Heräämme ilman kellonsoittoa klo 6.20. Länteen päin matkustaminen on mukavaa! Olemme hotellin deluxe-aamiaisella seitsemältä. Paperilautasilta muovihaarukalla syöminen ei vastaa käsitystäni luksuksesta, mutta maha täyttyy.
Tsekkaamme itsemme hotellista jo kahdeksan jälkeen ja lähdemme Pike Place Marketille, jota kaikki meille Seattle-vinkkejä antaneet ovat mainostaneeksi toiseksi not to miss -kohteeksi. Halpoja kukkia, tuoreita hedelmiä, kadunmiehiä, paikallista käsityötä, lentäviä kaloja ja maailman ensimmäinen Starbucks.
Lähdemme Seattlesta yhdentoista maissa jo. Ihan onnistunut pikavisiitti, olisimme viihtyneet kauemminkin mutta aikataulu on tiukka. Haluamme nähdä luoteiskulmasta mahdollisimman paljon.
Teemme koukkauksen tielle 702 että pääsisimme mahdollisimman lähelle Yhdysvaltojen (pl. Alaska) neljänneksi korkeinta vuorta, Mount Rainieria. Sää on sumuinen eikä Raikkua näy, mutta kiertotie on aina moottoritietä kiinnostavampi. Syömme eväitä tekoaltaan kupeessa metsän keskellä, leirintäalueella, jonka voisi kuvitella Miltä näyttää maailmanlopun jälkeen -elokuvan kuvauspaikaksi.
Matkalla Raikun juurelta Portlandiin teemme vielä pari pysähdystä. Sumu ja aurinko leikkivät kaunista leikkiä.
Saavumme Portlandiin viiden maissa. Hotelli löytyy helposti kiitos navigaattorin, mutta hotellissa ei ole karttoja, joten keskustaan lähdemme pyörimään sokkona. Portland vaikuttaa heti ensivilkaisulta siistiltä ja selkeältä, ja keskustakin löytyy helposti.
Löydämme Yhdysvaltojen suurimman ei-ktejukirjakaupan, ja ymmärrän helposti miksi se on kaikissa Top 5 paikat Portlandissa -listoissa kärjessä. Se on ihana, siinä ei ole rahastuksen meininkiä, se on auki joka päivä klo 9-23, se on iso eli siellä on paljon kirjoja. Löydämme mm. Waltaria ja meille pari-kolme kirjaa ostettavaksikin.
Panimoravintolassa syödyn illallisen jälkeen lähdemme shoppailemaan kirpputorille. Ekalla selailulla en löydä sieltä mitään kiinnostavaa ja odotan ovella poislähtöä kun MikkoMikko huutaa mua makutuomariksi: olisko tässä hyvä paita? Paita on hyvä, mutta samalla bongaan itselleni miesten takkirekistä (lähes) täydellisen työmiestakin. Täydellisen värisen, sopivasti kulahtaneen mutta miehiselle kropalle tehdyn takin, jossa on kangasmerkki Rain for rent. Pakko saada. Alan vinkumaan lähtöä, mutta MikkoMikko haluaa vielä tutkia valikoimaa. Tarjoan hänelle siniharmaita sammareita, vaikka hinta onkin mielestäni kova käytetyistä, 16,50 dollaria. Ei kelpaa. Menen itse sovittamaan niitä, ja nehän onkin (lähes) täydelliset. Kassalla vielä paljastuu että niistä tarvitsee maksaa vain puolet.
Kirjakaupsta saadun mainoskartan vinkkien perusteella haemme vielä jälkiruuaksi
jugurttijäätelöä kotikutoisesta posiitivisen ajattelun jugurttibaarissa.Portlandissa ei tunnu Amerikalta.
Ennen nukkumaan menoa kiistelemme vielä sammareista. MikkoMikon mielestä housut eivät ole minulle niin täydelliset kuin hänelle. Ha!
Hetsku, still on the road.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti