13.10.11

Kokeile hydrospinningia maksutta!

Jos haluat kokeilla uusia urheilulajeja, mutta sinulla ei ole siihen (muka) aikaa tai rahaa, niin tässäpä keino kokeilla yhtä muotilajia ilmaiseksi, hyötyliikuntana:

Tee lähtöä töistä hyvän sään aikana, mutta jää suustasi kiinni kollegan kanssa. Spekuloikaa alkaako kohta satamaan ja ehtiikö ennen sateen alkua kotiin. Odota siihen asti, että vettä alkaa ripotella, ja hae pyöräsi autotallista. Kaiva kännykkä repusta ja vahvista aviopuolisollesi että olet matkalla. Sano ettei "se nyt kotiinpäin tullessa haittaa vaikka vähän kastuu, kunhan salama ei halkaisisi kahtia". Lähde polkemaan. Laita kännykkä takataskuun.

Veivaa ohi julkisten rakennusten kiihtyvässä mutta vielä kohtuullisessa sateessa ja oikaise sitten pientaloalueen kautta kotiin. Totea olevasi melko märkä jo neljäsosamatkan jälkeen, mutta jatka matkaa. Sade kiihtyy entisestään. Huomaa, että mitään pysähtymispaikkaa eli sateensuojaa ei ole: amerikkalaiset eivät pidä yksityisalueelle tunkeilusta eikä reitilläsi ole julkisia rakennuksia. Jatka polkemista. Jaksaa, jaksaa - polje, polje.

Puolivälin tiennoilla totea, että on parempi ajaa ilman rillejä, koska niiden läpi ei enää näe mitään. Pysähdy heittämään rillit, läpimärässä takataskussa oleva kännykkä ja kaulassa roikkuva usb-tikku reppuun. Toimi nopeasti, niin vettä ei ehdi mennä reppuun kuin muutama desilitra. Huomioi, ettei salamointia kannata mennä puun viereen piiloon eikä se mitään sateensuojaa edes tarjoa. Hengitä nenän kautta rauhallisesti syvään. Yski ylimääräiset vedet nielustasi. Niistä sormella kulmakarvat tippuvista pisaroista.

Jatka matkaa polkien niin kovaa kuin uskallat mutta kuitenkin pystyssä pysyen. Varo muuta liikennettä. Näkyvyys on kaatosateessa huono. Pyörässä ei tarvitse valoa, salamat valaisevat matkaasi ihan riittävästi. Ole kuitenkin varovainen, sillä pyöräteitä ei ole ja jalkakäytävät ovat kapeita, joten pienikin koukkaus nurmikon puolelle käytännössä upottaa sinut mutavelliin. Sen lajin nimi on mudspinning tai -sliding, mutta pysytellään yhdessä lajissa kerrallaan.

Keskitty hengittämään syvään ja ajattelemaan positiivisesti, että kohta treeni on jo ohi. Älä herpaannu, vaan VARO muuta liikennettä. Hydrodrivingia harrastavat autoilijat eivät välitä, että olet heitä kosteammassa asemassa. Älä mene liian lähelle heidän rataansa, ettet saa kuraroisketta päällesi. Ei sillä ettetkö olisi jo läpimärkä. Olet päässyt hydrospinnauksen makuun.

Aloittelijalle sopiva ensimmäinen matka on noin neljä kilometriä. Kun tulet kotiin, hakkaa ulko-ovea ja vaadi kylpytakkia tuotavaksi ulko-ovelle.

Kuvat ja gif-taide by MikkoMikko. Salamat by nature.

Riisu pihassa niin paljon vaatteita kun kehtaat. Muista, että amerikkalaisille alastomuus on tabu. Mene suihkuun ja ripusta vaatteet valumaan.

 Valuta varusteet huolellisesti.

Levitä tärkeät asiapaperit sohvan selkänojalle ja kaikki muu vettä kestävälle matolle.

Ota akku irti kännykästä ja kuivaa kaikki osat. Puhaltele muistitikkuun ja toivo parasta.

Ei ihan täydellinen hydrospinning-suoritus, pieni läntti kuivaa paitaa näkyvissä.

Vesivana hihansuusta

Jälkitoimet

Totea sade päättyneeksi.

Vaadi aviopuolisoa (tai ketä tahansa paikalla olevaa) kokkaamaan tankoparsaa ja lohta, että toivut hydrospinningistä.

Dokumentoi harjoituskertasi sääliä ja muiden huvittamista varten.

(kuin uitettu) Hetsku

PS. Telkkarissa varoitettiin tänään rankkasateiden aiheuttamasta flash floodingista: If you encounter flooding conditions, seek higher ground. Never drive through water of unknown depths or walk through swiftly flowing water of any depths as only a small amount can be dangerous. Tämä siis ohjeeksi amerikkalaisille. Suomalaiset lähtekööt silloin pyöräilemään.

Ei kommentteja: