Edellisillan megalomaanisesta väsymyksestä huolimatta heräämme ilman herätyskelloa klo 6.59. Arvioimme että tänään ei ole niin pitkä matka ajella, joten ei ole kiirettä. Syömme omia eväitä hotellin aamupalalla höystettynä ja teemme hotellin jääpalakoneen avustuksella kylmänkallen melkein nelilitraisesta vesipullosta. Yhdeksän aikaan olemme jo matkalla. Maisema on jo tutuksi käyneen kaavan mukaan ensin sumuinen, mutta kohta paistaa jo aurinko. Ihmeellistä tuuria.
Ajamme mutkaista, autopelien rallireittejä muistuttavaa vuoristotietä rannalle Crescent Cityyn. Lounaan jälkeen koukkaamme vähän takaisinpäin ihmettelemään jättiläisiä eli punapuita. Metsässä olemme dinosauruksien ajassa. Kai sitä säikähtäisi jos sellainen vastaan tulisi, mutta tämä liene kuitenkin todennäköisin paikka niihin törmätä. Isoja puita, saniaisia, sammalta ja naavaa, hiljaisuus.
Kävelemme pienen reitin puiden seassa. Olemme kuin Liisoja Ihmemaassa, syöneet liikaa pienentävää sientä. Puut ovat vanhoja ja viisaita ja niitä olisi kiva halata. Kädet riittävät ehkä kuudesosalle ympärysmitasta. Jedediah Smithin kansallispuistosta jatkamme rannikkoa pitkin kohti Eurekaa. Eureka oli alkuperäisen suunnitelmamme mukainen yöpymispaikka, mutta hurautamme vain valtatietä keskustan läpi parikymmentä kilometriä etelään Jättiläisten valtakadulle, Avenue of the Giantsille. Aurinko alkaa laskea ja tokko se näiden jättiläisten juuria hirveästi valaisisi muutenkaan.
Ajattuamme yhden punapuun läpi Meyer's Flatissa aloitamme päivän viimeisen pikataipaleen kohti Ukiahia. Kello on vähän yli seitsemän ja alkaa olla pilkkopimeää. Tie 101 on paikoin kolmikaistainen, mäkinen ja mutkainen, mutta ei valaistu, ei edes risteyksissä tai liittymien kohdalla. Olemme 160 kilometrin mittaisella kummitusuoristoradalla.
Hetsku, Jukaijjahissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti