Neljä viikkoa, neljäs viikko

Piti jo monta päivää sitten sanoa jotain oleellista mutta se unohtu. Niin kuin ruoka tippuu pöydälle tai paidalle, astiat putoavat kädestä, törmäilen oviin ja ... unohdan mitä pitikään sanoa.

Neljä viikkoa laskettuun aikaan. Neljäs viikko lomaa meneillään. Kolme viikkoa on jo mennyt, mutta yritetäänpä tästä neljännestä pitää jonkinmoista päiväkirjaa.

Maanantaina olin liikkeellä koko päivän, kävin kolmella erillisellä kauppareissulla. Jos ruokaostoksia ei lasketa, kulutin reissuilla yhteensä 1,03 dollaria 0-6 kuukautta vanhoille sopiviin sukkahousuihiin. Kuvan taso ei huimaa päätä, mutta ei huimaa ompelutyön tarkkuuskaan, vaikka merkkihousuista (Gap) onkin kyse.

Jos bongaa virheen jo ylemmästä epäselvästä kuvasta, saa kaksi pistettä.

Vähän niin kuin itse olisin ommellut.

Eilisen suuri urakka oli lasangen valmistus. Koska hengästyn salaattilinkoa pyörittäessäni, pyykkejä ylös kantaessani tai porkkanaa raastaessani, kesti lasangen valmistus neljä tuntia. Muodikasta hidasta ruokaa.

Tämän päivän suoritus oli käydä parturissa (ja unohtaa pipo sinne). Edellisestä kerrasta vain neljä kuukautta. Parturikaan ei kysynyt että mitä mieltä olen, vaan sanoi että näyttääpä paremmalta ja terveemmältä. Toinen huomioitava juttu on etten nukkunut päiväunia, ja olen ollut hereillä noin aamukahdeksasta jo keskiyöhön!

Huomenna yritän ehkä pestä silmälasit.

Hetsku, aina skarppina ja nälkäisenä.

En käännä takkiani

En aio perua päätöstäni siitä että en osta mitään takkia raskausmahaa varten. En, vaikka varsinkin se toinen jolla talven yli on sinnitelty alkavaa ärsyttämään. En, vaikka nyt kevät tuntuu olevan myöhässä. Vuosi sitten tähän aikaan oli jo kuljettu shortseissa ja t-paidoissa ulkona, kirsikkapuut kukkivat niin aikaisin että Kirsikkakukkafestivaalin aikaan paras loisto oli jo mennyt. Kyllä nytkin on ollut lämpimiä päiviä, mutta maanantaina satoi lunta ja sääennusteen mukaan ensi maanantaiksi on luvassa samaa.

Mutta ne takit: toinen, siedettävämpi, on punainen villakangastakki jossa on neljä nappia takin yläreunassa. Toimii ihan hyvin, on hyvä silloin kun pitää olla tyylikkäämpi (mulla on siihen sopiva punainen hattukin, mutta tyylikkäitä ja mukavia kenkiä toisaalta ei ole, joten plussat takista menevät vähän hukkaan). Se ei pidä tuulta hyvin, saati sadetta.

Toinen takki on taas sadetta ja tuulta hyvin pitävä, suomalaisen makuun hyvä ja käytännöllinen, mutta sen kanssa on mahdoton olla tyylikäs. Ei sillä että normaalipäivänä kovasti yrittäisin, mutta tämän takin ja muiden päälle menevien asusteiden kanssa olen jopa koominen. Harmi kun mun aamuisesta olemuksesta ei saatu kuvaa. Jalassa vaaleanpunaiset tennarit ja lainassa olevat äitiysfarkut, jotka on ihan mukavat mutta ei omaa tyyliäni. Likainen (toki sen voisi edes pestä...), valkoinen sadetta ja tuulta pitävä takki, jonka vetskarin voi avata alhaalta ylöspäin sen verran että maha mahtuu ulos. Alla vihreä-valkoraidallinen huppari jossa mahan kohdalla tasku - juuri se on pakko olla koska takki on auki eikä maha saa jäätyä. Päässä harmaa pipo joka on ehkä 10 vuotta sitten ollut hieno, jos silloinkaan. Kädessä mintunvihreät lapaset joissa koirien kuvia, kaulassa puna-keltainen kaulahuivi. Voitte kuvitella mikä kirjo!

Rumat ne vaatteilla koreilee, lohduttaa Äiti aina. Ja sitäpaitsi MikkoMikko pitää silti kädestä kiinni ulkona kävellessä. Joten mitäs tyylistä. Mutta kyllä se takki silti rasittaa. Vaikka sen voi aukaista alhaalta niin että maha mahtuu ulos, niin se on kuitenkin vedettävä kiinni aina mahan yli. Olen ratkaissut ongelman vetämällä takin myttyyn kainaloon niin että saan vetskarin vedettyä kiinni ylös asti ja sitten avannut vetskarin alhaalta. Ei ihan ketterästi enää käy sekään. Mutta periksi en anna.

Niin että tulisi jo se kevät. Nyt olisi aikaa nauttia siitä ulkona.

Hetsku, varmana siitä että takatalvi helpottaa samana päivänä kun lapsi pullahtaa ulos.

33+2

Hetsku tänään, ja 33+2 on kolkytviis.

Lomailemisen hyvinkin siedettävä helppous

Kaksi lomapäivää takana. Samoin noin neljä tuntia päiväunia (ja noin kymmenen heräämistä yöunien aikana), noin tusina ruokailua, neljä soitettua ja kaksi vastattua puhelua työpaikalta, noin 10 saapunutta työsähköpostia, kaksi Annie Hallin katsomisyritystä, yksi pyörtymis-heikotuskohtaus metron hississä ja vasta yksi itku, tämän videon äärellä.

Josko huomenna vihdoin pääsisin postiin.

Hetsku, lomalla

Raskautta on...

...istua ostoskeskuksen kahvilan sohvalla ja itkeä kun ei saa matkapuhelinliittymää.

Onneksi itkua ei tarvitse puolustella, mutta jos tarvitsisikin, niin voisin kutsua todistajakseni aika joukon ei-raskaita ihmisiä. Kun tulin Moskovasta tänne, kuulin kommentteja siitä miten mahtavaa mahtaa olla kun pääsee moderniin maahan. Oh well, olishan se kiva jos täällä monet arkiset asiat toimisivat edes yhtä hyvin kuin Venäjällä. Mutta ei, shekillä maksetaan ja matkapuhelinliittymän saaminen vaatii pitkää pinnaa, kahden vuoden sitoutumista, amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta tai vaihtoehtoisesti 500 dollarin panttia. (Okei, on muitakin mahdollisuuksia mutta pakko vähän kärjistää.)

Tuskin saan myöhemminkään aikaiseksi tarkempaa tarinaa kaikista koukeroista jotka itkun partaalle mut johdatti (lyhyesti sanottuna olen vääntänyt amerikkalaisten operaattoreiden kanssa jo melkein puoltoista vuotta töissä), mutta voin kerrottakoon nyt se, miten asiaa itkun jälkeen edistettiin kun MikkoMikko oli ensin tullut töistä, lohduttanut mua siellä kahvilan sohvalla ja oltiin päästy kotiin.

Mentiin internettiin. Operaattorin verkkosivuilla kerrottiin ihan hyvästä diilistä: rajattomasti tekstiviestejä, 100 minuuttia puheaikaa ja 4G (Äiti, tarkoittaa siis että nopea) nettiyhteys 5GB:iin (eli mulle ihan riittävään surffailumäärään) asti. Diilin esittelysivulta liittymää ei kuitenkaan voi tilata esimerkiksi näppärästi linkkiä klikkaamalla. Pitää mennä verkkokaupan puolelle.

Verkkokaupan puolelta sellaista liittymää ei tietenkään lyödä. (Sentään kätevästi) verkkosivuilla voi reaaliaikaisesesti kysyä ohjetta liittymän tilaamiseen. Ensin pitää tilata dollarin maksava sim-kortti, ja kun se tulee kotiin voi netissä aktivoida liittymän. Eikun tilaamaan.

Koska on jättänyt asian viime tippaan, tulee kiire: ehtiikö sim-kortti tulla ennen kuin nykyisestä työpaikan puhelimesta pitää luopua (kahden yön päästä!)? Valitsen kalliimman one-night deliveryn (11,90 dollaria lisäkuluja) koska lasken että keskiviikkoiltana tilattuna sen on pakko tulla perjantaihin mennessä. Sitten pohdin toimitusosoitetta: kotiin vai töihin? Jos tulee perjantaina päivällä, niin töihin, koska sitten voin hoitaa aktivoinnin työpäivän aikana ja lähteä töistä toimivan liittymän kanssa. Ja pakkohan sen on tulla perjantaina, kun tilaus on tehty keskiviikkoiltana ja seuraavan päivän toimituksestakin on maksettu ekstramaksu. MikkoMikko ehdottaa silti kotiin toimitusta, siltä varalta että tuleekin vasta lauantaina. Mä olen reipastuneella tuulella ja tilaan kortin töihin, "pakkohan sen on jo perjantaina tulla!".

Klik, klik, ja luottokortin numeroita kehiin, ja lopullinen vahvistus tilaukselle. Tilaus vahvistetaan huomautuksella: "Due to high demand, order processing may be delayed. You'll receive a confirmation email as soon as we're finished processing your order. Because you selected expedited shipping, your order has been prioritized-but we can't guarantee overnight or Saturday shipping at this time. We apologize for any inconvenience." (Eli Äiti, ei se välttämättä tulekaan yhdessä yössä vaikka maksoin kyseisestä toimitustavasta juuri 12 dollaria). Tämä tietenkin vasta sitten kun olen jo vahvistanut tilauksen, ei mitään varoitusta ennen tilausta.

Kannattaako matkapuhelinasioiden vuoksi itkeä? Ei varmastikaan. Onko väsyneen, turhautuneen ja hormoneilla herkistetyn naisen jotenkin kontrolloitavissa? Ei ainakaan meikäläisellä.

Hetsku, joka joskus nauraa tällekin pikkuepisodille, mutta ei tänään.

Nymmä tiiän

...mitä on närästys. Sain elää yli 33 vuotta ilman sitä. Yritin aina silloin tällöin muilta udella miltä se tuntuu, eikä mikään selostus tuntunut tutulta. Nyt tuntuu: ruokatorvessa, melkein kurkussa polttelee. Ei vielä pahasti, ei vielä joka päivä koko ajan, mutta yhä kiihtyvällä tahdilla ja voimalla.

Niin inhottavaa kun se onkin, niin täytyy myöntää että vähällä olen päässyt. Olen lukenut ja kuullut jos jonkinmoista tarinaa pahoinvoinnista, turvotuksesta, mielialan vaihteluista, hulluista mieliteoista, krampeista, ummetuksesta ja peräpukamista. Mulla on vain närästys ja nälkä. Aika vaatimatonta.

Ja niille jotka tietävät millä työnantaja mua itketti niin kerrottakoon että satu ei ole vielä tullut onnelliseen loppuunsa, mutta aika vaikeaahan lentäminen alkaa tämän mahan kanssa olla. Lennän korkeintaan nenille kun en näe varpaita ja olen muutenkin kömpelö.

Huomaan että tarinat pyörivät napani ympärillä. Ei elämässä työn ulkopuolella (kuusi työpäivää jäljellä) paljon muuta ajatusta ole. Eilen kävin katsomassa suomalaista tango-orkesteri Untoa Kennedy Centerin Nordic Cool -festareilla. Tykkäsin erityisesti bändin omista biiseistä. Mahakin tuntui tykkäävän ja hytkyvän niin että ostin levyn tuutulauluiksi. Jos pystytte, kuunnelkaa Spotifyista kuinka argentiinalaiset tutustuivat tangoon.

Tiistaina olin toisen valokuvauskurssin (syksyllä kävin jo yhden) kolmannella tunnilla. Kuvailimme sateen jälkeistä pimenevää Bethesdaa. Olisi kiva esitellä hienoja kuvia, mutta en kohmeisilla sormilla nälkäisenä ja närästyksen vallassa (seli-seli) kovin kummoisia saanut. Alla yksi sarjasta Ohiajavien autojen valoja. Tykkään tähtinä tuikkivista autonvaloista sekä bussin jättämästä valoviivasta etualalla.

Tänään piti mennä läheiseen leffateatteriin katsomaan animaatioleffoja, jotka ovat ehdolla Oscarin saajaksi lyhytelokuvien sarjassa. Mutta on voimaton olo eikä ruoka oikein maistu (kerrankin!). Ja närästää.

Hetsku, joka kertoo vielä että viime keväänä synttärilahjaksi saamani orkidea kukkii taas. Voi ihmeiden ihme!

Vähiin käy ennen kuin loppuu

- Voimat
Kellarista yläkertaan pyykkikassin kantaminen aiheuttaa voimakasta puuskuttamista. Samoin nouseminen ykköskerroksesta kakkoseen töissä jos samaan aikaan syö omenaa. MikkoMikko tuntuu kulkevan naurettavan hitaasti lyhyttä mäkeä meiltä Tenleytowniin, mutta toisaalta minä kipitän rinnalla niin nopeasti kuin ehdin, ja muistelemme miten mäkeä vuosi sitten juostiin lenkillä ylös.

- Eväät
Vaikka töihin ottaisi ison annoksen ruokaa ja reilusti välipaloja, ei ne tunnu riittävän jos syö noin tunnin välein. Jos edellä mainittujen voimien puutteessa menee bussilla kotiin mutkaista reittiä nälkäisenä, on perillä paha olo ja nälkä. Pitää syödä pieni pizza ja juoda mukillinen kaakaota että jaksaa kävellä noin kilometrin matkan kotiin

- Työpäivät
Tänään niitä on jäljellä yhdeksän. Siis niin vähän että se kirjoitetaan kirjaimin eikä numeroin. Se on vähän se.

Hetsku, jossa sen sijaaon on paljon mahaa ja kilojakin jo vajaa kymmenen uutta.