Ordem e progresso

On kuulkaa semmoinen homma, että me aika suurella todennäköisyydellä muutetaan Suomeen heinä-elokuun vaihteessa. Sanon "suurella todennäköisyydellä" vaikka olen ihan varma että muutosta. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, jos esimerkiksi MikkoMikko halutaan Microsoftin toimitusjohtajaksi (en tiedä menisikö se, mutta niillä on kai johtaja vielä haussa) tai jos minua pyydetään töihin Berliiniin.

Muuttaminen. Ajatus muutoksesta voi olla ihan kiva juttu, mutta se konreettinen muutto. Uhhhh.

Joka heinä-elokuun vaihteessa työpaikalla porukka vaihtuu ja aina toisinaan pääsee aika läheltäkin todistamaan muuttamisen tuskaa. Viime kesänä tuskan leijailleillessa ympärillämme päätin, että aloitan muuttovalmistelut samantien. Karsin kirjahyllystä paperikassillisen kirjoja. Osa kirjakasasta vietiin ulos talosta, mutta mihin se loppu kirjakassi hävisi? Taitaa valitettavasti olla vielä jossain täällä.

Syksyllä Washingtonin tuntumasta muutti yksi kaveriperhe Suomeen. Saimme taas muistutuksen että lähdön alla on kaikenlaista muutakin hommaa kuin pelkkä pakkaaminen, kaikki voivat olla kipeänä ja voi olla että siinä ei sitten enää käydä viimeistä kertaa kiertämässä lempipaikkoja. Vuodenvaihteessa katsoimme telkkarista Tavarataivas-dokumentin (voin suositella), ja parastaikaa yksi kaveri tekee tuskaillen muuttoa Suomeen. Muutto ja tavaraähky muistuttuvat koko ajan itsestään.

Juttelimme uudenvuodenpäivänä toisen kaveriperheen kanssa muuttoasioista. He ovat tulleet maahan samaan aikaan kun me ja lähtökin koittaa aika tarkalleen samoilla hetkillä. Todettiin että tavaraa on kertynyt, sen roudaaminen maksaa ja eikä Suomessa tule olemaan yhtä paljon neliöitä niiden säilyttämiseen kuin täällä. Päätimme yhteisenä uudenvuodenlupauksena aloittaa muuttohomman ajoissa (vaikka siis mähän oon mielestäni sen aloittanut jo), ja sovittiin että aina kun jotain saa tehdyksi, siitä pitää lesoilla kovaäänisesti.

Nyt olisi kiva pärisyttää rumpuja, mutta ihan vielä ei ole lesoilun aika kun mitään ei ole kannettu ulos talosta. Lupaan että huomenna jo on. Tänään on nimittäin inventoitu vaatehuone ja otettu rekistä pois yksi iso kassillinen vaatteita joihin emme enää mahdu tai joita emme muuten vain enää pidä. Huomenna viemme sen kassin Amalian kanssa vaatekeräyslaatikkoon noin 70 metrin päähän.

Valitettavasti vaatekomerosta ei tullut otettua ennen-kuvaa, jälkeen-kuva voisi olla aika vaikuttavan näköinen. Mutta tosiasiassa tavaraa on sieltä siis poistumassa se kassillinen, loput tavaroista siirrettiin vaan pois päivittäisen käytön tieltä kellariin (joka alkaa muuttua aikamoiseksi rojuhuoneeksi).

Tänään tavaramäärä itseasiassa kasvoi, mutta tavaralla jonka hankinta kestää mielestäni kriittistäkin tarkastelua. Tokitoki lapset kasvaisivat sisäsiisteiksi aikuisiksi ilman pottaakin, mutta ihan niin minimalistiselle linjalle emme vielä ole menossa.

Koska Amppu ei vielä liiku mihinkään, hän viihtyi potallaan ihan hyvin heti hän keksi miten siinä reikätuolissa istutaan ja tasapaino löytyi. Vaikka Amputti onkin älykäs, isänsä tänään suorittaman "minkä (läpinäkyvän) kupin alta vitamiinipullo löytyy" -testin perusteella jopa nero, en silti vielä kehuskele että Amppu heti ymmärsi miksi potalla istutaan. Yhtäkaikki, ymmärtämättäänkin pääsi heti ns. täydelliseen suoritukseen. Hyvä Amppu!

Hetsku, joka uskoo että pienin askelin kehitymme ja järjestymme täällä.

Mallipäivä a la Amallia

Kun päivät menisivät aina niin kuin tänään.

Amppu heräsi klo 7 nukuttuaan koko yön hyvin. Muutamat älähdykset annetaan anteeksi, kun jatkoi kuitenkin omatoimisesti uniaan.

Söi aamupuuroa niin paljon kuin on tarjolla. Olisi varmaan syönyt enempikin, mutta jos sitä olisi ruvennut lisää värkkäämään, niin sitten ruokahalu olisi jo mennyt ohi, tämän varmaan kaikki vanhemmat tietää.

Leikki itsekseen tyytyväisenä, kunnes alkoi kiukuttamaan=väsyttämään. Nukahti päiväunille melko kohtuullisella nukutuksella (työntelin rattaita kellarissa kun en jaksanut pukea meitä molempia pakkassäähän). Nukkui reilun tunnin. Heräsi iloisena ja leikki taas.

Söi hyvällä ruokahalulla. Ilahtui nähtyään kaverimme monen kuukauden tauon jälkeen, ja esitti parhaimpia hymyjä ja temppujaan.

Nukahti päiväunille ulos rattaisiin ja nukkui vaikka mentiin sisätiloihinkin (yleensä hän aina herää kun ilmapiiri, lämpötila, äänimaailma vaihtuu). Toiset päikkärit olisi saaneet olla pidemmätkin, mutta Amppua on ihan turha uudelleennukuttaa jos päikkäreiltään herää. Tur-haa.

Leikki iloisena ikätoverin kanssa kyläpaikassa. Tosin vei kaikki ikätoverin lelut, kädestäkin, kahmi itselleen enempi kuin käteen mahtui, mutta ei suuttunut kun osa palautettiin ikätoverille.

Söi välipalaa reippaasti lattialla istuen. Ruokalappu oli unohtunut kotiin, mutta ei mossattu, kumpikaan.

Alkoi väsymään, joten lähdimme kotiin. Arvasin että Amppulainen nukahtaisi rattaisiinsa, mutta ajattelin että nukahtakoon, kun tokat päikkärit oli liian lyhyet. Nukkui rattaissa noin 20 minuuttia, heräsi omatoimisesti ennen kuin päästiin kotiin.

Söi päivällisen melkein tunnin liian myöhään, ja ehkä siitä johtuen erittäin hyvällä ruokahalulla. Oli oikein hyväntuulinen, tiputteli hymyillen tavaroita syöttötuolistaan lattialla, katseli niiden perään kaihoisasti, repi silitti hiuksista kun keräilin niitä aina uudestaan takaisin hänen eteensä pudotettavaksi.

Ihmetteli söpönä varpaitaan kylpyhuoneen lattialla seistessään, samalla kun odottelimme kylpyveden muuttumista kohtuullisen lämpimäksi. Ei protestoinut takapuolen esihuuhtelua. Kylpi riemuissaan.

Vaikka päivällisen urakoimisesta ei ollut kuin reilu tunti, söi iltapuuron hyvin, hyvin mallikkaasti. Tein ison annoksen aamusta viisastuneena, vaikka arvelin ettei mene kokonaan kun vasta söi. Mutta söi kaiken, aukoi suutaan valmiiksi kuin linnunpoikanen, ei temppuillut.

Protestoi harvinaisen vähän nenän niistämistä. Ei itkenyt toimenpiteen jälkeen. Vähän pullikoi kun nenän alle laitettiin bepanthenia, mutta kun lopulta hoksasi mistä oli kyse, laittoi suutaan oikeaan asentoon jotta sain rasvan hyvin levitettyä.

Joi maitoakin vielä hyvällä ruokahalulla. Ei yrittänyt repiä tissiä irti ikinillään. Oikein miellyttävää.

Meni sänkyynsä ilman älinää. Lauloin Ampulle epävireisesti oman tuutulaulunsa, Amppu ei moittinut vaan katsoi suurin silmin ja hymyillen minua. Ei huutanut yhtään kun poistuin sängyn vierestä, vaan kääntyi kyljelleen ja tutki Timppa-unipupuaan.

Jos nyt vielä nukkuu ensi yön vähin huuteluin (en uskalla edes toivoa huutelematonta yötä, se olisi kaiken tämän jälkeen kohtuutonta), niin voi että.

Itsekin olin kohtuullisen energinen, purin kuusivirityksemme, pesin pyykkiä, siivosin, kirjoittelin sähköposteja. Söin hyvällä ruokahalulla. Kävelin reippaasti ulkona yhteensä tunnin. Käyttäydyin hyvin kyläpaikassa. En aio protestoida hampaiden pesua ja rupean nukkumaankin ilman pillittämistä. Toivottavasti, toivottavasti nukun yön heräilemättä.

Hetsku, aika tyytyväinen.

Ps. Vain yksi asia puuttui Ampun täydellisestä päivästä. Kakka. Huomenna voi olla sellainen päivä sitten.

Korealaisessa kylpylässä

Pääsimme kuin pääsimmekin sunnuntaina korealaiseen kylpylään. Ajattelin ensin sanoa aiempaan pohdintaani viitaten, että "Ei epäilystäkään, että tylsästä Spa World -nimestään huolimatta kyse ei olisi ollut korealaisesta kylpylästä."  Mutta toisaalta: en ole koskaan käynyt Koreassa, korealaisessa kylpylässä enkä oikeastaan kovin helposti erota aasialaisia kansoja toisistaan, joten oletetaan, että:

- lämpimillä savikuulilla tai matoilla makoilu noin 70-asteisissa huoneissa tyypillistä korealaisille,
- että ne 2/3 asiakkaista, joita luulin korealaisiksi, olivat korealaisia ja
- ne kyltit, joihin oli kaiverrettu sekä latinalaisia aakkosia että joitain merkkejä, olivat englannin- ja koreankielisiä.

Jos nuo olettamukset pitävät paikkansa, voinemme hyvillä mielin puhua (amerikkalais-)korealaisesta kylpylästä. Jos haluatte lisävahvistusta, googlatkaa "Korean spa centerville".

Sitten asiaan.

Kylpylä oli jaettu kolmeen osaan: Naisten ja miesten puoliin sekä yhteiseen "saunaosastoon". Naisten (kuten olettavasti miestenkin) puolella oli pukuhuoneiden lisäksi oma pieni kylpylä, jossa piti ehdottomasti olla alasti. Respan poika oli sitä mieltä ettei Amalia saisi pitää siellä uimavaippojakaan, mutta ei niistä sanomista tullut. Sanomista sen sijaan tuli äitille, joka noin kaksi-kolmevuotiaan pojan kanssa käännytettiin naisten kylpylän ovelta. "Ei miehille!"

Kylpyläosastolla oli iso terapia-allas, kylmäallas, pari lämmintä allasta ja lasten allas, sauna ja höyrysauna sekä alue, jonne sai mennä makoilemaan infrapunasäteiden alle. Lisämaksusta sieltä olisi saanut myös hierontaa ja pesuja.

Yhteisellä saunaosastolla oltiin kylpylän tarjoamissa shorteissa ja t-paidoissa. Amppukin sai omansa. (Söpö!)

Saunaosastolla makoiltiin matoilla kuvassa näkyvät tyynyt pään alla, surffattiin netissä kännyköillä tai läppäreillä, katsottiin telkkaria tai nukuttiin. Tai käytiin viidessä-kuudessa eri lämpöhuoneessa makoilemassa tai jäähuoneessa istumalla kylmällä kivellä. Lisäksi yhteiseltä osastolta pääsi myös kuntosalille ja ravintolaan, josta sai tekstin alun huomioiden mukaisesti korealaista ruokaa (ja venäläisiä pelmenejä, se sanottiin siellä erikseen).


Kylpyläreissu maksoi 40 dollaria ja sisällä saa olla sillä rahalla 12 tuntia. Kun Amppu ei päässyt saunoihin ja kylpylässäkin vain yhteen altaaseen eikä vanhemmat antaneet yhteisen saunaosaston matollakaan syödä juomamukeiksi tarkoitettuja pahvitötteröitä ihan kokonaan, niin mitä Amppu siellä sitten 12 tuntia tekisi? Ilahduttaisi tietysti muita olemuksellaan, mutta mitä Amppu siitä kostuisi?

Ensin kerralla siis Amppu hoitoon ja vanhemmat likoon.

Hetsku, jonka pitäisi mennä Koreaan.

Aamun lukemat

Ylempi luku on lämpötila meidän makuuhuoneessa tänään ennen seitsemää. Todennäköisesti sänkymme yllä oli vähän lämpimämpää, mittari kun on aika lähellä ovea.

Alempi on ulkolämpötila. Ulkona on varmaan tuota lukua kylmempi, sillä mittari on falskaavien seiniemme tuntumassa kiinni. Pakkasen purevuutta lisännee ajoittaiset tuulenpuuskat.

Ampun huoneessa ei ollut mittaria, mutta siellä oli yövalon lisäksi päällä lämmitin ja ilmankostutin. Vaikka Amppu nukkuukin hyvin ulkona pakkasella, niin yritämme pitää hänen huoneessaan lämpötilaa lähempänä sitä +20c astetta. Kun ei se peittokaan meinaa pysyä päällä.

Hetsku, jonka pitää kohta lähteä asioille. Just tänään on hyvä päivä mennä ulos!

Talvi on täällä

Oli ihan hyvä ettei lähdetty sinne Bostoniin, sinne satoi ainakin puoli metriä lunta. Muutenkin koko koilliskookka Yhdysvaltoja on talven kourissa, mekin, mutta tosi paljon kevyemmässä kuin Bostonissa. Täällä näytti kolme päivää sitten tältä:

Tänään näytti jo samalta kuin Etelä-Suomessa (katsokaa ulos ikkunasta, mulla ei ole kuvia).

Huomioita pakkasesta ja lumesta täällä vs. Suomessa:

Täällä lumi "luodaan" suolalla. Siis kovalla pakkasellakin on loskaa, autot harmaita ja kengät pilalla. Ihan niin kuin Moskovassakin.

Omat portaat ja osuus jalkakäytävästä kannattaa suolata/kolata/hiekottaa kunnolla. Jos joku liukastuu, voi tulla korvausvaateita. Meillä on onneksi kotivakuutuksessa sekin jossain määrin huomioitu.

Amalia nukkuu suomalaisen perinteen mukaisesti hyvin pikkupakkasella pihalla. Naapureille täytyy selittää, ettei kyse ole unohduksesta tai heitteillejätöstä tai naamioida rattaat sen näköiseksi, että ne ovat tyhjillään pihalla. Täällä alle 13-vuotiaita ei saa laskea silmistään, eivät saa kotonakaan olla yksin.

Meidän talomme on eristetty niin huonosti, ettei homeella pitäisi olla täällä mitään mahdollisuuksia. Termostaattin asetuksen mukaan sisällä pitäisi olla +25c. Yläkerrassa, jonne lämpimän ilman pitäisi nousta ja jossa me tätä nykyä kaikki nukumme, oli äsken mittarin mukaan +18,5c. Ulkona on nyt pakkasta noin kuusi astetta, mutta yön alin ennusteiden mukaan on -16c. Ja talon sisällä silloin noin saman verran plussaa. Olemme pihan harakoiden suuressa suosiossa.

Hetsku, kun kerran jotain muuta kuin unta (niin sitten lunta).

Havaintoja, paradokseja, itsestäänselvyyksiä

Vaikka unikoulu kestäisi kuusi viikkoa, tulemme jatkossakin heräilemään öisin.

Vauvan itku yöllä on hermostuttavaa, mutta jos se valvoo keskellä yötä hiljaa sängyssään jopa tunnin - se on pelottavaa.

Vaikka Amalia em. tilanteessa ihan hiljaa ja olisin itse ihan sikaväsynyt, en pysty nukkumaan ennen kuin tiedän että Amaliakin nukkuu. Silloin voi lukea kirjaa.

Kindle on älyttömän hyvä lukulaite yöllä, jos haluaa lukea pimeässä.

Yhdeksäntenä yönä ilman yösyömisiä Amppu edelleen muistaa mitä äiti antoi yöllä. Minun ilmestyminen Ampun näkökenttään öisin saa aikaan "maitoa, maitoa" -äännähtelyn.

Johdonmukainen toiminta yksinkertaisissakin asioissa on yllättävän vaikeaa, erityisesti yöllä.

Jo Nesbon (tuohon se norjalainen ö) kirjat poliisi Harry Holesta on tosi koukuttavia.

Hetsku, jonka mielestä elämään (ja blogiin) pitää kohta tulla jotain muutakin kuin se, että katsoo kellosta milloin Amppu nukkuu ja herää.

Ampun unikoulun 7. yö

Ajattelin mielessäni että viikko saa riittää. Seitsemän yötä unikoulua, sitten jokainen omaan sänkyynsä ja Amppu omaan huoneeseen nukkumaan. Amppu huutelee öisin jos huutelee.

Eilispäivä ei luvannut hyvää, päiväunienkin kanssa taisteltiin ja Amppu oli kiukkuinen. Nukkumaan mentiin kuitenkin vain kahden minuutin huutelulla. Tuntia myöhemmin Amalia huudahti taas. Huokaisin, mutta Amalia jatkoikin uniaan ilman apuja.

Minä kipusin yläkertaan ja näin painajaisia. Kun kolmelta heräsin tuntui kuin olisin nukkunut ikuisuuden. Mutta ei siksi että olisin ollut pirteä, olin väsyneempi kuin nukkumaan mennessäni. Kuulostelin ääniä, mutta en kuullut mitään. Jossain vaiheessa nukahdin.

Aamulla juuri ennen seitsemään viereeni tuotiin iloinen lapsi. Yön aikana oli tullut kaksi samanlaista huudahdusta kuin illalla, mutta Amppu ei tarvinnut vettä, ei särkylääkettä, ei isän vakuutteluja siitä että kaikki on hyvin.

Nyt Ampun sänky on siirretty omaan huoneeseen. Petivaatteet ovat tuulettumassa pakkasessa. Ensi yönä nukumme kaikki. Minäkin.

Hetsku, täynnä varmuutta.