Keskustelin pari päivää sitten raivostumisesta, siitä mikä ketäkin raivostuttaa. Minua ainakin se, että joku alkaa vitsailemaan kesken minun tosiselitykseni, hekottelee heh-heh eikä anna minun kertoa juttua loppuun vaan keskyttää minut kolmesta kuuteen kertaa hohotuksellaan.
Siinä vaiheessa kun olen jo raivostunut, ei myöskään kannata nauraen yrittää lepyttää ja sanoa että "niin, kerro nyt se juttu Hetsku, pliis, sori että nauroin". Sitten se on liian myöhäistä. En kerro enää mitään. Ainakaan kolmeen minuuttiin. Tietäkää tämä.
Ihan samanlaiseen raivoon minua ei saa verbi "tähdittää", mutta ulkopuolisin silmin ehkä suhteellisesti yhtä kohtuuttomasti saatan itseäni sillä kiihdyttää.
Ärsyyntymiskynnys ylittyi ensimmäisen kerran kun Maikkarilta tuli torstai-iltaisin Ensi-ilta-niminen ohjelma. Siinä esiteltiin viikon uusi elokuva ja haastateltiin aiheeseen sopivia henkilöitä, usein mediatutkija Veijo Hietalaa. Joka kerran - siis joka ikisen kerran - nuori naisjuontaja esitteli elokuvan sanoin "tämän viikon uutuuselokuva on Michael Jacksonin tähdittämä The Movie..."
Ja PIM! Vailla mitään järkevää selitystä aloin ärsyyntyä tuon epäverbin käytöstä. Ehkä siksi että yhtäkkiä sitä hoettiin kaikkialla. Tähdittää, tähdittämä, täh häh! RRRaivoa! Lukekaa vaikka otsikoita, eikö muka ota pannuun??
Luulin olevani kohtuullisen turvassa kun Ensi-ilta jäi tv-ohjelmien eläkkeelle, enkä enää ole Aamu-TV:n Tähtihetki-ohjelman (ja samaisen naisjuontajan) vaikutusalueella. Ei täällä Venäjällä kukaan puhu tähdittämisestä. Tai en tietenkään ymmärrä jos joku puhuukin.
Ja tänään, vaaraa aavistamatta, Yle lätkäisee sen silmilleni Meksikossa katoavista naisista kertovan jutun yhteydessä.
Hitto! Eikö missään saa olla rauhassa! Vaadin juttujen yhteyteen samanlaista merkintää kuin juonipaljastuksista. Varoitus! Sisältää ärsyttäviä termejä.
Hetsku, jonka viikonlopun ohjelmaa tähdittää Anni Ammattilapsi ja Mikkomikko (in alphabetical order).
Ps. Niin, jos joku kysyy että mitä sanaa minun mielestä sitten voisi käyttää, jätän vastaamatta. Emmää tiiä. Mutta ei ainakaan tuota mitä juuri itse käytin.
3 kommenttia:
Heippa
Löysin fb:in linkin avulla tänne sun blogiin ja ajattelin hieman kirjoittaa kommenttia, kun sivuilla annettiin lupa siihen. Luin muutamia juttuja, kirjoitat sujuvasti ja hauskasti. Sienet ja salaatti-juttu oli esim. hauska, en tiedä kuuluiko sen olla...mut nyt kyseiseen tarinaan.
En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota tuohon t-alkuiseen verbiin ja siihen että sitä käytetään joka paikassa. Liiallinen saman sanan viljely rupeaa pidemmän päälle kyl ärsyttämään, olen sun kanssa samaa mieltä. Itsellä meinaa välillä mennä hermot kun jotkut käyttävät niinku-sanaa joka välissä. "Tiätsä se on niinku sellainen niinku...niinku". Virke koostuu niinku-sanoista ja sitten niistä muista. :) Joskus on ollu pakko sanoa muutamalle kaverille, että tiedätkö tuon sun puheen kuulostavan aika hassulle, kun joka toinen sana on niinku.
Oho, kello on taas yli kaks yöllä. Nyt pitää hipsiä nukkumaan. Jaksamista ja tsemppiä sulle sinne Moskovaan! Viitaten edellisessä blogikirjoituksessasi olleeseen kysymykseen, mielestäni on tauon paikka, kun tuntee ettei akut enää lataudu.
t. Jarno J
mun pitikin sanoa että mikä mua ei taas ärsytä on että mun jutuille nauretaan silloinkin kun selitän niitä pokalla. mä oon tottunu siihen. kunhan ei keskeytä ja hekota päälle.
Vaan E3A keksi oikean sanan tähdittämisen tilalle. Jalostaa.
Tämän viikon uutuuselokuva on Urho Kekkosen jalostama KekkonenKekkonenKekkonen. Joo - toimii!
Minua ärsyttää verbi tuunata. Tähdittäminen ja tuunaus pannaan pannaan cottaan.
sannapi.
Lähetä kommentti