Perjantaiaamuna ajamme Napasta alle 100 kilometrin matkan San Franciscoon. Jostain syystä minulla ei ala soimaan Se Laulu päässä, mutta kaikki muut kohteesta kuulleessaan muistuttavat laittamaan kukkaa tukkaan. Itse huokailen että tärkeämpi olisi muistuttaa nykypäivän SF:oon matkaavaa käymään vessassa ennen automatkaa. Kaupunkiin on menossa ei-ruuhka-aikaan jokunen muukin, ja sillalle on tunkua.
Ensimmäinen SF-fiilikseni on hämmästys: ai tällainenkö tää on? En saa samanlaista wau-elämystä kuin New Yorkissa 12 vuotta aikaisemmin. Kuuluisa Pier 39 ja sen lähitienookin vaikuttaa lähinä turistirysältä ja laiturin tienoilla makoilevien merileijonien laulua ehdimme jo kuulla Crescent Cityssä. Ajelemme perjantaina kaupungin Tyynenmeren puoleisella rannalla kun auto vielä käytössä on. MikkoMikon kuvia auringonlaskusta rannalla tulossa piakkoin.
Lauantaina on MikkoMikon synttärit! Syömme sen kunniaksi edellisiltana hotellihuoneessa lähikaupasta ostamaamme juustokakkua muovihaarukoilla ja juomme teetä. Lauantaiksi MikkoMikko on itse hommannut meille liput Alcatraz-kierrokselle. Käymme ensin palauttamassa uskollisesti meitä palvelleen Buickin ja vaihdamme hotellia. Voimme suositella SF:ssa matkaavalle hotelli Mosseria, ja niin varmaan suosittelee jokunen muukin, sillä edullinen ja siisti hotelli Market Streetiltä varataan täyteen niin nopeasti ettemme saa kuin ensimmäiseksi yöksi sieltä huoneen. Toisen yön vietämme parin korttelin päässä hotelli Whitcombissa, joka on myös ihan siisti, mutta kalliimpi ja huone haisee tunkkaiselta republikaaniukolta.
Alcatraz-kierros on yllättävän mukava, varsinkin kun sääkin suosii. Lauttamatka saarelle kestää kymmenisen minuuttia, ja me saamme saarella helposti kulutettua kolme tuntia. Selliosastosta on tehty hyvä opasnauhoite jota voi kuunnella omassa tahdissa. Aurinkoisena päivänä hälisevän turistiporukan keskellä tuskin pääsee samaan tunnelmaan kun saarella talvisin 40-50 vuotta aikaisemmin. Illalla käymme vielä Kiinassa eli SF:n eloisassa Chinatownissa. Pelkkää kiinaa puhumalla pärjäisi kaupungissa varmasti hyvin. Kokeilen hienoa silkkijakkua ja tutkimme hienoja nahkakäsitöitä, mutta tyrkky "just buy it" -asenne rassaa enemmän kuin tavara houkuttelee.
Sunnuntaina urheilemme. Ensin ennen aamupalaa reilun puolen tunnin juoksulenkille Alamo Squaren tuntumaan, sitten aamupalalle. Huone pitää luovuttaa puoliltapäivin ja tavarat jättää säilytykseen. Ratikoimme itsemme rantaan ja vuokraamme tandem-pyörän, jolla poljemme reilun parinkymmenen kilometrin lenkin Golden Gaten yli. Maisemaa katsellessa on vaikea uskoa että siitä alle vuorokauden kuluttua pitäisi olla jo mantereen toisella laidalla töissä.
Illalla ihailemme vielä kerran länsirannikon auringonlaskua Pier 39:n tuntumasta. Sitten onkin aika suhauttaa metrolla lentokentälle.
Hetsku, väsynyt mutta virkistäytynyt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti