10.12.11

Luukku yhdeksän

Onko kukaan koskaan nähnyt niin julmaa joulukalenteria että luukku olisikin ollut tyhjä? Sellainen oli tämän päivän luukku eilisten lupausten valossa. Pelkkää turhaa odotusta. Eli vieläkin jatketaan eilisellä hokemalla: mikään ei voi mennä vikaan!

Tänään töissä oli melkoisen normaalipäivä: vaikka hiki otsalla raataisi*, niin päivän päätteeksi (vedin perjantainakin yliajalle ja lähdin kun talossa oli pääosin jo valot sammutettu**) töitä on enemmän kuin sinne mennessä. Jotenkin turhauttavaa?

Työpäivän päätteeksi lähdin tapaamaan kuusi kuukautta vanhaa Elieliä. Jos yhtään harmitti ennen sitä, niin sen jälkeen ei ainakaan yhtään. Lapseksi, joka ei osaa vielä puhua, Elielillä on yllättävän hyvät jutut!

Kun illan päätti vielä spontaani iltateevieras niin päivän saldo jäi reilusti plussalle, vaikka se eilinen lupaus osoittautuikin turhaksi. Sen täyttymystä odottanemme sittenkin luukkuun 12.

Hetsku, oikeastaan jo luukun 10 puolella. Mutta ei avata sitä vielä.

* En tosin raatanut
** Mutta ei kello oikeasti ollut kuin puoli tuntia yli virallisen työpäivän päättymisajan

Ei kommentteja: