Kaksi lomapäivää takana. Samoin noin neljä tuntia päiväunia (ja noin kymmenen heräämistä yöunien aikana), noin tusina ruokailua, neljä soitettua ja kaksi vastattua puhelua työpaikalta, noin 10 saapunutta työsähköpostia, kaksi Annie Hallin katsomisyritystä, yksi pyörtymis-heikotuskohtaus metron hississä ja vasta yksi itku, tämän videon äärellä.
Josko huomenna vihdoin pääsisin postiin.
Hetsku, lomalla
27.2.13
Raskautta on...
...istua ostoskeskuksen kahvilan sohvalla ja itkeä kun ei saa matkapuhelinliittymää.
Onneksi itkua ei tarvitse puolustella, mutta jos tarvitsisikin, niin voisin kutsua todistajakseni aika joukon ei-raskaita ihmisiä. Kun tulin Moskovasta tänne, kuulin kommentteja siitä miten mahtavaa mahtaa olla kun pääsee moderniin maahan. Oh well, olishan se kiva jos täällä monet arkiset asiat toimisivat edes yhtä hyvin kuin Venäjällä. Mutta ei, shekillä maksetaan ja matkapuhelinliittymän saaminen vaatii pitkää pinnaa, kahden vuoden sitoutumista, amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta tai vaihtoehtoisesti 500 dollarin panttia. (Okei, on muitakin mahdollisuuksia mutta pakko vähän kärjistää.)
Tuskin saan myöhemminkään aikaiseksi tarkempaa tarinaa kaikista koukeroista jotka itkun partaalle mut johdatti (lyhyesti sanottuna olen vääntänyt amerikkalaisten operaattoreiden kanssa jo melkein puoltoista vuotta töissä), mutta voin kerrottakoon nyt se, miten asiaa itkun jälkeen edistettiin kun MikkoMikko oli ensin tullut töistä, lohduttanut mua siellä kahvilan sohvalla ja oltiin päästy kotiin.
Mentiin internettiin. Operaattorin verkkosivuilla kerrottiin ihan hyvästä diilistä: rajattomasti tekstiviestejä, 100 minuuttia puheaikaa ja 4G (Äiti, tarkoittaa siis että nopea) nettiyhteys 5GB:iin (eli mulle ihan riittävään surffailumäärään) asti. Diilin esittelysivulta liittymää ei kuitenkaan voi tilata esimerkiksi näppärästi linkkiä klikkaamalla. Pitää mennä verkkokaupan puolelle.
Verkkokaupan puolelta sellaista liittymää ei tietenkään lyödä. (Sentään kätevästi) verkkosivuilla voi reaaliaikaisesesti kysyä ohjetta liittymän tilaamiseen. Ensin pitää tilata dollarin maksava sim-kortti, ja kun se tulee kotiin voi netissä aktivoida liittymän. Eikun tilaamaan.
Koska on jättänyt asian viime tippaan, tulee kiire: ehtiikö sim-kortti tulla ennen kuin nykyisestä työpaikan puhelimesta pitää luopua (kahden yön päästä!)? Valitsen kalliimman one-night deliveryn (11,90 dollaria lisäkuluja) koska lasken että keskiviikkoiltana tilattuna sen on pakko tulla perjantaihin mennessä. Sitten pohdin toimitusosoitetta: kotiin vai töihin? Jos tulee perjantaina päivällä, niin töihin, koska sitten voin hoitaa aktivoinnin työpäivän aikana ja lähteä töistä toimivan liittymän kanssa. Ja pakkohan sen on tulla perjantaina, kun tilaus on tehty keskiviikkoiltana ja seuraavan päivän toimituksestakin on maksettu ekstramaksu. MikkoMikko ehdottaa silti kotiin toimitusta, siltä varalta että tuleekin vasta lauantaina. Mä olen reipastuneella tuulella ja tilaan kortin töihin, "pakkohan sen on jo perjantaina tulla!".
Klik, klik, ja luottokortin numeroita kehiin, ja lopullinen vahvistus tilaukselle. Tilaus vahvistetaan huomautuksella: "Due to high demand, order processing may be delayed. You'll receive a confirmation email as soon as we're finished processing your order. Because you selected expedited shipping, your order has been prioritized-but we can't guarantee overnight or Saturday shipping at this time. We apologize for any inconvenience." (Eli Äiti, ei se välttämättä tulekaan yhdessä yössä vaikka maksoin kyseisestä toimitustavasta juuri 12 dollaria). Tämä tietenkin vasta sitten kun olen jo vahvistanut tilauksen, ei mitään varoitusta ennen tilausta.
Kannattaako matkapuhelinasioiden vuoksi itkeä? Ei varmastikaan. Onko väsyneen, turhautuneen ja hormoneilla herkistetyn naisen jotenkin kontrolloitavissa? Ei ainakaan meikäläisellä.
Hetsku, joka joskus nauraa tällekin pikkuepisodille, mutta ei tänään.
Onneksi itkua ei tarvitse puolustella, mutta jos tarvitsisikin, niin voisin kutsua todistajakseni aika joukon ei-raskaita ihmisiä. Kun tulin Moskovasta tänne, kuulin kommentteja siitä miten mahtavaa mahtaa olla kun pääsee moderniin maahan. Oh well, olishan se kiva jos täällä monet arkiset asiat toimisivat edes yhtä hyvin kuin Venäjällä. Mutta ei, shekillä maksetaan ja matkapuhelinliittymän saaminen vaatii pitkää pinnaa, kahden vuoden sitoutumista, amerikkalaista sosiaaliturvatunnusta tai vaihtoehtoisesti 500 dollarin panttia. (Okei, on muitakin mahdollisuuksia mutta pakko vähän kärjistää.)
Tuskin saan myöhemminkään aikaiseksi tarkempaa tarinaa kaikista koukeroista jotka itkun partaalle mut johdatti (lyhyesti sanottuna olen vääntänyt amerikkalaisten operaattoreiden kanssa jo melkein puoltoista vuotta töissä), mutta voin kerrottakoon nyt se, miten asiaa itkun jälkeen edistettiin kun MikkoMikko oli ensin tullut töistä, lohduttanut mua siellä kahvilan sohvalla ja oltiin päästy kotiin.
Mentiin internettiin. Operaattorin verkkosivuilla kerrottiin ihan hyvästä diilistä: rajattomasti tekstiviestejä, 100 minuuttia puheaikaa ja 4G (Äiti, tarkoittaa siis että nopea) nettiyhteys 5GB:iin (eli mulle ihan riittävään surffailumäärään) asti. Diilin esittelysivulta liittymää ei kuitenkaan voi tilata esimerkiksi näppärästi linkkiä klikkaamalla. Pitää mennä verkkokaupan puolelle.
Verkkokaupan puolelta sellaista liittymää ei tietenkään lyödä. (Sentään kätevästi) verkkosivuilla voi reaaliaikaisesesti kysyä ohjetta liittymän tilaamiseen. Ensin pitää tilata dollarin maksava sim-kortti, ja kun se tulee kotiin voi netissä aktivoida liittymän. Eikun tilaamaan.
Koska on jättänyt asian viime tippaan, tulee kiire: ehtiikö sim-kortti tulla ennen kuin nykyisestä työpaikan puhelimesta pitää luopua (kahden yön päästä!)? Valitsen kalliimman one-night deliveryn (11,90 dollaria lisäkuluja) koska lasken että keskiviikkoiltana tilattuna sen on pakko tulla perjantaihin mennessä. Sitten pohdin toimitusosoitetta: kotiin vai töihin? Jos tulee perjantaina päivällä, niin töihin, koska sitten voin hoitaa aktivoinnin työpäivän aikana ja lähteä töistä toimivan liittymän kanssa. Ja pakkohan sen on tulla perjantaina, kun tilaus on tehty keskiviikkoiltana ja seuraavan päivän toimituksestakin on maksettu ekstramaksu. MikkoMikko ehdottaa silti kotiin toimitusta, siltä varalta että tuleekin vasta lauantaina. Mä olen reipastuneella tuulella ja tilaan kortin töihin, "pakkohan sen on jo perjantaina tulla!".
Klik, klik, ja luottokortin numeroita kehiin, ja lopullinen vahvistus tilaukselle. Tilaus vahvistetaan huomautuksella: "Due to high demand, order processing may be delayed. You'll receive a confirmation email as soon as we're finished processing your order. Because you selected expedited shipping, your order has been prioritized-but we can't guarantee overnight or Saturday shipping at this time. We apologize for any inconvenience." (Eli Äiti, ei se välttämättä tulekaan yhdessä yössä vaikka maksoin kyseisestä toimitustavasta juuri 12 dollaria). Tämä tietenkin vasta sitten kun olen jo vahvistanut tilauksen, ei mitään varoitusta ennen tilausta.
Kannattaako matkapuhelinasioiden vuoksi itkeä? Ei varmastikaan. Onko väsyneen, turhautuneen ja hormoneilla herkistetyn naisen jotenkin kontrolloitavissa? Ei ainakaan meikäläisellä.
Hetsku, joka joskus nauraa tällekin pikkuepisodille, mutta ei tänään.
21.2.13
Nymmä tiiän
...mitä on närästys. Sain elää yli 33 vuotta ilman sitä. Yritin aina silloin tällöin muilta udella miltä se tuntuu, eikä mikään selostus tuntunut tutulta. Nyt tuntuu: ruokatorvessa, melkein kurkussa polttelee. Ei vielä pahasti, ei vielä joka päivä koko ajan, mutta yhä kiihtyvällä tahdilla ja voimalla.
Niin inhottavaa kun se onkin, niin täytyy myöntää että vähällä olen päässyt. Olen lukenut ja kuullut jos jonkinmoista tarinaa pahoinvoinnista, turvotuksesta, mielialan vaihteluista, hulluista mieliteoista, krampeista, ummetuksesta ja peräpukamista. Mulla on vain närästys ja nälkä. Aika vaatimatonta.
Ja niille jotka tietävät millä työnantaja mua itketti niin kerrottakoon että satu ei ole vielä tullut onnelliseen loppuunsa, mutta aika vaikeaahan lentäminen alkaa tämän mahan kanssa olla. Lennän korkeintaan nenille kun en näe varpaita ja olen muutenkin kömpelö.
Huomaan että tarinat pyörivät napani ympärillä. Ei elämässä työn ulkopuolella (kuusi työpäivää jäljellä) paljon muuta ajatusta ole. Eilen kävin katsomassa suomalaista tango-orkesteri Untoa Kennedy Centerin Nordic Cool -festareilla. Tykkäsin erityisesti bändin omista biiseistä. Mahakin tuntui tykkäävän ja hytkyvän niin että ostin levyn tuutulauluiksi. Jos pystytte, kuunnelkaa Spotifyista kuinka argentiinalaiset tutustuivat tangoon.
Tiistaina olin toisen valokuvauskurssin (syksyllä kävin jo yhden) kolmannella tunnilla. Kuvailimme sateen jälkeistä pimenevää Bethesdaa. Olisi kiva esitellä hienoja kuvia, mutta en kohmeisilla sormilla nälkäisenä ja närästyksen vallassa (seli-seli) kovin kummoisia saanut. Alla yksi sarjasta Ohiajavien autojen valoja. Tykkään tähtinä tuikkivista autonvaloista sekä bussin jättämästä valoviivasta etualalla.
Tänään piti mennä läheiseen leffateatteriin katsomaan animaatioleffoja, jotka ovat ehdolla Oscarin saajaksi lyhytelokuvien sarjassa. Mutta on voimaton olo eikä ruoka oikein maistu (kerrankin!). Ja närästää.
Hetsku, joka kertoo vielä että viime keväänä synttärilahjaksi saamani orkidea kukkii taas. Voi ihmeiden ihme!
Niin inhottavaa kun se onkin, niin täytyy myöntää että vähällä olen päässyt. Olen lukenut ja kuullut jos jonkinmoista tarinaa pahoinvoinnista, turvotuksesta, mielialan vaihteluista, hulluista mieliteoista, krampeista, ummetuksesta ja peräpukamista. Mulla on vain närästys ja nälkä. Aika vaatimatonta.
Ja niille jotka tietävät millä työnantaja mua itketti niin kerrottakoon että satu ei ole vielä tullut onnelliseen loppuunsa, mutta aika vaikeaahan lentäminen alkaa tämän mahan kanssa olla. Lennän korkeintaan nenille kun en näe varpaita ja olen muutenkin kömpelö.
Huomaan että tarinat pyörivät napani ympärillä. Ei elämässä työn ulkopuolella (kuusi työpäivää jäljellä) paljon muuta ajatusta ole. Eilen kävin katsomassa suomalaista tango-orkesteri Untoa Kennedy Centerin Nordic Cool -festareilla. Tykkäsin erityisesti bändin omista biiseistä. Mahakin tuntui tykkäävän ja hytkyvän niin että ostin levyn tuutulauluiksi. Jos pystytte, kuunnelkaa Spotifyista kuinka argentiinalaiset tutustuivat tangoon.
Tiistaina olin toisen valokuvauskurssin (syksyllä kävin jo yhden) kolmannella tunnilla. Kuvailimme sateen jälkeistä pimenevää Bethesdaa. Olisi kiva esitellä hienoja kuvia, mutta en kohmeisilla sormilla nälkäisenä ja närästyksen vallassa (seli-seli) kovin kummoisia saanut. Alla yksi sarjasta Ohiajavien autojen valoja. Tykkään tähtinä tuikkivista autonvaloista sekä bussin jättämästä valoviivasta etualalla.
Tänään piti mennä läheiseen leffateatteriin katsomaan animaatioleffoja, jotka ovat ehdolla Oscarin saajaksi lyhytelokuvien sarjassa. Mutta on voimaton olo eikä ruoka oikein maistu (kerrankin!). Ja närästää.
Hetsku, joka kertoo vielä että viime keväänä synttärilahjaksi saamani orkidea kukkii taas. Voi ihmeiden ihme!
18.2.13
Vähiin käy ennen kuin loppuu
- Voimat
Kellarista yläkertaan pyykkikassin kantaminen aiheuttaa voimakasta puuskuttamista. Samoin nouseminen ykköskerroksesta kakkoseen töissä jos samaan aikaan syö omenaa. MikkoMikko tuntuu kulkevan naurettavan hitaasti lyhyttä mäkeä meiltä Tenleytowniin, mutta toisaalta minä kipitän rinnalla niin nopeasti kuin ehdin, ja muistelemme miten mäkeä vuosi sitten juostiin lenkillä ylös.
- Eväät
Vaikka töihin ottaisi ison annoksen ruokaa ja reilusti välipaloja, ei ne tunnu riittävän jos syö noin tunnin välein. Jos edellä mainittujen voimien puutteessa menee bussilla kotiin mutkaista reittiä nälkäisenä, on perillä paha olo ja nälkä. Pitää syödä pieni pizza ja juoda mukillinen kaakaota että jaksaa kävellä noin kilometrin matkan kotiin
- Työpäivät
Tänään niitä on jäljellä yhdeksän. Siis niin vähän että se kirjoitetaan kirjaimin eikä numeroin. Se on vähän se.
Hetsku, jossa sen sijaaon on paljon mahaa ja kilojakin jo vajaa kymmenen uutta.
Kellarista yläkertaan pyykkikassin kantaminen aiheuttaa voimakasta puuskuttamista. Samoin nouseminen ykköskerroksesta kakkoseen töissä jos samaan aikaan syö omenaa. MikkoMikko tuntuu kulkevan naurettavan hitaasti lyhyttä mäkeä meiltä Tenleytowniin, mutta toisaalta minä kipitän rinnalla niin nopeasti kuin ehdin, ja muistelemme miten mäkeä vuosi sitten juostiin lenkillä ylös.
- Eväät
Vaikka töihin ottaisi ison annoksen ruokaa ja reilusti välipaloja, ei ne tunnu riittävän jos syö noin tunnin välein. Jos edellä mainittujen voimien puutteessa menee bussilla kotiin mutkaista reittiä nälkäisenä, on perillä paha olo ja nälkä. Pitää syödä pieni pizza ja juoda mukillinen kaakaota että jaksaa kävellä noin kilometrin matkan kotiin
- Työpäivät
Tänään niitä on jäljellä yhdeksän. Siis niin vähän että se kirjoitetaan kirjaimin eikä numeroin. Se on vähän se.
Hetsku, jossa sen sijaaon on paljon mahaa ja kilojakin jo vajaa kymmenen uutta.
31.1.13
Saat naisen kyyneliin
Tämä viikko on ollut rankka. Ihan turhaan. En kehtaa näin puolijulkisesti edes kertoa mitä hävyttömyyksiä mulle työnantajan taholta on ehdotettu, mutta uskokaa kun kerron: törkeyksiä. Jos nyt en normaalistikaan pysy koolina kun koen että minua kohdellaan epäreilusti, niin tässä tilassa en ole siinä onnistunut senkään vertaa. Päässä alkoi raksuttamaan inhottavat ajatukset. Yritin soittaa MikkoMikolle, mutta en saanut heti kiinni. Pystyin pidättelemään siihen asti kunnes kerroin asiasta ensimmäiselle empaattiselle kollegalle, sitten tietenkin pillahdin itkuun. Rauhotuin hänen järkipuheistaan hetkeksi, sitten MikkoMikko soitti takaisin. Oli pakko aloittaa puhelu sanomalla että kaikki on okei (siis mulla ja vauvalla) - ja sitten parkua.
Uskon että järki kumminkin voittaa ja kokemani vääryys kumotaan. Ällös siis huolestu siellä, olen saanut täältä vahvan tuen taisteluun jos siihen asti tarvitsee mennä.
On sitä paitsi kivempi keskittyä kivoihin asioihin: äitiyspakkaus tavoitti meidät tiistaina. Uskalsin ensin vain raottaa sitä ettei taas olisi tarvinnut julkisella paikalla pillittää. Kotona tutkimme koko laatikon MikkoMikon kanssa. Kyyneleet eivät olleet kaukana. Kattokaa nyt mitkä sukkahousut!
Vieressä kaverin puhelin antamassa mittakaavaa. Housut näyttävät siltä kun niitä olisi jo ehkä vähän käytetty, mutta värivirhe on vain kuvassa, kyllä ne ihan puhtaan luonnonvalkoiset on. Ja niin söpöt että tekisi mieli laittaa käsilaukkuun ja kaivaa aina esille kun maailma kaltoin kohtelee.
Hetsku, housu, sukkahousu.
Uskon että järki kumminkin voittaa ja kokemani vääryys kumotaan. Ällös siis huolestu siellä, olen saanut täältä vahvan tuen taisteluun jos siihen asti tarvitsee mennä.
On sitä paitsi kivempi keskittyä kivoihin asioihin: äitiyspakkaus tavoitti meidät tiistaina. Uskalsin ensin vain raottaa sitä ettei taas olisi tarvinnut julkisella paikalla pillittää. Kotona tutkimme koko laatikon MikkoMikon kanssa. Kyyneleet eivät olleet kaukana. Kattokaa nyt mitkä sukkahousut!
Vieressä kaverin puhelin antamassa mittakaavaa. Housut näyttävät siltä kun niitä olisi jo ehkä vähän käytetty, mutta värivirhe on vain kuvassa, kyllä ne ihan puhtaan luonnonvalkoiset on. Ja niin söpöt että tekisi mieli laittaa käsilaukkuun ja kaivaa aina esille kun maailma kaltoin kohtelee.
Hetsku, housu, sukkahousu.
24.1.13
Luonnosarkiston "aarre": Aika eroja
Löysin Bloggerin luonnoskansiosta tämän tekstin alun. Koska olen viime aikoina (eli vuosina) kirjoittanut niin vähän, päätin julkaista tämän nyt tässä. Varsinkin kun teksti käsittelee lempiaihettani, nukkumista. Tämä on luonnosteltu joskus kesäkuussa 2011.
Kun ottaa puolessatoista vuorokaudessa aikaa kiinni seitsemän tuntia, vanhenee noin neljä viikkoa.
Ensin sain kuningasjatuksen: Herään ennen lähtöä tosi aikaisin, jotta siirtyisin edes vähän kohti Suomen aikavyöhykettä. Ensin kuudelta, sitten viideltä. Olin siis jo ennen lähtöä superväsynyt. Se oli tavoitekin, jotta saisin nukuttua lentokoneessa edes hiukan.
Lento Washingtonista Reykjavikiin lähtee puolitoista tuntia myöhässä Islannin lentokenttähenkilöstön lakon vuoksi. Myöhästyminenkin tuntuu hyvältä: ehkä saan nukuttua paremmin, kun on Washingtonin yö. Joten kuten nukunkin, ehkä kaksi-kolme tuntia.
Reykjavikiin saavumme paikallista aikaa ennen yhdeksää, Washingtonissa kello on neljä tuntia vähemmän. Harhailemme väsyneenä lentokentällä, joka ei ole iso tai monimutkainen. Onneksi Islanti on pieni maa, jossa käy paljon turisteja. Kaikki on mietitty valmiiksi, ja Pohjoismaissa kun ollaan, kaikki vielä toimii. Lentokentältä lähtee bussi suoraan geotermiseen kylpylään. Matkalaukut narikkaan ja veteen likoamaan. Virkistymme ja uudistumme. Sitten bussi Reykjavikiin, bussi vie suoraan majatalon ovelle.
Alkaa sinnittely väsymyksen kanssa. Ei nukkumaan, vaan Reykjavikin keskustaan. On nälkä ja väsyttää. Sämpylän syötyämme menemme turisti-infoon tilaamaan bussikuljetusta lentokentälle seuraavaksi aamuksi. Jatkolennon Suomeen pitäisi lähteä ennen kahdeksaa aamulla. Pyydämme virkailijaa tarkistamaan, vieläkö lakko vaikuttaa sunnuntain lentoihin. "Helsingin-kone on hajonnut, joten lentonne lähtee vasta aikaisintaan klo 17.20". Ei hullumpaa. Voimme nukkua pitkään ja katsella Reykjavikia vielä sunnuntainakin.
Käymme vielä sushilla. Sitten voimat loppuvat. Pakko mennä nukkumaan, vaikka kello on Islannissa vasta vähän yli kuusi illalla. Heräämme kolmen tunnin unien jälkeen tokkuraisina. Jatkaako unia koko yö, vai käydäkö käppäilemässä kaupungilla?
Siihen luonnos loppui. Mutta muistan päivän melko hyvin, joten kerrotaan se loppukin niin ei jää kaivelemaan: siinähän kävi niin että herättyämme noilta päiväunilta (jotka eivät ihan kelpaa esiuniksi) lähdimme vielä jaloittelemaan kylille ja varmistimme samalla että mikähän mahtaisi olla lennon arvioitu lähtöaika nyt. No, nyt paljastuikin että päivällä virkailija oli saanut tilannetietonsa koskien tämän päivän lentoa, mutta meidän seuraavan päivän lento lähtisi aikataulussaan aamunkoitteessa. Siis aikainen herätys edessä. Ja me onnettomat oltiin sekoitettu unirytmi kolmen tunnin päikkäreillä.
No, Suomeen päästiin ja oltiin unirytmissä sekaisin kuin seinäkellot monta päivää.
Hetsku, joka ei ehkä oppinut tästä keissistä muuta kuin että nuku aina kun voit (mutta älä kolmen tunnin päikkäreitä väärään aikaan).
Kun ottaa puolessatoista vuorokaudessa aikaa kiinni seitsemän tuntia, vanhenee noin neljä viikkoa.
Ensin sain kuningasjatuksen: Herään ennen lähtöä tosi aikaisin, jotta siirtyisin edes vähän kohti Suomen aikavyöhykettä. Ensin kuudelta, sitten viideltä. Olin siis jo ennen lähtöä superväsynyt. Se oli tavoitekin, jotta saisin nukuttua lentokoneessa edes hiukan.
Lento Washingtonista Reykjavikiin lähtee puolitoista tuntia myöhässä Islannin lentokenttähenkilöstön lakon vuoksi. Myöhästyminenkin tuntuu hyvältä: ehkä saan nukuttua paremmin, kun on Washingtonin yö. Joten kuten nukunkin, ehkä kaksi-kolme tuntia.
Reykjavikiin saavumme paikallista aikaa ennen yhdeksää, Washingtonissa kello on neljä tuntia vähemmän. Harhailemme väsyneenä lentokentällä, joka ei ole iso tai monimutkainen. Onneksi Islanti on pieni maa, jossa käy paljon turisteja. Kaikki on mietitty valmiiksi, ja Pohjoismaissa kun ollaan, kaikki vielä toimii. Lentokentältä lähtee bussi suoraan geotermiseen kylpylään. Matkalaukut narikkaan ja veteen likoamaan. Virkistymme ja uudistumme. Sitten bussi Reykjavikiin, bussi vie suoraan majatalon ovelle.
Alkaa sinnittely väsymyksen kanssa. Ei nukkumaan, vaan Reykjavikin keskustaan. On nälkä ja väsyttää. Sämpylän syötyämme menemme turisti-infoon tilaamaan bussikuljetusta lentokentälle seuraavaksi aamuksi. Jatkolennon Suomeen pitäisi lähteä ennen kahdeksaa aamulla. Pyydämme virkailijaa tarkistamaan, vieläkö lakko vaikuttaa sunnuntain lentoihin. "Helsingin-kone on hajonnut, joten lentonne lähtee vasta aikaisintaan klo 17.20". Ei hullumpaa. Voimme nukkua pitkään ja katsella Reykjavikia vielä sunnuntainakin.
Käymme vielä sushilla. Sitten voimat loppuvat. Pakko mennä nukkumaan, vaikka kello on Islannissa vasta vähän yli kuusi illalla. Heräämme kolmen tunnin unien jälkeen tokkuraisina. Jatkaako unia koko yö, vai käydäkö käppäilemässä kaupungilla?
Siihen luonnos loppui. Mutta muistan päivän melko hyvin, joten kerrotaan se loppukin niin ei jää kaivelemaan: siinähän kävi niin että herättyämme noilta päiväunilta (jotka eivät ihan kelpaa esiuniksi) lähdimme vielä jaloittelemaan kylille ja varmistimme samalla että mikähän mahtaisi olla lennon arvioitu lähtöaika nyt. No, nyt paljastuikin että päivällä virkailija oli saanut tilannetietonsa koskien tämän päivän lentoa, mutta meidän seuraavan päivän lento lähtisi aikataulussaan aamunkoitteessa. Siis aikainen herätys edessä. Ja me onnettomat oltiin sekoitettu unirytmi kolmen tunnin päikkäreillä.
No, Suomeen päästiin ja oltiin unirytmissä sekaisin kuin seinäkellot monta päivää.
Hetsku, joka ei ehkä oppinut tästä keissistä muuta kuin että nuku aina kun voit (mutta älä kolmen tunnin päikkäreitä väärään aikaan).
Esiunilla
Ne jotka on ihan liian myöhäiset päiväuniksi. Ne joilla ei kuitenkaan riisuta päivävaatteita tai pestä hampaita. Ne kun mennään sängyn päälle muka lukemaan mutta mennäänkin peiton alle ja otetaan silmälasit pois päästä. Siihen aikaan kun ihan pienet lapset jo nukkuvat ja aamuvirkutkin ajattelevat nukkumaan menemistä. Siihen aikaan kun kukaan järkevä ei mene nukkumaan muuta kuin yöunille
Juuri siihen aikaan on ihanan kielletyä ja järjettömän mukavaa nukahtaa.
Hetsku, tänään vain esiunien esikartananossa, kohta siirtymässä yöunille.
Juuri siihen aikaan on ihanan kielletyä ja järjettömän mukavaa nukahtaa.
Hetsku, tänään vain esiunien esikartananossa, kohta siirtymässä yöunille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)