HetsQ Golightly, matkalla

Se joka matkalle lähtiessään tietää

minne päätyy

on jo siellä

siiventynkiensä kantaman päässä

sanoi Arto Melleri ja oli varmasti oikeassa. Mitä enemmän suunnittelee ja lyö lukkoon, sitä enemmän sulkee ovia mahdollisuuksilta tippua ihmemaahan kiireisen kanin perässä juostessaan.

Siksi (tai vaihtoehtoisesti saamattomuuttamme) me, minä, E3A, Saka ja Mikkomikko, emme ole hankkineet muita varauksia kuin ensimmäisen etapin lentoliput eli Finnairin huomiselle lennolle AY67 Hongkongiin. Palaamme 21. huhtikuuta samasta paikasta saman yhtiön lennolla Helsinkiin, tai vaihtoehtoisesti - mielummin - Fuzhoun, Pekingin, Ulan Batorin, Gobin autiomaan, Irkutskin, Baikal-järven, Tomskin ja jonkun muun venäläisen pysähdyspaikkakaupungin kautta junalla Moskovaan ennen vappua. Noin, suurinpiirtein, tai jotenkin muuten.

Pysykää tällä kanavalla niin tiedätte miten käy.

HetsQ, kohta matkalla Kotkaan, sillä Kotkastahan maailman merille lähdetään.

Oli miten oli - niin ei ollu

Kun on tärkeä päivä tulossa, niin jo illalla nukkumaan mennessä suoristetaan lakana, käydään sänkyyn makaamaan suorassa linjassa reunan kanssa ja vedetään peitto suoraksi päälle. Kädet laitetaan suoraksi peiton päälle, kylkiin kiinni. Mielessä käydään läpi aamurutiinit ja jännitetään miten kaikki menee. Kerrataan onko kaikki valmiina ja tarkistetaan että riittävä määrä kelloja on herättämässä.

Ja sitten aamulla herätään ennen kellon soittoa. Ollaan vähän väsyneitä mutta ei enää unisia, noustaan, mennään suihkuun, pestään hampaat ja laitetaan helmet kaulaan. Vaikka usein ollaan myöhässä, ollaan nyt lähdössä hyvissä ajoin sovittuun tapaamiseen, ja vielä ovelta tarkistetaan että ulkoinen olemus on kunnossa.

Tavataan muut jännittyneet ihmiset ja kysytään miten mennyt yö on mennyt. Helpotutaan kun kuullaan että muutkin ovat olleet levottomia. Ja sitten mennään, hermostuneina, jännittyneinä ja toisaalta helpottuneina että kohta tiedetään miten kävi.

Ai YT-neuvotteluissa? Ei...vaikka niissäkin kävi katsantokannasta riippuen ihan hyvin: Mikkomikko ei saanut kenkää.

Vaan miten siinä käy, että jos Starlightissa on aamupalatarjous että 300 ruplalla saa syödä amerikkalaisia pannukakkuja niin paljon kuin jaksaa ja kahvia yhtä paljon, niin saako toppinkeja (eli lisukkeita) lisähinnalla niin paljon kuin jaksaa, vai vaan sen naurettavan pienen annoksen joka tavallaan vie pointin koko all you can eat -toiminnasta?

Oli miten oli, niin lopputulos oli kuitenkin se että söimme liikaa vaikka hädin tuskin jaksoimme enemmän kuin pannukakkujen kerta-annoksen joka toki olisi ollut tietysti tarjousta halvempi, meiltä yritettiin laskuttaa liikaa (toistamiseen viikon sisään), josta päättelimme että olemme käyneetkin kyseisessä ravintolassa liikaa. Ja olimme koko päivän niin ähkyjä, ettei riemua irronut edes siitä tosiasiasta että on torstai, joka työpaikkaruokalassa tarkoittaa aina jälkiruokaa. Hyvä kun keiton lientä jaksoi puoli kahdelta ryystää.

HetsQ, joka tärkeän vastauksen annettuaan tarjoaa edistyneille pohdittavaksi uuden kysymyksen: miten sanoisit suomeksi: "Водка дала мне сосиску, но она была лёгкая сосиска." Viiden pisteen vihje: tämä vaatii myös sisäpiiritietoutta. Kolmen henkilön kielto: läsnäolleet eivät saa vastata.

Kolmastoista perjantai

Koska olen päässyt taas hiukan aktiivisempaan päivittämisvauhtiin, en anna kolmannentoista perjantain sitä hidastaa, en, vaikkei epäonnenpäivästä saa mehukasta juttua kasaan. Eilisessä oli kai ihan normiarkipäivän verran ikäviä ja harmillisia takaiskuja:

- Heräsin väsyneenä ja unenpöppörössä löin jalkani kylpyhuoneen portaaseen. En tiedä miksi siinä pitää ylipäänsä olla porras.

- Vaikka oli kiire torkkuilun vuoksi, avasin tietokoneen ja tarkistin paljonko sitä palkankorotusta näin takautuvasti maksetaan (sillä tilinauhat tulevat aina noin viikon myöhässä). Vastaus: sitä ei maksettukaan vielä.

- Töissä sain tekstiviestin upouuteen työkommunikaattoriin: vuorokauden käytössä ollut vehje on tuottanut laskua 33 000 ruplaa (yli 700 euroa). Työpäivästä kului liikaa sotkun selvittämiseen (virhehän se oli, tietenkin), joten töitä piti perjantainakin paiskia melkein puoli seitsemään asti.

- Luulin tuurin jo kääntyneen kun lähdin töistä ja samassa talossa asuva kollega lupasi tarjota taksikyydin kotiin. Ekassa risteyksessä taksi ajoi kolarin. Tuuri oli kuitenkin sen verran myötäinen että kukaan ei satuttanut itseään, ei ihmiset eikä autot.

- Menin lohduttomana seuraamaan kollegan tavaroiden pakkausta. Yksi läheisimmistä (työ-)kavereista muuttaa Suomeen. Sain kaikenlaista tavaraa joka ei mahtunut muuttokuormaan. Laskin että minulla on riisiantipatiasta huolimatta, kiitos kolmen poismuuttaneen (Laurakaisan, Eevan ja Pirjon), riisiä enemmän kuin suurtalouskeittiössä. Jos kesällä saan kutsun häihin, voin tuoda riisit. Siis jos niitä kukaan tiedostava enää heittää.

Näiden pienten vastoinkäymisten takaa pilkottaa tietysti suuri onni. Onneksi olen työpaikassa joka tarjoaa minulle mahdollisuuden asua ulkomailla ja vaihtaa työpaikkaa saman organisaation sisällä vaikka kolmen vuoden välein. Takautuva palkankorotuskin tulee, joskus. Ja vaikka joudun jäähyväisiä sanomaan enemmän kuin keskivertotyöpaikalla, saan myös uusia riisiä ja taksikyytejä tarjoavia työkavereita. Eikä ne vanhatkaan mihinkään häviä, ne vaan muuttaa (tai sitten muutan itse).

HetsQ, joka tänään menee luutapallogaalaan vastaanottamaan kultamitalia, ja jos luoja suo, kertoo niistä mehukkaita tarinoita huomenna.

PS. iTunesin random-soitto valitsi soittolistalta Jenni Vartiaisen Tuhannet mun kasvot -biisin. "Kun sua tervehdin, se myös hyvästin sisältää". Onkohan Jennikin ollut samassa paikassa töissä kuin minä?

Toimii, ei toimi, toimii

Olen lähdössä kolmen viikon päästä matkalle Kiinaan ja Mongoliaan. Tarvitsen kaksi viisumia, ja viisumeihin tarvitaan kolme kuvaa. Vaikka kuinka kaivan työpöytäni laatikoita ja yritän löytään yrmykuvia (siis niitä, mitä otetaan Suomen passeihin) niin ei löydy. Siis uusia ottamaan. Jos olisin vielä töissä Katajanokalla Helsingissä, edessä olisi luultavasti pitkä reissu. Keskustaan päin ratikalla tai kävellen jos kadut eivät lainehdi, ehkä Kluuvin nurkilla on joku valokuvausliike tai -koppi?

Onneksi olen Moskovassa. Ulos työpaikan portista, noin 30 metriä oikealle. Noin siihen kohtaan on parkeerattu pakettiauto jonka katolla lukee että фото. Sisällä oudon oloinen hippi kysyy että Suomen passia vai viisumia varten, ottaa digikameralla kuvan minusta takki päällä ja kaulaliina kaulassa, käsittelee kuvaa hetken läppärillä ja printtaa neljä ei-ihan-niin-yrmyä kuvaa. Kaksisataa ruplaa (noin 4e) ja tässä kuitti. Heihei, ja seuraava sisään. Wauuuu.

Noin kahdeksan tuntia myöhemmin Moskovan Hotelli Hiltonissa on menossa Luutapalloliigan kapteenien kokous. Tilaamme pöytään kahvia, kokista, olutta. Joku tokaisee että "on se kumma, menet mihin tahansa räkälään ja saat tuopin eteen samantien, mutta näissä hienoissa paikoissa aina kestää, mikä siinä voikaan kestää...". Selitys tulee noin kymmenen minuuttia myöhemmin. "Meillä ei ole tarpeeksi laseja".

Krizis, tokaisee joku. Minä opin tänään että siitä ei suinkaan ole kyse, vaan yhteisestä, epäotollisesta taloudellisesta tilanteesta. Lasiasiassa saattoi kyse olla muustakin.

HetsQ, joka ei jäänyt juomatta. Kaikille huolestuneille tiedoksi.

Koeteltu härkä

En oikeasti usko horoskooppeihin, en edes siihen jaaritteluun että "ai se on kauris ja sä olet härkä, eihän siitä sitten mitään hyvää seuraa". Kaikki kuitenkin tietävät että jos johonkin horoskooppiin uskotaan, niin se on Iltasanomien ennuste tulevalle päivälle.

Tänään, jostain syystä, kenties siitä että olen sittenkin vielä toipilas enkä ihan täysin terve vaikka terveeksi jo itseni tunnekin, ilahduin kun huomasin että tuo horoskooppi on luettavissa ilmaiseksi netistä. Härälle luvattiin: "Ihmetyksellesi tulee vastaus. Saat tietää, miksi sinua on koeteltu vähän aikaa. Siihen on ollut syitä, joita sinulle ei ole kerrottu tarpeeksi hyvin."

HetsQ, joka jää odottamaan että kuka mun koettelemuksien syyt selvittää. Ehkä Luutapallo-Andrew, jonka tapaan kohta Starlightissa.

Ei Kazania vaan kuumetta

Olen kehitellyt uuden kuumemittarin. Kun se perinteinen, elohopeaa sisältävä kapistus näyttää lukemaa 39,3 ja noin puolitoista vuotta odotettu matka "jonnekin muualle Venäjällä kuin Moskovaan tai Pietariin" peruuntuu, harmittaa noin kymmenen minuutin ajan. Sitten olo on jo niin kamala että vain ajatus sängystä nousemisesta on kamalampi.

Päättelin että niin kauan kun ei harmita, olen kipeä. Sitten kun alkaa harmittamaan, olen tervehtynyt. Lukija saa halutessaan vaihtaa harmittaa-sanan tilalle agressiivisemman verbin. Itse olen vielä liian kuumeinen aggresiivisuudelle.

Sen sijaan että olisin päässyt Pirjon Venäjän-komennuksen viimeisenä viikonloppuna Pirjon, Satun ja Pian kanssa Kazaniin, pääsin hissillä alakertaan viemään matkalippuja sen laihan lohdun toivossa että niistä voisi saada rahat takaisin. Sen sijaan että ihastelisin tänään maailmanperintölistalla olevaa Kazanin Kremliä, luen ilmaiseksi verkkohesaria. Kehnot vaihtokaupat, mutta sainpahan sentään jotain. Kuumeen lisäksi.

HetsQ, joka ei ole katkera sillä se on A-virustakin kamalampi tauti.

Kotiinpaluu, sujuvasti

Maailma haluaa hyvitellä. Ja minä sallin sen.

Olen junaillut itseni Suomeen ja takaisin Moskovaan keskimäärin kerran kuussa. Keskimäärin vuorokausi joka kuusta on siis mennyt junaillessa. Kerran, viime kesäkuussa, kävin Suomessa lentäen eikä se ollut mukava keikka.

Pari viikkoa sitten annoin lentoyhteydelle toisen mahdollisuuden. Menopaluu junalla 200 euroa, lento 220 euroa. Matkat lentäen yhteensä noin 10 tuntia (lentokenttäsiirtymiset ja odottelut mukaanluettuna), matkat junalla noin 26 tuntia. Perilläoloaikaa lentäen yksi ilta ja yö enemmän. Maailman pelastuminen odottakoon vielä hetken, hei me lennetään!

Hermoilin matkaa Moskovan keskustasta noin 30 kilometrin päähän Sheremetjevon lentokentälle ylipaljon. Jos juna lähtee keskustasta 13.55, voinko ehtiä kello 16.05 lähtevälle lennolle? Voit, vakuuttivat kaikki kollegat yhdessä ja erikseen. Jos pitää mennä neljän metropysäkin päähän, vaihtaa linjaa ja mennä vielä yksi pysäkinväli ja löytää oikea lippuluukku, niin voiko töistä lähteä vasta klo 13? Voi, jos haluaa olla puoli tuntia ennen junan lähtöä laiturilla, luvattiin.

Niin lähdin töistä kello 12.55 ja odotin boardausta kentällä jo klo 14.55. Ja kun en laittanut tavaroita ruumaan, olin ulkona Helsinki-Vantaan lentokentällä jo klo 16.56, neljä minuuttia ennen viralllista laskeutumisaikaa. Ja Emilon, Okkelin ja Veelan kiipeilypuuna Pikkuhuopalahdeessa ennen kuin Pikku Kakkonen loppui.

Paluumatka sujui myös varsin suosiollisissa (ja maailmantuhoamisellisissa) merkeissä. Lentomatkustamisen päälle vähän yksityisautoilua Lahdesta Vantaalle, ilman jonotusta läpi turvatarkastuksesta ja passintarkastuksesta, tax free -eurot kouraan ja portille noin kymmenessä minuutissa lähtöselvityksestä. Ainoa hidaste tuli nesteestä - tietenkin! - jota oli liian isossa pullossa joka kuitenkin mahtui litran minigrip-pussiin. Kuinka monta kertaa täytyy lentää että selviää Helsinki-Vantaan turvatarkastuksesta moitteetta? Enemmän kuin kaksi, ainakin minun. 

Lentokone tärähti Sheremetjevon kenttään aikataulun mukaisesti klo 20.30 Moskovan aikaa, ja vaikka en rynninytkään ensimmäisenä koneen ovelle enkä edes kiilannut ketään passijonossa, ja vaikka juna-asema on eri rakennuksessa jonne pitää juosta loskaisen pihan poikki rakennustyömaan vieressä ja sivuovesta sisään ja tyrkkyjä taksikuskeja väistellen ja kolmanteen kerrokseen rullaportaita jotka eivät liiku, ja vaikka vielä pitää ostaa luukulta lippu ennakkoon, niin silti ehdin klo 20.50 lähtevään junaan. Ja kun metro kulkee Moskovassa sataprosenttisen luotettavasti, olen kotona jo klo 21.55. Lentomatkustaminen on IHANAA!

Kotona odotti vielä yllätyslahja. Sydämenmuotoisessa rasiassa kaksi tälläistä kahvikuppisettiä. Onko kauniimpaa nähty?


HetsQ, jonka elämä oli viime päivät yhtä juhlaa. Nyt vastapainoksi nelisen viikkoa yhtä arkea. Se alkoi tosin jo tänään tunnin hammaslääkärisessiolla ja jatkuu huomenna klo 10 alkavan parituntisen budjettipalaverin merkeissä.