai!". Jos Irma ei ole optimisti, niin kuka on?
Totesimme toisen Foxconn-kollegan Miian kanssa, että maanantaina täytyy selvitä vain yhdestä päivästä, siitä maanantaista. Tiistaina on haltuun otettava koko loppu arkinen viikko.
Sitä on siis otettu haltuun tänään. Laurakaisan kanssa totesimme että vielä meillä on näissä työhommissa käänteinen Midaan kosketus. Kaikki mihin koskee muuttuu paskaksi. Olisi parempi olla koskematta mihinkään, mutta pakkohan omat sotkut on siivota. Tänään on siis pitkä työpäivä edessä.
Hetsku, joka sauvoi Suomea maailmankartalle
6.9.07
Stereot, televisio, mikroaaltouuni ja pesukone!
Eilen iltakahdeksalta saapui viimeinenkin erä muuttokuormaa. Leevi and the Leavingsin laulua mukaellen on mulla stereot, televisio, mikroaaltouuni ja pesukone! Enkä olekaan onneton, vaikka muuten niin hyvin varustellusta kodista puuttuu vieläkin internet-yhteys.
Iskimme Elinan kanssa kaikki koneet heti sähköruokintaan, ja päälle saimme tv:n, stereot ja mikron. Pesukonekin asennettiin valmiiksi naisvoimin, tosin poistovesiputken asennuksessa konsultoitiin lahtelaista insinööri Melantietä puhelimitse. Tänään kirkkaassa päivänvalossa laitan testierän pyykkiä pyörimään.
Huomenna pidän muuttovapaan (nythän se on hyvä pitää kun kaikki on muutettu jo!), ja perjantai-iltana saatan Elinaa Tolstoi-junalla aina Pietariin asti. Palaan Pietarista sunnuntai-iltana, ja dementiahiihdän siellä ennen paluuta muutaman naisellisen kilometrin.
Kaikesta loppuviikon ohjelmasta raporttia ensi viikon alussa, tai sitten heti kun olen kaikesta tästä toipunut.
Hetsku hieman uupuneena mutta totta vie onnelllisena. Kyllä materia onnea tuo, varsinkaan jos on entuudestaankin tyytyväinen!
Iskimme Elinan kanssa kaikki koneet heti sähköruokintaan, ja päälle saimme tv:n, stereot ja mikron. Pesukonekin asennettiin valmiiksi naisvoimin, tosin poistovesiputken asennuksessa konsultoitiin lahtelaista insinööri Melantietä puhelimitse. Tänään kirkkaassa päivänvalossa laitan testierän pyykkiä pyörimään.
Huomenna pidän muuttovapaan (nythän se on hyvä pitää kun kaikki on muutettu jo!), ja perjantai-iltana saatan Elinaa Tolstoi-junalla aina Pietariin asti. Palaan Pietarista sunnuntai-iltana, ja dementiahiihdän siellä ennen paluuta muutaman naisellisen kilometrin.
Kaikesta loppuviikon ohjelmasta raporttia ensi viikon alussa, tai sitten heti kun olen kaikesta tästä toipunut.
Hetsku hieman uupuneena mutta totta vie onnelllisena. Kyllä materia onnea tuo, varsinkaan jos on entuudestaankin tyytyväinen!
5.9.07
En ole koskaan...
...käynyt kynsiviilaamossa eli manikyyrissa, paitsi eilen tuli sekin hullutus testattua. Lähikauppakeskuksen nail barin eli kynsibaarin tiskillä kynteni kokivat muodonmuutoksen noin vartissa ja noin kahdellakymmenellä eurolla. Ei hullumpi kokemus. Varsinkin kun täti oli kiltti ja lakkasi toisen käteni kynnet uudestaan kaivettuani liian pian lompakkoa käsilaukusta. Oppia ikä kaikki, monellakin tapaa.
Hetsku, eikä vieläkään siksi tiettyjen teistä mielikuvan kaltaiseksi venäläisnaiseksi muuttumassa!
Hetsku, eikä vieläkään siksi tiettyjen teistä mielikuvan kaltaiseksi venäläisnaiseksi muuttumassa!
4.9.07
Vierailutiedote 4.9.
Tiivistelmä: Vieras on edelleen hengissä ja hyvinvoiva, tulkintani mukaan jopa tyytyväinen. Ei vatsatauteja, ei ongelmia viranomaisten kanssa.
Kronologinen osuus:
Vieras saapui ajallaan perjantai-aamuna, mutta aamupäivän aikana jäimme sinänsä määrittelemättömästä ohjelmasta puolituntia jälkeen, ja sitä puolituntista juoksimme kiinni sitten ympäri kaupunkia monena päivänä.
Australialaisten "kerholle" saavuimme peräti tunnin myöhässä. Lisämyöhästymistä aiheutti kartan sijoittuminen käteen nurinpäin, eli kävelimme ensin vikaan. Perillä jalat pysyivät maassa eikä veri virrannut päähän, mutta vesi sen sijaan lainehti vessan lattialla. Monikansallisen diplomaattiporukan seassa suomalaiset istuivat tukevasti omassa porukassaan. Onneksi sekaan saatiin sentään yksi Suomen kansalainen, jolla oli myös Australian passi, eli kansainvälinen verkostoituminen pääsi käyntiin.
Lauantai-aamuna heräsimme hyvissä ajoin eli 80 minuuttia ennen lähtöä satamaan. Ihan kohtuullinen aika aamutoimille? No ei. Olimme pihalla treffipaikalla muutaman minuutin myöhässä suunnitellusta, ja olin tullut noin seitsemän minuttia aiemmin suihkusta. Liikkeelle päästiin kuitenkin noin 65 minuuttia ennen kuin laiva lähti satamasta, matkaa noin kymmenen metropysäkkiä.
Hyvissä ajoin perillä ennen laivan lähtöä siis? No ei. Laiva lähti laiturista ehkä 20 sekuntia sen jälkeen kun olimme astuneet laivaan. Onneksi hengitys ehti tasaantua noin kaksi tuntia kestäneellä matkalla kohti piknik-paikkaamme. Matkan aikana Elina uskaltautui syömään ravun, vaikka sillä olikin silmät, ja ihmettelimme seitsemänvuotiaan suomalaispojan mieletöntä vauhtia ja energiaa, kunnes bongasimme eväskokistölkistä lauseen "sisältää tauriinia ja guaranaa". Isä kielsi poikaansa juomaan moista, "tää on aikuisten juomaa", ja poika ihmetteli että miten niin, "joinhan mä sitä just yhen tölkillisen".
Risteilylippuun sisältyi rantautumismaksu, 100 ruplaa/hlö (noin 3e), mutta ei esimerkiksi lokkien vessana käyttämän pöydän vuokra, joka oli 1000 ruplaa. Mehän Elinan kanssa olisimme syöneet omat ohuet eväämme (kaali- ja juustopiirakat) vaikka seisten, mutta osallistuimme reippaasti pöytävuokran maksuun sekä muiden tekemien eväsherkkujen syöntiin.
Olimme rantautuneena noin kolmen tunnin ajan eli voidaan siis ajatella että pelkkä rannassa oleminen maksoi euron tunnilta. Suurimman osan ajasta vältyimme aiheuttamasta lisäkuluja, eli lähinnä palelimme ja tarkkailimme, ettei kukaan heitä mölkkyä viivan väärältä puolelta tai muuten huijaa. Meillä oli tosi mukavaa, vaikka kuvailemani osuus saattaa kuulostaa tylsältä tai ikävältäkin jopa. Suomalaista, rauhallista, mökinoloista oleilua.
Kirimme jatkuvaa myöhästymistämme menemällä laivaan takaisin hyvissä ajoin. Takaisin lähtösatamaan ajelehdimme arpajaisia seuraten ja todeten, että meillä molemmilla on nyt sadan ruplan arvoiset värikkäät paperilaput (=arvat). Eli ei voittoa, joka olisi saattanut olla kaikkea sponsorijänisräikästä rahastosijoitukseen ja kännykkään.
Moskova juhlisti 1. syyskuuta 860-vuotissynttäreitä, mutta risteilyllä ei juurikaan juhlamarsseja nähty. Maljoja toki nostettiin, ehkä joku päivänsankarillekin. Olimme sopineet Laurakaisan ja hänen vieraidensa kanssa synttäri-illallisen gruusialaisravintolaan, mutta koska olimme saaneet kirityksi aikataulua kiinni, meillä oli jopa ylimääräistä aikaa takaisin satamaan saavuttuamme.
Osan luppoajasta käytimme neitsytmatkaan käsitaksissa. Seisoimme siis tienvarressa ja viittoilimme autoja pysähtymään. Ensimmäinen kansalainen olisi tarjonnut kyytiä viidelläsadalla, mutta pidimme sitä liian kalliina ja asetimme omaksi vastatarjoukseksemme kolmesataa. Seuraava pysähtynyt lupasi noin kymmenen minuutin automatkan Belorusskajan asemalle kahdellasadalla, eli kuudella eurolla. Ei paha kolmeen pekkaan!
Koska aikaa oli käsitakseilun jälkeenkin, tapoimme sitä istumalla hetken lähikuppilassa. Ja tapoimmekin oikein verilöylynomaisesti, sillä olimme taas illallisilta myöhässä puoli tuntia. Ikävää sinänsä, mutta saavuimme pöytään parahiksi yhtäaikaa ruuan kanssa. Ja hyvää ruoka olikin, mahat turvoksissa kierimme parin pint stopin kautta kotiin.
Sunnuntaina emme tehneet aikataulua tai juuri mitään muutakaan. Jolkottelimme lähikauppakeskukseen ostamaan herkkuja ja muutaman videon. Katsoimme Woody Allenin viimeisimmän alkuperäisellä ääninauhalla ja venäjänkielisellä tekstityksellä. Onneksi elokuvassa ei puhuttu perinteiseen Woody Allen -elokuvan malliin ihan tauotta, ehdin hiukan opiskella venäjääkin siinä samalla. Match pointille neljä tähteä, varsinkin kun ennakkoarvauksemme juonenkäänteistä meni puihin.
Aiemmin aamulla aktivoimani tekstiviestipalvelu (kiitos Jaskalle!) piti meitä ajantasalla miesten keihäsfinaalin tilanteesta, ja kultaaa! -viestikin taisi tavoittaa meidät reaaliajassa ennen Pitkiksen hienoa viimeistä yhdeksänkymmenmetristä kaarta. Hyvin eläydyimme kisaan tv-katvealueellakin. Hyvä Pitkis! Iltapäivällä juhlimme mitalia suomalaisen perinteen mukaisesti kahvein vaan ei sisupuukoin. Illalla nojasimme sohvan selkänojaa vasten ja tuijottelimme ikkunan läpi Moskovan liikennettä pari-kolme tuntia suuria asioita pohdiskellen.
Maanantaina koitti taas ahkeran turistisuorittamisen vuoro. Koska Hetskun tulkitseman venäjänkielisen horoskoopin mukaan Elinalla olisi onnea shoppingin parissa, päätimme keskittyä ostosteluun. Kävimme aamutuimaan torilla ihastelemassa vihannesvalikoimaa ja muoviostoksilla kotitaloustavaraliikkeessä. Isosta kirjakaupasta keskustasta löysin itselleni uuden Moskova-monopolin (vanha vastaava lienee hukkateillä jossain Suomessa?), venäjä-englanti-fraasisanakirjan ja oppaan Moskovan metroasemista. Elina tyytyi yhteen mutta erittäin lupaavaan kirjaan, jonka ensimmäisessä lauseessa viitataan hienoon vuoteen 1979.
Detskii Mirin kierros venyi suunniteltua pidemmäksi, sillä vaikka kiersimme vain muutamassa monista liikkeistä löysimme paljon kaikkea kivaa (muun muassa Sika Kuuman eli tuttavien kesken Rosvopaistin sekä Bunniinin; tapaatte heidät ehkä joskus). Nyt löysimme myös nostalgiakahvilan, jonka nostalgisia piirteitä täysin ymmärtääkseen pitäisi kai olla muistissa millaisia neukkukahvilat olivatkaan.
Ostospäivä päättyi Punaiselle torille, josta emme ostaneet mitään, vaikka rahaa olisi varmaan saanut palamaan siellä varsin hvyin vaikka pelkkään vesilasilliseen. Päätimme kiiruhtaa kotiin trollikalla, ja hurautimmekin iltapäiväruuhkassa noin kilometrin matkan melkein tunnissa. Huimasta vauhdista uupuneina notkuimme kotona loppuillan, varsinkin kun illallissuunnitelmammekin torjuttiin (ymmärrettäviin) aikataulusyihin vedoten.
Illan relasimme taas sohvalla leffan merkeissä. Fur oli mielenkiintoinen, varsinkaan kun kumpikaan meistä ei ollut kovin perillä Diane Arbusin todellisista elämänkäänteistä, ja tämä elämänkertakin oli kuvitteellinen. Tarmo Poussua onkin lainattu Ylen Tähtihetken verkkosivuilla: "Katsoja, joka ei tunne Diane Arbusin elämää tai valokuvia, ei tiedä niistä yhtään enempää Furin nähtyään." Miinusta ällöttävästä logosta, plussaa lavasteista ja visuaalisuudesta. Kolme tähteä.
Hetsku, joka kiirehtää taas venäjän-läksyjen, vieraan ja Moskovan pariin
Kronologinen osuus:
Vieras saapui ajallaan perjantai-aamuna, mutta aamupäivän aikana jäimme sinänsä määrittelemättömästä ohjelmasta puolituntia jälkeen, ja sitä puolituntista juoksimme kiinni sitten ympäri kaupunkia monena päivänä.
Australialaisten "kerholle" saavuimme peräti tunnin myöhässä. Lisämyöhästymistä aiheutti kartan sijoittuminen käteen nurinpäin, eli kävelimme ensin vikaan. Perillä jalat pysyivät maassa eikä veri virrannut päähän, mutta vesi sen sijaan lainehti vessan lattialla. Monikansallisen diplomaattiporukan seassa suomalaiset istuivat tukevasti omassa porukassaan. Onneksi sekaan saatiin sentään yksi Suomen kansalainen, jolla oli myös Australian passi, eli kansainvälinen verkostoituminen pääsi käyntiin.
Lauantai-aamuna heräsimme hyvissä ajoin eli 80 minuuttia ennen lähtöä satamaan. Ihan kohtuullinen aika aamutoimille? No ei. Olimme pihalla treffipaikalla muutaman minuutin myöhässä suunnitellusta, ja olin tullut noin seitsemän minuttia aiemmin suihkusta. Liikkeelle päästiin kuitenkin noin 65 minuuttia ennen kuin laiva lähti satamasta, matkaa noin kymmenen metropysäkkiä.
Hyvissä ajoin perillä ennen laivan lähtöä siis? No ei. Laiva lähti laiturista ehkä 20 sekuntia sen jälkeen kun olimme astuneet laivaan. Onneksi hengitys ehti tasaantua noin kaksi tuntia kestäneellä matkalla kohti piknik-paikkaamme. Matkan aikana Elina uskaltautui syömään ravun, vaikka sillä olikin silmät, ja ihmettelimme seitsemänvuotiaan suomalaispojan mieletöntä vauhtia ja energiaa, kunnes bongasimme eväskokistölkistä lauseen "sisältää tauriinia ja guaranaa". Isä kielsi poikaansa juomaan moista, "tää on aikuisten juomaa", ja poika ihmetteli että miten niin, "joinhan mä sitä just yhen tölkillisen".
Risteilylippuun sisältyi rantautumismaksu, 100 ruplaa/hlö (noin 3e), mutta ei esimerkiksi lokkien vessana käyttämän pöydän vuokra, joka oli 1000 ruplaa. Mehän Elinan kanssa olisimme syöneet omat ohuet eväämme (kaali- ja juustopiirakat) vaikka seisten, mutta osallistuimme reippaasti pöytävuokran maksuun sekä muiden tekemien eväsherkkujen syöntiin.
Olimme rantautuneena noin kolmen tunnin ajan eli voidaan siis ajatella että pelkkä rannassa oleminen maksoi euron tunnilta. Suurimman osan ajasta vältyimme aiheuttamasta lisäkuluja, eli lähinnä palelimme ja tarkkailimme, ettei kukaan heitä mölkkyä viivan väärältä puolelta tai muuten huijaa. Meillä oli tosi mukavaa, vaikka kuvailemani osuus saattaa kuulostaa tylsältä tai ikävältäkin jopa. Suomalaista, rauhallista, mökinoloista oleilua.
Kirimme jatkuvaa myöhästymistämme menemällä laivaan takaisin hyvissä ajoin. Takaisin lähtösatamaan ajelehdimme arpajaisia seuraten ja todeten, että meillä molemmilla on nyt sadan ruplan arvoiset värikkäät paperilaput (=arvat). Eli ei voittoa, joka olisi saattanut olla kaikkea sponsorijänisräikästä rahastosijoitukseen ja kännykkään.
Moskova juhlisti 1. syyskuuta 860-vuotissynttäreitä, mutta risteilyllä ei juurikaan juhlamarsseja nähty. Maljoja toki nostettiin, ehkä joku päivänsankarillekin. Olimme sopineet Laurakaisan ja hänen vieraidensa kanssa synttäri-illallisen gruusialaisravintolaan, mutta koska olimme saaneet kirityksi aikataulua kiinni, meillä oli jopa ylimääräistä aikaa takaisin satamaan saavuttuamme.
Osan luppoajasta käytimme neitsytmatkaan käsitaksissa. Seisoimme siis tienvarressa ja viittoilimme autoja pysähtymään. Ensimmäinen kansalainen olisi tarjonnut kyytiä viidelläsadalla, mutta pidimme sitä liian kalliina ja asetimme omaksi vastatarjoukseksemme kolmesataa. Seuraava pysähtynyt lupasi noin kymmenen minuutin automatkan Belorusskajan asemalle kahdellasadalla, eli kuudella eurolla. Ei paha kolmeen pekkaan!
Koska aikaa oli käsitakseilun jälkeenkin, tapoimme sitä istumalla hetken lähikuppilassa. Ja tapoimmekin oikein verilöylynomaisesti, sillä olimme taas illallisilta myöhässä puoli tuntia. Ikävää sinänsä, mutta saavuimme pöytään parahiksi yhtäaikaa ruuan kanssa. Ja hyvää ruoka olikin, mahat turvoksissa kierimme parin pint stopin kautta kotiin.
Sunnuntaina emme tehneet aikataulua tai juuri mitään muutakaan. Jolkottelimme lähikauppakeskukseen ostamaan herkkuja ja muutaman videon. Katsoimme Woody Allenin viimeisimmän alkuperäisellä ääninauhalla ja venäjänkielisellä tekstityksellä. Onneksi elokuvassa ei puhuttu perinteiseen Woody Allen -elokuvan malliin ihan tauotta, ehdin hiukan opiskella venäjääkin siinä samalla. Match pointille neljä tähteä, varsinkin kun ennakkoarvauksemme juonenkäänteistä meni puihin.
Aiemmin aamulla aktivoimani tekstiviestipalvelu (kiitos Jaskalle!) piti meitä ajantasalla miesten keihäsfinaalin tilanteesta, ja kultaaa! -viestikin taisi tavoittaa meidät reaaliajassa ennen Pitkiksen hienoa viimeistä yhdeksänkymmenmetristä kaarta. Hyvin eläydyimme kisaan tv-katvealueellakin. Hyvä Pitkis! Iltapäivällä juhlimme mitalia suomalaisen perinteen mukaisesti kahvein vaan ei sisupuukoin. Illalla nojasimme sohvan selkänojaa vasten ja tuijottelimme ikkunan läpi Moskovan liikennettä pari-kolme tuntia suuria asioita pohdiskellen.
Maanantaina koitti taas ahkeran turistisuorittamisen vuoro. Koska Hetskun tulkitseman venäjänkielisen horoskoopin mukaan Elinalla olisi onnea shoppingin parissa, päätimme keskittyä ostosteluun. Kävimme aamutuimaan torilla ihastelemassa vihannesvalikoimaa ja muoviostoksilla kotitaloustavaraliikkeessä. Isosta kirjakaupasta keskustasta löysin itselleni uuden Moskova-monopolin (vanha vastaava lienee hukkateillä jossain Suomessa?), venäjä-englanti-fraasisanakirjan ja oppaan Moskovan metroasemista. Elina tyytyi yhteen mutta erittäin lupaavaan kirjaan, jonka ensimmäisessä lauseessa viitataan hienoon vuoteen 1979.
Detskii Mirin kierros venyi suunniteltua pidemmäksi, sillä vaikka kiersimme vain muutamassa monista liikkeistä löysimme paljon kaikkea kivaa (muun muassa Sika Kuuman eli tuttavien kesken Rosvopaistin sekä Bunniinin; tapaatte heidät ehkä joskus). Nyt löysimme myös nostalgiakahvilan, jonka nostalgisia piirteitä täysin ymmärtääkseen pitäisi kai olla muistissa millaisia neukkukahvilat olivatkaan.
Ostospäivä päättyi Punaiselle torille, josta emme ostaneet mitään, vaikka rahaa olisi varmaan saanut palamaan siellä varsin hvyin vaikka pelkkään vesilasilliseen. Päätimme kiiruhtaa kotiin trollikalla, ja hurautimmekin iltapäiväruuhkassa noin kilometrin matkan melkein tunnissa. Huimasta vauhdista uupuneina notkuimme kotona loppuillan, varsinkin kun illallissuunnitelmammekin torjuttiin (ymmärrettäviin) aikataulusyihin vedoten.
Illan relasimme taas sohvalla leffan merkeissä. Fur oli mielenkiintoinen, varsinkaan kun kumpikaan meistä ei ollut kovin perillä Diane Arbusin todellisista elämänkäänteistä, ja tämä elämänkertakin oli kuvitteellinen. Tarmo Poussua onkin lainattu Ylen Tähtihetken verkkosivuilla: "Katsoja, joka ei tunne Diane Arbusin elämää tai valokuvia, ei tiedä niistä yhtään enempää Furin nähtyään." Miinusta ällöttävästä logosta, plussaa lavasteista ja visuaalisuudesta. Kolme tähteä.
Hetsku, joka kiirehtää taas venäjän-läksyjen, vieraan ja Moskovan pariin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)