Jos tätä blogia sattuu lukemaan joku joka ei minua tunne, niin kerrottakoon että en ajattele omaa uraani juuri ollenkaan, enkä ainakaan suunnittele mitä askelmia pitkin pääsen joskus suureksi johtajaksi. Työpaikan tärkeitä ominaisuuksia ovat muun muassa se että töihin on kiva mennä, työtehtävät ovat - ainakin toisinaan - merkityksellisiä ja kollegat ovat suurinpiirtein tolkullista sakkia.
Nämä ehdot ovat tämän työpaikan molemmissa työtehtävissäni täyttyneet. Ja tänään, tammikuun 17. päivänä, tulee kuluneeksi kolme vuotta kun aloitin työni valtion virkamiehenä. Työurani on uhmaiässä. Läikkyy ja loiskuu, mutta kyllä minä osaan! Minä itse! Älliä ja näkemystä on kai juuri yhtä paljon kuin kolmevuotiaalla yleensäkin.
Vaan kolmevuotias kehittyy huimaa vauhtiaa. Ennenkuin huomaakaan se osaa ajaa polkupyörällä, sukeltaa pää edellä ja kohta se meneekin jo sotaväkeen.
Kohta minäkin jään eläkkeelle. Jos sitä systeemiä on enää olemassa siihen maailman aikaan.
Hetsku, ei uratykki vaan urapyssy.
2 kommenttia:
Onnea paljolti 3-vuotiaalle virkahenkilölle! Viikonloppuna ehkä pieni drinksu sen kunniaksi.. (viikolla ei enää napostella juurikaan, sitä se teettää... ;-)
-erow
haha, hehee....
minä olen miettinyt monena päivänä (syistä, jotka varsin hyvin tietää Heta, eli uhmaikäisten omistamisesta omassa kodissaan), että uhmaikäisen tulevaisuus näyttää siltä, että JOTAKIN tästä tyypistä tulee, mutta onko se hyvää vai pahaa, jää nähtäväksi, kun selviää, että mihin hän sen räjähtävän äänekkään uhmaenergiansa aikuisena käyttää.
Se, ettei kunnioita auktoriteetteja (isää, äitiä, päiväkodin henkilökuntaa, lentoemäntää tms), voi olla isona ihan hyväkin juttu, kun pitää olla pääministeri ja saada vaikeita päätöksiä läpi ja välillä vähän kiukutella kaiken kansan nähden.
Tai sitten Oskarista tulee Cannonball-jengin dynaaminen johtaja.
Tai sitten valtion virkamies jonnekin kaukaiseen, mutta läheiseen, kiinnostavaan, mutta pelottavaankin paikkaan.
Sannapi.
Lähetä kommentti