Kun ei melkein vuoteen ole sairastunut mihinkään kierotautiin, vaikka kollegoilla on ollut kaikkea pikkuflunssasta keuhkokuumeeseen, voi luulla tulleensa immuuniksi. Varsinkin kun on hyväkuntoinen, käy juoksulenkeillä ja nauttii aamupalaksi mustikoita ja vihreää teetä.
Harhaluulot käyvät flunssan edellä. Ensin palelee eikä jaksa mitään, seuraavana aamuna kurkkua kutittaa mutta töihin kuitenkin jaksaa mennä. Kolmantena aamuna jaksaa nousta ylös sängystä, mutta sitten täytyy voimien puutteessa ensin hylätä ajatus suihkusta, sitten hampaidenpesusta ja ehkä aamupalastakin. Lopulta järkikin on jo noussut ja käskee hylkäämään myös ajatuksen töihinmenosta. Neljäntenä päivänä jaksaa taas töihin, ääni käheänä mutta muuten kohtuullisen virkeänä, vaikka kollegat puhuttelevatkin Curys Vanceksi. Neljännen ja viidennen päivän välisenä yönä herää miellyttävään tukehtumisen tunteeseen. Nenä on aivan tukossa ja suu on kuiva, mutta kun niistää, sumuttaa, niistää ja sumuttaa niin hetken päästä puoli-istuvassa asennossa pystyy jatkamaan unia ja hengittämään ainakin toisen sieraimen kautta.
Viidentenä aamuna, yöllisistä yökötykistä huolimatta, kuvittelee että pahin on taitettu ja lähtee siitä ilosta lauantaiksikin töihin. (Mutta vain kolmeksi tunniksi, ei hätää).
Hetsku, joka on toipunut hybriksestä ja kohta varmasti myös tästä flunssasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti