Kun maanantainen työpäivä alkaa raivolla eikä työviikko edes lopu perjantaihin ja kolmanteentoista päivään, niin millaisin fiiliksin sitä viikkoa maanantaina katselee? Ei kovin hyvillä, ei vaikka olisi kuinka optimisti. Sitä etsii niitä hanskoja jotka voisi lyödä tiskiin, miettii virkavapaata ja opiskelemaan lähtemistä, Suomeen muuttamista tai ihan vaan peiton alle jäämistä.
Vaan kun sitä on tähän asti kivikoilla kitkuteltu, niin ei sitä perkele periksi anneta, sanoi Ilkka Kylävaara, ja Hetsku komppasi. Ja kas, perjantaina viikkoa taaksepäin katsoessaan se näyttikin jo paljon paremmalta.
En tiedä mikä viikon lopulta pelasti. Se että sai valittaa tarpeeksi monelle empaattiselle kuulijalle? Että päivä pitenee joka päivä noin puolellatoista minuutilla? Se kun pääsi torstaina vihdoin kahdeksan kilometrin juoksulenkille? MikkoMikon keittämä maa-artisokkakeitto?
Vai se kun pääsin tänään vihdoin kuittamaan siihen vääryyteen, joka maanantaina raivostutti niin, että kollega kysyi olenko kipeä kun näytän huonovointiselta? Olkoonkin, että kuitin saaneet tuskin tajusivat a) tehneensä mitään väärin ja sitä kautta b) kuittailuani ylipäänsä.
Ehkä perjantai vaan aina vähän parantaa viikon fiilistä (vaikka lauantainakin joutuisi töihin).
Ja tänään saimme sitä paitsi vahvistuksen mukavasta vierailusta maaliskuulle! Oli tänään tilipäiväkin, vaikka se euron kurssi dollariin nähden ei nyt niin kovin hyvässä huudossa olekaan.
Hetsku, positiivisessa nosteessa! Sen kunniaksi pistän tähän hymynaamankin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti