17.5. LA
Lähtö klo 16.05 Chicagoon. Yö junassa. Liput ostettu, kahdelta hengeltä hytissä (Amppu matkustaa ilmaiseksi) 523 dollaria.
18.5. SU
Saapuminen Chicagoon klo 8.45. Gospel-brunssille House of Bluesiin (yritin päästä jo syksyllä 2011, mutta silloin brunssi oli loppuunmyyty tai jotain).
19.5. MA
Chicagossa
20.5. TI
Lähtö klo 14 Denveriin. Yö junassa. Liput ostettu, kahdelta hengeltä hytissä 709 dollaria.
21.5. KE
Saapuminen Denveriin klo 7.15.
22.-23.5. TO-PE
Denverin seudulla, autoretki Kalliovuorten kansallispuistoon tai Kalliovuorten korkeimmalle kohdalle (tai korkeimman kohdan juurelle...) Mount Elbertiin.
24.5. LA
Lähtö klo 8.05 Grand Junctioniin, saapuminen klo 16.10.
Grand Junctionista jatko autolla Canyonlandsin ja Monument Valleyn kautta Grand Canyonille, sieltä ehkä Flagstaffiin yöksi, ja sieltä Las Vegasiin. Las Vegasista autolla Death Valleyn kautta Los Angelesiin. Sieltä piipahdus San Diegoon tuttujen luokse.
Noin 5.-6.6. paluumatkalle Los Angelesista junalla, stoppeina ehkä Tucson, (El Paso?), San Antonio/Houston, New Orleans, ja jos aikaa riittää niin junalla Atlantan kautta Washingtoniin, ja jos ei, lentäen. Kotona pitää olla viimeistään 15.6. - tai ainakin töissä pitää olla 16.6.
Tästä ei ihan halpa retki taida tulla. Tämä on kuitenkin mielestäni melko täydellinen päätös tälle neljän vuoden keikalle Amerikassa. Ja juna voittaa lentokoneen. Ja tämä junamatka sopii hyvin kokoelmiin Euroopan interrailin (kesällä 2000) ja Transsiperian-junamatkan (2009) kanssa.
27.3.14
...ja ihan pian Helsinki!
Vaikka asumme täällä Washingtonissa vielä nelisen kuukautta ja kaikkea kivaakin on vielä luvassa, alkaa ajatus jo rampata Helsingissä. Koska kohtahan me ollaan siellä!
Miksi Helsinkiin? No koska mun työpaikka on varmasti siellä, MikkoMikon tuleva työpaikka melko varmasti niillä seuduilla, Aili-mökki on Helsingissä ja Ailin saa omistaa vain helsinkiläinen.
Nyt meillä on jo väliaikainen kotikin siellä, Mannerheimintiellä, Töölön tullin luona. On ässää ettei tarvitse taistella helsinkiläisillä vuokramarkkinoilla elokuun alussa, ässää on sijainti erään tietyn ratikkareitin varrella, ässää on sijainti ylipäänsä. Ässää on se että vuokrantaja on myös työnantajani, ja jos se ei paljon maksa palkkaa niin ei se (niin älyttömän) paljon myöskään peri vuokraa.
Tähän asti siis kaikki hyvin. Eikä jatkokaan varmaan vielä niin huonoa ole, mutta noin vajaa tunti päiväkotibongailua Helsingin kaupungin verkkosivuilla ei lupaa hyvää. Tiedetään, tiedetään. Että toisaalta uskomattoman hyvä systeemi Suomessa ylipäänsä. Ja toisaalta että ajat on tiukat ja tunkua on, että ei mihinkään nyt niin vaan marssita. Mutta kun miksi kaupungin sähköisestä palvelusta ei edes löydy sitä päiväkotia, joka olisi lähimpänä meidän väliaikaista kotia?
Työkaverit töissä huokailevat putousmaisesti. "Kuule Hetsku, ei se niin mee että sä vaan haet paikkaa ja sitten saat sen. Päiväkotien johtajille pitää soitella, pitää tehdä selvitystöitä, pitää lobata. Se on monen aktiivisen viikon työ, että saa sen paikan minkä haluaa". No, mulla ei oo aikaa moiseen, ei yhteisiä hereilläolotunteja päiväkotijohtajien työaikojen kanssa, eikä edes hirveästi kiinnostusta kuuklailla että mitä joku nimetön on kommentoinut jollain keskustelupalstalla jostain päiväkodista. Mä uskon (vielä) että missä tahansa päiväkodissa Amppua hoidetaan hyvin. Tai perhepäivähoitajan luona, tai ryhmäperhepäivähoidossa. Tai mitä niitä nyt onkaan.
Voivoi. Väsyneenä tätä hommaa ei ainakaan kannata aloittaa. Aloitin laittamalla sen yhden sähköisestä palvelusta hukassa olevan päiväkodin johtajalle sähköpostia. Jos kävisi tuuri. Jos saisi koko asian hoidettua sillä...
Miksi Helsinkiin? No koska mun työpaikka on varmasti siellä, MikkoMikon tuleva työpaikka melko varmasti niillä seuduilla, Aili-mökki on Helsingissä ja Ailin saa omistaa vain helsinkiläinen.
Nyt meillä on jo väliaikainen kotikin siellä, Mannerheimintiellä, Töölön tullin luona. On ässää ettei tarvitse taistella helsinkiläisillä vuokramarkkinoilla elokuun alussa, ässää on sijainti erään tietyn ratikkareitin varrella, ässää on sijainti ylipäänsä. Ässää on se että vuokrantaja on myös työnantajani, ja jos se ei paljon maksa palkkaa niin ei se (niin älyttömän) paljon myöskään peri vuokraa.
Tähän asti siis kaikki hyvin. Eikä jatkokaan varmaan vielä niin huonoa ole, mutta noin vajaa tunti päiväkotibongailua Helsingin kaupungin verkkosivuilla ei lupaa hyvää. Tiedetään, tiedetään. Että toisaalta uskomattoman hyvä systeemi Suomessa ylipäänsä. Ja toisaalta että ajat on tiukat ja tunkua on, että ei mihinkään nyt niin vaan marssita. Mutta kun miksi kaupungin sähköisestä palvelusta ei edes löydy sitä päiväkotia, joka olisi lähimpänä meidän väliaikaista kotia?
Työkaverit töissä huokailevat putousmaisesti. "Kuule Hetsku, ei se niin mee että sä vaan haet paikkaa ja sitten saat sen. Päiväkotien johtajille pitää soitella, pitää tehdä selvitystöitä, pitää lobata. Se on monen aktiivisen viikon työ, että saa sen paikan minkä haluaa". No, mulla ei oo aikaa moiseen, ei yhteisiä hereilläolotunteja päiväkotijohtajien työaikojen kanssa, eikä edes hirveästi kiinnostusta kuuklailla että mitä joku nimetön on kommentoinut jollain keskustelupalstalla jostain päiväkodista. Mä uskon (vielä) että missä tahansa päiväkodissa Amppua hoidetaan hyvin. Tai perhepäivähoitajan luona, tai ryhmäperhepäivähoidossa. Tai mitä niitä nyt onkaan.
Voivoi. Väsyneenä tätä hommaa ei ainakaan kannata aloittaa. Aloitin laittamalla sen yhden sähköisestä palvelusta hukassa olevan päiväkodin johtajalle sähköpostia. Jos kävisi tuuri. Jos saisi koko asian hoidettua sillä...
23.3.14
Hetken kuluttua Chicago?
No niinhän siinä tietenkin kävi etten saanut aikaiseksi raporttia risteilyltä. Mutta hyvin se meni. Amppu oli hyvällä tuulella vaikkei nukkunut päiväunia, heräili öisin ja söi huonosti. Oppi liikkumaan (sitä ei ihan vielä konttaamiseksi voinut silloin kutsua) ja oli onnessaan kun ympärillä oli paljon ihmisiä jotka hymyilivät ja vilkuttivat. Aika flirtti tuo lapsi.
Kävimme "Haitilla", Jamaikalla ja Meksikon Cozumelilla. Haiti lainausmerkeissä siksi että saari/alue oli varustamon omistama eikä siellä tainnut mitään aitoa haitilaista olla. Missään kohteessa ei passeja kysytty, joten kovin syvällä ei käyty myöskään Jamaikalla tai Cozumelilla. Ruoka oli hyvää, laivalla oli paljon aktiviteetteja joita me ei ehditty edes hyödyntämään, kaikki oli hyvin järjestetty. Viikko sitä riitti silti hetkeksi.
Seuraavalla lomalla halutaan koluta Amerikkaa. Meillä on neljä viikkoa lomaa toukokuun puolestavälistä alkaen. Olisi kivaa tehdä reissu Amerikan halki omalla autolla, mutta 10 000 kilometriä autossa vuoden vanhalle kuukauden sisällä...ei kuulosta kivalta kenellekään. Lentäminen on pelottavaa, tylsää eikä siinä näe kuin kohteen, ei matkaa sen varrella. Joten nyt suunnittelemme suurta junamatkaa.
Amtrakilla (eli vähännniinku Amerikan VR:llä) on vajaa 700 dollaria maksava lippu, jolla saa matkustaa 30 päivän aikana 12 matkaa. Amppu ilmeisesti ilmaiseksi. Liput oikeuttaa toki vain istumapaikkoihin, mikä ei taida yön yli matkustettaessa taida meille riittää, mutta makuupaikkoja saa sitten lisärahalla.
Täältä Chicagoon, siellä pari päivää. Sieltä junalla Denveriin, siellä auto vuokralle ja Colorado tutuksi. Sieltä Salt Lake Cityyn, sieltä autolla Las Vegasiin ja Grand Canyonille, ehkä Los Angelesiin asti. Sieltä sitten junalla takaisin kotimatkalle esimerkiksi Amerikan etelärajoja pitkin.
Kuulostaa suunnitelmalta, eikö? Onko halukkaita ja kyvykkäitä mukaan matkalle?
Kävimme "Haitilla", Jamaikalla ja Meksikon Cozumelilla. Haiti lainausmerkeissä siksi että saari/alue oli varustamon omistama eikä siellä tainnut mitään aitoa haitilaista olla. Missään kohteessa ei passeja kysytty, joten kovin syvällä ei käyty myöskään Jamaikalla tai Cozumelilla. Ruoka oli hyvää, laivalla oli paljon aktiviteetteja joita me ei ehditty edes hyödyntämään, kaikki oli hyvin järjestetty. Viikko sitä riitti silti hetkeksi.
Seuraavalla lomalla halutaan koluta Amerikkaa. Meillä on neljä viikkoa lomaa toukokuun puolestavälistä alkaen. Olisi kivaa tehdä reissu Amerikan halki omalla autolla, mutta 10 000 kilometriä autossa vuoden vanhalle kuukauden sisällä...ei kuulosta kivalta kenellekään. Lentäminen on pelottavaa, tylsää eikä siinä näe kuin kohteen, ei matkaa sen varrella. Joten nyt suunnittelemme suurta junamatkaa.
Amtrakilla (eli vähännniinku Amerikan VR:llä) on vajaa 700 dollaria maksava lippu, jolla saa matkustaa 30 päivän aikana 12 matkaa. Amppu ilmeisesti ilmaiseksi. Liput oikeuttaa toki vain istumapaikkoihin, mikä ei taida yön yli matkustettaessa taida meille riittää, mutta makuupaikkoja saa sitten lisärahalla.
Täältä Chicagoon, siellä pari päivää. Sieltä junalla Denveriin, siellä auto vuokralle ja Colorado tutuksi. Sieltä Salt Lake Cityyn, sieltä autolla Las Vegasiin ja Grand Canyonille, ehkä Los Angelesiin asti. Sieltä sitten junalla takaisin kotimatkalle esimerkiksi Amerikan etelärajoja pitkin.
Kuulostaa suunnitelmalta, eikö? Onko halukkaita ja kyvykkäitä mukaan matkalle?
27.2.14
Johan tässä on töitä painettukin - las vacaciones!
Niin kuin kaksi viikkoa kerroin, huomenna matkustamme hetkeksi pois talvesta. En ole koskaan ajatellut Suomen talvesta pakoa, mutta nyt tässä Washingtonin suomalaisessa talvessa ajatus ei tunnu yhtään hullummalta. (Tai onhan siinä montakin hullua asiaa, mutta nyt juuri se ei haittaa.)
Lähdemme testaamaan turkulaisen telakkateollisuuden aikaansaannoksia Karibianmerelle ja Meksikonlahdelle. Lähtö Fort Lauderdalesta, seuraavina pysähdyspaikkoina Haiti, Jamaika ja Meksiko. Seuralaisena laivassa noin kuusituhatta muutakin. Toivottavasti ei internetiä.
Raportoin tarkemmin palattuamme.
Lähdemme testaamaan turkulaisen telakkateollisuuden aikaansaannoksia Karibianmerelle ja Meksikonlahdelle. Lähtö Fort Lauderdalesta, seuraavina pysähdyspaikkoina Haiti, Jamaika ja Meksiko. Seuralaisena laivassa noin kuusituhatta muutakin. Toivottavasti ei internetiä.
Raportoin tarkemmin palattuamme.
26.2.14
Outoja ylennyksiä
Puolitoista vuotta sitten sain töissä uusia haasteita. Kokonaan uuden tehtäväalueen, josta vastaan. "Siis ylennys", kommentoivat organisaation ulkopuoliset. No, tavallaan, mutta palkka ei noussut yhtään. Jotenkin ajattelisi että ylennykseen liittyisi myös ylempi palkka.
Tämän viikon alussa sain tietää että tittelini muuttuu. "Siis ylennys", kommentoivat organisaation ulkopuoliset. No, tämä ehkä enempi sitä. Mutta nyt sitten tehtävät eivät muuttuneet miksikään. Kummallisia ovat työmaailman koukerot.
Tämän viikon alussa sain tietää että tittelini muuttuu. "Siis ylennys", kommentoivat organisaation ulkopuoliset. No, tämä ehkä enempi sitä. Mutta nyt sitten tehtävät eivät muuttuneet miksikään. Kummallisia ovat työmaailman koukerot.
25.2.14
Vauvakirjan kooste
Meillä on hieno albumi, johon voi kirjoittaa muistiin tärkeitä hetkiä ja päivämääriä Ampun ekalta vuodelta. Usein kai ensimmäisen lapsen kohdalla kirjaa täytetään aktiivisesti, toisen lapsen kohdalla kirjassa on mainintoja vähempi, kolmannella ehkei ole koko kirjaa.
No, meillä on kirja ja siellä muutama maininta. Mulla oli myös loistoajatus tehdä MikkoMikolle ekaksi isänpäiväksi valokuvakirja lahjaksi, "Ampun ensimmäiset kuusi kuukautta". Ja siitä sitten haasteeksi MikkoMikolle tehdä keväällä äitienpäiväksi kirja Ampun toisesta vuoden puolikkaasta. Noh, voi arvata miten siinä kävi.
Jotta kaikki asiat eivät kuitenkaan unohtuisi, yritän kirjoittaa tähän koosteen.
Amppu oli syntyessään 53,5 senttimetirä pitkä ja painoi 3 675 grammaa. Hän syntyi sunnuntaina aamukymmeneltä, sairaalaan menimme puolenyön aikoihin. Synnytys meni hyvin, vaikka pihtejä apuna tarvittiinkin.
Olimme sairaalassa kaksi yötä eli kotiuduimme tiistaina. Meidät haki sairaalasta kollegani, ystävämme Oskari. Emme ottaneet kotiin saapumisesta ainuttakaan valokuvaa. Ensimmäisenä kotipäivänä Oskari katsoi Amalian kanssa yhden jakson tv-sarjasta Walking dead, samalla kun minä ja MikkoMikko otimme vajaan tunnin torkut.
Ensimmäisinä öinä Amppua piti herätellä syömään kolmen tunnin välein (koska lääkäri käski). Ei tuntunut luontevalta kun Amppu kerran nukkui hyvin. Amppua heräteltiin muun muassa vaippaa vaihtamalla. Heräsimme ensimmäisinä öinä koko konkkaronkka, kello soi, Amppua heräteltiin, ihmeteltiin että saako se nyt maitoa syödäkseen, minä istuin, MikkoMikko tarkkaili. Kun paino oli saavuttanut uudestaan syntymäpainonsa (ja yhdessä vuorokaudessa kolminkertainen määrä tavoitteeseen), lääkäri sanoi ettei enää tarvitse herätellä syömään. Kun MikkoMikon piti jatkaa töiden tekoa, nukkui hän korvatulpat korvissa ja me Ampun kanssa heräilimme Ampun nälän tahtiin. Viikkojen kuluessa en enää vaihtanut vaippaa öisin, sitten en enää noussut istumaan, jossain vaiheessa en enää edes kunnolla herännyt kun Amppu söi.
Siitä ei ole tarkkaa muistikuvaa milloin olimme molemmat sitä mieltä, että Amppu oikeasti hymyili. MikkoMikko oli aiemmin jo sitä mieltä että "nyt tuli oikea hymy", minä olin pidempään epäileväinen. Heinäkuulta Ampusta on video, jossa hän on mahallaan, käsien varassa, pitää päätä pystyssä pitkään (ja on söpö kuin mikä!). Sannan päivänä (elokuun 11.) Amppu kääntyi selältä vatsalleen. Vatsalta selälleen hän kääntyi kuuskuukautistarkastuksen jälkeen (25.10.) kun lääkäri vihjasi että pitäisi mennä fysioterapiaan. Niihin aikoihin hän kuitenkin jo istui terhakkaana. Hän ei vieläkään (10 kuukauden iässä) ryömi tai konttaa (tai kävele...), ja lääkäri on taas sitä mieltä että fysioterapiaan. Nyt liikkeelle lähtöön on jo enempi yritystä kuin kuukausi sitten lääkärikäynnillä, itseään vetämällä hän on liikkuu vähän, pyörii eri suuntiin istuessaan, yrittää vähän nousta tukea vasten.
Amppu on täysimetetty 20 viikkoon asti (sitä ennen ei siis tippaakaan muuta). Lääkäri oli kertomustemme jälkeen samaa mieltä kuin me, että Amppu saattaisi olla valmis jo kiinteisiin. Ajattelin silloin että kun Amppu on jo niin isokin, että se tarvitsee jo mahaansa muutakin täytettä, vaikka oikeammin ajateltuna kai olisi voitu todeta että Amppu kasvaa hyvin pelkällä äidinmaidollakin. Perunavelliä Ampulle ekaksi annettiin, muutamana päivänä. Hyvin maistui, mutta sitten tuli vieraita ja menoa ja melskettä ja säännöllinen kiinteiden syöminen jäi (teimme varmaan kauhean rikkeen), paluu säännölliseen kiinteään ruokailuun tapahtui vasta lähempänä kuuden kuukauden ikää. Välillä ruoka maistuu paremmin, välillä huonommin - niin kai meillä kaikilla. Ensimmäisiä suosikkeja olivat (kaupan) bataatti- ja banaanisoseet. Nykyään suosikkeja ovat isän kalakeitto ja äitin tekemä kasvismoussaka tai kasvissosekeitto. Hernekeitto uppoaa joskus kohtalaisesti, joskus ei ollenkaan. Itsetehty tomaattikastike ja pasta eivät todellakaan ole herkkua.
Unikoulun Amppu kävi vuodenvaihteessa, siitähän blogissa on raportoitukin. Sen jälkeen Amppu on nukkunut hyvin yönsä. Nyt viime viikkoina on ollut rauhattomampia öitä, mutta niihin taitaa olla hyvä syykin. Eka alahammas puhkesi ikenestä läpi superbowl-sunnuntaina eli 2. helmikuuta. Pian toinenkin alahammas tuli, ja pari päivää sitten huomasimme toisen ylähampaankin puhjenneen. Nyt on toinen ylähammaskin jo ihan siinä rajoilla. (Hammaslääkärit puhuvat hampaista tarkemmilla termeillä, mutta tämä riittänee tässä yhteydessä.)
Amppua on jo melko pienestä vauvasta sanottu hyvin tarkkaavaiseksi. "She's so alert!", huomauttivat ohikulkijatkin. Amppu seurustelee mielellään, katsoo kasvoja, juttelee paljon. Ei liiku, mikä on vanhempille tietysti helpompaa. Hän on yleisesti hyväntuulinen, rauhallinen, viihtyy hyvin yksinäänkin. Ei ole vierastanut kuin kerran-kaksi. Hän hymyilee yleensä leveästi vieraillekin ihmisille, erityisesti afroamerikkalaisille taksikuskeille tai kuriirifirmojen työntekijöille.
Amppu on ainakin yhdeksänkuukautiseksi asti ollut reilusti pidempi kuin amerikkalaiset ikätoverinsa, (9kk:n iässä 79cm ja 9,24kg). Koko, pitkät hiukset ja tarkkaavainen ja tiedostava olemus hämäävät luulemaan Amppua noin puoli vuotta vanhemmaksi.
Amalia on tietysti rakas lapsi, joten hänellä on kolmen etunimen lisäksi monta lempinimeä. Ennen syntymäänsä hän oli Pum Pum, syntymän jälkeen Amppu, Amputti, Amppulainen, Amppulii-Amppulaa, Pumputti, Pumppu, Pumpuli.
Mitä vielä vauvakirjassa kerrotaan? Kertokaahan. Voisin tehdä tiivistelmään vielä toisenkin osan.
No, meillä on kirja ja siellä muutama maininta. Mulla oli myös loistoajatus tehdä MikkoMikolle ekaksi isänpäiväksi valokuvakirja lahjaksi, "Ampun ensimmäiset kuusi kuukautta". Ja siitä sitten haasteeksi MikkoMikolle tehdä keväällä äitienpäiväksi kirja Ampun toisesta vuoden puolikkaasta. Noh, voi arvata miten siinä kävi.
Jotta kaikki asiat eivät kuitenkaan unohtuisi, yritän kirjoittaa tähän koosteen.
Amppu oli syntyessään 53,5 senttimetirä pitkä ja painoi 3 675 grammaa. Hän syntyi sunnuntaina aamukymmeneltä, sairaalaan menimme puolenyön aikoihin. Synnytys meni hyvin, vaikka pihtejä apuna tarvittiinkin.
Olimme sairaalassa kaksi yötä eli kotiuduimme tiistaina. Meidät haki sairaalasta kollegani, ystävämme Oskari. Emme ottaneet kotiin saapumisesta ainuttakaan valokuvaa. Ensimmäisenä kotipäivänä Oskari katsoi Amalian kanssa yhden jakson tv-sarjasta Walking dead, samalla kun minä ja MikkoMikko otimme vajaan tunnin torkut.
Ensimmäisinä öinä Amppua piti herätellä syömään kolmen tunnin välein (koska lääkäri käski). Ei tuntunut luontevalta kun Amppu kerran nukkui hyvin. Amppua heräteltiin muun muassa vaippaa vaihtamalla. Heräsimme ensimmäisinä öinä koko konkkaronkka, kello soi, Amppua heräteltiin, ihmeteltiin että saako se nyt maitoa syödäkseen, minä istuin, MikkoMikko tarkkaili. Kun paino oli saavuttanut uudestaan syntymäpainonsa (ja yhdessä vuorokaudessa kolminkertainen määrä tavoitteeseen), lääkäri sanoi ettei enää tarvitse herätellä syömään. Kun MikkoMikon piti jatkaa töiden tekoa, nukkui hän korvatulpat korvissa ja me Ampun kanssa heräilimme Ampun nälän tahtiin. Viikkojen kuluessa en enää vaihtanut vaippaa öisin, sitten en enää noussut istumaan, jossain vaiheessa en enää edes kunnolla herännyt kun Amppu söi.
Siitä ei ole tarkkaa muistikuvaa milloin olimme molemmat sitä mieltä, että Amppu oikeasti hymyili. MikkoMikko oli aiemmin jo sitä mieltä että "nyt tuli oikea hymy", minä olin pidempään epäileväinen. Heinäkuulta Ampusta on video, jossa hän on mahallaan, käsien varassa, pitää päätä pystyssä pitkään (ja on söpö kuin mikä!). Sannan päivänä (elokuun 11.) Amppu kääntyi selältä vatsalleen. Vatsalta selälleen hän kääntyi kuuskuukautistarkastuksen jälkeen (25.10.) kun lääkäri vihjasi että pitäisi mennä fysioterapiaan. Niihin aikoihin hän kuitenkin jo istui terhakkaana. Hän ei vieläkään (10 kuukauden iässä) ryömi tai konttaa (tai kävele...), ja lääkäri on taas sitä mieltä että fysioterapiaan. Nyt liikkeelle lähtöön on jo enempi yritystä kuin kuukausi sitten lääkärikäynnillä, itseään vetämällä hän on liikkuu vähän, pyörii eri suuntiin istuessaan, yrittää vähän nousta tukea vasten.
Amppu on täysimetetty 20 viikkoon asti (sitä ennen ei siis tippaakaan muuta). Lääkäri oli kertomustemme jälkeen samaa mieltä kuin me, että Amppu saattaisi olla valmis jo kiinteisiin. Ajattelin silloin että kun Amppu on jo niin isokin, että se tarvitsee jo mahaansa muutakin täytettä, vaikka oikeammin ajateltuna kai olisi voitu todeta että Amppu kasvaa hyvin pelkällä äidinmaidollakin. Perunavelliä Ampulle ekaksi annettiin, muutamana päivänä. Hyvin maistui, mutta sitten tuli vieraita ja menoa ja melskettä ja säännöllinen kiinteiden syöminen jäi (teimme varmaan kauhean rikkeen), paluu säännölliseen kiinteään ruokailuun tapahtui vasta lähempänä kuuden kuukauden ikää. Välillä ruoka maistuu paremmin, välillä huonommin - niin kai meillä kaikilla. Ensimmäisiä suosikkeja olivat (kaupan) bataatti- ja banaanisoseet. Nykyään suosikkeja ovat isän kalakeitto ja äitin tekemä kasvismoussaka tai kasvissosekeitto. Hernekeitto uppoaa joskus kohtalaisesti, joskus ei ollenkaan. Itsetehty tomaattikastike ja pasta eivät todellakaan ole herkkua.
Unikoulun Amppu kävi vuodenvaihteessa, siitähän blogissa on raportoitukin. Sen jälkeen Amppu on nukkunut hyvin yönsä. Nyt viime viikkoina on ollut rauhattomampia öitä, mutta niihin taitaa olla hyvä syykin. Eka alahammas puhkesi ikenestä läpi superbowl-sunnuntaina eli 2. helmikuuta. Pian toinenkin alahammas tuli, ja pari päivää sitten huomasimme toisen ylähampaankin puhjenneen. Nyt on toinen ylähammaskin jo ihan siinä rajoilla. (Hammaslääkärit puhuvat hampaista tarkemmilla termeillä, mutta tämä riittänee tässä yhteydessä.)
Amppua on jo melko pienestä vauvasta sanottu hyvin tarkkaavaiseksi. "She's so alert!", huomauttivat ohikulkijatkin. Amppu seurustelee mielellään, katsoo kasvoja, juttelee paljon. Ei liiku, mikä on vanhempille tietysti helpompaa. Hän on yleisesti hyväntuulinen, rauhallinen, viihtyy hyvin yksinäänkin. Ei ole vierastanut kuin kerran-kaksi. Hän hymyilee yleensä leveästi vieraillekin ihmisille, erityisesti afroamerikkalaisille taksikuskeille tai kuriirifirmojen työntekijöille.
Amppu on ainakin yhdeksänkuukautiseksi asti ollut reilusti pidempi kuin amerikkalaiset ikätoverinsa, (9kk:n iässä 79cm ja 9,24kg). Koko, pitkät hiukset ja tarkkaavainen ja tiedostava olemus hämäävät luulemaan Amppua noin puoli vuotta vanhemmaksi.
Amalia on tietysti rakas lapsi, joten hänellä on kolmen etunimen lisäksi monta lempinimeä. Ennen syntymäänsä hän oli Pum Pum, syntymän jälkeen Amppu, Amputti, Amppulainen, Amppulii-Amppulaa, Pumputti, Pumppu, Pumpuli.
Mitä vielä vauvakirjassa kerrotaan? Kertokaahan. Voisin tehdä tiivistelmään vielä toisenkin osan.
Yhtenä iltana
Joku ilta (kuka tässä nyt niin tarkkaan muistaisi) Amppua piti nukuttaa pidempään. Ehkä eroahdistus yhdistettynä hampaiden tuloon aiheuttanee sen, että illalla itkettää enempi.
Minä sitten nukuttamaan Amppua. Pötköttelimme vierekkäin leveällä sängyllä. Mietin työasioita, joita pitäisi hoitaa vielä illasta, jotta Suomessa asiat liikahtaisi meidän yön aikana. Kunhan Amppu torkahtaa, niin sitten alakertaan sähköpostin ääreen.
Tietenkin herään puoltioista tuntia myöhemmin torkuista pöpperössä, selkä selkää vasten Ampun vierestä. Kello on 21.30, joten paras siirtyä suoraan sänkyyn tekemättä yhtään töitä. Makuuhuoneessa MikkoMikko on tietokoneen äärellä. Kerron vahingosta. Hän toteaa joutuneensa samaan tilanteeseen: heräsi sängystä tietokonen sylissä eikä ollut varma oliko aamu vai ilta.
Kömmin mahdollisimman vähin elein sänkyyn. Unen jatkoa häiritsi vain nauraminen. Kuvittelin mielessäni MikkoMikon havahtuvan sängyssä tietokonen sylissä, vähän syyllisenä, paljon hämmentyneenä. Varmaan tietokoneen naputusta on jatkettu ennen kuin ajatus on oikeasti juossut.
Sellaista se on nyt meidän työtätekevien vanhempien elo.
Minä sitten nukuttamaan Amppua. Pötköttelimme vierekkäin leveällä sängyllä. Mietin työasioita, joita pitäisi hoitaa vielä illasta, jotta Suomessa asiat liikahtaisi meidän yön aikana. Kunhan Amppu torkahtaa, niin sitten alakertaan sähköpostin ääreen.
Tietenkin herään puoltioista tuntia myöhemmin torkuista pöpperössä, selkä selkää vasten Ampun vierestä. Kello on 21.30, joten paras siirtyä suoraan sänkyyn tekemättä yhtään töitä. Makuuhuoneessa MikkoMikko on tietokoneen äärellä. Kerron vahingosta. Hän toteaa joutuneensa samaan tilanteeseen: heräsi sängystä tietokonen sylissä eikä ollut varma oliko aamu vai ilta.
Kömmin mahdollisimman vähin elein sänkyyn. Unen jatkoa häiritsi vain nauraminen. Kuvittelin mielessäni MikkoMikon havahtuvan sängyssä tietokonen sylissä, vähän syyllisenä, paljon hämmentyneenä. Varmaan tietokoneen naputusta on jatkettu ennen kuin ajatus on oikeasti juossut.
Sellaista se on nyt meidän työtätekevien vanhempien elo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)