"...täällä toimistot, virkailijat, sihteerit, tarkastajat ja intendantit eivät ole nimitetty hyödyttämään yleistä etua, todellakin, yleinen etu näyttää olevan asetettu siten, että toimistoja voisi olla."
Tällä viikolla olen pari kertaa suunnitellut ottavani eropelin. Tästä maailmasta yleensä, tai ehkä vain työstäni. Miksi kaikki on niin monimutkaista?
Väitetään, että pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Ehkä kuitenkin pitäisi? Jos organisaatio, jossa olen töissä, luotaisiin nyt, siitä tuskin tehtäisiin sellaista mikä se on. Sehän olisi älytön luomus! Ja vaikka johonkin samanlaiseen päädyttäisiin, niin ainakin olisi ihan terveellistä että organisaation muisti nollattaisiin ja se miettisi alusta asti mitä se tekee, ja varsinkin miten se tehdään.
Tällä viikolla olen vielä oman monimutkaisen organisaationi edustajana ollut yhteydessä toiseen samanlaiseen organisaatioon ja yrittänyt selvittää miten he toimivat organisaationi asian suhteen. Voi pojat!
Voin soittaa aamupäivisin toimistoon X tunnin ajan kysyäkseni onko asiamme hoidettu. Kun se ei ole, voin soittaa pari tuntia myöhemmin toimistoon Y kysyäkseni miksi se ei ole valmis. Sitten saan tietää, että voin seuraavana päivänä tulla hakemaan paperini yhden tunnin aikana pois toimistolta X, sitten asioida ensin toimiston Z kanssa, jonka jälkeen pääsen takaisin aloituspisteeseen toimiston X kanssa.
Asian laita on toimistossa Y ollut tiedossa yli viikon, mutta koska en ole aiemmin hoksannut soittaa toimistoon X, on arvokasta käsittelyaikaa kulunut ainakin viikko hukkaan. Nyt prosessille, joka kestää normaalisti kolmisen viikkoa, on viikko aikaa. Ja siitä viikosta kaikki kolme toimistoa X, Y ja Z ovat suljettuina kolme päivää.
Olen kilttinä tyttönä tietysti ollut vähän hermona asian suhteen, varsinkin kun se ei koske suoraan minua, vaan kollegaani. Koen asian tilasta syyllisyyttä, sillä olisihan minun pitänyt arvata että Y ei ilmoittele jos joku on pielessä. Hermostuksissani manaan toimistossa Y työskentelevät pikkusieluisiksi byrokraatteiksi, joilla on valtaa omien säännöstöjen puitteissa vain siinä, että he voivat olla informoimatta asiakasta asioiden tilasta. Ja mikseivätpä he sitä valtaa käyttäisi? Eihän heillä ole kiire, hätä on asiakkaalla.
Lopulta asia kumminkin ratkeaa onneksi helposti soittamalla toimistoon Z oikealle virkailijalle, joka lupaa hoitaa ensimmäisen prosessin tunnissa, jos lähetän hänelle paperit sähköisesti (sen normaalikäytännön eli paperikopioiden ja viikon odottelun sijaan). Sama virkailija lohduttaa, että ei haittaa vaikka toimisto Y ei asiaa hoida viikon aikana, pääasia että se on siellä vireillä. Olen helpottunut ja hämmentynyt. Miksei tätä voisi aina tehdä näin?
Tänään kolahtaa toimistolta Z paperipostia toisessa asiassa. He eivät voi edetä asiassa, koska siihen liittyvät paperit on toimistossa Y hoidettu näin eikä noin. "Kun ne kerran ovat näin, teidän täytyy asioida toimiston A kanssa."
Hetsku, joka on erittäin tyytyväinen että ensi viikolla kollega K on taas töissä asioimassa toimistojen X, Y, Z ja A ( ja D, Q ja P) kanssa. Ja siihen että saa taukoa niistä omistakin töistä jo kahden viikon päästä.
21.5.11
It's now or never.
Luen ahkerasti blogeja ja harmittelen kun ne ei päivity. Mulle blogini päivittämättömyyttä ei juuri kukaan harmittele, mutta ajattelin hetki sitten, että just nyt on valittava meinaako sitä päivittää enää koskaan. Meinaa. Siispä teen sen juuri nyt.
Täällä on kesäistä. On lauantai, eikä viikonlopuksi ole suunnitteilla muuta kuin huominen rullaluistelureissu Rock Creek Parkissa ja ehkä leffareissu. Ensi viikonloppu on pidempi, koska maanantai 30. toukokuuta on Memorial day. Suunnittelemme automatkaa Clevelandiin, mahdollisesti Pittsburghin kautta, tai vaihtoehtoisesti tutustumista amish-elämään Ohiossa.
Töitä toimistolla on jäljellä kolme viikkoa (ennen Suomen-reissua), kollegan sijaistamista (eli tuplatöitä) viikko. Kolmen viikon päästä olemme Reykjavikissa. Ensimmäinen Suomi-viikko menee koulutuksessa Helsingissä. Sitten on neljä viikkoa lomaa. Neljä viikkoa lomaa tuntuu pitkältä (paitsi opettajista), mtta kun on ollut vuoden pois Suomesta, tuntuu ettei neljässä viikossa millään ehdi tekemään kaikkea sitä mitä haluaisi. Ainakaan rennosti. Joten on pakko suunnitella mitä tekee milloinkin.
Ehdotin MikkoMikolle ettei tehtäisi mitään tänään. Hän arveli ettei se kumminkaan onnistu, ja onhan tänään kello kolmeen mennessä jo syöty aamupala ja pesty koneellinen pyykkiä. Ties miten maanisiksi muutummekaan iltaan mennessä.
Täällä Hetsku, ja tässä oli tilannekatsaus. Toivotaan, ettei tämä jää tähän.
Täällä on kesäistä. On lauantai, eikä viikonlopuksi ole suunnitteilla muuta kuin huominen rullaluistelureissu Rock Creek Parkissa ja ehkä leffareissu. Ensi viikonloppu on pidempi, koska maanantai 30. toukokuuta on Memorial day. Suunnittelemme automatkaa Clevelandiin, mahdollisesti Pittsburghin kautta, tai vaihtoehtoisesti tutustumista amish-elämään Ohiossa.
Töitä toimistolla on jäljellä kolme viikkoa (ennen Suomen-reissua), kollegan sijaistamista (eli tuplatöitä) viikko. Kolmen viikon päästä olemme Reykjavikissa. Ensimmäinen Suomi-viikko menee koulutuksessa Helsingissä. Sitten on neljä viikkoa lomaa. Neljä viikkoa lomaa tuntuu pitkältä (paitsi opettajista), mtta kun on ollut vuoden pois Suomesta, tuntuu ettei neljässä viikossa millään ehdi tekemään kaikkea sitä mitä haluaisi. Ainakaan rennosti. Joten on pakko suunnitella mitä tekee milloinkin.
Ehdotin MikkoMikolle ettei tehtäisi mitään tänään. Hän arveli ettei se kumminkaan onnistu, ja onhan tänään kello kolmeen mennessä jo syöty aamupala ja pesty koneellinen pyykkiä. Ties miten maanisiksi muutummekaan iltaan mennessä.
Täällä Hetsku, ja tässä oli tilannekatsaus. Toivotaan, ettei tämä jää tähän.
8.3.11
Gran Turismo
On kivaa kun tulee vieraita (tulkaa, tulkaa!). Vieraat ovat helmiä meille (sioille?). Vieraat tuovat tuulahduksen kotia, säpinää, särön arkeen ja ruisleipää, salmiakkia, xylitol-purkkaa ja nipun naistenlehtiä.
Mutta ehkä vieraatkin saavat jotain. Ansku ja Taika tulivat tuuri muassaan, ainakin jos osaa katsoa oikein silmin. He eivät mahtuneet SAS:in lennolle Kööpenhamina-Dulles, johon heillä oli jo paikkaliput, vaan lensivät Brysselin kautta puoli tuntia aiemmin, ja saivat "hyvitykseksi" 1200 euron edestä lentolippuja SAS:lle. Eli pääsevät tänne uudestaan vielä joskus, tai Ansku vaikka kaksikin kertaa.
Uudelleen reitityksen jälkeen laukut tietenkin jäivät Brysseliin, ja saapuivat vasta kaksi ja puoli vuorokautta myöhemmin. Siitä hyvitykseksi lentoyhtiö lupasi korvata 200 dollarin edestä tarpeellisia tavaroita, mutta matkavakuutusyhtiö pisti paremmaksi, ja korvaa 65e/hlö/alkava vuorokausi, eli 390 euroa. Sillä rahallahan shoppaa vaatteita, kenkiä ja meikkejä jo ihan mukavasti! Eli omaa rahaa ei parin ensimmäisen päivän aikana kulunut juuri yhtään.
Ja sitten Washington D.C. on vielä niin mahtava turistipaikka, että moneen paikkaan pääsee ilmaiseksi (jos ei huomioida mahtavia parkkimaksuja, mutta autolla meneminen on moneen paikkaan valintakysymys).
Taikan ja Anskun turistilistalle mahtuivat ainakin:
- kierros eläintarhassa
- kierros Suomen suurlähetystössä
- kierros Capitolilla eli paikallisella "eduskuntatalolla"
- kierros maailman suurimmissa matalassa rakennuksessa eli Pentagonissa
- Iwo Jiman muistomerkki ja Arlingtonin hautausmaa
- Ostosreissu Tyson's Corneriin ja Leesburgiin (eivät ihan ilmaisia reissuja...)
- pulahtelua uimahallissa (joka paikallisille eli minulle ilmainen, vieraille yht. 11 usd)
- päivä Amerikan historian museossa
- päivä kansallisessa akvaariossa Baltimoressa (30 usd/aikuinen, lapsilta vähän vähempi)
- intialaista käärmetanssia Kennedy Centerissä eli isolla kulttuuritalolla
ja luvassa vielä ilmeisesti ainakin kierrokset ilmailumuseossa ja luonnonhistorian museossa.
Kaikki edellä mainitut hinnattomattomat jutut ovat siis ilmaisia. Jos siis vaan saa lentolipun hinnan raavittua kasaan niin täällä voi tehdä aika halvalla ellei jopa ilmaiseksi vaikka mitä. Sillä eihän tuossa ollut kuin murto-osa tämän kylän ilmaisista asioista. Siis tulkaa, tulkaa!
Hetsku, tänään vielä itsekin turisti ja huomenna taas työläinen.
PS. Lisäksi täällä on pelattu sulkapalloa ja grillattu pihalla mukavassa Suomen kesäsäässä (+20c) jo 27. helmikuuta.
Mutta ehkä vieraatkin saavat jotain. Ansku ja Taika tulivat tuuri muassaan, ainakin jos osaa katsoa oikein silmin. He eivät mahtuneet SAS:in lennolle Kööpenhamina-Dulles, johon heillä oli jo paikkaliput, vaan lensivät Brysselin kautta puoli tuntia aiemmin, ja saivat "hyvitykseksi" 1200 euron edestä lentolippuja SAS:lle. Eli pääsevät tänne uudestaan vielä joskus, tai Ansku vaikka kaksikin kertaa.
Uudelleen reitityksen jälkeen laukut tietenkin jäivät Brysseliin, ja saapuivat vasta kaksi ja puoli vuorokautta myöhemmin. Siitä hyvitykseksi lentoyhtiö lupasi korvata 200 dollarin edestä tarpeellisia tavaroita, mutta matkavakuutusyhtiö pisti paremmaksi, ja korvaa 65e/hlö/alkava vuorokausi, eli 390 euroa. Sillä rahallahan shoppaa vaatteita, kenkiä ja meikkejä jo ihan mukavasti! Eli omaa rahaa ei parin ensimmäisen päivän aikana kulunut juuri yhtään.
Ja sitten Washington D.C. on vielä niin mahtava turistipaikka, että moneen paikkaan pääsee ilmaiseksi (jos ei huomioida mahtavia parkkimaksuja, mutta autolla meneminen on moneen paikkaan valintakysymys).
Taikan ja Anskun turistilistalle mahtuivat ainakin:
- kierros eläintarhassa
- kierros Suomen suurlähetystössä
- kierros Capitolilla eli paikallisella "eduskuntatalolla"
- kierros maailman suurimmissa matalassa rakennuksessa eli Pentagonissa
- Iwo Jiman muistomerkki ja Arlingtonin hautausmaa
- Ostosreissu Tyson's Corneriin ja Leesburgiin (eivät ihan ilmaisia reissuja...)
- pulahtelua uimahallissa (joka paikallisille eli minulle ilmainen, vieraille yht. 11 usd)
- päivä Amerikan historian museossa
- päivä kansallisessa akvaariossa Baltimoressa (30 usd/aikuinen, lapsilta vähän vähempi)
- intialaista käärmetanssia Kennedy Centerissä eli isolla kulttuuritalolla
ja luvassa vielä ilmeisesti ainakin kierrokset ilmailumuseossa ja luonnonhistorian museossa.
Kaikki edellä mainitut hinnattomattomat jutut ovat siis ilmaisia. Jos siis vaan saa lentolipun hinnan raavittua kasaan niin täällä voi tehdä aika halvalla ellei jopa ilmaiseksi vaikka mitä. Sillä eihän tuossa ollut kuin murto-osa tämän kylän ilmaisista asioista. Siis tulkaa, tulkaa!
Hetsku, tänään vielä itsekin turisti ja huomenna taas työläinen.
PS. Lisäksi täällä on pelattu sulkapalloa ja grillattu pihalla mukavassa Suomen kesäsäässä (+20c) jo 27. helmikuuta.
13.2.11
Ai niin tää blogi, ja se Philadelphia
Näin joku yö unta että olin jo päivittänyt blogia, ja sitten siinä unessa muka heräsin ja ihmettelin kun se ei ollutkaan päivittynyt (kun oikeasti heräsin, en ihmetellyt yhtään). Samana yönä taisin nähdä unta että oli vappuaatto ja hoksasin että mullahan oli synttärit just, enkä ollut sitä muistanut, eikä kukaan muukaan ollut muistanut, ei edes Facebookissa.
Se oli varmasti eri yö kun heräsin (siis oikeasti) ja sormet olivat ihan puutuneet, ja jotenkin siinä yöllisessä maailmassa unisena ajattelin että kihla- ja vihkisormukset puristavat niin että veri ei kierrä, joten otin ne pois.
MikkoMikko kyseli aamulla tulkintaani tilanteesta. Mutta eivätkö unet ainakin tarkoita (muka) jotain muuta kuin mitä unessa käytännössä tapahtuu? Tuollaiset puoliunet varmasti tarkoittavat jotain muuta. Ei syytä huoleen joka tapauksessa, sormukset eivät purista konkreettisesti tai vertauskuvallisestikaan. Joskus vaan nukun niin, että käsi jää mutkalle ja puutuu.
Mutta tapahtuu meille jännittäviä asioita myös päivisin, todellisessa maailmassa. Olimme viikonlopun Philadelphiassa hiihtoretkellä. Kun kolmatta viikkoa on puhunut hiihtämään lähtemisestä niin onhan sitä johonkin lähdettävä, vaikka Philadelphiaan.
Täällä kertaa suunnittelimme retkeämme ennakkoon huolellisemmin kuin yleensä, varasimme hotellin jo torstaina, ja saimme kolmen tähden hotellin ihan kaupungin keskustasta alle puoleen hintaan. Hankimme Lonely Planetin Philly-osuuden parilla dollarilla netistä, ja jopa luinkin sen ennakkoon.
Olen aina pitänyt "antaa tuulen viedä" -tapaa parhaimpana matkustustyylinä, jännittävämpänä, enemmän antavana, mutta alan hiljalleen muuttaa mieltäni. Ihan kuin mielenkiintoisimmat paikat tulisivat vastaan helpommin ja todennäköisemmin kuin summassa vaeltelemalla.
Yleisesti ottaen Philadelphia muistuttaa pientä New Yorkia. Parasta kaupungissa oli Reading Terminal Marketista ostettu tuore, pehmeä pretzel, vaikka muutakin hyvää oli. Ikävintä oli pari vastaan tullutta aggressiivista kadunmiestä, joista toinen ärjyi keskellä tietä paikallisbussille ja toinen hotellin kulmalla MikkoMikolle. Turistimaisinta oli Independence National Historical Parkissa (miten tuon suomentaisi? Itsenäisyys kansallis-historiallinen puisto?) käppäily, talloimme yli presidentin ensimmäisen virka-asunnon vanhan kellarin, jossa muuten niin hyvä mies George Washington majoitti orjiaan, ja kävimme ihmettelemässä Liberty belliä eli kelloa, joka on haljennut, ja joka ei vastoin yleistä käsitystä soinut 4. heinäkuuta 1776. Mielenkiintoisinta oli varmaan visiitti vanhaan vankilaan, jossa Al Caponekin lusi vuoden verran ja verratain hyvissä olosuhteissa. Suurin pettymys oli sen yleensä niin kalliin hotellin aamiainen, jota syötiin kertakäyttölautasilta. Ärsyttävintä oli se, että oman auton avaimet piti hakea noin kymmenen korttelin päästä siitä, mihin auton oli jättänyt.
Philadelphia on Amerikalle vähän niin kuin Armenia on koko maailmalle. Kaikki on suurinta, vanhinta, ensimmäistä, parasta, vaikka onkin myös rähjäistä ja hörhöistä. Siksi nuo edellämainitut superlatiiviarvostelut.
Mutta hyvä että lähdettiin. Hiihtämään ei päästy, vaikka kylmä siellä oli. Oli kivata palata kotiin tänne etelään, kun täällä oli vielä illallakin +11c. Ensi viikon perjantaiksi on luvattu +18c. Kyllä se tästä.
HetsQ, joka haluaa nyt tietysti nähdä Philadelphia-leffan uudestaan. Ja ehkä myös (mutta vain) sen kohdan Rocky-elokuvasta, jossa se juoksee Philadelphian taidemuseon portaita, ja huutaa jotain, ja nyt siinä on patsas ja kaikki turistit (meitä lukuun ottamatta) ottavat kuvan itsestään siinä nyrkit ilmassa ja huutaa sitä samaa. Ja sen Tina Turnerin Mad Max -musiikkivideon, joka on kuvattu siellä vankilassa.
Se oli varmasti eri yö kun heräsin (siis oikeasti) ja sormet olivat ihan puutuneet, ja jotenkin siinä yöllisessä maailmassa unisena ajattelin että kihla- ja vihkisormukset puristavat niin että veri ei kierrä, joten otin ne pois.
MikkoMikko kyseli aamulla tulkintaani tilanteesta. Mutta eivätkö unet ainakin tarkoita (muka) jotain muuta kuin mitä unessa käytännössä tapahtuu? Tuollaiset puoliunet varmasti tarkoittavat jotain muuta. Ei syytä huoleen joka tapauksessa, sormukset eivät purista konkreettisesti tai vertauskuvallisestikaan. Joskus vaan nukun niin, että käsi jää mutkalle ja puutuu.
Mutta tapahtuu meille jännittäviä asioita myös päivisin, todellisessa maailmassa. Olimme viikonlopun Philadelphiassa hiihtoretkellä. Kun kolmatta viikkoa on puhunut hiihtämään lähtemisestä niin onhan sitä johonkin lähdettävä, vaikka Philadelphiaan.
Täällä kertaa suunnittelimme retkeämme ennakkoon huolellisemmin kuin yleensä, varasimme hotellin jo torstaina, ja saimme kolmen tähden hotellin ihan kaupungin keskustasta alle puoleen hintaan. Hankimme Lonely Planetin Philly-osuuden parilla dollarilla netistä, ja jopa luinkin sen ennakkoon.
Olen aina pitänyt "antaa tuulen viedä" -tapaa parhaimpana matkustustyylinä, jännittävämpänä, enemmän antavana, mutta alan hiljalleen muuttaa mieltäni. Ihan kuin mielenkiintoisimmat paikat tulisivat vastaan helpommin ja todennäköisemmin kuin summassa vaeltelemalla.
Yleisesti ottaen Philadelphia muistuttaa pientä New Yorkia. Parasta kaupungissa oli Reading Terminal Marketista ostettu tuore, pehmeä pretzel, vaikka muutakin hyvää oli. Ikävintä oli pari vastaan tullutta aggressiivista kadunmiestä, joista toinen ärjyi keskellä tietä paikallisbussille ja toinen hotellin kulmalla MikkoMikolle. Turistimaisinta oli Independence National Historical Parkissa (miten tuon suomentaisi? Itsenäisyys kansallis-historiallinen puisto?) käppäily, talloimme yli presidentin ensimmäisen virka-asunnon vanhan kellarin, jossa muuten niin hyvä mies George Washington majoitti orjiaan, ja kävimme ihmettelemässä Liberty belliä eli kelloa, joka on haljennut, ja joka ei vastoin yleistä käsitystä soinut 4. heinäkuuta 1776. Mielenkiintoisinta oli varmaan visiitti vanhaan vankilaan, jossa Al Caponekin lusi vuoden verran ja verratain hyvissä olosuhteissa. Suurin pettymys oli sen yleensä niin kalliin hotellin aamiainen, jota syötiin kertakäyttölautasilta. Ärsyttävintä oli se, että oman auton avaimet piti hakea noin kymmenen korttelin päästä siitä, mihin auton oli jättänyt.
Philadelphia on Amerikalle vähän niin kuin Armenia on koko maailmalle. Kaikki on suurinta, vanhinta, ensimmäistä, parasta, vaikka onkin myös rähjäistä ja hörhöistä. Siksi nuo edellämainitut superlatiiviarvostelut.
Mutta hyvä että lähdettiin. Hiihtämään ei päästy, vaikka kylmä siellä oli. Oli kivata palata kotiin tänne etelään, kun täällä oli vielä illallakin +11c. Ensi viikon perjantaiksi on luvattu +18c. Kyllä se tästä.
HetsQ, joka haluaa nyt tietysti nähdä Philadelphia-leffan uudestaan. Ja ehkä myös (mutta vain) sen kohdan Rocky-elokuvasta, jossa se juoksee Philadelphian taidemuseon portaita, ja huutaa jotain, ja nyt siinä on patsas ja kaikki turistit (meitä lukuun ottamatta) ottavat kuvan itsestään siinä nyrkit ilmassa ja huutaa sitä samaa. Ja sen Tina Turnerin Mad Max -musiikkivideon, joka on kuvattu siellä vankilassa.
26.1.11
Floridan-loman kuva-albumi
Nyt on varmasti kulunut riittävästi aikaa että voisi katsoa Floridan-matkan kuvia. Lomaltapaluu-haava on umpeutunut eikä enää niin kirvele kun näitä kuvia katsoo.
******************
Lomalle lähtiessä on tietysti siivottava ensin, jotta paluu olisi (edes pikkiriikkisen) miellyttävä(mpi). Saimme apuriksi astianpesukone, mäyräkoiransekoitus Paavo Nurmen, joka hoiti esipesun.
Lensimme siis Orlandoon, ja vaikka meidän piti ottaa vuokra-auto lentokentältä, otimmekin paikallisbussin. Bussi kierteli parisen tuntia matkan, joka oli linnuntietä ehkä parisenkymmentä kilometriä. Vaan näimmepä samalla Disneyworldit ja muut huvipuistonähtävyydet.
Majoitumme Kissimmeehen, joka on siinä Orlandon kyljessä. Aivan hotellin kyljessä oli pieni huvipuisto, jonka laitteet oli ihan riittävän hurjia mulle: muun muassa maailman korkein (korkeutta sata metriä!) skycoaster, jossa olisi ensin tiputtu vapaalla pudotuksella joitakin kymmeniä metrejä ja sitten "lennetty" eteenpäin. Sorry MikkoMikko, vaimosi on jänis...Täytyy vain katsoa videoita: video 1 ja video 2.
Orlandossa oli hiljainen sesonki, eli ei paljon väkeä. Riittävästi kumminkin, että hotelliin oli eksynyt toinenkin suomalaisporukka. "Vanhaan kaupunkiin" rakennettu villiä länttä muistuttava kylänraitti oli kuitenkin hiljainen.
Otimme Kissimmeestä vihdoin vuokra-auton alle, eikä mitä tahansa autoa, vaan avokattoisen Mustangin! Kelit olivat ehkä vähän liian kylmät ajella katto auki moottoriteitä. Jos olisi tiedetty että häviämme venäläisille, niin oltaisiin tietenkin ajettu. Nyt vaan sen verran aluksi, että saatiin hiukset solmuun ja niskaan pieni jäykkyys.
Toisena päivänä päräytimme Cape Canaveraliin, siellä on Kennedyn avaruuskeskus, josta on lähetetty Apollojen mukana matkaan miehiä ja naisia. Laurakaisa muisteli keskusta nuhjuiseksi ja nukkavieruksi, mutta silloin hän ei ollutkaan vielä käynyt venäläisessä Tähtikaupungissa. Mä tein vierailut toisessa järjestyksessä, lieneekö se syynä siihen että en huomannut Kennedyssä erityistä nukkavieruutta. Ei se kyllä mitenkään ultramoderniltakaan vaikuttanut, mutta eipä vieraat tietenkään kaikkein pyhimpiin paikkoihin päässeetkään.
Alla olevassa kuvassa näkyy kaikissa Nasa-jutuissa kuvituksena käytetty talo, ja ryömijä, jolla siirretään...ööhh...raketteja rakennuspajalta (toi iso talo, muistaakseni) sinne mistä ne laukaistaan. (Ehkä olisi kannattanut kirjoittaa juttu kuitenkin heti reissun jälkeen, saattaisi vielä muistaakin jotain.)
Tämän MikkoMikon ottaman kuvan nimi on Takeoff.
Ei taida olla sama tyyppi kuvassa, mutta tälläisia pikkulintuja pörräsi avaruuskeskuksen liepeillä tosi paljon. Kehuivat että keskuksen vieressä on rauhoitettu ympäristöä elukoille. Mitä nyt silloin tällöin täräytetään miljoonia litroja petroolia palamaan.
Avaruuskeskuksessa oli myös hieno show, jossa kerrottiin siitä kuuluisasta lennosta, missä ne ihmiskunnan kuuluisat askeleet otettiin. Tää kuva on sieltä showsta, ei kuusta.
Heta ja Immi ja joku raketti. Tämä ei oo koskaan missään lentänyt. Kai. Mä ehdin tosiaan jo unohtaa nämä jutut.
Kuu ja kuinka sinne päästään.
Avaruusvessa. Täähän se tuntuu olevan yksi avaruusmatkailun kiinnostavimmista jutuista.
"Näyttää ihan minareeteilta", kommentoi MikkoMikko tätä kuvaa.
Avaruuskeskuksesta ajeltiin Fort Pierceen, hotelliin meren rannalle. Ft. Piercen pitäisi olla "Sunrise City and the sister city to San Francisco, the Sunset City". No, lupauksethan on tehty rikottavaksi. Hotellin ja rannan välissä meni autotie, ja ranta oli vieläpä aidattu niin ettei sinne suoraan päässyt kävelemään, eikä siitä auringonnousustakaan nyt sitten niin iloa ollut. Mutta Immi se lähti uimaan sateesta huolimatta. Minä katsoin vällyjen alta sen menoa. Siellä se Atlantti siintää.
Me tehtiin hotellivaraukset netissä Hotels.comin kautta, aina seuraavaksi yöksi edellisestä hotellista, hotellin huonohkojen wlan-yhteyksien välityksellä. Seuraava etappimme oli Miami Beach, jonne ajelimme katto ylhäällä kaatosateessa. Miami Beachillä onneksi paistoi aurinko, oli lämmintä, ihana valkoinen hiekkaranta ja se auringonlaskukin nähtiin.
Silti mulla ei ole nyt tarjota sieltä kuin kuva hotellin puhelimesta. Se saa kehuskeluni kuulostamaan valehtelulta. En tiedä miksi mulla on käytössä tällainen valikoima, kyllä rannaltakin kuvia otettiin.
Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme ajamaan kohti Florida Keysiä, eli saaria ja siltoja pitkin kohti manner-Amerikan eteläisintä kärkeä, Key Westiä.
Tie, Mustang ja Florida Keysin ensimmäinen stoppi. Katto vielä ylhäällä, mutta ei enää kauaa.
Lämpöä oli noin +20c.
Piknik Atlantin rannalla.
Tämä taitaa olla koko reissun ainut kuva, jossa näkyy jotakuinkin kaikki.
Yksi tosin yrittää estää muita näkymästä.
Florida Keysiä ajellessa bongasimme valtavasti pelikaaneja.
Takaisin tullessamme pysähdyimme tutustumaan niihin lähemmin.
Sympaattisia ovat, pelikaanit, ja aika kesyjäkin.
Autio saari hyvien yhteyksien päässä? Yksi saari moottoritien 1 varrella.
Key Westissä oli ihanaaa. Lämmintä, jopa kuumaa, hiekkaranta, palmuja, ja yksi ilta kun ei ollut niin kiire mihinkään.
Key Westissä ei ole edes murheita.
Vain auringonpaistetta.
Key Westistä on 90 mailia eli reilut 140 kilomteriä Kuubaan. Key Westissä on myös erilainen tunnelma kuin vaikka Kissimmeessä tai Washingtonissa, rennompi, karibialaisempi?
Tuon poijun vieressä halusivat kaikki poseerata, ja me ei oikein jaksettu jonottaa.
Key Westissä meillä oli myös reissun ihanin hotelli. Hotelli on pieni, huoneet olivat isot, ja pihalla oli niin kuuma poreallas että siellä melkein ei tarennut olla.
Seuraavana päivänä myöskään rannalla ei meinannut tareta olla, ihana kuumuus!
Lokki oli kiinnostunut meidän eväistä. Kun ne oli syöty, hän poistui heti paikalta. Ei yrittänyt viedä käsistä niin kuin kauppatorin lokit, mutta oli varmaan vähän loukkaantunut kun hänelle ei mitään annettu.
Immi osti Miami Beachiltä hienon pyyhkeen. Hankalat värit ovat laittaneet lippuun, kuinka tuommoista pestään ilman että värit sekoittuvat?
Rannalla ei kauaa ehditty olla, piti kääntyä kotimatkalle. Mustangi piti palauttaa kuudeksi Miamin lentokentälle, ajomatkaa oli noin viisi tuntia. Lentokentältä otettiin taksi juna-asemalle, josta haettiin junaliput. Sieltä sitten otimme paikallisbussin hotellille. Emme olleet oppineet virheestämme. Jos aikaa on vähän, ei sitä kannata käyttää Amerikassa bussilla matkustamiseen.
Olimme valinneet hotellin, joka oli vähän kalliimpi, mutta sieltä sai aamupalan ja siinä oli uima-allas. Bussi ei ajaisi suoraan hotellille päin, mutta voisimme vaihtaa toiseen, kuski lupasi ilmoittaa milloin. Ajoimme takaisin lentokentälle (!), ja sieltä sitten jatkoimme matkaa, kunnes kuski neuvoi jäämään pois ja odottelemaan bussia numero 7. Vartin odoteltuamme otimme taksin, ja saavuimme hotellille kello 20. Visiittimme kestäisi siis 12 tuntia, sillä aamukahdeksalta meidän täytyisi olla jo matkalla juna-asemalle.
Arvaatte varmaan. Uima-allas suljettiin klo 20, ja aamiaista tarjottiin klo 8 alkaen. Kaikki herkut meni sivu suun.
Onneksi siinä paikallisbussissa oli paikka, joka oli omistettu Rosa Parksille.
Ja onneksi saimme seuraavana aamuna ihan hyvän aamupalan Starbucksista.
Juna lähti Miamista sunnuntaina klo 8.40. Aurinko paistoi, ja oli vielä lämmin.
Pohjoista kohti alkoi viiletä.
Hetsku, joka sai noin puolen tunnin taistelulla kännykästään kaivettua tärähtäneen kuva Miami Beachilta. Laitan sen tähän ettette luulisi mua tyhjän leuhkijaksi.
PS. Kuvat suurimmaksi osaksi MikkoMikon, mun on kaikki tärähtäneet ja jokunen muukin.
14.1.11
Helpon kysymyksen vaikea vastaus
Ennen kuin pääsen raportoimaan matkasta, täytyy tarpoa ensin arjessa. Eli herätä aikaisin, kävellä töihin, selvittää loman aikana kertyneet sotkut ja yrittää selvitä samaan aikaan virtaavista uusista sotkuista suurinpiirtein määräajassa.
No, nyt on onneksi perjantai, ja sain MikkoMikolta huomiselle ulkonaliikkumiskiellon (eli oikeesti käskyn ottaa rennosti, jota itse tulkitsen niin, ettei mun tarvitse pukea ulkovaatteita päälle).
Tänään aamulla mietin otsikkoaihetta. Että miten näennäisesti helppoon kysymykseen löytyvä helpolta kuulostava vastaus on niin vaikea? Mutta koska helppo+helppo ei käsitteeksi voi olla yhtä kuin vaikea, niin ainakin toisen on oltava vaikea. Mutta onko se kysymys, vai sen vastaus? Vai molemmat? (Yrittäkää ymmärtää, aamutokkurassa ajatuksenjuoksu on jotakuinkin korkeintaan näin selvää.)
Jaa mikä oli se kysymys? No se, että miten saisi aamuun puoli tuntia lisää aikaa? Ja se näennäisesti helppo vastaus olisi tietysti: heräämällä puoli tuntia aikaisemmin. Jotka yhtään minua tuntevat, tietävät, että se ei ole helppoa.
Oikeasti helppo vastaus tuohon olisi "menemällä puoli tuntia myöhässä töihin", mutta se ei ole ilmeisesti yhteiskunnan, työyhteisön, sanattoman sopimuksen, suomalaisen työmoraalin, virkaehtosopimuksen tai työajanseurannan mukaan se oikea vastaus.
Ja jos tuota edellä mainittua probleemaa ei ymmärrä, voin antaa toisenkin esimerkin. Tähän aikaan vuodesta, jos yhtään seuraa mediaa, on nimittäin esillä toinen vastaavanlainen kysymys-vastauspari. Kysymys: Miten voi pudottaa painoa? Vastaus: Kuluttamalla enemmän kuin mitä syö.
Ja kuinka helppoa se onkaan.
Hetsku, selvästi maailmankaikkeuden perimmäisten arvoitusten äärellä.
No, nyt on onneksi perjantai, ja sain MikkoMikolta huomiselle ulkonaliikkumiskiellon (eli oikeesti käskyn ottaa rennosti, jota itse tulkitsen niin, ettei mun tarvitse pukea ulkovaatteita päälle).
Tänään aamulla mietin otsikkoaihetta. Että miten näennäisesti helppoon kysymykseen löytyvä helpolta kuulostava vastaus on niin vaikea? Mutta koska helppo+helppo ei käsitteeksi voi olla yhtä kuin vaikea, niin ainakin toisen on oltava vaikea. Mutta onko se kysymys, vai sen vastaus? Vai molemmat? (Yrittäkää ymmärtää, aamutokkurassa ajatuksenjuoksu on jotakuinkin korkeintaan näin selvää.)
Jaa mikä oli se kysymys? No se, että miten saisi aamuun puoli tuntia lisää aikaa? Ja se näennäisesti helppo vastaus olisi tietysti: heräämällä puoli tuntia aikaisemmin. Jotka yhtään minua tuntevat, tietävät, että se ei ole helppoa.
Oikeasti helppo vastaus tuohon olisi "menemällä puoli tuntia myöhässä töihin", mutta se ei ole ilmeisesti yhteiskunnan, työyhteisön, sanattoman sopimuksen, suomalaisen työmoraalin, virkaehtosopimuksen tai työajanseurannan mukaan se oikea vastaus.
Ja jos tuota edellä mainittua probleemaa ei ymmärrä, voin antaa toisenkin esimerkin. Tähän aikaan vuodesta, jos yhtään seuraa mediaa, on nimittäin esillä toinen vastaavanlainen kysymys-vastauspari. Kysymys: Miten voi pudottaa painoa? Vastaus: Kuluttamalla enemmän kuin mitä syö.
Ja kuinka helppoa se onkaan.
Hetsku, selvästi maailmankaikkeuden perimmäisten arvoitusten äärellä.
4.1.11
Matkasuunnitelma: Florida + Keys
Päivä 1.
Herätys klo 7.00. Suihku, aamupala ja viimeiset pakkaukset, sitten kävellen metroasemalle ja metrolla Ronald Reaganin lentokentälle, lento Orlandoon lähtee noin klo 10.20. Orlandossa ollaan parisen tuntia myöhemmin, vuokramme auton (tai emme) ja tutustumme kaupunkiin, nukumme kolmisin (minä, MikkoMikko ja Immi) kolmen tähden hotellin yhdessä huoneessa (noin 60 dollaria).
Päivä 2.
Aamupäivällä tutustumme Kennedy Space Centeriin. Riippuen siitä vuokrasimmeko auton edellisenä päivänä vai emme, joko ajelemme autolla rannikkoa pitkin Miami Beachiin, tai menemme sinne bussilla joko toisen päivän iltana tai kolmannen päivän aamuna.
Päivä 3.
Miami Beachilla. Viimeistään nyt vuokraamme auton, toivottovasti avoauton.
Päivä 4.
Herätys aikaisin aamulla, ja ajelulle Florida Keysiin. Matkaa yhteen suuntaan on noin 270 kilometriä, eli takaisin tullaan sieltä päin niin pitkälle kuin jaksetaan tai maltetaan. Kelin pitäisi olla puolipilvinen, maisemat lienevät hulppeita joka tapauksessa.
Päivä 5.
Herätys sieltä missä ollaan, ja siirtyminen iltaan mennessä Miamiin. Optioita jollekin muulle retkelle on vielä. Ja kun päivään viisi on päivänä nolla vielä pitkä aika, niin ei sitä sen kummemin kannata suunnitellakaan.
Päivä 6.
Juna Washingtoniin lähtee klo 8.25. Luvassa reilut 23 tuntia istumista (eli meillä ei ole makuupaikkoja...), mutta näkeepähän maisemia ja sitä paitsi on junalla pitempäänkin matkustettu. Ehkä jopa istuen.
Päivä 7.
Juna saapuu Washingtoniin klo 7.46. Ehkä kotiin ja suihkuun, ehkä suoraan töihin. Rattoisa päivä luvassa varmasti kummallakin tavalla.
Hetsku, vielä onneksi päivässä nolla. Facebookissa tarjoilen ehkä väliaikatietoja, matkasta toivuttuani raportoin miten suunnitelma toteutui.
Herätys klo 7.00. Suihku, aamupala ja viimeiset pakkaukset, sitten kävellen metroasemalle ja metrolla Ronald Reaganin lentokentälle, lento Orlandoon lähtee noin klo 10.20. Orlandossa ollaan parisen tuntia myöhemmin, vuokramme auton (tai emme) ja tutustumme kaupunkiin, nukumme kolmisin (minä, MikkoMikko ja Immi) kolmen tähden hotellin yhdessä huoneessa (noin 60 dollaria).
Päivä 2.
Aamupäivällä tutustumme Kennedy Space Centeriin. Riippuen siitä vuokrasimmeko auton edellisenä päivänä vai emme, joko ajelemme autolla rannikkoa pitkin Miami Beachiin, tai menemme sinne bussilla joko toisen päivän iltana tai kolmannen päivän aamuna.
Päivä 3.
Miami Beachilla. Viimeistään nyt vuokraamme auton, toivottovasti avoauton.
Päivä 4.
Herätys aikaisin aamulla, ja ajelulle Florida Keysiin. Matkaa yhteen suuntaan on noin 270 kilometriä, eli takaisin tullaan sieltä päin niin pitkälle kuin jaksetaan tai maltetaan. Kelin pitäisi olla puolipilvinen, maisemat lienevät hulppeita joka tapauksessa.
Päivä 5.
Herätys sieltä missä ollaan, ja siirtyminen iltaan mennessä Miamiin. Optioita jollekin muulle retkelle on vielä. Ja kun päivään viisi on päivänä nolla vielä pitkä aika, niin ei sitä sen kummemin kannata suunnitellakaan.
Päivä 6.
Juna Washingtoniin lähtee klo 8.25. Luvassa reilut 23 tuntia istumista (eli meillä ei ole makuupaikkoja...), mutta näkeepähän maisemia ja sitä paitsi on junalla pitempäänkin matkustettu. Ehkä jopa istuen.
Päivä 7.
Juna saapuu Washingtoniin klo 7.46. Ehkä kotiin ja suihkuun, ehkä suoraan töihin. Rattoisa päivä luvassa varmasti kummallakin tavalla.
Hetsku, vielä onneksi päivässä nolla. Facebookissa tarjoilen ehkä väliaikatietoja, matkasta toivuttuani raportoin miten suunnitelma toteutui.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)