Ilahduttamisen sietämätön helppous

Joskus elämä on rankkaa, eikä siinä paljon auta vaikka joku läimäyttää selkään ja sanoo että kyllä se siitä. Joissain tapauksissa se vain pahentaa asiaa.

Vaan kun elämä rullaa arkisen keskiverrosti, voi olla hyvin helppoa ilahduttaa muita ihmisiä. Se ei vaadi ilahduttajalta muuta kuin tilannetajua. Voi esimerkiksi tehdä kuten Eeva, ja tuoda kylään tullessaan maailman hienoimman kukkapuskan, joka on niin iso ettei mahdu edes kuvaan.



Ja vaikka valehtelu on rumaa ja syntiä, niin ei ilahdutteen tarvitse aina olla tottakaan. Evrosetin tyttö sanoi eilisen internet-laskun maksuoperaation päätteeksi, että "muuten, te puhutte oikein hyvin venäjää", ja tänään opettaja kiitti erikseen viime viikolla lähettämästäni tekstiviestistä, "joka oli kuin kirje, ja niin oikein kirjoitettu!". Tällaista tsemppiä tähän kevään opiskelurupeamaan tarvitaan!

Tänään ilahdutin itseäni maistamalla ihan siman makuista simaa. Tai en tarkalleen muista miltä sima oikeasti maistuu, mutta tämä litku on sille ainakin sukua jos ei ihan perhettä.



Vastapainoksi päätin ilahduttaa yksityisopettajaani ja soittaa kyselläkseni kuulumisia (venäjäksi, tietysti). Hän kertoi olevansa iloinen että soitin, ja tyytyväinen kuullessaan että "kyllä vaan, puhun venäjää joka päivä". 

Kunpa vain tämän ilahduttamisen sietämättömän helppouden muistasi joka päivä.

Hetsku, joka on päättänyt ilahtua huomisesta tilaisuudesta nähdä sittenkin Miehen työ -elokuva, vaikka se onkin venäjäksi dubattu ja osa menee edistyksestäni huolimatta kuitenkin yli hilseen.

Uuden vuoden uudet asiat

Vuodet vaihtuvat sellaista vauhtia että elämä on yhtä vuoden vaihtamisen suunnittelua ja vaihtamisesta toipumista. Välillä ehtii pikaisesti huokailemaan että mihin se aika menee. Ja miten asiat muuttuvat. Kun ennen oli paremmin.

Mikä on vuoden alusta muuttunut meikäläisen Moskovassa? Ei kai mikään. Olen pitänyt niukkuusaikomuksestani kiinni niukasti, elellyt vanhalla tyylillä.

Mutta olen tänä vuonna ehtinyt tehdä jotain jo ensimmäistä kertaa. Päivystin ensimmäistä kertaa hätätapauksia hoidellakseni, kerralla heti kokonaisen viikon. Hyvin meni, ei ollut hätiä mitiä.

Lauantaina pelasin ensimmäisen kerran luutapalloa. Luutapallo on vähän kuin jääkiekkoa mutta ei sinnepäinkään. Luistimien tilalla on erikoiskengät, mailan tilalle puolimetrisestä luudasta tehty töppö, ja kiekon sijasta huiskimme töpöillämme pientä lasten palloa. Ensimmäinen sarjapeli onkin heti keskiviikolle. Katsotaan ehdimmekö ensin voittaa vai hävitä.

Myös ensimmäinen ikiomasti tehty sima köllöttelee jääkaapissa. Vielä en ole sitä ensimmäistäkään kertaa maistanut, mutta ainakin se näyttää ihan simalta. Josko siihen vappuun mennessä tulisi siman makukin.

Hetsku, ensimmäistä mutta ei viimeistä kertaa mitään näistä.

Simaa Hetskun tyyliin

Löysin tuorehiivaa Park Kulturyn ökykaupasta. Sadan gramman köntti oli pakattu ensin normaaliin kääreeseen, ja ökykauppa oli pakannut sen vielä sellaiselle styroksintyyppiselle alustalle, jonka ympärille oli vedetty elmukelmua. Kassa pakkasi hiivapaketin vielä pieneen muovikassiin kieltelyistäni huolimatta. En ymmärrä miksi - johan se oli turvapakattu!

Kotona kuorin hiivan kääreistä ja aloitin kokkauksen. Laitoin ison astian pohjalle viisi desiä sokeria ja kaksi siirappia, ja kaadoin päälle pari litraa kiehuvaa vettä. Hämmentelin, ja kaadoin päälle vielä kaksi litraa kylmää vettä ja puolitoista sitruunaa viipaloituna (ja huolettomasti pestynä). Kunhan keitos jäähtyy heitän sekaan niin pienen nokareen hiivaa kuin vain saan palasta irti. Kahdeksaan litraan vettä pitäisi laittaa neljäsosateelusikallinen hiivaa, joten neljään litraan sitä laitetaan siis ajatuksen verran.

Huomenna kaadan sotkun roskiksesta löydettyyn - ja huolellisesti pestyyn - viinipulloon, ja annan sille pari päivää huoneenlämpöä. Sitten kannu kylmään ja ensi viikolla arvioin lopputulosta.

Jos arvosana ei ole hyvä niin ei ole hintakaan kova. Sitruunat maksoivat noin 40 ruplaa ja kaksi desiä siirappia 31 ruplaa, sokerin sain poismuuttaneelta kollegat perinnöksi. Sata grammaa hiivaa maksoi 3,5 ruplaa, tämän keitoksen osuus maksaisi ehkä kopeekan. Neljälle litralle Moskovan vesijohtovettä, joka on noin kolme vuotta kestävän ja 90 euron arvoisen suodattimen läpi suodatettu ja josta kaksi litraa oli sähköhellalla keitetty, en osaa laskea hintaa. Simakokeeni maksaa korkeintaan 100 ruplaa.

Melko niukkaa, eikö?

Hetsku, joka vastaa omaan kysymykseensä että sima on.

Kevyt kellahdus uuteen arkeen

Sain SannaP:lta (voisiko sua kutsua blogissa Sannapiksi?) tänään tekstiviestin: "Onks siel muka joulu TÄNÄÄN? stt väittää niin." Ja vaikkei STT aina olisikaan oikean tiedon toimisto, ja vaikka ei musta tänään joululta tuntunut, niin kyllä vaan: Joulu on taas, riemuitkaa nyt...

Aloitin jouluun laskeutumisen sijasta laskeutumisen arkeen. Tänään ei joulun vuoksi ollut vielä työpäivä, mutta päivystysvuoro alkoi kello 9. Puhelin soi satunnaisesti, ja tähän mennessä puhelut ovat olleet vaarattomia (kop kop). Kävin toimistolla suodattamassa sähköpostit huomista varten, ja sen jälkeen lähdin Laurakaisan pyttipannupatojen kautta kävelyretkelle Moskva-joen rantaan ja ei-ikävystyttävään puistoon. Vaikka mittari näytti ilman lämpötilaksi kaikkea kymmenestä lähes kahteenkymmeneen pakkasasteeseen, ulkoilu tuntui ihanalta.

Lenkkimme oli oikeastaan löytöretki: löysimme kadonneen atlantiksen (ja kadotimme sen taas), löysimme Moskovan ekologisen turistikierroksen, löysimme potentiaalisen joskaan ei kovin miellyttävän avantouintipaikan ja löysimme roskiksesta hienon nelilitraisen viinipullon, johon aion huomenna tehdä simaa, vaikka loppiainen onkin jo mennyt.

Eikä uusi aarteni edes hajonnut säpäleiksi vaikka kellahdin kevyesti kumoon metsäpolulla, ja pystyyn päästyäni kellahdin uudestaan luut jäähän kumahdellen. Maakosketus on otettu.

Alkakoon huomenna siis työvuosi, joka muuttaa minut oppipojasta mestariksi ja ummikosta keskustelijaksi.

Hetsku, punaposkinen pakkasesta ja pystyhiuksinen piposta

Maailma loppuu!

Äiti (tuplavieras 1) ja Maria (vieras 10) lähtivät eilen illalla matkatavarat kahden putkikassin verran paisuneena. Osteltu on. Junalla matkustaminen on siksi helppoa, että tavaraa voi kuljettaa niin paljon kuin jaksaa kantaa. Vaikeampaa on toisaalta se, jos on saanut junasta yläsänkypaikan eikä saa edes reppua itse selästä pois. Tolstoin yläpetiin on vaikea kiivetä.

Jotenkin näistä tilanteista kuitenkin aina selvitään. Se olkoon lohduksi myös maailmanlopun tuskaan.

Pohdimme äitin kanssa mikä voisi olla viime vuoden suuri uutinen. Ilmastonmuutos ei ole vain vuoden 2007 katastrofi, mutta viime vuoden aikana siitä alkoivat puhua kaikki (ja jotkut jopa alkoivat ajatella asiaa). Keskustelu siirtyi arkipäivän small talkiin - enää ei tarvitse puhu vain säästä. Hesarin mukaan Amerikassa vuoden sana oli subprime. Amerikkalaisia onkin aina enemmän huolestuttanut talous kuin sen kasvun aiheuttamat ikävät vaikutukset.

Poden toisinaan melko vahvaakin maailmanlopun tuskaa. Välttelen ökykaupassa (!) muovipusseja sen minkä venäjäksi taidan, ja säilön typeryyteen asti sanomalehtiä kotona, kun en voi heittää niitä roskakuiluunkaan. Kollegat lohduttavat että kaatopaikalle heitetään muun muassa akkuja joissa on elohopeaa. Että ei se maailma pelastu vaikka vien parin kuukauden välein muovipullot ja tölkit automaattiin, ja saan urotyöstä korvaukseksi läjän toisenlaista jätettä, kopeekkakolikoita.

Minunlaisiini se maailma taitaa muutenkin kaatua. Oman ekologisen tuhovoiman mittautuminen vahvistaa aavistukseni. Jos kaikki eläisivät kuin minä, tarvittaisiin maapalloja neljä. Siinä ei paljon kangaskassit auta.

Mitä siis teen? Lopetan lihansyönnin ja kahvinjuonnin, ostan vain paikallisesti kasvatettuja vihanneksia, luovun tietokoneesta, televisiosta ja pesukoneesta - koko sähköstä! Jatkan niukkaa linjaa kunnes mahdun yhdelle maapallolle?

En sentään. Suunnittelen viikonloppumatkaa Berliiniin koska minulla olisi sekä aikaa että varaa, ja se olisi hauskaa. Viilennän ylikuumaa 65 neliömetrion asuntoani avaamalla ikkunoita kun pattereita ei voi säätää, ja kauhistelen samalla keittiön ikkunasta näkyvää maisemaa, joka tuo mieleeni maailmanlopun.



Hetsku, jonka päässä soi Remin It's the End of the World (as we know it).

Kirkas ja kylmä Moskova

Maria-siskon ensikokemus Moskovasta on kylmä. Tänään mittari näytti -15c, huomiseksi ja lauantaiksi on luvattu vielä kylmempää. Ja siihen päälle 8 metriä sekunissa puhalteleva tuuli. Eipä täällä olekaan ajanlaskussa Jälkeen Hetan Muuton (myöh. JHM) ollutkaan koskaan näin kylmä. Onko kylmä sota alkanut uudestaan ollessani uutispimennossa?

Korkeapaine tarkoittaa onneksi myös sitä että ilma on kirkas ja aurinkoinen. Moskova näyttää kauniimmalta kuin marraskuisessa räntäsateessa. Tähän mennessä olemme lähinnä hiihdelleet tuulisilla ja liukkailla kaduilla ja aina välillä piipahtaneet kaffiloihin lämmittelemään. Huomenna onkin sitten ohjelmoitu päivä: aamulla Pushkinin taidemuseoon ja illalla Nikulinin sirkukseen. Ja välissä ehkä Mu-Mu:hun syömään. Jos ei nyt niukasti niin ainakin kohtuudella.

Hetsku, jonka posket punottavat kaduilla hiihtelystä kuin metsäretkestä konsanaan!

Niukahko vuosi 2008

En halunnut tehdä uuden vuoden lupausta, joka olisi jotenkin tarkkaan määritelty ja siksi hyvin selvästi rikottavissa. Lupauksen sijaan minulla on aikomus. Aion viettää vuoden 2008 niukasti.

Konkreettisin osa-alue niukassa aikomuksessani on luonnollisesti rahankäyttö. Ei taksiajeluilta kun laiskottaa (paitsi Moskovassa silloin kun se on oikeasti järkevää), ei jatkuvaa ravintoloissa syömistä (paitsi silloin kun on vieraita kaukaa) eikä varsinkaan kaiken vastaantulevan mukavan, hassun tai ehkä sopivan ostamista.

Ei ähkyä, öhkyä, tuhlailua tai velttoilua. Jotta voisin aidosti nauttia sitten kun jotain ostan, tai jotta voisin todella herkutella ravintolassa, enkä vain mätä ruokaa vatsan täytteeksi kun en kotona jaksa kokkailla.

Näin on näreet. Ja tämän päälle vielä 2,5 millilitraa kalanmaksaöljyä päivittäin, jotta maistaisin joka päivä jotain TODELLA pahaa. Se on tarpeellinen kokemus, ihan joka päivä.

Vähän, kevyesti, liioittelematta, ökyilemättä. Mutta ei ehdottamasti, täysin ja ihan kokonaan.

Tällä mennään vuosi 2008.

Hetsku, joka toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta, tulkoon se runsaudella tai niukkuudella.

PS. Vuonna 2007 tasan sata blogipostausta, ihan sattumalta!