Miksi kirjallisuus muka on hyvästä?

Kirjojen lukeminen on jotenkin jaloa. Pitäisi lukea enemmän, "lukeminen kannattaa aina!". Telkkarin katsominen on taas pahasta, paitsi jos katsoo dokumentteja, uutisia tai ainakin 60 vuotta vanhoja elokuvia.

Mutta ei ole kirjojen lukeminen hyvästä. Jää kaikki. Ei tule vastattua sähköpostiin. Ei tule lähetettyä postikorttia. Ei tule hoidettua pankkiasioita. Ei tule syötyä järkevästi lautaselta pöydän ääressä ruokailuun keskittyen. En tule keräilltyä päivän aikana ympäriinsä leijailleita tavaroita kasaan. Ei edes sen vertaa että olisi aamua varten tarpeelliset tavarat läjässä. Ei edes suihkussa tullut käytyä lenkin jälkeen. Tuli vain luettua kirjaa.

Mutta lenkillä sentään kävin. Ja hain Ampun kyläpaikasta, jossa oli hoidossa mm. lenkin ajan. Ettei tässä nyt ihan holtittomia sentään olla.

Onneksi kirja loppui.

(Se oli Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Ei mun mielestä mikään ihmemiehen kirja [viittaus kirjaan, vitsiksi sen lukeneille], vähän liian pitkäkin (noin 800 sivua!), mutta toisaalta juoni eteni paikoin yllättävänkin vauhdikkaasti. Ja pitihän se otteesaan kumminkin.)

Älä yritä olla nokkela

Keskustelu maanantai-iltana:

Amppu: Äiti. Äiti. Äiti. Äiti. Äiti. Äiti...
Hetsku (toiveekkaana): Kuka on paras?
Amppu: Appu!

Jos minne lie, polkusi vie...

...oli päivä tai synkkä yö niin muistan aina, sinut armas blogisein. En hylkää, vaikka emme aina ehdi juttelemaan. On ollut hyvin intensiivinen syksy. Alla kuvaava esimerkki siitä, mihin näinä aikoina pystyn.

Eilen aamulla otin käteeni sukkaparin. Kun on kuitenkin jotakuinkin talvi, eivät ohuet sukat välttämättä riitä ulkoillessa. Ihan pian toinen sukka oli hukassa. Ei löytynyt sieltä mistä ne hain, ei siitä minne vein ne puettavaksi. Kävelin aamukiireessä hetken ympyrää. Sitten luovutin. On pärjättävä ohuilla sukilla (koska kaapissahan ei ole kuin 30 paria lisää paksumpia).

Vein Ampun päiväkotiin. Riisuin kengät. Toisessa jalassa oli se sukka, jonka olin kadottanut. En ymmärrä miten se oli mahdollista.

#Aamu. (Näillä risuiaidoilla pitää kai nykyään puhua, ainakin Twitterissä.)

Viime päivien (ja viimeisten Amerikan-päivien) kuulumisia

Muuttokuorma lähti 11. heinäkuuta mukanaan mm. avaamaton paketti Ampun vaippoja ja melkein syöty rasia Fazerin konvehteja. Kun kaverit seuraavana päivänä tulivat käymään, ihmettelivät että lähtikö muuttokuorma jo, kun tavaraa on niin paljon. No, jotain jäi vahingossa em. muuttokuormasta, mutta paljon jäi tarkoituksellakin. Osa myydään, osa annetaan, osa on tullut tiensä päähän, osa tuodaan itse mukanamme Suomeen*.

MikkoMikon Timo-isä ja veljentytär Laura tulivat meille viimeisiksi vieraiksi. Vaikka talo onkin (muka) tyhjä, niin vielä löytyi jonkinmoiset sänkyviritykset, tuolit ruokapöydän äärelle ja tyhjiä lasipurkkeja juomalaseiksi. Ja onneksi heillä sen verran vähän kantamuksia, että voivat auttaa niiden* tavaroiden Suomeen kantamisen kanssa.

Amppu osaa jo vaikka mitä, myös paljon sellaista mitä emme itse osaa, mm. soittaa lankapuhelimesta operaattorille eli keskukseen (emme tienneet että sellaisia vielä on olemassa). Amppu antaa pusuja ihan omalla tyylillään. Kannattaa varata nenäliina käden ulottuville, jos on onnekas että pääsee pusujen saajaksi. Hän on iloinen, ilmeilijä, itsenäinen sillä tavalla, ettei roiku lahkeessa juurikaan.

Kun on ollut 4,5 vuotta juomatta säännöllisesti kahvia, ei ole hyvä aloittaa päivää 3-4 desilitran annoksella tummapaahtoista. Päätä särkee, tärisyttää, mahassa kiertää. Univajeeseen paras lääke on - ta-daa! - uni.

Lähdemme kaupungista reilun viikon kuluttua. Junalla New Yorkin kaupungin liepeille, sieltä vuokra-auto alle, häihin pieneen kaupunkiin Vermontiin viikonlopuksi (kolme päivää häitä!) ja sieltä maanantaina takaisin New Yorkin kaupungin liepeille lentokentälle, sieltä Reykjavikin kautta Seutulaan niin, että aikataulun mukaan saavumme tiistaina viides elokuuta iltapäivällä. Muutamme ensin väliaikaisasuntoon Mannerheimintiellä. Minä menen töihin 11. elokuuta, MikkoMikko jatkanee töitä tänne Suomesta ja Amppu menee läheiseen päiväkotiin (mm. keräilemään erilaisia tauteja) 18. elokuuta.

Kirjoittaisin vielä lisää, mutta päätä särkee niin ettei pysty. Pahuksen kahvi.

Emmää ehi!

Kaikki jää tekemättä ja on vaan kiire. En käytä aikaani tehokkaasti vaan tuskailen, stressaan ja väsyn. Töissä pitäisi kaikki omat hommat saada pakettiin ja samalla sijaistaa. Kotona pitäisi järjestellä muuttokonttiin pakattavat, matkalaukkuihin pakattavat, asuntoon jäävät, kiertoon menevät ja roskikseen joutavat tavarat läjiin, irtisanoa sopimuksia ja ylläpitää yleistä järjestystä, käydä kaupassa ja valmistaa ruokaa. Velvollisuuksien sijaan olisi kivempi vaan nukkua pikään, hörsköttää Ampun kanssa ja katsoa jalkapalloa.

Onneksi...
 - kaikkea tätä ei tarvitse tehdä yksin.
- sijaistettava työkaveri palaa lomalta torstaina.
- perjantaina tulevat muuttomiehet ja vievät toivottavasti oikean osan tavaroista mennessään ja se osa muutosta on ohi, hyvällä tai pahalla.

Haluaisin keksiä viel neljännenkin helpotuksen, mutta en keksi. Vaan kyllä se siitä!

Tänään

- Tulimme viisi tuntia myöhässä San Antonioon raiderikon vuoksi ja ehdimme vain aikamoisella säädöllä Austinin junaan.
- Yritimme ensin kunnon reilaajina kaikkien tavaroiden kanssa Austinissa paikallisbussiin, sitten luovutimme ja tilasimme taksin. Se maksoi kuusi dollaria.
- Olen murehtinut viimeisen elossaolevan setäni terveyden puolesta ja toivon kovasti että ehdin esittelemään Ampun hänelle.
- Amppu söi elämänsä ekan maki-rullan (tai osan sen riisistä ja avokadosta), maistoi mango-lassia sekä riisiä tikka masala -kastikeella. Kaikki maistui ihan hyvin, mutta parasta on edelleen kaurapuuro.
- Kävimme Ampun kanssa (MikkoMikon ollessa hienostoparturissa) toteamassa että Kuudennen kadun alue Austinissa on kuin väsähtänyt osa New Orleansin turistirysäaluetta ja kävimme kaikki yhdessä huomattavasti virkeämällä Rainey-kadulla "paikallisten tapaan".
- Olen tullut johtopäätökseen että hienoja hotelleja tai valkoisia ja matalalla tasoilla tilpehööriä tursuilevia airbnb-yksityiskoteja paremmin meille sopii motellit ja halvat hotellit, joissa on mikro iltapuuroa varten ja joissa ei haittaa vaikka vaipatta viilettävältä lirahtaa lattialle.
- Olen tuntenut oloni turvonneeksi, jäykäksi, hikiseksi ja väsyneeksi, eli loma ei välttämättä fyysisesti ole ollut virkistävimmästä päästä, mutta päästä on valahtanut työasiat pihalle.

Kunhan pääsen suihkuun ja suihkusta pois ja jos en nukahda ennen kuin pää osuu tyynyyn, voin tehdä lyhyen koosteen reissustamme, eli jatkaa sieltä mihin viimeksi jäätiin - jos vielä muistan mitään.

Suuresta Risteyksestä Luonnonsillalle, eli osa3

Tämä jatko-osatarina on huono idea, mutta jotenkin en vaan ehdi joka päivä bloggaamaan. Varsinkin kun on pitänyt urakoida pidempiä pätkiä. Jokohan nyt pääsisi ajantasalle?

Niin, päätimme kurvata moottorietieltä matkalla Grand Junctioniin yhteen kansallismetsään. Koukkaus oli yhteensä ehkä noin 80km, MikkoMikko kommentoikoon jos on eri mieltä. Lähdimme ajamaan kohti metsän syvyyksiä ja korkeuksia vaikka ensin arvoimme että riittääkö bensa. Palveluita ei ollut tarjolla, asuintalojakin aika vähän. Korkeammalla alkoi sata lunta...mietin sitä Levin-matkaa noin vuonna -94 kun jäimme keskellä yötä keskelle korpea kun bensa loppui. Mutta onneksi mäen päältä alkoi alamäki ja laskettelimme vapaalla kilometritolkulla. Ja sitten tuli se bensa-asemakin, eikä tankki edes ihan tyhjiin ehtinyt. Siellä Coloradon pikkukylän bensa-asemalla mietin että jos uskoisi ennakkoluulojaan, niin kyläläisten ulkonäöstä voisi päätellä että ihan terävin sakki ei pyöri niillä kulmilla. Mutta se siis vain tyhmä ennakkokäsitys, en noussut autosta haastelemaan kenenkään kanssa. Saavuimme tankki lähes täynnä illan hämärtyessä Grand Junctionin laitamille hotelliin ja kävimme vuorotellen ulkoilmaporealtaassa rentoutumassa. Vain poreet puuttuivat kun kumpikaan meistä ei keksinyt mistä laittaa ne päälle.

Aamulla kurvasimme keskustan kautta aamupalalle ja sitten kohti Utahia. Coloradon ja Utahin rajalla on paras paikka maailmassa, jos nimen perusteella arvioisi: Loma. Itse kylä oli melko ankea, samoin sää. Pian jatkoimme matkaa kohti Archesin kansallispuistoa Moabin kaupungin kyljessä. Oli amerikkalainen pitkä viikonloppu joten väkeä oli liikkeellä. Arches ei alun perin ollut suunnitelmissamme, mutta koska se tuli kohdalle niin poikkesimme. Oli mahtavia kiviasetelmia ja upeita kivipinnoille tehtyjä kuvioita, taitelijana luonto. Suurimmat hitit puistossa taitavat olla tasapainoileva kivi sekä Utahin rekisterikilvissäkin komeileva kivikaari. Täytyy joskus täydentää tätä juttua kuvin ja linkein. Tai voi itsekin kuuklata. Tai voinhan minä kuuklata, vaikka linkkiä en tässä saa nätisti: http://www.google.com/search?q=arches+national+park&tbm=isch&oq=arches&gs_l=mobile-heirloom-serp.1.1.0l2j0i24l3.4273.6377.0.8121.7.6.0.1.1.0.486.1556.1j0j1j2j1.5.0....0...1c.1.34.mobile-heirloom-serp..1.6.1586.yDcQ-j36uO0#

Olisimme halunneet jäädä Moabiin yöksi, mutta koska väkeä oli liikkeellä paljon, emme saaneet hotellihuonetta varattua. Jatkoimme pikkukylään keskelle ei mitään. Monticellossa hienointa on nimi. Muuten se on moottoritien viereen rakennettu kylä, jossa on (yllättävän monia) motelleja, itsepalvelupesula, huoltoasema ja halpamarketti Dollar Store. Halusin käydä testaamassa pesulan, eihän kylässä muutakaan tekemistä ollut. Lauma koiria seurasi meitä. Koneista yli puolet oli rikki. Laitoimme lastimme yhteen koneeseen ja lähdimme pesun ajaksi tutustumaan huoltoaseman ruokatarjontaan. Valikoima oli suppea, mutta olimme hyvin tyytyväisiä kahviin (parempaa kuin Starbucksissa, sanoi MikkoMikko) sekä automaattipirtelöön (ei sentään yhtä hyvää kuin Sonicissa, Sakalle tiedoksi). Palasimme pesulaan. "Onpa hyvä linko, vaatteet tuntuvat ihan kuivilta!". Arvaatte varmaan: ne oli kuivia, sillä sekin kone oli rikki. Yön vietimme halppismotellissa, jossa ei ollut matkasänkyä, meidän huoneen ovi oli tosi vaikea saada auki, puhelinlinjat oli mykkiä eikä langaton nettiyhteyskään toiminut. Eikä kylän alueella kännykkäverkollakaan ollut kantamaa. Motissa oltiin, ja huonosti nukuttiin ilman matkasänkyä. Amppu heräsi lattialle tehdyltä pediltään klo 1, ja MikkoMikko sai hänet tainnutettua uneen uudestaan kello 4, kun oli työnnellyt rattaita pitkin kylän raittia puolisen tuntia. Amppu nukkui rattaissaan noin klo 7.30 asti. Kun aamupala oli huitastu, lähdimme jatkamaan matkaa. Emme kääntyneet takaisin Canyonlandsin kansallispuistoon, vaikka se oli alunperin suunnitelmissamme ja epäilemättä hulppeita maisemia olisi ollut tarjolla. Aika on rajallista kaikille ja pienen lapsen kanssa matkustavalle vieläkin rajallisempaa, varsinkin jos lapsi ei rakasta turvaistuimessa istumista eikä saa siinä kunnolla nukuttua. Automatkat on lopetettava jo kuuden maissa, jos ei halua kiusata lasta tai itseään.

Monticellosta jatkoimme kohti Kayentaa. Siihen välille osuu yksi alkuperäisen suunnitelman kohde eli lännenelokuvien näyttämönä toiminut Monument Valley sekä Natural Bridge National Monument, jossa pääsin kiipeämään kallioilla tikapuita pitkin Amppu reppuselässä...

%%%%%

On taas todettava, että:

- Kännykällä kirjoittaminen oli hyvin hidasta, virheitä tulee paljon ja niitä on hidas korjata.
- En vieläkään pääse tarinassa tähän päivään.
- Jutut on paras kirjoittaa ylös, sillä en meinaa edes nyt muistaa reittejämme.