Toisaalta ja toisaalta

Pelasin viime viikonloppuna sen elämäni ensimmäisen luutapallopelin. Tuli suomeksi sanottuna turpaan, hävisimme 4-2. Olin pelin jälkeen ihan oikeasti tyytyväinen omaan ja muiden suoritukseen. Ulkona urheilemalla saa itselleen mielettömän hyvän olon ja onnen.

Pelin jälkeen sain mukavia vieraita luokseni illalliselle. Kolmen mielestä oli virkistävää, että yksi ei ole samassa paikassa töissä, ja ne kolme tenttasivat samat kysymykset joihin ovat itse joutuneet viimeiset puoli vuotta ja kauemminkin vastailemaan. Ja koko ilta oli vain hauskaa ja kivaa, ainakin periaatteessa.

Seuraavana aamulla ulkona pöllysi lumi. Talvi saapui taas Moskovaan niin kuin Saatana konsanaan. Minun ikkunan alla ei sentään pyörinyt irtopäitä. Maisema oli valkoinen ja jopa kaunis, ja silti olin tyytyväinen kun minun ei tarvinnut lähteä ulos. Vaikka se olisi saattanut toisaalta virkistää humisevaa päätäni.

Illalla makasin yli kaksi tuntia pimeän olohuoneen sohvalla kuulokkeet korvilla ja huokailin Skypen avulla Keravalle. Että voikun ja sitten sekin, mutta ei siitä sen enempää kannata jauhaa. Eikä kannatakaan, mutta toisaalta kun tarpeeksi kauan jauhaa niin se juttu muuttuu hienoksi pölyksi, ja sen voi lopulta puhaltaa ulos ikkunasta.

Ihan oikeasti, käytännössä ja periaatteessa, toisaalta ja toisaalta. Joskus on huomautettu että ovat ihan turhia sanoja. Mutta kun kysytään että mitä sinne oikeasti kuuluu, niin niitä kaikkia turhia sanoja tarvitaan. Kun ei kuulu periaatteessa mitään ja käytännössä vaikka mitä. Kun ei käytännössä tapahdu kuin kivaa ja silti voi olla harmissaan, kun toisaalta voisi aiheellisesti harmittaa ja silti on vaan hyväntuulinen. Kun on paras ja virkistävin ulkoiluilma ja on ihan oikeasti tyytyväinen että saa muumioitua kotona.

Hetsku, niin sekavaa ettei sanotuksi saa. Ja ihan oikeesti ja käytännössä vain hyvää kuuluu.