Pilkkopimeässä ja viileässä motellihuoneessa nukuttaa hyvin, mutta nousemme silti seiskalta. Ajokilometrejä ja maisemia on varattu tällekin päivälle. Ajamme aamusumuisen Eugenen yliopiston ympäri ja jatkamme 5-tietä kaakkoon. Sumu ja aurinko tekevät ihmeitä ympäröivästä maisemasta. Pysähdymme katetun sillan kupeeseen, ei niinkään sillan vaan kaiken sen muun kauneden keskelle.
Willametten kansallispuistossa kipuamme kohti korkeuksia. Korvat rutisevat viimeistään 1500 metrin korkeudessa. Aurinko paistaa ja maisemat ova huikeat. Kansallispuiston keskellä menee ihmeen hyväkuntoinen ja leveä tie.
Opaskirjassa mainitaan huokailu Kraaterijärven äärellä, emmekä mekään tee muuta. Tai no, syömme eväitä, menemme pysähdykseltä toiselle, MikkoMikko ottaa valokuvia ja minä pelkään vuoristoisella tiellä reunan yli ajamista. Tie järven ympäri on noin 50 kilometriä pitkä ja kulkee yli 2000 metrissä. Vesi on kirkasta ja ihmeellisen kauniin väristä.
Kulutamme reissulla reilut kuusi tuntia. Viimeinen stoppi on urheilusuoritus järven rantaan puolentoista kilometrin polkua, jossa korkeusero alusta loppuun on yli 200 metriä. Alas menee kuin juosten, ylös tullessa puuskuttaa. Johtunee ohuesta ilmasta korkealla.
Yöpymyskohteeseen Grants Passiin ajelemme pimenevällä metsätiellä. Tällä kertaa auringonlasku jää näkemättä, mutta MikkoMikko saa hämärässä otettua satumaisen kuvan vuoristopurosta.
Grants Passissa olen niin väsynyt että kahden tähden hotelli tuntuu ihanalta luksukselta. Olen kaikista matkan hotelleista tästä kaikista vaikuttunein, vaikka aamupala ei tarjoakaan vehnähöttöä väistelevälle juuri mitään ja hotellin mainostama sauna on suljettu talvikaudeksi!
Hetsku, juuri nyt virkeänä matkalla kohti Kaliforian rantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti