Talvi on täällä

Oli ihan hyvä ettei lähdetty sinne Bostoniin, sinne satoi ainakin puoli metriä lunta. Muutenkin koko koilliskookka Yhdysvaltoja on talven kourissa, mekin, mutta tosi paljon kevyemmässä kuin Bostonissa. Täällä näytti kolme päivää sitten tältä:

Tänään näytti jo samalta kuin Etelä-Suomessa (katsokaa ulos ikkunasta, mulla ei ole kuvia).

Huomioita pakkasesta ja lumesta täällä vs. Suomessa:

Täällä lumi "luodaan" suolalla. Siis kovalla pakkasellakin on loskaa, autot harmaita ja kengät pilalla. Ihan niin kuin Moskovassakin.

Omat portaat ja osuus jalkakäytävästä kannattaa suolata/kolata/hiekottaa kunnolla. Jos joku liukastuu, voi tulla korvausvaateita. Meillä on onneksi kotivakuutuksessa sekin jossain määrin huomioitu.

Amalia nukkuu suomalaisen perinteen mukaisesti hyvin pikkupakkasella pihalla. Naapureille täytyy selittää, ettei kyse ole unohduksesta tai heitteillejätöstä tai naamioida rattaat sen näköiseksi, että ne ovat tyhjillään pihalla. Täällä alle 13-vuotiaita ei saa laskea silmistään, eivät saa kotonakaan olla yksin.

Meidän talomme on eristetty niin huonosti, ettei homeella pitäisi olla täällä mitään mahdollisuuksia. Termostaattin asetuksen mukaan sisällä pitäisi olla +25c. Yläkerrassa, jonne lämpimän ilman pitäisi nousta ja jossa me tätä nykyä kaikki nukumme, oli äsken mittarin mukaan +18,5c. Ulkona on nyt pakkasta noin kuusi astetta, mutta yön alin ennusteiden mukaan on -16c. Ja talon sisällä silloin noin saman verran plussaa. Olemme pihan harakoiden suuressa suosiossa.

Hetsku, kun kerran jotain muuta kuin unta (niin sitten lunta).

Havaintoja, paradokseja, itsestäänselvyyksiä

Vaikka unikoulu kestäisi kuusi viikkoa, tulemme jatkossakin heräilemään öisin.

Vauvan itku yöllä on hermostuttavaa, mutta jos se valvoo keskellä yötä hiljaa sängyssään jopa tunnin - se on pelottavaa.

Vaikka Amalia em. tilanteessa ihan hiljaa ja olisin itse ihan sikaväsynyt, en pysty nukkumaan ennen kuin tiedän että Amaliakin nukkuu. Silloin voi lukea kirjaa.

Kindle on älyttömän hyvä lukulaite yöllä, jos haluaa lukea pimeässä.

Yhdeksäntenä yönä ilman yösyömisiä Amppu edelleen muistaa mitä äiti antoi yöllä. Minun ilmestyminen Ampun näkökenttään öisin saa aikaan "maitoa, maitoa" -äännähtelyn.

Johdonmukainen toiminta yksinkertaisissakin asioissa on yllättävän vaikeaa, erityisesti yöllä.

Jo Nesbon (tuohon se norjalainen ö) kirjat poliisi Harry Holesta on tosi koukuttavia.

Hetsku, jonka mielestä elämään (ja blogiin) pitää kohta tulla jotain muutakin kuin se, että katsoo kellosta milloin Amppu nukkuu ja herää.

Ampun unikoulun 7. yö

Ajattelin mielessäni että viikko saa riittää. Seitsemän yötä unikoulua, sitten jokainen omaan sänkyynsä ja Amppu omaan huoneeseen nukkumaan. Amppu huutelee öisin jos huutelee.

Eilispäivä ei luvannut hyvää, päiväunienkin kanssa taisteltiin ja Amppu oli kiukkuinen. Nukkumaan mentiin kuitenkin vain kahden minuutin huutelulla. Tuntia myöhemmin Amalia huudahti taas. Huokaisin, mutta Amalia jatkoikin uniaan ilman apuja.

Minä kipusin yläkertaan ja näin painajaisia. Kun kolmelta heräsin tuntui kuin olisin nukkunut ikuisuuden. Mutta ei siksi että olisin ollut pirteä, olin väsyneempi kuin nukkumaan mennessäni. Kuulostelin ääniä, mutta en kuullut mitään. Jossain vaiheessa nukahdin.

Aamulla juuri ennen seitsemään viereeni tuotiin iloinen lapsi. Yön aikana oli tullut kaksi samanlaista huudahdusta kuin illalla, mutta Amppu ei tarvinnut vettä, ei särkylääkettä, ei isän vakuutteluja siitä että kaikki on hyvin.

Nyt Ampun sänky on siirretty omaan huoneeseen. Petivaatteet ovat tuulettumassa pakkasessa. Ensi yönä nukumme kaikki. Minäkin.

Hetsku, täynnä varmuutta.

Vauvojen uittamisesta Amerikassa

Amppu kävi syksyllä muutaman kerran vauvauinnissa juutalaisessa kulttuurikeskuksessa. (Luulin kertoneeni tästä jo, mutta en syksyn harvoista jutuista sellaista nyt löytänyt.) Keskus vaikutti lyhyen tutkimisen perusteella olevan ainoa paikka Washingtonissa, joka järjestää uimamahdollisuuden ihmiselle jo kolmen kuukauden iästä alkaen. Onnistuin ilmoittamaan meidät kurssille, jota ei ollut olemassakaan ja joka oli ei-jäsenelle halvempi kuin jäsenelle, mutta yhtäkaikki, pääsimme uimaan. Amppu oli uima-altaassa aika ilmeetön. Ei itkenyt, ei vaikuttanut kauhistuneelta, ei näyttänyt erityisesti nauttivan. Polski niin kuin olisi aina polskinut (ja onhan se!). Sellaista legendaarista sukelluskuvaa ei saatu, mutta pari kertaa Amaliaa dipattiin veteen ihan uppeluksiin.

Muutaman uimakerran jälkeen totesimme että vaikka juutalainen uinti oli ihan mukavaa, ei ohjaus ollut niin erikoista että jaksaisimme ajella aamuisin keskustaan, etsiä parkkipaikkaa (ja minä kolhia auton ovea). Että josko nyt voisi mennä läheiseen julkiseen uimahalliin keskenään harjoittelemaan, kun ohjattuja vauvauinteja järjestetään vasta puolivuotialle vauvoille. Piipahdimme läheiseen uimahalliin kysymään että onnistuuko se ja mitä pitäisi huomioda. Hallin työntekijän mukaan onnistuu koska vaan, mutta "muistattehan että tyttövauvoilla täytyy uimavaipan lisäksi olla kokouikkari. Jotkut tuovat tytöt pelkissä uimapukujen alaosissa!".

Mikäpäs siinä, Ampulla on lahjaksi saatu kokouikkari, jonka tosin luulimme käyvän hänelle ehkä vuoden vanhana, mutta koska hän oli puolivuotiaana jo yksivuotiaan keskivertoamerikkalaisen kokoinen, ei tarvitsisi järkyttää uimahalleilevia yläosattomalla tyttövauvalla. Tosin vaihtoehtona olisi tietysti ollut kertoa, että Amppu on poika. "His name is Amalio."

Ajattelin että ehkä tämä oli yksittäisen uimahallivirkailijan ajatusmaailmaa. Mutta kun korealainen kylpyläkin laskee vauvoja uimaan vain samaa sukupuolta olevan huoltajan kanssa, niin kyllä useampi täällä tuntuu ajattelevan, että a) aikuiset eivät saa nähdä vastakkaisen sukupuolen vauvaedustajia alastomana, b) vauvat eivät saa nähdä vastakkaisen sukupuolen aikuisedustajia alastomana ja c) tyttövauvojenkin tissit on jotenkin peiteltävä.

Hetsku, johon on varmaan kaikenlaisia tapoja täällä tarttunut, mutta ei tuota alastomuutta vielä niin osaa kauhistella.

Ja vielä sellaista että

Mulla on tasan neljä viikkoa vanhempainvapaata jäljellä. Perjantaina 31. tammikuuta astun taas armeijan harmaisiin. Amaliaa kaitsee sen jälkeen MikkoMikko.

Töihin ei ole ikävä, mutta paluu ei ahdistakaan. Puoli vuotta hommia täällä, ja sitten jotain muuta Helsingissä (mitä, se selviää keväämmällä).

Seitsemän kuukauden päästä meidän pitäisi olla Suomessa. Ja sitä ennen kaikki meidän tavarat pitäisi olla (huolellisen ja reippaan karsimisen jälkeen) pakattuna ja kotimatkalle lähetettynä.

Hommaa riittää siis kotona ja epäilemättä ihan heti paluun jälkeen myös töissä. Siksi aikaa ei ole Facebookille (olen tauolla ainakin tammikuun), mutta toivottavasti tälle blogille. Kun seuraamani blogit eivät päivity, viihdytin itseäni lukemalla vanhoja juttujani, olenhan suoltanut tekstiä jo kuusi ja puoli vuotta. Monta asiaa olin jo unohtanut. Paras kertoa ne tänne talteen.

Hetsku, ja sitten kohti yöunia.

Jotain ihan muuta

Meidän piti lähteä reissuun kun MikkoMikolla on viisi päivää vapaata putkeen. Boston olisi varmaan kivempi kesällä, mutta toisaalta Pohjois- ja Etelä-Carolinojen rannat olisivat varmaan vielä kivempia kesällä, joten mennään nyt sitten Bostoniin. Paitsi että Bostoniin on luvattu perjantaiksi 10-20 senttiä lunta. Ei Bostoniin. Josko Pittsburgh ja Cleveland tutuiksi? Ensin kauemmaksi Clevelandiin, paluumatkalla nähdään Pittsburgh, reissussa kolme päivää ja kaksi yötä. Joo! Paitsi että sinnekin on luvattu lunta. Eikä siinä mitään, kyllähän MikkoMikko osaa ajaa all-season-renkailla lumessakin, mutta muut ei välttämättä osaa ja sitten kaikki paikat on sulki.

Jos ei lähtisi reissuun ollenkaan? Ampun unikoulukin on vielä herkässä tilassa (ajattelimme siis kolmen yön jälkeen) eikä se autossa istuminenkaan ole hänen lempipuuhiaan. Keksitään jotain uutta täällä kotikaupungissa. Ei pelkästään museoita tai ravintoloita, joissa emme ole vielä käyneet, vaan jotain vielä mullistavampaa.

Muutaman kymmenen kilometrin päässä Virginiassa on korealainen kylpylä*, jos menis sinne?  Se kun on vielä auki 24 tuntia vuorokaudessa, aikataulu on joustava. Voi olla etteivät ota sinne lapsia, mutta senhän voi tarkistaa soittamalla.
"Meillä olisi kahdeksan kuukauden ikäinen vauva, voimmeko tulla kylpylään?"
"Kyllä, jos mukana on samaa sukupuolta oleva huoltaja." (Tämä on toisen postauksen arvoinen aihe.)

Eli kylpylään joku päivä, mitäs muuta? Marylandin puolella on laitos, jossa lajitellaan kierrätysroskat. Olen ihmetellyt niiden lajittelua jo siitä alkaen kun muutimme tänne. Että kaikki kierrätettävät roskat laitetaan samaan astiaan: lasit, paperit, pahvit, tölkit, muovi. Kuka ne lajittelee sitten perillä? Vai lajitellaanko niitä oikeasti ollenkaan? Näihin jo kolme ja puoli vuotta sitten aloitettuihin pohdintoihin on vastaus saatavilla ihan ilmaiseksi kaikkina arkipäivinä - siis sinne!

Tänään koitti se päivä. No ensin Amppu vielä kylpyyn (on se joskus pestävä...) ja sitten lounasta ja josko sitten. Paitsi että heti lounaan jälkeen Amppu on huomattavan väsynyt, eikä automatkan aikana ehdi nukkumaan tarpeeksi, ei edes vaikka heti nukahtaisikin. Että jos sitten päikkäreiden jälkeen. No, päikkäreitä edeltää tunnin (väliaikoineen) huutokonsertti, joka päättyy jälleen vasta särkylääkkeiden avustuksella uneen. Jota kestää noin puoli tuntia. Unilta herää siis väsynyt ja siksi kiukkuinen Amputti.

Että josko sitten ei sinne kierrätyslaitokseen.

Ja sitten täällä Washingtonissakin alkaa sataa lunta.

Hetsku. Onhan sekin uutta ja mullistavaa että Amalia saa hampaita.

*En tiedä vielä miten paljon se oikeasti on korealainen kylpylä, mutta sillä nimellä se kansan keskuudessa kulkee. Kerron lisää kun jos sinne joskus pääsemme.

Ampun unikoulu

A.S.: Tämä oli pakko kirjata ylös tänne internetin muistiin, vaikka tämä ei varmaan ihan kaikkia (kuutta lukijaa) kiinnosta, en enää kunnolla edes muista miten kaikki meni, ja kaikki muistamanikin tieto on kuulopuhetta (tai -huutoa), sillä unikoulun opettajana toimii MikkoMikko.

Amalia aloitti ensimmäisen koulunsa viime viikon perjantaina. Unikoulua voi käydä kai moneenkin tarpeeseen, mutta meidän tavoite oli päästä eroon yösyöpöttelystä. Kesällä, parikuukautisena, Amalia jo nukkui yöt läpeensä. Suomi-reissun jälkeisen aikaeron aiheuttaman nukkumissekoilun myötä Amppu alkoi taas syömään kerran yössä. Nälkä kasvoi sanonnan mukaisesti syödessä, ja joulun aikaan MikkoMikko nukkui eri huoneessa ja me Ampun kanssa vierekkäin, koska hän söi vähän väliä enkä jaksanut häntä siirellä omaan sänkyyn välillä. Tarvittiin siis vahva tunne siitä että "eihän tästä tule mitään" ennen kuin tartuimme toimeen.

Minä jäin omaan sänkyyn yläkertaan Ampun kohinakoneen kanssa, jotta en kuulisi Ampun huuteluita kahta kerrosta alempaa. MikkoMikko ja Amppu siirtyivät kellariin nukkumaan, koska arvelimme että naapurit haluaisivat nukkua yöllä eikä seurata unikoulun edistymistä. Ja näin se meni (tai on mennyt, en tiedä vielä milloin se katsotaan päättyneeksi):

1. yö: Koska lähtöasetelma oli niin vaativa (Amppu saattoi syödä 1,5 tunnin välein), ajattelin että yöstä tulisi hankala, mutta MikkoMikon tunnelmista saattoi päätellä että yö meni pelättyä paremmin. Muutamia pikkuherätyksiä, yksi tunnin mittainen huutosessio. Taktiikkana oli antaa Amalian jonkun aikaa itkeä ja muutaman minuutin välein rauhoitella omassa sängyssään, eikä nostaa häntä syliin kuin vain, jos huuto muuttuu kirkumiseksi eikä häntä muuten saisi rauhoittumaan.

2. yö: Edelleen useampi herätys, mutta jo selvästi helpommin uudelleen uniin taivutettavissa. Pisin huutelusessio kesti MikkoMikon arvion mukaan vartin.

3. yö: Nukkumaan mennessä Amppu antoi tunnin mittaisen huutokonsertin. Annoimme särkylääkettä, sillä vaikutti, ettei kyse ole viivyttelystä, vaan joku selvästi ahdisti. Konsertin johdosta arvioimme, että kolmantena yönä meitä (eli MikkoMikkoa) koetellaan. Olin kuulevani huutoa illalla samaan aikaan kun ilmastointikone hurisi, mutta MikkoMikko kertoi, ettei Amppu ollut herännyt. Ja aamun eka kommentti olikin että "yö oli menestys". Yksi huudahdus klo 23, viideltä Amppuli huuteli vettä, joi muutaman kulauksen ja jatkoi samantien unia. Heräsi seitsemältä herätykseen.

4. yö: Kuulin yhden aikaan huuteluja yläkertaan (koska olin unohtanut laittaa Ampun kohinakoneen päälle). Amppu sai särkylääkettä ja melko pian sen jälkeen nukahti. Vahvat epäilyt että syy voisi olla hampaissa.

5. yö: Vuodenvaihteessa Amalia heräsi huutamaan ja jatkoi ainakin kahteen. Kun palasin vuodenvaihtovastaanotolta yhden jälkeen Amppu oli juuri rauhoittunut, mutta havahtui lattian narahdukseen ja jatkoi siis huuteluaan. Oliko vika pieruissa, hampaissa vai tissinpuutteessa, sitä emme saa tietää. Jälleen kerran särkylääkkeen annon jälkeen uni lopulta tuli. Viiden aikaan äitiyden myötä herkistyneet korvani havaitsivat taas huutelua alakerrasta.  Eikö viisi luokkaa unikoulua riitä?

Nyt on menossa kuudes yö. Aamu on iltaa viisaampi ja silloin arvioimme joko unikaverukset voisi siirtää yläkertaan omiin sänkyihinsä nukkumaan.

Hetsku, jonka täytyy myös päästä unikouluun. Yösyömistä en ole aloittanut, mutta heräilin silti.