Muka kylmä!

Fakta homma 2 on toki se, että täällä on yleensä aina lämpimämpää kuin Suomessa. Viekö se oikeuden joskus jutustella siitä, että on kylmä? Ei mun mielestä. Enkä valita.

Mutta tänään aamulla mietin että olisi hyvä jos tulisi vähän lämpimämpää. Aamut on niin hankalia aamutorkuille muutenkin, saati sitten jos on kylmä. Kämpässä oli herätessäni +17,6c - ei erityisesti houkuttele ylösnousemukseen. Kun sitten taistelun jälkeen pääsee liikkeelle ja suihkuun, tulee toinen jämähdys. Lämmin vesi virtaa eikä vessan kylmyyttä (jopa maton läpi) hohkaava kaakelilattia houkuttele. Monet minun kanssa asuneet ovat todistaneet kykyäni suoriutua ennätysnopeasti suihkusta. Talvella se ei onnistu. Kesällä (tai kunnolla tiivistetyissä ja lämmitetyissä taloissa) voin huoleti käydä suihkussa vielä viisi minuuttia ennen lähtöä. Kyllä siinä ajassa riisuu, suihkuttaa, kuivaa ja pukee.

Mutta takaisin tähän aamuun. Kylpytakkiin ja pyyhkeeseen vuorautuneena menen pukemaan. Vaatekaapin vieressä sängyssä peittoon kääriytyneenä nukkuu muuan MikkoMikko. Ulkona on pimeää, enkä uskalla tarkistaa verhojen raosta satoiko yöllä tosiaan lunta (ei satanut). Kello on vähän vaille seitsemän, töihin lähtöön on alle vartti aikaa. Kömpiäkö sänkyyn vai lähteäkö töihin?

"Mutta lähteä pitää, lähteä pitää", sanoo Arja Tiainen.

Varustelukysymyshän se onkin, toki. Sekin auttaa, että työaamuja on jäljellä noin 30.

Hetsku, tänään teellä ja kuumalla suihkuvedellä lämmitetty 

Fakta homma

Koska pieniä aiheita ei tunnu olevan raportoitavaksi, niin on aika ottaa se iso käsittelyyn. Fakta homma nimittäin on se, että olen seitsemännellä kuulla raskaana. Ja se on mukava fakta se!

Kaikki muu onkin ärsyttävän epävarmaa. Muun muassa se, että onko tyypillä kaikki siellä kunnossa.

Ensimmäiset kuukaudet varauduin pahimpaan. Sitten ylitettiin erilaisia rajapyykkejä ja käytiin kokeissa, joissa todettiin että kaikki on normaalia tai jopa täydellistä - amerikkalaiset lääkärit, you know. Sitten maha alkoi kasvamaan huomattaviin mittoihin ja se alkoi liikkumaankin. Kaikki näyttää siis hyvältä. Mutta kun se ei liiku aina ja samalla tavalla! Milloin se liikkui viimeksi? Miksi se nyt potkii näin vähän, yleensä illalla enempi? Onko se siellä jotenkin heikkona?

Voi elämä. Eikä se lie tästä helpommaksi muutu, vaikka se silloin huhtikuun lopulla syntyisikin kaikki elimet ja raajat paikallaan.

Tervetuloa uudet perheenjäsenemme, vauva ja Jatkuva Huoli!

Kuvasta on rajattu kaksi päätä pois koska a) mun mahaa tässä olikin tarkoitus esitellä b) kumpikaan meistä ei näytä kuvassa erityisen älykkäältä ja c) emme välitä siitä julkisuudesta, jonka saisimme jos naamamme näkyisi tässä supersuositussa blogissa.

Hetsku, joka on kuvassa keskellä. Tai hellan ja MikkoMikon välissä, niin kuin kuvaa myös tulkittiin.

PS. Emme vielä ole julkistaneet asiaa Facebookissa, tekisimme sen mieluusti itse. Media ja ihmispiiri kerrallaan.

Kolme miestä ja beibi

Aurinko paistaa ja mittari näyttää aamukymmeneltä +6 astetta. Soittimessa soi Falamansa-levy, jonka sain kämppikseltäni Inaralta (aka Rovaniema) noin kymmenen vuotta sitten. Istun villasukat jalassa ruokapöydän ääressä ja keittiössä häärää kaksi miestä. Toinen tuo mulle teetä ja toinen paistaa pannukakkuja aamupalaksi. Kolmas on lenkillä, mutta osallistuu hänkin aktiivisesti ruuan valmistamiseen.  On lauantaiaamupäivä ja viikonlopun suunnitelmissa on ei mitään.

Jotta tämä ei olisi unta, kivistää vasenta käsivarttani toissapäivänä saatu jäykkäkouristusrokotus.

Ei pöllömpää, Hetsku!

Elossa taas ja edelleen

Juhlapyhinä neljä astiaamme joutui rajuihin onnettomuuksiin, joista ainoastaan yksi selvisi hengissä. Ensin pamahti Iittalan lasi lattialle roukapöydästä. Sitten survoin ylioppilaslahjaksi saamaani jälkiruoka-astiaa niin pieneen muovipussiin että se lipesi otteestani lattialle. (Kätevästi astia ja siinä ollut kermavaahto pysyivät pussissa, joten siivoaminen oli helppoa.) Viinilaseja käsitellessään MikkoMikko kopautti kahta niin, että toisen jalka halkesi. Sen sai onneksi korjattua. Viimeisimpänä kaatui lasi astianpesukoneessa kohtalokkain seurauksin. Tuumin, että jos tuho tätä tahtia jatkuu niin ei meillä Suomeen palatessa (kesällä 2014) ole mitään astiaongelmaa. Eikun MikkoMikon astiat varastoista käyttöön.

Kerroin tämän erittäin mielenkiintoisen tarinan siksi että jotain on sanottava jos blogia meinaa päivittää. Syksy ei ollut mitäänsanomaton, mutta kiinnostavia arkisia tapahtumia ei tuntunut riittävän. Kuten olen edellisen kerran postannut (syyskuussa!), olin vain töissä ja väsynyt. Ja vähän muutakin, mutta siitä sitten myöhemmin.

Nyt yritän reipastua. Kun vaan tarttuu toimeen huomaa ettei se nyt niin vaikeaa/työlästä/mahdotonta ollutkaan.

Hetsku, joka lupasi itselleen herkuttoman tammikuun. Kolme pitkää päivää takana.

Humppaa taikka kuole

Kollega, jonka kyydissä pääsen töihin, ei kysy mitään. Hän tietää. Toinen kollega kysyy: lähdetkö töiden jälkeen happy hourille? Vastaan passaavani, jos töistä johonkin lähden (!) niin kotiin nukkumaan.

Iltapäivällä soitan hysteerisenä (nauraen) kolmannelle kollegalle: En osaa juuri nyt suomea. Kun sanotaan että auto - automme, niin miten taivutetaan samalla tavalla palvelin? Sen verran vain ymmärän ettei se ole palvelimme. Neljäs ihmettelee iltapäivällä olemustani. Miksi sulla on tukka pystyssä? Oletko ollut humpalla?

Kiellän kuivahkosti olleeni missään muualla kuin töissä. Se on totuus. Keskimäärin klo 7.15-20 joka päivä, paitsi tänään, kun lähdin jo klo 16.

Nyt, kahden tunnin päiväunien jälkeen, ihmettelen että olenko aina ollut näin väsynyt (vastaus on tietysti etten). On vaan niin vaikea verrata, sanon. MikkoMikko on sitä mieltä että hänen on vielä vaikeampi verrata.

Hetsku. Ehkä olin ehkä en, mitä väliä sen, niin kuin Matti Nykänen (melkein) laulaa. 

Myrsky repi puita

Eilen työpäivän keskeytti myrsky, joka vei sähkön meidän lisäksi noin 100 000 muulta kotitaloudelta. Kaupungilla puhuttiin tornadosta, minä en ole tutkinut tarkemmin mikä kaupunkiin iski. Sähköt meni ensin, sitten alkoi mahdoton tuuli ja vessae. Pesukoneet pysähtyivät ja ilmastointi lopetti hurisemisen. Lämpötila tippui ulkona nopeasti 10 astetta, mutta sisällä sen sijaan nousi mukavasti. Pitkästä aikaa ulkona oli viileämpää (+18c) kuin sisällä, ja ulkoilu tuntui virkistävältä.

Lähdimme sähköpakolaisiksi työkaverin luokse, latamaan kännyköitä ja katsomaan Vertigoa, joka on  tänä vuonna ensimmäistä kertaa äänestetty Citizen Kanea (ja kaikkia muita maailman leffoja) paremmaksi sekä Hitchcockin toista leffaa, Mutta...kuka murhasi Harryn? Ensin mainittu oli maailman parhaana leffana toki jälkimmäistä parempi, mutta Harrykin oli ihan kiinnostava (ja mulle ihan uusi) tuttavuus. Vertigo oli tosin pelottavampi joskus 20 vuotta sitten, jos aika ei ole muuten Hitchcockin leffoihin purrut niin jännittävyys on kyllä vähän laimentunut.

Neljän tunnin reissun jälkeen sähkö palasi pesemään pyykkejä ja valaisemaan taloa. Toivottavasti ulkolämpötila jää pysyvästi kahdenkympin tienoille.

Hetsku, riittävästi tänä kesänä hionnut.

Voi sitä lauantaita näinkin viettää

Vieraat ovat lähteneet ja jättäneet taloon taas hetkeksi tyhjiön. Sitä tyhjiötä täytimme tänään tekemällä töitä kotona.

MikkoMikko perusteli hommiaan aidolla innolla oppia uutta. Yleensä marmatan töiden tekemisestä kotona (MM teki niitä viime yönä klo kahteen asti), mutta tällä kertaan en kun teen niitä itsekin. Yleensä en nimittäin itse tähän juurikaan sorru, mutta täytyy saada valmiiksi pari paperia (deadline oli eilen klo 12) ja haluan oikeasti saada niistä hyvät.

Sitä paitsi toisinaan on kyllä vähemmän stressaavaa tehdä töitä kotona pyjamahousut jalassa hyvän ruuan ja seuran ääressä kuin istua pitkää perjantai-iltaa töissä.

Hetsku, kohta päivä pulkassa ja Vertigon ja hyvän ruuan (osa II) pariin