Roadtripping To Canada And Back

Meillä on siis ikioma auto, jonka nimi on Jetta. Jetta on musta sisältä ja ulkoa ja se tottelee MikkoMikkoa, kun mullahan ei ole sitä ajokorttia.

Meillä on myös kaverit Laura ja Abdallah, jotka asuvat Ottawassa ja jotka olivat ensivierainamme elo-syyskuun taitteessa.

Mulla on myös jäljellä vielä neljä viikkoa tämän vuoden lomia.

Seuraa matematiikan koekysymys. Jos yhdistäisi osan lomasta, Jetan ja vastavierailun Ottawaan, saa aikaan ao. kuvan näköisen häkkyrän. Paljonko häkkyrällä on pituutta? Montako tankillista se vie bensaa? Paljonko se maksaa, kun ottaa huomioon tietullitkin? Kauanko häkkyrän läpiajamisessa kestää? Ja ennen kaikkea - mitä siellä matkan varrella tapahtuu?




Näytä suurempi kartta

Koska luin vain lyhyen matikan lukiossa, en tiedä voiko em. kysymyksiin saada vastauksen matikan pohjalta, mutta mulla on empiiristä tietoa:

- Häkkyrällä eli meidän lomaviikon automatkareitillä on pituutta noin 2200 kilometriä.
- Bensaa siinä palaa noin 170 litraa eli reilu kolme tankillista, mikä tarkoittaa Amerikan hinnoilla noin sataa euroa. Tietulleihin menee noin 20 dollaria, lähinnä paluumatkalla.
- Googlen mukaan ajamiseen menee noin vuorokausi, ja menihän se varmaan, mutta me ei ihan yhtä soittoa ajettu.

Ensimmäisen kerran kotoa torstai-aamuna lähdettyämme pysähdyimme matkan varrella ihmettelemään Gettysburgin taisteluita. En tiedä osasiko navigaattori johdattaa meidät aivan oikeaan paikkaan, mutta tänä päivänä kyseisellä paikalla ei suinkaan ratsasteta hevosella vaan ulkoilutetaan koiraa golf-kärryillä. Se kuulostaa huvittavalta mutta se näytti lähinnä sairaalta.

Seuraavan kerran pysähdyimme syömään Binghamptonissa. Kaupunki vaikutti autiolta. Kun kadulla lopulta tuli vastaan joku, se huusi puhelimeen niin kovaa ja härskisti kiroillen, että pelkäsin keskellä kirkasta päivää. Ruoka italialaisessa ravintolassa oli ihan hyvää ja tarjoilijakin oli hauska karikatyyri pikkukaupungin pikkuravintolan tarjoilijasta. Kaupungista, johon rehellisesti sanottuna ei juurikaan ehditty tustumaan, jäi kumminkin aika tyly kuva, ja tylyt olivat kertomuksetkin kun sitten netistä myöhemmin luettiin että millainen kaupunki se oikeasti olikaan.

Onneksi kurvasimme yöpysähdystä varten kauniin Finger Lakesin alueen Otisco ja Skaneateles -järvien välistä, sillä summanmutikassa valittu yöpymiskohde Syracuse (piste B kartalla) ei vaikuttanut Binghamtonia sympaattisemmalta. Tunnelma oli illalla saapuessa sen verran hyytävä ettei ollut enää niin nälkäkään, eikä päivänvalossa kaupunki muuttunut hehkeämmäksi. Kaasu pohjaan ja kohti Kanadaa.

Emme joutuneet rajalla vaikeuksiin vaikka/koska jätimme mainitsematta että meillä on autossa ilmoittamiemme vaatteidemme ja kameran lisäksi myös puolikas punainen paprika ja Mr. Pumpkin Junior (kuvassa oikealla).

Mutta olihan se kurpitsa tuliaisiksi vietävä, sillä Kanadassa juhlitaan 11. lokakuuta kiitospäivää. Kaiversimme Herra Kurpitsan kylkeen maailmankarttaa, ja annettakoon vihjeiksi muille että vastaavanlaiseen kaiverrusoperaatioon kannattaa varata enemmän aikaa kuin se puoli tuntia ennen kyläpaikkaan lähtöä. Ja toiseksi vihjeeksi annettakoon että jos menette saman raja-aseman yli Kanadaan kuin me niin kannattaa tosiaan käydä Gananoquessa, (C) se on kaunis kaupunki, ainakin ruskan aikaan.

Vihdoin perjantaina alkuillasta pääsimme Ottawaan (D). Ruokimme kissoja, ruokimme itseämme, nukuimme, ruokimme itseämme, kuljimme kaupungilla itseämme ruokkien, ruokimme kissoja, söimme vähän ranskalaisia, nukuimme ja sitten söimme, ja kävimme katsomassa Ottawaa vähän etäämpää ennen kuin ruokimme kissat, kaiversimme kurpitsaa ja lähdimme kiitospäivän illalliselle, ja sitten nukkumaan. Maanantaina syötyämme kävimme kävelyllä ja syömässä ja ruokkimassa kissat ja sitten elokuvissa katsomassa uusimman Woody Allenin. Täydellistä lomaviikon ohjelmaa, ja riittävästi nähtävyyksiäkin (Laura, älä huoli!). Kiitos oppaillemme ja heidän välityksellä kaikille mukaville ihmisille joita tapasimme!

Tiistaina oli aika jatkaa kohti kotia Montrealin (F) kautta. Pitkään pysähdykseen ei ollut aikaa, mutta lyhyt pyörähdys vanhassa kaupungissa jätti janon nähdä lisääkin. Tosin alla olevassa kuvassa näkyvät kolme herraa olivat sitä mieltä että katutyöt ovat kiinnostavampia kuin takana oleva Notre Damen basilika. No, mun mielestä noi herrat oli paljon hauskempia kuvattavia kuin basilika, että tasoissa kai mennään.

Reissun kauneinta aluetta oli varmaankin Vermont ja muun muassa sen Hero-nimiset kylät (F). Järvi, vuoret, ruska, auringonpaiste - täydellinen paikka mökille. Harmi että aikaa oli niin vähän, oli ajettava vielä pitkä matka Albanyyn (G), jossa vietimme viimeisen reissuyön. Albanyssa tunnelma oli Syracusea leppoisampi, söimme hyvää thaimaalaista illallista ja hauskaa italialaista aamupalaa samalla kun teeveessä seurattiin neljännentoista kaivosmiehen pelastusta Chilessä sekunti sekunnilta.

Vaikka reissu oli mahtava, oli ihana päästä kotiin (H), varsinkin kun viimeistä etappiakin ajettiin noin seitsemän tuntia ja nähtävyyksinä oli lähinnä tietulleja ja New Yorkin osavaltion älyttömän leveitä moottoriteitä.

HetsQ, joka laittaa reissusta ehkä vielä parempia kuvia tarjolle sitten kun saa MikkoMikon kuvat käyttöönsä. Nämä olivat minun hiipuvalla kameralla (akku oli tyhjä jo lähtiessä ja laturi jäi kotiin) ja mun kärsimättömällä tavalla roiskaistuja.