Noin kolmivuotinen ympyrä sulkeutuu. On taas kuuma. On hiki muutenkin, ja tuskanhiki kun ajattelee mitä kaikkea pitäisi tehdä muuttoa edistääkseni. On kuuma nukkuessa. On kuuma kaiken aikaa. Saa valittaa.
On pakko nukkua parvekkeen ovi auki. Liikenteen kohina ja sen aiheuttaman pölyn pöhinä ei tee nukkumisesta avonaisen oven vieressä autuaallista, mutta saan sentään nukuttua.
Tänään aamulla herään kello 4.51 johonkin omituiseen ääneen. Se ei ole kova ääni, ja se sekoittuu unisessa mielessäni johonkin ulkoa tulevaan. Työnnän oven kiinni, ääni voimistuu. Kuin sataisi vettä.
Ja sataahan sitä: eteisessä! Lattia lainehtii, laminaatin reunat kupruilevat. Noin metrin mittainen vana tiputtaa vettä koko ajan lisää. Onneksi alakerran mummo nukkuu öisin yläkerrassa ja tulee hätiin.
Last month in Moscow has started.
HetsQ, jonka eteinen on nyt ihan kuiva. Mutta mulla on hiki ja kuuma.
3.7.10
24.5.10
Uuseja koteja
Viikon sisään on löytynyt neljä uutta kotia mun moskovalaisille. Planeetat lienevät oikeassa asennossa.
Ensimmäinen koti, Laurakaisan ja miehensä talo, on tosin löytynyt jo aiemmin, mutta sen omaksi saaminen vahvistui vasta. Toivottavasti rintamamiestalosta kuullaan blogissa lisää.
Toinen koti löytyi Paltamosta, kun etsittiin vain vuokravarastotilaa Kajaanista. Vastaremontoitu omistusyksiö rivitalosta Kiehimäjoen tuntumasta samalla hinnalla millä Helsingissä saisi ehkä viisi neliötä - ei hullumpaa! Heti seuraavana päivänä löytyy samaiselle onnekkaalle uusi vuokrakoti Moskovasta. Ja loppui pelko siitä, että naapuri soittaa miliisin paikalle jos yöllä vetää vessan.
Neljäs koti on ehkä löytynyt meille. Vielä ei saa hehkuttaa liikaa, vaan on varauduttava pettymykseen...mutta meillä saattaa olla kahden ja puolen kuukauden päästä rivitalokoti kolmessa kerroksessa, puutarha ja toimiva takka! Ja sen sijaan että kävelisin moottoritien laitaa töihin puoli tuntia, voin pyöräillä vehreissä maisemissa töihin vartissa.
Mutta ei siis innostuta liikaa: kaikki voi mennä vielä vikaan.
HetsQ, joka kumminkin hokee YUP:n mantraa: mikääneivoimennävikaanmikääneivoimennävikaanmikääneivoimennävikaan!
Ensimmäinen koti, Laurakaisan ja miehensä talo, on tosin löytynyt jo aiemmin, mutta sen omaksi saaminen vahvistui vasta. Toivottavasti rintamamiestalosta kuullaan blogissa lisää.
Toinen koti löytyi Paltamosta, kun etsittiin vain vuokravarastotilaa Kajaanista. Vastaremontoitu omistusyksiö rivitalosta Kiehimäjoen tuntumasta samalla hinnalla millä Helsingissä saisi ehkä viisi neliötä - ei hullumpaa! Heti seuraavana päivänä löytyy samaiselle onnekkaalle uusi vuokrakoti Moskovasta. Ja loppui pelko siitä, että naapuri soittaa miliisin paikalle jos yöllä vetää vessan.
Neljäs koti on ehkä löytynyt meille. Vielä ei saa hehkuttaa liikaa, vaan on varauduttava pettymykseen...mutta meillä saattaa olla kahden ja puolen kuukauden päästä rivitalokoti kolmessa kerroksessa, puutarha ja toimiva takka! Ja sen sijaan että kävelisin moottoritien laitaa töihin puoli tuntia, voin pyöräillä vehreissä maisemissa töihin vartissa.
Mutta ei siis innostuta liikaa: kaikki voi mennä vielä vikaan.
HetsQ, joka kumminkin hokee YUP:n mantraa: mikääneivoimennävikaanmikääneivoimennävikaanmikääneivoimennävikaan!
18.5.10
Pulinat ja turhat tavarat pois
Nyt ei auta enää jahkailla. Täytyy vaan kääriä hihat ja (päivittää blogia sekä) ryhtyä karsimaan tavaroita huushollista. Vaikka huolella kerätyt lasipurkit ja -pullot, joita ei täällä voi järkevästi kierrättää, voisi muuttaa mukanaan Washingtoniin (ja kerätä niitä siellä lisää), niin ei siitä ilosta ehkä kannata satoja euroja maksaa.
Tosin vieläkään en ole päättänyt mitä niille teen: vienkö ne yön pimeydessä pihalle ja toivon että joku hyötykäyttäjä ne siitä kerää, vain kuljetanko niitä repussa metrolla kolmen aseman päähän missä ne ehkä otetaan vastaan ja kierrätetään, vai jätänkö vaan roskakuilun viereen enkä ajattele mitä siivoja niille tekee?
Onneksi vihreä sohva sentään pääsee uuteen kotiin. Ja onneksi ruokalan vihreästä kalasta on luovuttu, joskin mun osalta melkein kolme vuotta liian myöhään.
HetsQ, joka näin olleen toteaa että kalojen ja sohvien osalta vihreä on mun muodista out.
Tosin vieläkään en ole päättänyt mitä niille teen: vienkö ne yön pimeydessä pihalle ja toivon että joku hyötykäyttäjä ne siitä kerää, vain kuljetanko niitä repussa metrolla kolmen aseman päähän missä ne ehkä otetaan vastaan ja kierrätetään, vai jätänkö vaan roskakuilun viereen enkä ajattele mitä siivoja niille tekee?
Onneksi vihreä sohva sentään pääsee uuteen kotiin. Ja onneksi ruokalan vihreästä kalasta on luovuttu, joskin mun osalta melkein kolme vuotta liian myöhään.
HetsQ, joka näin olleen toteaa että kalojen ja sohvien osalta vihreä on mun muodista out.
23.3.10
Niin joo, jahas jahas
Tänne piti kirjoittaa jotain. Pienistä asioista vanhaan tyyliin. Mihin vire on kadonnut? Ainakaan se ei ole sieltä palannut.
Olin katsomassa viime viikolla Helsingin kaupunginteatterin Ivanovia pienessä eli Malyi-teatterissa, joka on siinä ison eli Bolshoin vieressä. Alku on mielestäni liian pitkä ja hidas, ja joku kriitikko kehuikin että (ainakin Helsingin esityksissä) eka puoliaika – voiko teatterissa puhua puoliajasta? - oli loistavaa teatteria. No, mun näkemys menee usein kriitikoiden kanssa ristiin, niin kuin Arto Pajukallion kanssa leffasta Blame it on the Bellboy. Arto ei tykännyt, me naurettiin Äitin kanssa vedet silmissä. Ehkä siksi, etteivät odotukset olleet Arton antaman yhden tähden jälkeen korkealla. Teatterilta odottaa tietysti aina paljon, ja siellä on toisaalta kiva käydä vaikka näytelmä ei niin kolahtaisikaan. Ivanov oli lopulta ”ihan jees”, toisella puoliajalla alkoi tapahtumaan. Ja näyttelijät olivat loistavia koko näytelmän ajan.
Korkean kulttuurin vastapainoksi pitää tietysti saada matalaa, esimerkiksi voi ajella peppu maata viistäen mikroautolla rataa ympäri kymmenen minuuttia niin kuin me luutapallojoukkueen kauden päättäjäisissä. Olin tietysti porukan hitain enkä mitenkään yllättynyt siitä. Tulipahan kokeiltua.
Viime viikon tähtihetki oli ensikäynti Moskovan parhaassa intialaisessa ravintolassa. Sinne ei eksy jollei ole päättäväinen mieli: ensin metrolla yhden linjan päätepysäkille, ja sieltä sitten oikeaan ilmansuuntaan bussilla muutama kilometri, ja sitten Kansojen ystävyyden yliopiston asuntolan sisäpihalle ja kohti Beirut Cafe –kylttiä, ja kun jatkaa vähän eteenpäin niin saattaa huomata Devi Cafen kyltinkin. Devi Cafe todistaa että jos ruoka on hyvää ja hinnat kohdallaan niin ihmiset tulevat vaikka ravintola olisikin kaukana keskustasta eikä matkan varrelle olisi ripustettu opaskylttejä.
Viikon paras huhu oli että Ville Haapasalo olisi perustamassa Suomeen gruusialaista ravintolaa. Pitäköön se paikkaansa!
HetsQ, jolle on tällä viikolla sattunut vain sellainen raportoimisen arvoinen asia että tulin tänään puoltoista tuntia liian aikaisin töihin. Kevät tekee hyvää!
Olin katsomassa viime viikolla Helsingin kaupunginteatterin Ivanovia pienessä eli Malyi-teatterissa, joka on siinä ison eli Bolshoin vieressä. Alku on mielestäni liian pitkä ja hidas, ja joku kriitikko kehuikin että (ainakin Helsingin esityksissä) eka puoliaika – voiko teatterissa puhua puoliajasta? - oli loistavaa teatteria. No, mun näkemys menee usein kriitikoiden kanssa ristiin, niin kuin Arto Pajukallion kanssa leffasta Blame it on the Bellboy. Arto ei tykännyt, me naurettiin Äitin kanssa vedet silmissä. Ehkä siksi, etteivät odotukset olleet Arton antaman yhden tähden jälkeen korkealla. Teatterilta odottaa tietysti aina paljon, ja siellä on toisaalta kiva käydä vaikka näytelmä ei niin kolahtaisikaan. Ivanov oli lopulta ”ihan jees”, toisella puoliajalla alkoi tapahtumaan. Ja näyttelijät olivat loistavia koko näytelmän ajan.
Korkean kulttuurin vastapainoksi pitää tietysti saada matalaa, esimerkiksi voi ajella peppu maata viistäen mikroautolla rataa ympäri kymmenen minuuttia niin kuin me luutapallojoukkueen kauden päättäjäisissä. Olin tietysti porukan hitain enkä mitenkään yllättynyt siitä. Tulipahan kokeiltua.
Viime viikon tähtihetki oli ensikäynti Moskovan parhaassa intialaisessa ravintolassa. Sinne ei eksy jollei ole päättäväinen mieli: ensin metrolla yhden linjan päätepysäkille, ja sieltä sitten oikeaan ilmansuuntaan bussilla muutama kilometri, ja sitten Kansojen ystävyyden yliopiston asuntolan sisäpihalle ja kohti Beirut Cafe –kylttiä, ja kun jatkaa vähän eteenpäin niin saattaa huomata Devi Cafen kyltinkin. Devi Cafe todistaa että jos ruoka on hyvää ja hinnat kohdallaan niin ihmiset tulevat vaikka ravintola olisikin kaukana keskustasta eikä matkan varrelle olisi ripustettu opaskylttejä.
Täällä se on, älkää antako epäuskon vallata: Moskovan parasta intialaista ruokaa.
Viikon paras huhu oli että Ville Haapasalo olisi perustamassa Suomeen gruusialaista ravintolaa. Pitäköön se paikkaansa!
HetsQ, jolle on tällä viikolla sattunut vain sellainen raportoimisen arvoinen asia että tulin tänään puoltoista tuntia liian aikaisin töihin. Kevät tekee hyvää!
16.3.10
Samat sanat
Jo Äitiharjoittelijan postauksesta eli blogitekstistä ajattelin että munkin pitäisi päivittää blogia, mutta munkki jatkoi laiskotteluaan (hah hah!). Nyt Laurakaisalle luvattuani ryhdistäydyn minäkin. Sillä samoin sanoin, kyllä elämässä tapahtuu vaikka siitä ei ole saanut kirjoitettua.
Mistä kaikesta onkaan jäänyt kirjoittamatta viimeisen noin puoli vuotta kestäneen laiskottelun aikana? Vissiin ainakin yksistä häistä (niistä toisista siellä Kotkassa), Mikkomikon Moskovaan muutosta, Indonesian matkasta, luutapallokaudesta (mestaruus tuli taas, voitettiin 14/15 matsia ja se yksi pelattiin tasan, eli ylivoimaisesti!), useimmistakin Suomen-matkoista, vielä useammista kekkereistä ja tapahtumista, Berliinin-matkasta, paastosta...
ja kaikista just niistä hauskoista arkipäivän kommelluksista, joista oikeastaan haluaisin kirjoittaa. Sillä en ole suurien asioiden (okei, mun elämän suurien asioiden kuten Siperian-junamatka tai häät) raportoija. Pienet jutut saavat minut helpommin tarttumaan moderniin kynään eli näppäimistöön.
Nykyään on muuten tosi rankkaa kirjoittaa kynällä paperille omia osoitetietoja pidempiä tekstejä. Jopa kuukausittainen kortti Loorakkille meinaa krampauttaa käden. Miten koskaan kirjoitin monisivuisia kirjeitä? Tai ylioppilasesseitä? Miten koskaan pääsin ylioppilaskirjoituksista läpi, ja jopa ihan hyvin paperein? Katsellessani lehdistä keväisin ylioppilaskokeiden kysymyksiä näen keskellä päivää painajaisen, jossa multa vaaditaan ylioppiluuden II-vaihe, eli yo-kokeet suoritetaan toistamiseen. (Älkää lukeko tätä, ylioppilastutkintolautakunnan tyypit!)
Mutta siis, pää on taas auki. En silti aio aukoa päätäni, vaan kerron tästä lähtien taas kun mieleen juolahtaa jotain hauskaa. Nyt juuri juolahtaa: uni. Siispä nukkumaan.
HetsQ, kello vasta kymmenen ja petikamaa.
Mistä kaikesta onkaan jäänyt kirjoittamatta viimeisen noin puoli vuotta kestäneen laiskottelun aikana? Vissiin ainakin yksistä häistä (niistä toisista siellä Kotkassa), Mikkomikon Moskovaan muutosta, Indonesian matkasta, luutapallokaudesta (mestaruus tuli taas, voitettiin 14/15 matsia ja se yksi pelattiin tasan, eli ylivoimaisesti!), useimmistakin Suomen-matkoista, vielä useammista kekkereistä ja tapahtumista, Berliinin-matkasta, paastosta...
ja kaikista just niistä hauskoista arkipäivän kommelluksista, joista oikeastaan haluaisin kirjoittaa. Sillä en ole suurien asioiden (okei, mun elämän suurien asioiden kuten Siperian-junamatka tai häät) raportoija. Pienet jutut saavat minut helpommin tarttumaan moderniin kynään eli näppäimistöön.
Nykyään on muuten tosi rankkaa kirjoittaa kynällä paperille omia osoitetietoja pidempiä tekstejä. Jopa kuukausittainen kortti Loorakkille meinaa krampauttaa käden. Miten koskaan kirjoitin monisivuisia kirjeitä? Tai ylioppilasesseitä? Miten koskaan pääsin ylioppilaskirjoituksista läpi, ja jopa ihan hyvin paperein? Katsellessani lehdistä keväisin ylioppilaskokeiden kysymyksiä näen keskellä päivää painajaisen, jossa multa vaaditaan ylioppiluuden II-vaihe, eli yo-kokeet suoritetaan toistamiseen. (Älkää lukeko tätä, ylioppilastutkintolautakunnan tyypit!)
Mutta siis, pää on taas auki. En silti aio aukoa päätäni, vaan kerron tästä lähtien taas kun mieleen juolahtaa jotain hauskaa. Nyt juuri juolahtaa: uni. Siispä nukkumaan.
HetsQ, kello vasta kymmenen ja petikamaa.
19.1.10
"Loppiaisena avantouinti on terveellistä"
Toiset kyselevät miksi, toiset selittävät miksei ei. Kolmannet käärivät hihansa, riisuvat housunsa ja hyppäävät avantoon.
Eevalta tuli eilen kiireinen viesti. ”Tajusin että tänään on ortodoksinen loppiainen ja ensi yönä (loppiaisyönä) pitää mennä avantoon.” Vallankumouksen aukiolle on tarkoitusta varten tuotu yöksi kylmäpalju. Munkit siunaavat veden gospodi pomilui, ja sitten kastaudutaan veteen kolmesti.
Mutta kello 22.30 aukio on hiljainen, eikä avantouimareita näy missään. Palju työnnetty syrjään ja tyhjennetty. Mitäs nyt tehdään?
Eevan laulutuntien säestäjä Ruslan oli vinkannut että myös Tsaritsinossa on avanto. Olemme sopivasti juuri oikean metrolinjan pysäkillä, joten kolistelemme metrolla sinne. Puiston portilla vartija viittaa kaukaisiin ihmishahmoihin, "kyllä, tuolla voi uida". Juoksemme posket jäässä puiston poikki muiden perässä kohti tapahtumien keskipistettä.
Väkeä on paljon ja pakkastakin noin viisitoista astetta. Pukuhuonetta ei sen sijaan ole yhtään. Riisumme vaatteet läjään hankeen, ja menen pitkikset jalassa avantojonoon. Ennen kuin pääsen veteen olen jo niin jäässä ettei pulahdus tunnu enää miltään. Notkistan vedessä polvia ohjeen kolme kertaa, mutta siunausta en tunne. En tunne mitään, sillä olen läpijäässä.
Heti kun olen noussut avannosta, valot sammuvat. Nytkö tuli loppu? Etsin pimeässä omia tossujani, ja samalla valot syttyvät.
Tossut löytyvät, ja lähden muihin uimareihin törmäillen kohti vaatekasaa. Ensin sormet on niin jäässä ettei pukemisesta meinaa tulla mitään, mutta yhtäkkiä tuleekin ihan lämmin. Märkä toppi ja alashousut jäävät alle, joten parempi lähteä kiireesti kotiin.
Puoli yhden aikaan yöllä palaamme kotiin Leninin valvovan silmän alla. Pitkät kalsarit ja uimasukat on jäätyneet muovikassissa koviksi koppuroiksi, ja minusta jää jälkeen pian jäätyvä vesivana.
HetsQ, koska Loppiaisena avantouinti on terveellistä
Eevalta tuli eilen kiireinen viesti. ”Tajusin että tänään on ortodoksinen loppiainen ja ensi yönä (loppiaisyönä) pitää mennä avantoon.” Vallankumouksen aukiolle on tarkoitusta varten tuotu yöksi kylmäpalju. Munkit siunaavat veden gospodi pomilui, ja sitten kastaudutaan veteen kolmesti.
Mutta kello 22.30 aukio on hiljainen, eikä avantouimareita näy missään. Palju työnnetty syrjään ja tyhjennetty. Mitäs nyt tehdään?
Eevan laulutuntien säestäjä Ruslan oli vinkannut että myös Tsaritsinossa on avanto. Olemme sopivasti juuri oikean metrolinjan pysäkillä, joten kolistelemme metrolla sinne. Puiston portilla vartija viittaa kaukaisiin ihmishahmoihin, "kyllä, tuolla voi uida". Juoksemme posket jäässä puiston poikki muiden perässä kohti tapahtumien keskipistettä.
Väkeä on paljon ja pakkastakin noin viisitoista astetta. Pukuhuonetta ei sen sijaan ole yhtään. Riisumme vaatteet läjään hankeen, ja menen pitkikset jalassa avantojonoon. Ennen kuin pääsen veteen olen jo niin jäässä ettei pulahdus tunnu enää miltään. Notkistan vedessä polvia ohjeen kolme kertaa, mutta siunausta en tunne. En tunne mitään, sillä olen läpijäässä.
Heti kun olen noussut avannosta, valot sammuvat. Nytkö tuli loppu? Etsin pimeässä omia tossujani, ja samalla valot syttyvät.
Tossut löytyvät, ja lähden muihin uimareihin törmäillen kohti vaatekasaa. Ensin sormet on niin jäässä ettei pukemisesta meinaa tulla mitään, mutta yhtäkkiä tuleekin ihan lämmin. Märkä toppi ja alashousut jäävät alle, joten parempi lähteä kiireesti kotiin.
Puoli yhden aikaan yöllä palaamme kotiin Leninin valvovan silmän alla. Pitkät kalsarit ja uimasukat on jäätyneet muovikassissa koviksi koppuroiksi, ja minusta jää jälkeen pian jäätyvä vesivana.
HetsQ, koska Loppiaisena avantouinti on terveellistä
12.1.10
Joku on vaikuttanut muhun
Joku on vaikuttanut muhun. Vaihtoehtoja on kolme:
a) Oikea, perinteinen talvi, johon kuuluu reilusti lunta ja tarpeeksi pakkasta, niin että se lumi pysyy maassa jopa Moskovassa, vaikka katuja yritetään suolauksella sohjossa pitääkin. Lumiset olosuhteet ja paistava aurinko tekevät päivistä valoisia, vaikka kaikki se valoisa aika tietysti ollaankin töissä, loisteputkien valossa, sälekaihtimet suljettuna kun raksamiehet kolkuttaa telineillä ikkunoiden takana.
b) Ravintolalakko, joka alkoi 2. tammikuuta. Olen nyt jopa 11 päivää pärjäillyt ilman ravintolaruokia ja -juomia. (Veden, teen tai tavallisen kahvin tilaaminen on sallittua, esimerkiksi jos on kävellyt pakkasessa monta tuntia ja tarvii sulatella naamaa.) Oli mieltäylentävää juhlaa syödä viime sunnuntaina nakkikeittoa ja itsetehtyjä sämpylöitä. En kymmenen vuotta sitten voinut käsittää, miten joku voi kyllästyä ravintolaruokailuun. Arvannette, että nyt käsitän.
c) Noin 40 minuuttia kestänyt hölkkälenkki Gorkin puistossa, pakkasella, kollegan, jonka lempinimi on Ferrari, vedossa. Se oli eilen.
Joku ylläolevista tai yhdistelmä abc on vaikuttanut siihen, että olen paljon paremmalla tuulella kuin äsken. Jopa MikkoMikko huomasi sen tänään aamulla kellon ollessa kahdeksan. Eli muutos on huomattava.
HetsQ. Varovasti nyt, ettei taika särjy.
a) Oikea, perinteinen talvi, johon kuuluu reilusti lunta ja tarpeeksi pakkasta, niin että se lumi pysyy maassa jopa Moskovassa, vaikka katuja yritetään suolauksella sohjossa pitääkin. Lumiset olosuhteet ja paistava aurinko tekevät päivistä valoisia, vaikka kaikki se valoisa aika tietysti ollaankin töissä, loisteputkien valossa, sälekaihtimet suljettuna kun raksamiehet kolkuttaa telineillä ikkunoiden takana.
b) Ravintolalakko, joka alkoi 2. tammikuuta. Olen nyt jopa 11 päivää pärjäillyt ilman ravintolaruokia ja -juomia. (Veden, teen tai tavallisen kahvin tilaaminen on sallittua, esimerkiksi jos on kävellyt pakkasessa monta tuntia ja tarvii sulatella naamaa.) Oli mieltäylentävää juhlaa syödä viime sunnuntaina nakkikeittoa ja itsetehtyjä sämpylöitä. En kymmenen vuotta sitten voinut käsittää, miten joku voi kyllästyä ravintolaruokailuun. Arvannette, että nyt käsitän.
c) Noin 40 minuuttia kestänyt hölkkälenkki Gorkin puistossa, pakkasella, kollegan, jonka lempinimi on Ferrari, vedossa. Se oli eilen.
Joku ylläolevista tai yhdistelmä abc on vaikuttanut siihen, että olen paljon paremmalla tuulella kuin äsken. Jopa MikkoMikko huomasi sen tänään aamulla kellon ollessa kahdeksan. Eli muutos on huomattava.
HetsQ. Varovasti nyt, ettei taika särjy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)