Heti näin alkuun yksi Post Scriptum eiliseen kirjoitukseen: Arvaatkaapa mitä mun ihmeellinen MikkoMikkoni toivoi eilen päästyään kotiin klo 19.35 ja oltuaan ensimmäistä päivää (yhdeksän tuntia) uudessa työpaikassa, vieraskielisessa työympäristössä: se halus juoksulenkille! Mä olin valmistaunut hakemaan tohveleita jalkaan, lohduttamaan ja kannustamaan, hieromaan hartioita, keittämään kahvia tai tekemään ruokaa. Vaan me mentiinkin työpäivän päätteeksi juoksemaan seitsemän kilometriä, niin ku juoksis Jämsästä Jämsänkoskelle. Hatunnosto MikkoMikolle!
Tämän päivän luukussa oli siis jo ihan normipäivä. Minä lähdin ensin kävelemään töihin, MikkoMikko lähti metrolle vähän myöhemmin. Minä tein ad hoc -töitäni eli sammutin tulipaloja ja yritin edes vähän ennakoida ettei kaikki paikat syttyisi palamaan. MikkoMikolla toinen päivä meni kai aika samoissa merkeissä kun eilen, hänen lyhyistä vastauksista mun tenttaukseen (no mitä se sit sanoi? mitä sä teit? ai sun pomoko sen sanoi? mitä sä söit? miltä tuntui mennä metrolla?) tiivistäisin että hänen työpäivä sujui realistisen positiivisesti.
Illalla savustimme ja paistoimme kalaa ja totesimme että tällä meiningillä emme taida ehtiä tekemään kuin yhden asian illassa ennen nukkumaan menoa. Käydä lenkillä, tehdä ruokaa tai käydä kaupassa. Aikamoista arkea, mutta vielä aika hienoa!
Hetsku, jonka huomisillan yksi asia on mennä ravintolaillalliselle sanomaan hei-heit hetkeksi yhdelle kaverille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti