Vegas ei tee vaikutusta

Jatkan kohta jatkokertomusta, mutta ensin on valitettava Las Vegasista. Tai yhdestä sen hotellista, eli LVH:sta.

Saavuimme hotellin liepeille viiden jälkeen, mutta kierrämme jättiläiskompleksia kuin kissa kuumaa puuroa: on vaikea löytää respaa.

Respassa vuoroni tulee noin kuudelta, kohtuullisen jonotuksen jälkeen. Ainoa ehtoni on, että hotellissa on matkasänky. Kun ehto täyttyy, varaan huoneen. Ennen kuin poistuin tiskiltä, varmistan vielä matkasängyn tulon huoneeseen, ja respan virkailija kertoo soittavansa kerrospalveluun heti. Läpsyttelen pois paikalta tyytyväisenä ja briljeeraan vielä kiittämällä virkailijaa kotimaansa kielellä: terima kasih.

Puoli tuntia myöhemmin saavumme huoneeseen (kun olemme ensin etsineet parkkipaikkaa ja vaeltaneet läpi 3000-huoneisen hotellin). Sitä ei ole siivottu edellisen asiakkaan jäljiltä. Soitan kerrospalveluun, sieltä luvataan lähettää joku paikalle. Kello lähenee Ampun nukkumaanmenoaikaa, mutta onneksi hän vielä hääräilee tyytyväisenä käytävällä.

Noin 13 minuutin odotuksen jälkeen soitan kerrospalveluun uudestaan, jokohan siivooja on tulossa. Pyyntö on kuulemma välitetty tiimin vetäjälle, joku tulee pian. Kysyn matkasängystä. "Pyyntöä ei näy järjestelmässä, mutta laitan sen tulemaan teille".

Kyllästymme odottelemaan ja lähdemme respaan valittamaan. Saamme uuden huoneen ja pyydämme sinne matkasänkyä ja se meille luvataan, osoittelemme Amppua että tuon pitäisi päästä nukkumaan. Virkailija huomauttaa tiskiltä poistuessamme että matkasänky ei ole huoneessa valmiina, mutta tulee kyllä. Menemme uuteen huoneeseen, syötämme edelleen hyväntuuliselle Ampulle puuroa ja valmistelemme häntä yöpuulle. MikkoMikko arvelee heti alkuun että matkasängyn perään pitää vielä soitella. Ja kun noin puoli tuntia olemme huoneessa kikkailleet, soitan kerrospalveluun. "Tietoa matkasänkytarpeesta ei ole toimitettu meille aiemmin, mutta laitamme sängyn tulemaan". Kyselen kauankohan siinä kestää, kerrospalvelun virkailijaa lupaa sängyn tunnin sisään. Katson kelloa, se on jo 20.10, eli Ampun nukkumaanmenoaika on mennyt jo. Huomautan että olemme jo odotelleet jonkin aikaa. "Me saimme pyynnön nyt, ha laitamme sen jonoon".

Amppu on edelleen hyväntuulinen, ja nukahtaa lopulta puoli yhdeksän maissa ryömiessään sängynpäällä.

Matkasänky saapuu kello 20.55. Onneksi Amppu ei herää siirto-operaation aikana.

Toistaiseksi olen samaa mieltä siitä, että mitä tapahtuu Las Vegasissa, pysyköön täällä. Ampun hyvä tuuli onneksi ei ole vegasilaista laatua.

Kalliovuorten tuolta puolen, eli osa2

Minne jäimmekään? Sinne Denverin raesateisiin ja tornadojen vietäväksi. Niistä onneksemme selvisimme. Tornado olisi tietysti ollut jännittävää nähdä, mutta jostain suojaisasta bunkkerista eikä pikkuautosta käsin. Denverin keskusta oli yllättävän kiva. Ajattelimme ennen reissua että pääosin haluamme nähdä luonnon ihmeitä ja pikkukyliä, "aitoa Amerikkaa", mutta kyllä Denverissä olisi viihtynyt kauemminkin. Päätimme jatkaa kuitenkin Boulderiin yöksi, lähemmäs Kalliovuorten kansallispuistoa. Matkalle saimme jo maistiaisia tulevista maisemista, huikean vihreitä rinteitä. Varmaan jotain muutakin, mutta mun maisemanihailua vähän häiritsi se, että takapenkillä piti samalla viihdyttää väsynyttä Amppua, navigoida kännykän huonolla karttaohjelmalla ja varata hotellia ipadin huonolla hotelliohjelmalla. Boulderissa ei paljon kaupunkia käyty katsomassa, vaan parkkeerasimme itsemme yöksi joskus ehkä loistaneeseen hotelliin, joka nyt oli tunkkainen ja väsähtänyt. Mutta hyvin nukuttiin yö, ja kahden junayön kokemuksella tiedän että junayön jälkeen on hyvä nukkua hyvin.

Aamulla jatkoimme kohti Estes Parkia, joka on "porttikaupunki" Kalliovuorten kansallispuistoon itäpuolella. Kaupungin turisti-infossa selvisi, että kansallispuiston halkaiseva tienpätkä aukeaisi ehkä seuraavana päivänä. Koska pikkukaupunki vaikutti kivalta ja löysimme kivan ja halvan hotellin, jäimme Estes Parkiin päiväksi lepäilemään.

Seuraavana päivänä tie avattiin, ja pääsimme ajamaan lumisten vuortenhuippujen keskelle. Ylvästä, kaunista, hiljaista, suurta. Korkeimmillaan kävimme noin 12 000 jalassa eli noin 3700 metrin korkeudessa. Kun niin korkealta lähtee laskeutumaan, niin pitkään pysytään korkealla. Olin jostain oudosta syystä hämmentynyt kun hulppeat maisemat vaan jatkuivat yhtä upeina, ja ehkä loppujen lopuksi vaikuttunein olin "tusinamaisemista" moottoritie I-70:n varrella matkalla Glenwood Springsiin. Harmi etten saanut niistä kuvia, takapenkillä on aina paljon säpinää silloin kun Amppu ei nuku. Siinä ei jouda kameralla tähtäilemään.

Glenwood Springsissa ja sen lähistöllä olisi ollut monta mahdollista tapaa viettää päiviä. Aivan moottoritien kupeessa on luonnonvesikylpylä, lähellä Hanging lake (jota en nyt pysty linkkaamaan tähän, hakekaapa Googlella kuvia) ja Aspeniin julkkisia bongailemaan olisi ollut vain tunnin matka. Meillä oli vielä parempi suunnitelma: Kävimme hotellin kehnon aamupalan jälkeen (ne on Amerikassa lähes poikkeuksetta kehnoja) Ampun nukutuskävelyllä, ja niin hyvä kävely se olikin että Amppu nukkui kolmen tunnin aamupäiväunet, ja sen aikana ehdimme itsekin torkahtaa. Aamupalaa paljon paremman brunssin jälkeen jatkoimme matkaan Grand Junctioniin. Bensaa ei ollut tankissa paljon, mutta matka ei onneksi ollut pitkä. Päätimme kuitenkin koukata yhden kansallismetsän kautta, ja alkoi sataa lunta...

######

Nyt täytyy taas lähettää tämä julkaisuun ja jatkaa myöhemmin.

Amalian matkaeväät

Amppu matkustaa Amerikan halki ruokanaan pääasiassa avocado, vatut, maissinaksut, mozzarella sekä kestosuosikki kaurapuuro. Tänään maisteltiin ravintolassa myös munakasta, hyvin meni mun kasvismunakkasta kaikki ne sienetkin, joita minä en syönyt.

Ja niin kuin monet matkustavat vanhemmat ennen meitä, totesimme että kokolattiamattoisessa hotellihuoneessa helpointa on syöttää lasta kylpyammeessa. Tai ainakin ympäristön ja lapsen siivoaminen on siellä helpointa.

Äkkiä Kalliovuorilla, osa1

Päivät ovat olleet aika hektisiä enkä ole ehtinyt bloggaamaan. Tänään päätimme olla ahmimatta tietä ja ottaa iisimmin. Jäimme viettämään leppoisaa päivää Estes Parkin kaupunkiin ihan Kalliovuorten kansallispuiston kupeeseen.

Chicagostahan lähdimme tiistaina, reissun neljäntenä matkapäivänä kohti Denveriä. MikkoMikko kävi vielä ennen junamatkaa Chicagon korkeimman tornitalon lasilattialaisella terassilla, me Ampun kanssa elbailtiin rautatieasemalla ja varattiin mm. paluuliput Suomeen. Ei junalla valitettavasti, eikä laivallakaan. Tömähdämme Seutulaan tiistaina 5. elokuuta Reykjavikista.

Toinen junamatkamme meni hyvin, tiesimme jo miten toimitaan. Yritimme olla fiksuja emmekä menneet ravintolavaunuun illalliselle (joka kuuluu makuupaikan hintaan) väsyneen lapsen kanssa. Lapselle kun ei tietenkään ole omaa istumapaikkaa ja pöydät täytetään järjestyksessä, eli omaa rauhaa tai rauhattomuutta ei ole. Mutta olihan se syöminen aika säätöä siellä omassa kopissakin, kun pienelle pöydälle laskettiin alkusalaatit, pääruuat, sämpylät ja juomat ja toinen yritti syödä sillä aikaa kun toinen yritti pitää Ampun näppejä erossa ruuista. Yö sujui paremmin, ainakin minun osalta, kun nukuin yksin yläsängyllä. Mutta tulihan se herätys klo 4.15 kohteen eli Denverin aikaa, joten aika kauan saatiin kopissamme puuhastella ennen kuin aamiaiselle päästiin klo 6.

Denveriin saavuimme reilusti myöhässä. Ensimmäinen tehtävä oli hakea auto lentokentältä noin 40 kilometrin päästä. Taksiin tavaroinemme. Vuokraamossa me jäimme Ampun kanssa paljon vartijoiksi eli tavararöykkiömme viereen istumaan sillä aikaa kun MikkoMikko selvitti vuokrauksen eri koukeroita. Kaikki piti olla valmiiksi maksettu paitsi turvaistuin, jonka piti maksaa max. 65 dollaria koko ajalta. No, jouduimme maksamaan 250 dollaria siitä, että auto palautetaan eri kaupunkiin. Sen saamme hyvityksenä myöhemmin. 150 dollaria piti jättää vakuudeksi eli sekin pitäisi palautua matkakassaamme. Turvaistuimen vuokra oli 150 dollaria, MikkoMikko jo kyseli vuokraamosta missä on lähin turvaistuinkauppa. Ja tietenkin päälle tuli veroja ja muita maksuja, joiden piti olla kuitattu silmä ennakkovarauksella. Mutta kun nälkä painoi päälle ja vuokraamossa taisi kaksi tuntia vierähtää, oli lyötävä rahat tiskiin ja lähdetävä syömään.

Sillä aikaa taivas alkoi mustumaan ja ruokailun jälkeen kohti Denverin keskustaa ajaessamme saimme päällemme kunnon raekuuron. Tornadotkin vyöryivät lähistöllä...

*********

Ei pitäisi tehdä tällaisia megakirjoituksia, kun en ehdi ikinä ajantasalle. Nyt tämä verkkoon ja sitten jatko-osaa kirjoittamaan.

Kun kuolla Chicago sai...

Huonosti nukutun junayön ja väsyneen kaupunkivaeltelun jäljiltä tai parempien nukkumaolosuhteiden ansiosta nukuimme viime yön hyvin. Tai ainakin minä yksin yläpetillä (ja Amppukin MikkoMikon kanssa alapetillä, noin 11 tuntia.)

Aamupalan aikana sain tietää minne menen syksyllä töihin. Aamupalan jälkeen MikkoMikko meni tekemään töitä, ja me Ampun kanssa lähdettiin kävelylle, keinumaan ja Michigan-järven rantaan hiekkapuhallettavaksi. Tuulisen lisänimensä tämä Amerikan Lahti on saanut aiheesta. MikkoMikko liittyi seuraamme lounaalle. Lounaan jälkeen kävelimme monen kilometrin lenkin miettien että miten Kun Chicago kuoli sanat menevät alkuperäisessä versiossa ja mistä koko biisi yleensä kertoo. Lenkin päätteeksi päädyimme Millenium-puistoon katsomaan kromista (?) papua. Liittäisin tähän siitä kuvan, mutta kännykästä oli akku niin lopussa etten saanut kuvia otettua. Liittäisin tähän linkin artikkelin joka nähtävyydestä kertoo enemmän, mutta en osaa tehdä sitä tällä sähköpostilla. Kyllä on surkeaa.

Chicago on tosi kiva kaupunki. Vähän niin kuin New York, ruutukaavoineen ja korkeine taloineen, mutta ei kuitenkaan ihan yhtä hulinainen. Jos työpaikallani olisi täällä toimipiste, yrittäisin hakeutua sinne.

Emme ole MikkoMikon kanssa vielä osanneet päättää oliko tämä reissun toinen vai kolmas päivä. Lasketaanko lähtöpäivä vai lasketaanko vain kokonaiset? Osallistu keskusteluun kommentoimalla! Minä lähden nyt pesemään pyykkiä.

Chicago: arvokkaan oloinen, vanha kaupunki

Saavuimme Chicagoon vähän myöhemmin kuon ynnin kuluttua, kun täällähän on eri aikavyöhyke kuin kotona. Tätä aikaahan Amppu heräsi jo klo 3.20...

Ensin töiksemme menimme junasemalla säilytyslokeroiden luokse. Meillä on matkassa viisi kollia (voi että sitä oli pienenä vaikea ymmärtää, kollit!): putkikassi, rinkka, reppu, kameralaukku ja matkarattaat. Rinkan sisään on survottu vaippalaukku ja reppuun mun käsilaukku, mutta kun liikumme kulkuvälineisiin koko matkavarustuksemme kanssa, pikkunyssyköitä ei voi olla. Säilytykseen jätimme putkikassin.

Hostellimme matkustimme paikallisbussilla. Jotenkin taksilla matkustaminen ilman turvaistuinta hirvittää, vaikka aika hulvatontahan se bussinkin meno on. Hostelliin saavuimme tietenkin liian aikaisin, mutta onneksi rinkasta päästiin eroon ennen sisäänkirjautumista. Ja kun on kahdesta isosta päästy eroon, puretaan tietysti vaippalaukut ja käsilaukut kätköistä että voi jonkun yrittää unohtaa metroon tai puiston penkille. Tänään ei vielä onnistuttu.

Ajoimme metrolla keskustaan, kävelimme kymmeniin valmistujaiskuviin taustalle purkamaan kassejamme tai muuten näyttämään hassuilta. kävelimme kanavan rantaa, kävimme siltamuseossa ja meksikolaisessa pikaruokaravintolassa syömässä. Olimme kaikki kovin väsyneitä, ja minä viimeiselle pisteelle asti nälkäisenä.

Sitten hurautimme tutulla bussilla takaisin kotikulmille ja totesimme, että nämä seudut ovat viihtyisempiä kuin keskusta. Tappelimme - okei, huokailimme - hostellin respassa hotelliverosta. Voitimme. Amppu työnsi innoissaan muovista tuolia pienessä huoneessa eikä olisi halunnut syödä mitään. Puuro onneksi aina uppoa. Kun minä aloin tainnuttaa pienintä matkalaista unille, MikkoMikko kipaisi kauppaan ostamaan iltapalaa, mm. guacamolehummusta, enkä osaa vieläkään sanoa tykkäänkö siitä vai en. MikkoMikon mukaan se on 20% pahempaa kuin pelkkä guacamole ja 13% pahempaa kuin pelkkä hummus ja siis paikallaan kun ei voi ostaa molempia vaan vain toista.

Sellainen oli Suuren junamatkamme toinen päivä. Alle tunnin päästä minäkin olen unessa.

Ensimmäisen junayön jälkeen

Kuva ei ole kovin hyvä, mutta ei ollut hyttikään, ainakaan jos tarkoituksena on mahduttaa kaksi aikuista, yksivuotias ja tarpeelliset matkatavarat tähän tilaan yön ajaksi. Penkit ovat leveät jos istuu, mutta kovin leveää alapetiä niistä ei tule, ainakaan kahdelle hengelle. Yläpeti oli kapeampi, mutta kyllä siellä yksinään nukkui.

Vaikka siltä saattaa vaikuttaa, ei minulla ole mitään valittamista. Hytti voittaa pelkät istumapaikat ja ruokakin kuului hintaan. Asemallakin olisi päässyt hienompaan odotushuoneeseen välipalalle jos olisi hoksannut ajoissa.

Reilun tunnin päästä saavumme Chicagoon.