Tänään se iski ekan kerran, oikein isosti ja tuntuvasti: Moskova-ikävä. Ei oikeastaan sitä pienempää asuntoa, moottoriteitä jotka menivät talomme ohi, sitä pölyistä työmatkaa tai metsäpalojen hajua tai kesän sjuperhellettä.
Mutta kaikkia niitä siellä asuvia ihmisiä ja sieltä jo lähteneitäkin, jotka mielessäni linkittyvät Moskovaan.
Ja sushia, ja niitä viikkoja, kun tehtiin niiden ihmisten kanssa "kuinka monta kertaa viikossa voi syödä sushia" -ennätyksiä ja tulokseksi saatiin että noin 5-6, ja selitykseksi että "syöhän japanilaisetkin japanilaista joka päivä".
Ja sitten sitä kaikkea hulluutta, joka joskus nauratti ihan heti siinä tilanteessakin, toisinaan vasta jälkeenpäin.
Oi Moskova! (Mikko Kuustosen Moskova-biisin sävelellä)
(Täällä kumminkin) Hetsku, Washington
22.8.10
Arkista juhlaa
No niin, on aihetta juhlaan: reilu kaksi viikkoa kestänyt taistelu päättyi, kun saimme tietää uuden tilinumeromme HSBC:ssä. Kaksi viikkoa on niin pitkä kypsytysaika, että jopa minä aloin huomauttaa palveluntarjoajalle ettei kaikki ole mennyt ihan niin kuin piti, enkä vaan hymistellyt että "ei se mitään", ja kiroillut sitten yksinäni jälkeenpäin. Olen siis oppinut asiakkaana vaatimaan edes vähän jotain - kyllä kai siinä on jo juhlan aihe?
Järjestyksessä ensimmäinen juhla koettiin kyllä jo maanantaina. Olen nimittäin haeskellut täältä hyvää maitoa, kun Whole Foods -kauppaketjun maitohylly lupaavasti tarjosi rasvatonta ja laktoositonta maitoa (Suomessa tietysti maitojuomaa, koska haluamme nipottaa). Vaan ensimmäinen testitölkillinen (puoli gallonaa eli melkein kaksi litraa) maistui maitojauheelta, toinen vähän liian makealta ja muutenkin oudolta verrattuna siihen mitä haettiin.
Vaan maanantai, tuo päivistä parjatuin, saikin yllättävän käänteen: olimme Safewayssa ruokaostoksilla, ja kun etsin uutta maitoa testattavaksi, niin kas, mitä sieltä löytyykään: Real Goodness -maitoa! Naurettava nimi, mutta rasvatonta ja laktoositonta...ja kuka sitä valmistaakaan!
Riemu purkautui tanssiin ja kiljahduksiin kotona, kun pääsin sitä maistamaan, maistuu melkein yhtä hyvältä kuin Valion rasvaton, laktoositon maitojuoma Suomessa. MikkoMikko oli maun suhteen vähän kriittisempi, mutta hänen tilanteensa ei olekaan yhtä epätoivoinen kuin minun. Nam!
Eilen lähdimme ostosmatkalle Bethesdaan, joka sijaitsee naapuriosavaltiossa Marylandissa, mutta vain yhden metropysäkin päässä. Bethesda on kiinnostava ja hauska paikka, sillä:
Hetsku, joka löysi Bethesdasta myös Barnes&Noblen ison kaupan. Se on vaarallinen.
* Pirjo ei ollut yhtään whacked.
Järjestyksessä ensimmäinen juhla koettiin kyllä jo maanantaina. Olen nimittäin haeskellut täältä hyvää maitoa, kun Whole Foods -kauppaketjun maitohylly lupaavasti tarjosi rasvatonta ja laktoositonta maitoa (Suomessa tietysti maitojuomaa, koska haluamme nipottaa). Vaan ensimmäinen testitölkillinen (puoli gallonaa eli melkein kaksi litraa) maistui maitojauheelta, toinen vähän liian makealta ja muutenkin oudolta verrattuna siihen mitä haettiin.
Vaan maanantai, tuo päivistä parjatuin, saikin yllättävän käänteen: olimme Safewayssa ruokaostoksilla, ja kun etsin uutta maitoa testattavaksi, niin kas, mitä sieltä löytyykään: Real Goodness -maitoa! Naurettava nimi, mutta rasvatonta ja laktoositonta...ja kuka sitä valmistaakaan!
Riemu purkautui tanssiin ja kiljahduksiin kotona, kun pääsin sitä maistamaan, maistuu melkein yhtä hyvältä kuin Valion rasvaton, laktoositon maitojuoma Suomessa. MikkoMikko oli maun suhteen vähän kriittisempi, mutta hänen tilanteensa ei olekaan yhtä epätoivoinen kuin minun. Nam!
Eilen lähdimme ostosmatkalle Bethesdaan, joka sijaitsee naapuriosavaltiossa Marylandissa, mutta vain yhden metropysäkin päässä. Bethesda on kiinnostava ja hauska paikka, sillä:
- se on rekisteröimätön alue, jolla ei ole virallisia rajoja (MM:n kaivama vastaus mun kysymykseen onko Bethesda kaupunki vai kaupunginosa).
- siellä kulkee ilmainen bussi keskikaupungilla kahdeksikkoa, joten pääsimme helposti myös keskustan toisella laitamalla sijaitsevaan musiikkikauppaan.
- siellä on vaatekauppa nimeltä Pirjo*, jonka omistaja neuvoi meille mistä täältä saa hyvää ruisleipää (Whole Foodsin pakastealtaasta, testattu, oli hyvää mutta kallista tietenkin).
- Pirjon vieressä oli Five guysin kehuttu ja palkittu hampurilaisbaari, jonka hampurilaiset olivat oikeasti tosi hyviä, ja ranskalaisetkin maistuivat perunoilta! Tilasin kasvishampurilaisen, johon olin ensin vähän pettynyt sillä se olikin purilainen ilman mitään pihviä, mutta maku oli herkullinen siitä huolimatta. Laura, jos et kyläreissuunne mennessä ole saanut hyvää hampurilaista, niin käydään siellä testaamassa!
- Tien toisella puolella oli kamalan pitkä jono Georgetown Cupcakes -myymälään, jota ensin ihmettelimme (vasta-avattu? joku megahyvä tarjous? oikeasti ihan taivaallisia?) mutta lankesimme mekin lopulta pitkän jonon kiusaukseen ja ostimme kuusi ihan hyvää mutta melko ällömakeaa muffinia sieltä. Koska muffinejahan ne on, cupcaket.
- Muffinikaupan vieressä oli Applen kauppa, jonne menimme kysymään amerikkaiseen pistorasiaan sopivaa päätä tietokoneen laturiin. Tarjolla oli ensivaikutelman mukaan vaan 39 dollaria maksava koko maailman kaikkiin reikiin sopivien mötiköiden setti, jota emme aikoneet ostaa. Myyjä selvitti asiaa, ja lopulta palasi luoksemme. Mulle tuli hetkeksi tunne että hän olisi heittämässä meitä ulos, "kävelkäähän mun kanssa nyt tuonnepäin" ja viittoi ulko-ovelle...ja antoikin meille sitten vaivihkaa ilmaiseksi sellaisen mötikän. Hyvää palvelua!
Hetsku, joka löysi Bethesdasta myös Barnes&Noblen ison kaupan. Se on vaarallinen.
* Pirjo ei ollut yhtään whacked.
16.8.10
Arkinen päivä
Miten menee, kysyi joku multa kun olin tekemässä opinnäytetyötä Brysselissä. Huokailin että aika arkisesti, mutta sain moitteet, olinhan sentään Brysselissä, ei saisi valittaa!
Vaan arkihan on arkea kaikkialla. Aluksi uudessa paikassa melkein kaikki on erilaista ja jännää. Vielä on hauska käydä lähimarketeissa katsomassa mitä kaikkea ihminen voikaan syödä. Ja yllättyä muun muassa miten paljon luomu- ja terveystuotteita täällä myydään. Ja testata kaikkia löytyviä laktoosittomia rasvattomia maitoja. Mennä kävellen töihin ja tuntea itsensä tervehenkiseksi urheilijaksi. Silittää vaatteita ”pesulahuoneessa” tai leikata pensaita pihalla.
Mun arkinen päivä alkaa vähän ennen seitsemää. Kello soittaa ensin pari kertaa, mutta torkun niin pitkään kuin mahdollista, aikaeron tuoma hyöty on jo syöty. Käyn suihkussa vaikka se tuntuukin aika turhalta. Kerron kohta miksi. Suihkussa vettä pitää valuttaa jonkin aikaa ellei halua virkistävää kylmää shokkia heti aamuun. Toisinaanhan sekin on tarpeen.
Hampaidenpesun jälkeen kolistelen alakertaan. Sammutan ulkovalot, joiden toivomme karkottavan ryöstelijät talomme liepeiltä (en tiedä onko niitä, mutta vielä uskomme muiden puheita). Kytken murtohälyttimet päältä heti kun kuljen ohi, myöhemmin unohtaisin ne kumminkin. Syön jukurttia ja tuoreita marjoja ja selaan uutisia netistä, meidän aamulla Suomesta onkin tullut jo paljon uutisia ja päivityksiä. Aion tilata Washington Postin, ja jos sen saan aikaiseksi lehti pitää hakea pihalta sieltä, minne postinjakaja sen on heittänyt, pienessä muovipussissa toki ettei mene aamukasteessa mössöksi.
Varttia vaille kaheksan mun pitäisi olla jo matkalla, mutta en tietenkään ole. Silloin vasta havahdun että pitäisi lähteä. Alan kerätä tavaroita ja pakkaan eväät. Kaheksan jälkeen lähden työmatkalle. Ilman kosteusprosentti on noin 80 ja lämmintä on jo noin 25 astetta, eli neljän kilometrin matka tulee olemaan kuuma ja kostea. Ennen ekaa kolmannesta naama jo valuu hikeä. Kuljen mäkistä ja vihreää pienitaloaluetta pitkin, autoja menee paljon ohi, mutta kävellen ei vastaan tule kuin lenkkeilijöitä tai koiranulkoiluttajia. Töissä pitäisi olla puoli yhdeksältä, mutta olen siitä aina vähän myöhässä. Onneksi vain kellokortti tuntuu huomaavan.
Teen töitä kahteentoista asti jolloin koittaa työpäivän paras hetki: lounastunti (joka mulla tosin menee usein vartissa, mutta kellokortti huomaa onneksi senkin). Syön aina (aina tässä kertomuksessa on siis viimeiset kaksi viikkoa) samassa porukassa. Syön aina Mikon tekemiä eväitä; melkein aina linssikeittoa tai salaattia.
Jatkan töitä noin viiteen, työaika loppuu virallisesti kello 16.45. Jos käy tuuri, pari kollegaa on lähdössä samaan aikaan ja ottavat kyytiin, mutta jos ei käy, saan päivän toisen urheiluannoksen kävelemällä mäkistä tietä takaisin kotiin. Vatikaanin lähetystön edustalla on aina mies osoittamassa mieltään ”katolilaisia pelkureita” vastaan. Ja jos suunnittelisinkin kyydittä jääneenä bussin kyytiin hyppäämistä, bussi menee liikennevalojen kohdalla aina ohi.
Illalla huvittelemme käymällä lähimarketeissa ruokaostoksilla tai vain makaamme sängyllä ja surffaamme netissä etsien kysymyksiä päivänpolttaviin kysymyksiin: mistä voi ostaa soijarouhetta? Miten dollarin kurssi on muuttunut euroon nähden? Puhdistaako valkaisuaine hometahrat pihan nurkkaan jätetystä aurinkovarjosta? Miltä näyttää lude (eli oliko meidän kellarissa sellainen)? Onko Volkswagen Jetta Wolfsburgissä kattoluukku? Ennen puolta yhtätoista olen jo simahtanut uneen.
Eli jos vastaan että päiväni on sujunut arkisesti, niin se on mennyt jotakuinkin noin.
Hetsku, jolla on tänään arkinen päivä. Pieni juhla koittaa kun saadaan amerikkalaiset henkilöllisyystodistukset tai tili amerikkalaisessa pankissa auki. Se ei käy ihan niin käden käänteessä kuin toivoisi.
Vaan arkihan on arkea kaikkialla. Aluksi uudessa paikassa melkein kaikki on erilaista ja jännää. Vielä on hauska käydä lähimarketeissa katsomassa mitä kaikkea ihminen voikaan syödä. Ja yllättyä muun muassa miten paljon luomu- ja terveystuotteita täällä myydään. Ja testata kaikkia löytyviä laktoosittomia rasvattomia maitoja. Mennä kävellen töihin ja tuntea itsensä tervehenkiseksi urheilijaksi. Silittää vaatteita ”pesulahuoneessa” tai leikata pensaita pihalla.
Mun arkinen päivä alkaa vähän ennen seitsemää. Kello soittaa ensin pari kertaa, mutta torkun niin pitkään kuin mahdollista, aikaeron tuoma hyöty on jo syöty. Käyn suihkussa vaikka se tuntuukin aika turhalta. Kerron kohta miksi. Suihkussa vettä pitää valuttaa jonkin aikaa ellei halua virkistävää kylmää shokkia heti aamuun. Toisinaanhan sekin on tarpeen.
Hampaidenpesun jälkeen kolistelen alakertaan. Sammutan ulkovalot, joiden toivomme karkottavan ryöstelijät talomme liepeiltä (en tiedä onko niitä, mutta vielä uskomme muiden puheita). Kytken murtohälyttimet päältä heti kun kuljen ohi, myöhemmin unohtaisin ne kumminkin. Syön jukurttia ja tuoreita marjoja ja selaan uutisia netistä, meidän aamulla Suomesta onkin tullut jo paljon uutisia ja päivityksiä. Aion tilata Washington Postin, ja jos sen saan aikaiseksi lehti pitää hakea pihalta sieltä, minne postinjakaja sen on heittänyt, pienessä muovipussissa toki ettei mene aamukasteessa mössöksi.
Varttia vaille kaheksan mun pitäisi olla jo matkalla, mutta en tietenkään ole. Silloin vasta havahdun että pitäisi lähteä. Alan kerätä tavaroita ja pakkaan eväät. Kaheksan jälkeen lähden työmatkalle. Ilman kosteusprosentti on noin 80 ja lämmintä on jo noin 25 astetta, eli neljän kilometrin matka tulee olemaan kuuma ja kostea. Ennen ekaa kolmannesta naama jo valuu hikeä. Kuljen mäkistä ja vihreää pienitaloaluetta pitkin, autoja menee paljon ohi, mutta kävellen ei vastaan tule kuin lenkkeilijöitä tai koiranulkoiluttajia. Töissä pitäisi olla puoli yhdeksältä, mutta olen siitä aina vähän myöhässä. Onneksi vain kellokortti tuntuu huomaavan.
Teen töitä kahteentoista asti jolloin koittaa työpäivän paras hetki: lounastunti (joka mulla tosin menee usein vartissa, mutta kellokortti huomaa onneksi senkin). Syön aina (aina tässä kertomuksessa on siis viimeiset kaksi viikkoa) samassa porukassa. Syön aina Mikon tekemiä eväitä; melkein aina linssikeittoa tai salaattia.
Jatkan töitä noin viiteen, työaika loppuu virallisesti kello 16.45. Jos käy tuuri, pari kollegaa on lähdössä samaan aikaan ja ottavat kyytiin, mutta jos ei käy, saan päivän toisen urheiluannoksen kävelemällä mäkistä tietä takaisin kotiin. Vatikaanin lähetystön edustalla on aina mies osoittamassa mieltään ”katolilaisia pelkureita” vastaan. Ja jos suunnittelisinkin kyydittä jääneenä bussin kyytiin hyppäämistä, bussi menee liikennevalojen kohdalla aina ohi.
Illalla huvittelemme käymällä lähimarketeissa ruokaostoksilla tai vain makaamme sängyllä ja surffaamme netissä etsien kysymyksiä päivänpolttaviin kysymyksiin: mistä voi ostaa soijarouhetta? Miten dollarin kurssi on muuttunut euroon nähden? Puhdistaako valkaisuaine hometahrat pihan nurkkaan jätetystä aurinkovarjosta? Miltä näyttää lude (eli oliko meidän kellarissa sellainen)? Onko Volkswagen Jetta Wolfsburgissä kattoluukku? Ennen puolta yhtätoista olen jo simahtanut uneen.
Eli jos vastaan että päiväni on sujunut arkisesti, niin se on mennyt jotakuinkin noin.
Hetsku, jolla on tänään arkinen päivä. Pieni juhla koittaa kun saadaan amerikkalaiset henkilöllisyystodistukset tai tili amerikkalaisessa pankissa auki. Se ei käy ihan niin käden käänteessä kuin toivoisi.
9.8.10
Moskova vs. Washington
Mitä eroa on Venäjällä ja Amerikalla eli Moskovalla ja Washingtonilla? Pohdin asiaa jo kuukausi sitten, ja ensimmäisenä reaktiona totesimme että jotenkin täällä on helpompi olla, eikä vähiten tietysti juuri nyt kun Moskovassa käryää ja paahtuu.
Mutta mikä on konkreettisesti eri lailla siellä tai täällä?
1. Moskovassa metroa ei tarvitse päiväsaikaan lauantaina odotella kuin korkeintaan kaksi minuuttia. Täällä odoteltiin lauantaina ostoskierroksella noin kaksikymmentä. Tosin syynä oli osin raidetyöt, mutta odotusaika on normaalistikin pidempi.
2. Washingtonissa kaikki metroasemat samanlaisia ja rumia. Moskovassa jotkut asemat ovat kuin tanssiaissaleja, ja kaikki hienompia kuin täällä, vaikka olisivatkin huonossa kunnossa.
3. Moskovassa rekisteröinti paikallisviranomaisille kesti muistaakseni viikon. Täällä viikon odoteltuamme saimme tiedon, että saattaa kestää noin 2-3 viikkoa vielä.
Toistaiseksi konkreettiset erot (mun valikoimissa lajeissa) Moskovalle 3-0. Lisää lajeja on tulossa.
HetsQ, joka voisi ihan hyvin olla myös Hetskukin. En tiedä miksi se yhtäkkiä jossain vaiheessa vaihtui.
Mutta mikä on konkreettisesti eri lailla siellä tai täällä?
1. Moskovassa metroa ei tarvitse päiväsaikaan lauantaina odotella kuin korkeintaan kaksi minuuttia. Täällä odoteltiin lauantaina ostoskierroksella noin kaksikymmentä. Tosin syynä oli osin raidetyöt, mutta odotusaika on normaalistikin pidempi.
2. Washingtonissa kaikki metroasemat samanlaisia ja rumia. Moskovassa jotkut asemat ovat kuin tanssiaissaleja, ja kaikki hienompia kuin täällä, vaikka olisivatkin huonossa kunnossa.
3. Moskovassa rekisteröinti paikallisviranomaisille kesti muistaakseni viikon. Täällä viikon odoteltuamme saimme tiedon, että saattaa kestää noin 2-3 viikkoa vielä.
Toistaiseksi konkreettiset erot (mun valikoimissa lajeissa) Moskovalle 3-0. Lisää lajeja on tulossa.
HetsQ, joka voisi ihan hyvin olla myös Hetskukin. En tiedä miksi se yhtäkkiä jossain vaiheessa vaihtui.
6.8.10
Härän horoskooppi (menneelle viikolle)
Työ
Planeetat ovat harvinaisen hankalissa asennoissa. Yksinkertaisetkin tehtävät vaikuttavat avaruusfysiikalta. Loppuviikkoa kohti hiukan hellittää, ja voit lopettaa työviikon arvosanalla 5-.
Raha
Vaikka lähtötilanne on ihan hyvä, viikko on hyvin raskas taloudellisestikin. Rahaa palaa joka kaupassa ainakin 100 dollaria. Saat vanhasta kotikaupungistasi viestin, että muuttoasi hoitavan firman käteisvarat on lopussa. Rahojen ohimarssin vauhti saattaa kiihtyä. Hengitä syvään.
Ystävyys
Elät eri ajassa ja satojen ja tuhansien kilometrien päässä ystävistäsi (*). Tällä viikolla tapaat runsaasti uusia ihmisiä. Yritä muistaa heidän nimet, niin suhde saattaa tiivistyä jopa kaveruudeksi.
Rakkaus
Onneksi on sentään Rakkaus.
HetsQ, joka aikoo silti pitää päivätyönsä.
* Onneksi Laura sentään asuu samassa ajassa ja alle tuhannen kilometrin sekä noin neljän viikon näkemisen päässä!
Planeetat ovat harvinaisen hankalissa asennoissa. Yksinkertaisetkin tehtävät vaikuttavat avaruusfysiikalta. Loppuviikkoa kohti hiukan hellittää, ja voit lopettaa työviikon arvosanalla 5-.
Raha
Vaikka lähtötilanne on ihan hyvä, viikko on hyvin raskas taloudellisestikin. Rahaa palaa joka kaupassa ainakin 100 dollaria. Saat vanhasta kotikaupungistasi viestin, että muuttoasi hoitavan firman käteisvarat on lopussa. Rahojen ohimarssin vauhti saattaa kiihtyä. Hengitä syvään.
Ystävyys
Elät eri ajassa ja satojen ja tuhansien kilometrien päässä ystävistäsi (*). Tällä viikolla tapaat runsaasti uusia ihmisiä. Yritä muistaa heidän nimet, niin suhde saattaa tiivistyä jopa kaveruudeksi.
Rakkaus
Onneksi on sentään Rakkaus.
HetsQ, joka aikoo silti pitää päivätyönsä.
* Onneksi Laura sentään asuu samassa ajassa ja alle tuhannen kilometrin sekä noin neljän viikon näkemisen päässä!
3.8.10
Mikä maa, mikä valuutta?
Onnesta kannattaa nauttia kun se on kohdalla ja varastoida sitä keuhkot ja kainalot täyteen. Sitten kun sen hetki on ohi, voi ehkä vielä jonkun aikaa lämmitellä sen avulla kun vihmoo.
Maanantaina alkoi Amerikan arki. MikkoMikko saatteli mut aamusella työpaikalle, jonka sijainti oli jo tarkistettu lauantaisella kävelyretkellä. Ystävällinen vastaanottovirkailija päästi sisään ja tuntui vielä ihan hyvältä ja ymmärrettävältä.
En tiedä missä vaiheessa alkoi mennä vikaan, mutta yhtäkkiä mulla oli kädet täynnä tehtäviä ja muistilappuja ja hiha täynnä hihassaroikkujia, jotka olettivat että tiedän miksi joku ei toimi tai kuka sen korjaa. Tai mikä on missäkin. Tai miksi ylipäänsä, ja milloin? Joko nyt? Viimeistään tunnin päästä!
Missä minä edes olen? Tai peräti: kuka minä olen?
Eilen olin kartalla tämän kuvan verran. Tai ainakin tunnistan sen, kun katselen kuvaa.
Joskus, toivottavasti tämän vuoden puolella, olen jo katutasolla. Tai ainakin kaupunginosatasolla. Pliiiiiiis.
HetsQ, joka sitten myöhemmin hymyilee ja ymmärtää että tällästähän tää aina on kaikilla kun tullaan uuteen paikkaan. Nyt mua vaan harmittaa olla hölmö.
Maanantaina alkoi Amerikan arki. MikkoMikko saatteli mut aamusella työpaikalle, jonka sijainti oli jo tarkistettu lauantaisella kävelyretkellä. Ystävällinen vastaanottovirkailija päästi sisään ja tuntui vielä ihan hyvältä ja ymmärrettävältä.
En tiedä missä vaiheessa alkoi mennä vikaan, mutta yhtäkkiä mulla oli kädet täynnä tehtäviä ja muistilappuja ja hiha täynnä hihassaroikkujia, jotka olettivat että tiedän miksi joku ei toimi tai kuka sen korjaa. Tai mikä on missäkin. Tai miksi ylipäänsä, ja milloin? Joko nyt? Viimeistään tunnin päästä!
Missä minä edes olen? Tai peräti: kuka minä olen?
Eilen olin kartalla tämän kuvan verran. Tai ainakin tunnistan sen, kun katselen kuvaa.
Loppuviikon painin töitä rajusti, ja saatan päästä tälle tarkkuudelle:
Joskus, toivottavasti tämän vuoden puolella, olen jo katutasolla. Tai ainakin kaupunginosatasolla. Pliiiiiiis.
HetsQ, joka sitten myöhemmin hymyilee ja ymmärtää että tällästähän tää aina on kaikilla kun tullaan uuteen paikkaan. Nyt mua vaan harmittaa olla hölmö.
1.8.10
Mun koti on täällä
Ehkä kahden (hyvin) nukutun yön jälkeen voi hiljalleen uskoa että mun koti on täällä. Ja jotta voisitte kuvitella miltä kotonamme näyttää ja tulisitte pian paikanpäällekin katsomaan, niin ahkeroin tämän kuvapostauksen, vaikka kuvien lisääminen Bloggeriin ei olekaan aivan yksinkertaista. Vaan kas, tässä ne on:
HetsQ, joka on varsin tyytyväinen kotiin ja siihen, että tämä valokuvaesitys on vihdoin valmis vaikkakaan ei ihan sellaisena kuin sen suunnittelin.
Nebraska avenue 5024
Näkymä kotiovelta Nebraska avelle päin
Tässä olohuone, jonne kuvassa näkyvältä etu-ulko-ovelta astutaan sisään.
Olkkari aamun hämyssä, oikealla kajastaa ruokailuhuone...
...joka näyttää tältä...
Ja toisesta suunnasta tältä.
Tänä aamuna noin kello 05.30 nautin ruokailuhuoneen pöydän ääressä melkein täydellisen aamiaisen: tuoreita mansikoita ja jugurttia, hyvää kahvia, mangosmoothieta, jälkiuunileipää ja (eilisen) päivän lehden (jota en tietenkään syönyt).
Keittiö takaulko-ovelle päin ja MikkoMikko siellä hääräämässä.
Keittiö ovelta päin
Takapiha keittiön ovelta, tiilimökki on autotalli
Kellaripesulamme, jonka koneet käy kaasulla, kääk!
Varasto/pesulahuone
Familyroom, josta saattaa tämän maan kitarahinnoilla tulla MikkoMikon Guitarroom.
Takapiha yläkerrasta katsottuna
Meidän makuuhuone, eli virallisesti Master bedroom. Eikä yhtään siivottu kuvaa varten.
Makuuhuoneen kylpyhuone
Makuuhuoneen kylpyhuoneen kattoikkuna ja hiano lamppu!
Tärähtänyt (kuva) vierasvessa(sta)
Vierashuone, jonne hankimme lisää kalusteita ennen kuin ekat vieraat saapuvat.
Pienenpieneksi haukuttu työhuone. Ellei tuo vierashuone sitten ollut aiemmin se työhuone, koska se on pienempi kuin tää.
Parveke, jonne pääsee meidän makuuhuoneesta.
MikkoMikko ihailemassa maisemia.
Ja tältä se maisema parvekkeelta näyttää aamutuimaan.
HetsQ, joka on varsin tyytyväinen kotiin ja siihen, että tämä valokuvaesitys on vihdoin valmis vaikkakaan ei ihan sellaisena kuin sen suunnittelin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)