Suomeen muuttoonhan on vielä kaksi-kolme vuotta, joten matkusteluun Amerikassa ja lähimaissakin on vielä riittävästi aikaa. Jotta kumminkin vältytään viimeisten viikkojen paniikilta, aloin jo miettiä mitä retkiä haluan täällä nurkilla tehdä. Ainakin:
- Alaskan risteily, ykköstoivematka tällä hetkellä
- Yellowstonen kansallispuisto
- Ajelu Amerikan halki
- Las Vegas ja Grand Canyon
- New Orleans
- Texas (Dallas?)
- Toronto ja Niagaran putokset
- Ajelu länsirannikkoa Seattlesta alas Los Angelesiin via San Francisco
- Keski-länsi
- Karibia, ehkä sekin risteillen?
- Grönlanti, ehkä Islannin kautta?
Ja sinne Key Westiin haluaisin vielä uudestaan, ja samalla nähdä ne Evergladesin suot. Eli nyt tarvitaan paljon lomaa ja joitakin apukuskeja MikkoMikolle. Mä luen karttaa ja toimin dj:nä. Onko vapaaehtoisia? MikkoMikko, kun saavut kotiin sieltä Mississippistä niin aletaanpa suunnitella.
...Ja sitäpaitsi mäkin haluan Mississippiin!
Hetsku, joka ei ehkä ehdikään Suomeen ennen kuin sinne sitten lopulta muuttaa.
PS. Paluumuuttomatkakin on jo suunniteltu, se tullaan tekemään rahtilaivalla New Yorkista Englantiin (ja sieltä sitten jotenkin Suomeen.)
15.9.11
Mun mummoni muni mun mammani
...mutta mun mammani ei mankeloinut. En siis tiedä mistä tämä vimma on peräisin, ei ainakaan kotoa. Ehkä mummulasta, siellä mankeloidaan.
Jo vuosikymmenen ajan olen ajatellut että mankeli olisi kätevä. Suorat lakanat ovat ylellisyyttä, johon silittämistä vihaavalla ei kuitenkaan ole pääsyä (kuin satunnaisesti). Vuosi sitten kaihoni mankelin perään muuttui niin äänekkääksi, että MikkoMikko tutki jo netistä, millaisia mankeleita Amerikasta voisi saada. Amerikkalaisia antiikkimankeleita sai e-Baysta alle satasella, mutta niiden toimintaperiaate vaikutti youtube-videoiden perusteella väärältä (vaikka kai nekin lakanat suoristi). Uusinta uutta, hyöryllä varustettuja hienouksia, sai vajaalla kahdella tuhannella dollarilla. Jos olisin mankelinnälässäni uuden tekniikan perään, niin ei siinä pari tonnia olisi tuntunut. Mutta kun halusin sellaisen ikuisesti kestävän perusmankelin, jonka rullien väliin lakana laitetaan, annetaan pyöriä joitakin kertoja, ja sitten vedetään ulos.
Minulla on ilmeisesti mankelienkeli, sillä pari kuukautta sitten kuulin vahingossa kahden ihmisen keskustelua. Mankelienkeliin on helppo uskoa siksi, että ne kaksi eivät juurikaan juttele, eivätkä varsinkaan työhuoneessani, jossa sattuivat olemaan yhtä aikaa minun kanssani ihan ensimmäistä kertaa. Toinen kysyi toiselta: ”Tarvitsetko mankelia? Sellainen suomalainen Upo, nelisenkymmentä vuotta vanha, mutta toimii.” Ja toinen onneksi vastasi, ettei tarvitse. Hyvä ettei keskustelu vaikuttanut luottamukselliselta, ei tarvinnut esittää etten olisi sitä kuullut. Ryntäsin heti tarjouksen perään, ja sain ihanan ruskean Upon muistaakseni 70 dollarilla, eli noin viidelläkympillä.
Muutamia nuoren mankeloijan huomioita:
- On vaikeaa kuivata pyykkiä sopivan kosteaksi. Jos työpäivän jälkeen pesee ja kuivattaa pyykit telineellä, ne on nukkumaan mennessä vielä liian märät ja aamúlla jo kuivat. Jos ne pistää kuivuriin, ne on hetkessä liian kuivat, vaikka miten kuivuria* säätäisi.
- Pussilakanoita ja muita, jotka joutuu mankeliin laittamaan monenkertaisena, on vaikea saada menemään mankeliin ihan suorina. Melkein tekisi mieli silittää niiden reunoja ennen mankelointia.
- Pöytäliina, joka on juuri sopivan levyinen, mutta jossa on vähän joustoa, on myös vaikea saada suoraksi. Reunat menevät kurttuun.
- Pyyhkeitä on helppo mankeloida kaksinkertaisenakin. Niitä ei toisaalta tarvitsisi välttämättä mankeloida, ovat parhaimmillaan pöyhkeinä, mutta aloittelijan on pakko saada onnistumisen kokemuksia.
- Pienet keittiöpyyhkeet ovat ideaalia mankelointikamaa. Vaikka ne on kyllä pesunkin jälkeen ihan rasvaisen näköisiä, eivätkä muutu salonkikelpoisiksi mankelissa käytyään.
Hetsku, lähes kätevä emäntä.
*joka ei ole Upo vaan amerikkalainen, vaikkakin ehkä samalta vuosikymmeneltä.
Jo vuosikymmenen ajan olen ajatellut että mankeli olisi kätevä. Suorat lakanat ovat ylellisyyttä, johon silittämistä vihaavalla ei kuitenkaan ole pääsyä (kuin satunnaisesti). Vuosi sitten kaihoni mankelin perään muuttui niin äänekkääksi, että MikkoMikko tutki jo netistä, millaisia mankeleita Amerikasta voisi saada. Amerikkalaisia antiikkimankeleita sai e-Baysta alle satasella, mutta niiden toimintaperiaate vaikutti youtube-videoiden perusteella väärältä (vaikka kai nekin lakanat suoristi). Uusinta uutta, hyöryllä varustettuja hienouksia, sai vajaalla kahdella tuhannella dollarilla. Jos olisin mankelinnälässäni uuden tekniikan perään, niin ei siinä pari tonnia olisi tuntunut. Mutta kun halusin sellaisen ikuisesti kestävän perusmankelin, jonka rullien väliin lakana laitetaan, annetaan pyöriä joitakin kertoja, ja sitten vedetään ulos.
Minulla on ilmeisesti mankelienkeli, sillä pari kuukautta sitten kuulin vahingossa kahden ihmisen keskustelua. Mankelienkeliin on helppo uskoa siksi, että ne kaksi eivät juurikaan juttele, eivätkä varsinkaan työhuoneessani, jossa sattuivat olemaan yhtä aikaa minun kanssani ihan ensimmäistä kertaa. Toinen kysyi toiselta: ”Tarvitsetko mankelia? Sellainen suomalainen Upo, nelisenkymmentä vuotta vanha, mutta toimii.” Ja toinen onneksi vastasi, ettei tarvitse. Hyvä ettei keskustelu vaikuttanut luottamukselliselta, ei tarvinnut esittää etten olisi sitä kuullut. Ryntäsin heti tarjouksen perään, ja sain ihanan ruskean Upon muistaakseni 70 dollarilla, eli noin viidelläkympillä.
Ihana Upo. Rakkautta ensisilmäyksellä. Hyvää kannattaa odottaa. Ja niin edelleen.
Kurttuinen lakana, kohtaa kohtalosi.
Muutamia nuoren mankeloijan huomioita:
- On vaikeaa kuivata pyykkiä sopivan kosteaksi. Jos työpäivän jälkeen pesee ja kuivattaa pyykit telineellä, ne on nukkumaan mennessä vielä liian märät ja aamúlla jo kuivat. Jos ne pistää kuivuriin, ne on hetkessä liian kuivat, vaikka miten kuivuria* säätäisi.
- Pussilakanoita ja muita, jotka joutuu mankeliin laittamaan monenkertaisena, on vaikea saada menemään mankeliin ihan suorina. Melkein tekisi mieli silittää niiden reunoja ennen mankelointia.
- Pöytäliina, joka on juuri sopivan levyinen, mutta jossa on vähän joustoa, on myös vaikea saada suoraksi. Reunat menevät kurttuun.
- Pyyhkeitä on helppo mankeloida kaksinkertaisenakin. Niitä ei toisaalta tarvitsisi välttämättä mankeloida, ovat parhaimmillaan pöyhkeinä, mutta aloittelijan on pakko saada onnistumisen kokemuksia.
- Pienet keittiöpyyhkeet ovat ideaalia mankelointikamaa. Vaikka ne on kyllä pesunkin jälkeen ihan rasvaisen näköisiä, eivätkä muutu salonkikelpoisiksi mankelissa käytyään.
Hetsku, lähes kätevä emäntä.
*joka ei ole Upo vaan amerikkalainen, vaikkakin ehkä samalta vuosikymmeneltä.
13.9.11
(Työmatkalla) tiellä jonka varrella kasvaa basilikaa ja tomaatteja
Nämä tosin eivät ole villejä vaan siihen istutettuja. Amerikkalaiset eivät selvästikään ole hysteerisiä sen suhteen kasvaako jotain liian lähellä tietä.
Hetsku, nyt jo töissä
12.9.11
Kyllä meitä koetellaan, osa 2
Tohtori MikkoMikko teki eilen illalla diagnoosin. Olemme sairastuneet noro-viruksen aiheuttamaan mahatautiin. Se ilmenee meillä ruokahaluttomuutena (ei tosin mulla, nälkä on ikuinen), yleisenä voimattomuutena, mahan möyrimisenä (mulla), ilmavaivoina, jotka saavat lisähaasteen kun myös maha on kuralla. Pitää siis olla tarkkana.
Tänään voin jo ihan hyvin muuten, mutta vatsa on vieläkin sekaisin. Keskivartalon huonostivointia tasapainottaakseni nitkautin selkäni töissä horjahtamalla portaikoissa. En onneksi kaatunut, mutta korjausliike teki vahinkoa, joka koskee.
MikkoMikko, jos luet tämän niin tiedoksi että tuskin taivun tänäänkään salille. Toivottavasti sentään pyörällä kotiin. Ehkä huomenna?
Hetsku. Kyllä tämä tästä.
Tänään voin jo ihan hyvin muuten, mutta vatsa on vieläkin sekaisin. Keskivartalon huonostivointia tasapainottaakseni nitkautin selkäni töissä horjahtamalla portaikoissa. En onneksi kaatunut, mutta korjausliike teki vahinkoa, joka koskee.
MikkoMikko, jos luet tämän niin tiedoksi että tuskin taivun tänäänkään salille. Toivottavasti sentään pyörällä kotiin. Ehkä huomenna?
Hetsku. Kyllä tämä tästä.
11.9.11
Kyllä meitä koetellaan
Ensin maa järisee. Sitten tulee Irene, joka ei oikeastaan ole niin hurja kuin meidän annettiin ymmärtää, mutta valmistelut Ireneä varten olivat hurjat niin töissä kuin kotonakin. Sitten tuli itse Ireneä irenemäisemmät sateet, jotka alkoivat maanantai-iltana ja kestivät perjantai-iltapäivään asti. Välillä satoi tihuuttamalla, välillä kaatamalla, välillä ukkosti nelisen tuntia putkeen. Eevan, Pian ja Satun kierrokset kaupungilla olivat siis kosteita. Ja kostea oli kellarin seinämmekin, ja naapurilla, joilta vesi pyykkitupaamme tuli, lattia oli suorastaan märkä. Eli vesivahingoniloa riittää edelleen.
Positiivisia seikkoja viime viikoilla ovat olleet Anskun, Anun, Eevan, Paavon, Pian ja Satun vierailut, 2-vuotishääpäivä ja sen juhlinta ympäri kaupunkia ja labor day -vapaa. Muutamia mainitakseni.
Viime viikot ovat siis olleet tapahtumarikkaita, ja raportoitavaa on, mutta aikaa ei ole ollut. Töissä taitaa valitettavasti jatkossakin olla hyvin tiivistä, mutta vapaa-aika hiljenee kun kohta MikkoMikkokin lähtee viikoksi reissuun. Aloittanen aktiivisemman rupattelun blogin kanssa.
Loppukevennyksenä huonekalunkaupan myyjän lähettämä käsinkirjoitettu kiitoskortti. Saatan palata ko. liikkeeseen, mutta en kyllä tuon kortin vuoksi, vaan siksi, että huonekalut siellä on upeita.
En jaksanut ottaa pöydästämme kuvaa, mutta liikkeen nettisivuilta jaksoin sentään myyntikuvan kopsata.
Vieraat ovat siis lähteneet. Pöydän ympärillä on tilaa. Hotelli Mikko&Hetassakin on tilaa. Joulu- ja kevätlomat myydään pian!
Hetsku, jonka talo on nyt tyhjempi, ja torstaina suorastaan tyhjä.
Positiivisia seikkoja viime viikoilla ovat olleet Anskun, Anun, Eevan, Paavon, Pian ja Satun vierailut, 2-vuotishääpäivä ja sen juhlinta ympäri kaupunkia ja labor day -vapaa. Muutamia mainitakseni.
Viime viikot ovat siis olleet tapahtumarikkaita, ja raportoitavaa on, mutta aikaa ei ole ollut. Töissä taitaa valitettavasti jatkossakin olla hyvin tiivistä, mutta vapaa-aika hiljenee kun kohta MikkoMikkokin lähtee viikoksi reissuun. Aloittanen aktiivisemman rupattelun blogin kanssa.
Loppukevennyksenä huonekalunkaupan myyjän lähettämä käsinkirjoitettu kiitoskortti. Saatan palata ko. liikkeeseen, mutta en kyllä tuon kortin vuoksi, vaan siksi, että huonekalut siellä on upeita.
Kiitos kun ostitte pöydän, ja terveisiä Hetalle.
En jaksanut ottaa pöydästämme kuvaa, mutta liikkeen nettisivuilta jaksoin sentään myyntikuvan kopsata.
Meidän uusi ruokapöytämme, jonka päälle mahtuu hesari levälleen, vaikka kahdessakin osassa. Kuva: Crate&Barrel
Yksityiskohtia pöydästämme. Tai jostain samanlaisesta pöydästä, koska kaikki pöydät ovat uniikkeja. Kuva: Crate&Barrel
Vieraat ovat siis lähteneet. Pöydän ympärillä on tilaa. Hotelli Mikko&Hetassakin on tilaa. Joulu- ja kevätlomat myydään pian!
Hetsku, jonka talo on nyt tyhjempi, ja torstaina suorastaan tyhjä.
23.8.11
Vaikka maa alla horjuu
Siltä se siis tuntuu kun maa järisee. Että ensin miettii ajoiko joku tosi iso rekka ohi. Vai tuleeko tuo jyrinä jostain remonttiprojektista talon sisältä. Kestääpä se kauan. Ja ravisteleepa se melko paljon, kun ikkunatkin helisevät. Onko joku vesi- tai kaasuputki räjähtämässä?
Sitten hoksaa että kyse voisi olla maanjäristyksestä. Menee hölmönä seisomaan oviaukkoon. Alimmassa kerroksessa työskentelevänä pelkää että koko talo sortuu päälle. Isompaa ravistelua ei kestä ehkä kuin korkeintaan 10 sekuntia, mutta ne onkin niitä pitkiä sekunteja.
Sitten joku huutaa että kaikki ulos. Ihan kuin olisi vain odottanut joltain tätä käskyä; vasta sitten tajuaa lähteä pihalle. Loikkii portaat ylös ennätysnopeasti, eikä muista ajatelleensa matkalla (joka kestää ehkä toiset kymmenen sekuntia) yhtään mitään. Myöhemmin joku kommentoi että avoimet portaatkin tärisivät niin että joku pelkäsi että ne irtoaa.
Sitten seisoo isossa porukassa pihalla hölmistyneenä. Mitä se oli? Maanjäristys tuntuu loogiselta vastaukselta, mutta eihän täällä Yhdysvaltojen itärannikolla pitäisi järistyksiä olla. Hetken pihalla seisottuaan porukka päättää mennä sisälle. Alakerran työhuone ei kovasti houkuttele*.
Hetsku, shaken and stirred, niin kuin tässä yhteydessä kuuluu sanoa.
* Mutta ruoka kyllä houkuttelee. Otsikkoon lainattu laulu voisi jatkua että "Vaikka maa alla horjuu, niin nälkä kuole ei".
Sitten hoksaa että kyse voisi olla maanjäristyksestä. Menee hölmönä seisomaan oviaukkoon. Alimmassa kerroksessa työskentelevänä pelkää että koko talo sortuu päälle. Isompaa ravistelua ei kestä ehkä kuin korkeintaan 10 sekuntia, mutta ne onkin niitä pitkiä sekunteja.
Sitten joku huutaa että kaikki ulos. Ihan kuin olisi vain odottanut joltain tätä käskyä; vasta sitten tajuaa lähteä pihalle. Loikkii portaat ylös ennätysnopeasti, eikä muista ajatelleensa matkalla (joka kestää ehkä toiset kymmenen sekuntia) yhtään mitään. Myöhemmin joku kommentoi että avoimet portaatkin tärisivät niin että joku pelkäsi että ne irtoaa.
Sitten seisoo isossa porukassa pihalla hölmistyneenä. Mitä se oli? Maanjäristys tuntuu loogiselta vastaukselta, mutta eihän täällä Yhdysvaltojen itärannikolla pitäisi järistyksiä olla. Hetken pihalla seisottuaan porukka päättää mennä sisälle. Alakerran työhuone ei kovasti houkuttele*.
Hetsku, shaken and stirred, niin kuin tässä yhteydessä kuuluu sanoa.
* Mutta ruoka kyllä houkuttelee. Otsikkoon lainattu laulu voisi jatkua että "Vaikka maa alla horjuu, niin nälkä kuole ei".
17.8.11
Kaiken pelastaa Paavo (mutta ei Väyrynen)
Kun pelko uusista puukkoryöstöistä omilla nurkilla alkaa jyllätä,
kun raivoan yritysten monimutkaisten ulkoistamis- ja hajauttamisjärjestelyjen aiheuttamaa maailmantuskaa (ja siitä johtuvaa turhaa aikaista töihin tulemista),
kun suren isotädin ei yllättävää mutta kuitenkin yhtäkkistä kuolemaa,
kun olen huolestunut läheisteni jaksamisesta,
kun teen miljoonaa pientä askaretta päivittäin töissä ja tunnen silti etten saa mitään valmiiksi,
pelastaa tilanteen hoitakoira Paavo, joka haukkuu sitä toista kääpiömäyräkoiraa, joka vaanii Paavoa astiakaapin lasioven pinnalla...
Hetsku, joka totisesti ymmärtää miksi esimerkiksi hoitokodeissa annetaan koiraterapiaa.
kun raivoan yritysten monimutkaisten ulkoistamis- ja hajauttamisjärjestelyjen aiheuttamaa maailmantuskaa (ja siitä johtuvaa turhaa aikaista töihin tulemista),
kun suren isotädin ei yllättävää mutta kuitenkin yhtäkkistä kuolemaa,
kun olen huolestunut läheisteni jaksamisesta,
kun teen miljoonaa pientä askaretta päivittäin töissä ja tunnen silti etten saa mitään valmiiksi,
pelastaa tilanteen hoitakoira Paavo, joka haukkuu sitä toista kääpiömäyräkoiraa, joka vaanii Paavoa astiakaapin lasioven pinnalla...
...ja joka yrittää "tappaa" melkein itsensä kokoisen Reinon.
Hetsku, joka totisesti ymmärtää miksi esimerkiksi hoitokodeissa annetaan koiraterapiaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)