Luukut kootoo, neetoo, viitoo

Kun on kymmenen tuntia töissä, alkaa väsyttää. Kun on väsynyt ja kollega luikertelee omista töistään ja aiheuttaa siinä sivussa muille (tällä kertaa mulle) lisätöitä, alkaa kiukuttamaan. Kun sitten lähtee polkemaan kiukku niskassa ja reppu selässä äkkiä kotiin, ei ehdi huomata että ulkona on sen verran lämmin, että takkia, varsinkaan topattua, tuskin tarvitsisi. Kollega raportoi myöhemmin ostaneensa lahjoja hiki takissa - ulkona oli tänään +20c. Oho.

Siispä ei tunnu joululta, mutta sieltä se tulee. Ja tämä mun joulukalenteri on päivittämättä vaikka joka päivä piti. No:


Kolmastoista päivä oli Lucian päivä. Tein 11 tuntia töitä ja lähdin sitten tapaamaan päivänsankaria. Pohdiskelin mennessäni Lucia-perinnettä: mitä muuta siihen kuuluu kuin että vaaleatukkainen tyttö kävelee varovasti kynttiläkruunu päässä laulellen ja perässä kulkee tyttölauma joilla on kynttilät vain kädessä? Eipä juuri muuta vastaanoton perusteella. Tai no kuului siihen myös tosi hyvä graavattu lohi.

Neljästoista päivä olin töissä normimittaisen päivän, mikä tuntuu pitkän päivän jälkeen melkein vapaalta. Vähän niin kuin tutun pohdinta siitä, että jos on kuusi viikkoa imuroimatta, imurointi on paljon palkitsevampaa. Tai että se on jopa palkinto, kun sitä niin harvoin "pääsee" tekemään. Illalla kävimme MikkoMikon kanssa reilun yhdeksän kilometrin lenkillä. Juoksu rullasi, ja jatkoin hämmästelyä siitä miten nopeasti kunto voi kohota. Olin vielä viisi kuukautta sitten sitä mieltä etten tykkää juoksemisesta enkä jaksa juosta kuin juoksumatolla. Nyt pitää olla tarkkana että joudu ylikuntoon.

Viidestoista päivä vapautti vihdoin meidät piinasta. MikkoMikko sai työsopimuksen ja aloittaa työt maanantaina. Hän oli myös reipas ja kävi irtisanomassa meidät kuntosalilta, sillä emme juoksun huumassa ole ehtineet bodaamaan. (Vielä on tosin kaksi kuukautta aikaa pumpata lihaksiakin, sillä ne ketkut eivät meitä tietenkään ihan heti päästäneet.) Oma päiväni ei olllut kovin sankarillinen (vrt. jutun alkuosuus), mutta kun päivä päättyy siihen että MikkoMikko teki lohturuokaa, kiinnitti polkupyörääni hankkimansa korin ja nyt lukee kirjaa tuossa vieressä, niin ei tässä nyt huonostikaan mene.

Hetsku, jonka kuudennessatoista luukussa on pikkujoulut. Niistähän nyt ei yleensä ole mitään raportoitavaa :)

12. luukku joulukuuta

Kahdestoista ei tuonut vielä mustaa valkoisella, mutta sen verran säpinää sillä rintamalla, että uskallan hehkuttaa: MikkoMikko sai töitä! Oman alan vieläpä!

Kaverimme pelaa sählyä joukkueessa, jossa pelaa myös erään ohjelmistofirman perustaja. Perustaja sanoi että tarvitsee IT-työmiehiä, ja kaverimme kärppänä kehumaan että tuntee IT-työmiehen. MikkoMikko lähetti hakemuksen alle kaksi viikkoa sitten, kävi viime viikon tiistaina haastattelussa ja torstaina jo soittivat että "tule nyt ainakin kuukaudeksi projektia tekemään".

Aloitus mahdollisimman pian, jopa tällä viikolla, kestää aluksi kuukauden, mutta kun MM osoittaa olevansa mielettömän paras testaaja, niin vakkaripaikka on mahdollinen (ja mun mielestä jopa todennäköinen, mutta ei mennä asioiden edelle). Työ MM:n arvion mukaan helppoa testaushommaa konsultin roolissa, palkka ihan kohtuullinen suomalaiselle vaikkakin täällä vähän alakanttiin, mutta tärkeintä tietysti että on jalka amerikkalaisen työmaailman oven välissä, että on TÖITÄ.

Hetsku, joka kiittää kaikkia tsemppaajia. Mikään ei kai enää voi mennä vikaan!

PS. Huomenna postitan ehkä eilisen päivän kuvan, sillä tänään kuvaaja paukuttaa rumpuja kellarissa. Suodaan se hänelle, kohta sen pitää paukuttaa töitä!

Luukkupäivät 10 ja 11

Kymmenes päivämme tätä joulukuuta oli oikein esimerkillinen. Oli pakko vihdoin siivota, ja onhan se palkitsevaa kun sitä on päivätolkula siirtänyt. Tuloksen kyllä huomaa. Lenkillä kävimme valoisaan aikaan viikkoihin. Juoksu ei kulkenut yhtä leppoisasti kuin yleensä, mutta hiki tuli kumminkin. Illaksi lähdimme kollegan lasten seuraksi, kun aikuisten lähtivät Baltimoreen pikkujouluihin. Rakensimme pari palapeliä, söimme pitsaa, harjoittelimme jouluevankeliumin lukua ja olimme kiltisti.

Yhdennentoista päivän aamu kruunausi pyhäkouluviikonloppumme: menimme suomalaiseen joulukirkkoon. Kirkon päälle piti ottaa päiväunet. Nyt tunnelmoimme takkatulen ääressä joulupukinpajan merkeissä.

Huomenna jatkamme taas normaaleissa merkeissä. Huokailemme ja pyörittelemme silmiä töissä, hikoilemme ja kiroilemme postin jonossa ja keksimme tekosyitä joiden varjolla välttelemme salille menemistä.

Hetsku, joka parantaa terveyttä syömällä Fazerin tummaa suklaata.

Luukku yhdeksän

Onko kukaan koskaan nähnyt niin julmaa joulukalenteria että luukku olisikin ollut tyhjä? Sellainen oli tämän päivän luukku eilisten lupausten valossa. Pelkkää turhaa odotusta. Eli vieläkin jatketaan eilisellä hokemalla: mikään ei voi mennä vikaan!

Tänään töissä oli melkoisen normaalipäivä: vaikka hiki otsalla raataisi*, niin päivän päätteeksi (vedin perjantainakin yliajalle ja lähdin kun talossa oli pääosin jo valot sammutettu**) töitä on enemmän kuin sinne mennessä. Jotenkin turhauttavaa?

Työpäivän päätteeksi lähdin tapaamaan kuusi kuukautta vanhaa Elieliä. Jos yhtään harmitti ennen sitä, niin sen jälkeen ei ainakaan yhtään. Lapseksi, joka ei osaa vielä puhua, Elielillä on yllättävän hyvät jutut!

Kun illan päätti vielä spontaani iltateevieras niin päivän saldo jäi reilusti plussalle, vaikka se eilinen lupaus osoittautuikin turhaksi. Sen täyttymystä odottanemme sittenkin luukkuun 12.

Hetsku, oikeastaan jo luukun 10 puolella. Mutta ei avata sitä vielä.

* En tosin raatanut
** Mutta ei kello oikeasti ollut kuin puoli tuntia yli virallisen työpäivän päättymisajan

Kahdeksas joulukuuta, hyvä päivä

Päivän kuvan sijaan tänään kalenterin luukussa soi päivän biisi: YUP:n Mikään ei voi mennä vikaan. Laulun tietävät laulakoon biisiä nuotin vierestä tai sen mukaisesti, muut voivat hoilata itse keksimällään sävelellä vain laulun olennaisinta mantraa: "Mikään ei voi mennä vikaan, mikään ei voi mennä vikaan, mikään ei voi mennä vikaan...".

Jos kaikki menee hyvin eikä vikaan, kerron teille mitä tsemppasitte. Täytynee odottaa noin joulukuun kahdenteentoista luukkuun. Tai ainakin yhdeksänteen.

Hetsku, jännityksen piinassa.

Seitsemän päivä joulukuun

Joulukuun seitsemäs, Jaskan synttäripäivä, valkeni ei-valjennut. Vettä satoi koko päivän harmaalta taivaalta. Nelipäiväisen viikonlopun jälkeen arki ei kuitenkaan tuntunut kovin pahalta. Selvästi rytmin pitäisi aina olla neljä vapaata, kolme töitä. Eikä niitä viiden päivän töitä tehtäisi kolmessa päivässä.

Sain tänään ennakkoon joululahjan, eli tiedon SannaPin ja komppaniansa helmikuisesta vierailuista. Jee! Kaksi viikkoa saman katon alla kolmen mölymasiinan kanssa voi tarkoittaa sitä, että toinen lahja on kun vieraat lähtevät, mutta nyt odotan vain heidän saapumistaan. Odotellessa kehittelen ohjelmaa, vähän eri näkövinkkelistä kuin aiemmille vierailuille. Mikä tekee vaikutuksen seitsemän- tai viisivuotiaaseen? Huvipuistot ei valitettavasti ole auki helmikuussa. Onkohan Amerikassa HopLop? Ihop kun on vähän eri asia, vaikka sielläkin voisi vieraiden kanssa käydä. Onneksi meillä on iso telkkari ja siinä monta tv-kanavaa...















Saavuin töistä kylmään ja pimeään kotiin oltuani työmaalla noin kaksitoista tuntia. Pimeydestä minua tervehti vain tip-tip-tap. Yläkerran käytävällä satoi vettä. En tiedä mitä kaksi aiempaa vuotavaa kattoa meille valehtelivat, mutta tämä kolmas siis sanoo toden: kattomme ja putkemme vuotavat kuin seula.

Hetsku, joka ei haravoinut tänäänkään. Mutta luuttusi lattiaa, siivousta sekin.

Itsenäisyyspäivä, kuudes luukku

Satoi vettä. En päässyt haravoimaan. Enkä siivonnut. Tein sentään ruokaa, mikä on mainitsemisen arvoista siksikin, että meillä MikkoMikko yleensä kokkaa. Porkkananrunsaudesta johtuen tein inkivääri-porkkasosekeittoa joka ei ole kovin soseista ja porkkanoita ja ruusukaalia kahvissa ja siirapissa haudutettuna. Ei niin pahaa.

MikkoMikko etsiskeli kahta tärkeää paperia, etsintäalueena koko talo. Toinen paperi löytyi, toista ei. Löytyi kyllä vaikka mitä, niin kuin ostoskuitteja viime vuosituhannelta, mutta ei sitä tämän hetken tärkeintä paperia. Etsintöjen jäljiltä talo oli tietysti vielä enemmän mullinmallin.

Sen sijaan että olisimme vihdoin käärineet hihamme ja ruvenneet siivoamaan, lähdimme mustikkavadelmapiirakalle ja asioille. Ei kai sitä itsenäisyyspäivänä sentään siivota tartte.

Hetsku. Terve sielu sotkuisessa huoneessa.