Pissattaa. Paras kuitenkin pestä yksivuotiaan pylly, ennen kuin paljaaksiriisuttu ehtii juosta karkuun ja pyllähtää jonnekin. Työhuoneesta kuuluu karmea parkaisu. Pakko mennä katsomaan, onko kolmevuotias pudonnut tuolilta ja satuttanut itsensä. Ei onneksi ole. Kirjoitusharjoituksissa K on tullut liian lähelle Ä:tä. Kumitetaan.
Vessasta kuuluu parkaisu. Yksivuotias on liukastunut ja lyönyt päänsä lattiaan. Huuto kaikuu komeasti, mutta loppuu onneksi lyhyeen. Pylly tulee pestyksi vaan puhdasta vaippaa en ehdi laittamaan ennen kuin asiakas on jo juossut karkuun. Olkoon. Nyt on mun vuoro käydä pissalla.
Uusi huuto kuuluu. Menee joku lyhyt aikayksikkö kun yritän paikallistaa itkun tuottajan ja hänen sijaintinsa. Huuto loppuu. Syy jää selvittämättä. Mietin kaikkia niitä suunnitelmia, joita tälle viikolle ja tälle päivälle olin tehnyt. Eilen ja toissapäivänä piti olla minun Omaa Aikaani ja tänään Tyttöjen Vapaaapäivä: uimista, sushia ja yhdeksän kuukautta sitten viimeksi leikatun kolmevuotiaan pään parturointia. No, odottaa se vielä pari päivää, viikkoa tai kuukautta lisääkin.
Vien yksivuotiaan päiväunille. Heijaan häntä sylissäni ja laulan epävireisesti. Lumessa kimmeltävä auringonvalo välkkyy sälekaihtimien pienistä koloista ja pieni pää nojaa vihdoin levollisesti olkapäätäni vasten. Tämä on varmaan se hetki, jota ihmiset muistelevat, kun kehottavat nauttimaan kotona olosta kun lapset ovat vain lyhyen aikaa pieniä.
Keskiviikkona palaan töihin puolentoista vuoden tauon jälkeen. Yritän tallentaa hetken sellaisena kuin se oli ja muistaa pidättäytyä antamasta muille neuvoja.
6.2.17
Ja sitten mieleen tuli, että
...haluan taas kirjoittaa juttuja jonnekin. En Facebookiin. Jonnekin talteen. Ehkä joku muukin voi lukea niitä. En tiedä lukeeko, jos en kerro, että täältä taas pesee.
1. Tänään olen miettinyt, että arkipäivän lyhyessä hetkessä on käsillä taivas ja helvetti. Helvetillistä on herätä liian väsyneenä. Taivaallista on aamuisin (AINA!) kivaa se, kun saa mennä takaisin sänkyyn. Sänky on ihanimmillaan aamulla. Tyyny on just hyvin, peitto on pehmeä ja ihana.
2. Ajattelin, että pitää tehdä jotain hyödyllistä, kun lapsi on päiväunilla. Tänään hyödyllistä oli se, että luin Kodin kuvalehteä ja join kahvia tunnin ajan. Kun kotitaloushommia ja opiskelurästejä on koko ajan odottamassa, on vaarallista unohtaa lorviminen.
Sitten täytin pesukoneen.
1. Tänään olen miettinyt, että arkipäivän lyhyessä hetkessä on käsillä taivas ja helvetti. Helvetillistä on herätä liian väsyneenä. Taivaallista on aamuisin (AINA!) kivaa se, kun saa mennä takaisin sänkyyn. Sänky on ihanimmillaan aamulla. Tyyny on just hyvin, peitto on pehmeä ja ihana.
2. Ajattelin, että pitää tehdä jotain hyödyllistä, kun lapsi on päiväunilla. Tänään hyödyllistä oli se, että luin Kodin kuvalehteä ja join kahvia tunnin ajan. Kun kotitaloushommia ja opiskelurästejä on koko ajan odottamassa, on vaarallista unohtaa lorviminen.
Sitten täytin pesukoneen.
20.1.15
Miksi kirjallisuus muka on hyvästä?
Kirjojen lukeminen on jotenkin jaloa. Pitäisi lukea enemmän, "lukeminen kannattaa aina!". Telkkarin katsominen on taas pahasta, paitsi jos katsoo dokumentteja, uutisia tai ainakin 60 vuotta vanhoja elokuvia.
Mutta ei ole kirjojen lukeminen hyvästä. Jää kaikki. Ei tule vastattua sähköpostiin. Ei tule lähetettyä postikorttia. Ei tule hoidettua pankkiasioita. Ei tule syötyä järkevästi lautaselta pöydän ääressä ruokailuun keskittyen. En tule keräilltyä päivän aikana ympäriinsä leijailleita tavaroita kasaan. Ei edes sen vertaa että olisi aamua varten tarpeelliset tavarat läjässä. Ei edes suihkussa tullut käytyä lenkin jälkeen. Tuli vain luettua kirjaa.
Mutta lenkillä sentään kävin. Ja hain Ampun kyläpaikasta, jossa oli hoidossa mm. lenkin ajan. Ettei tässä nyt ihan holtittomia sentään olla.
Onneksi kirja loppui.
(Se oli Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Ei mun mielestä mikään ihmemiehen kirja [viittaus kirjaan, vitsiksi sen lukeneille], vähän liian pitkäkin (noin 800 sivua!), mutta toisaalta juoni eteni paikoin yllättävänkin vauhdikkaasti. Ja pitihän se otteesaan kumminkin.)
Mutta ei ole kirjojen lukeminen hyvästä. Jää kaikki. Ei tule vastattua sähköpostiin. Ei tule lähetettyä postikorttia. Ei tule hoidettua pankkiasioita. Ei tule syötyä järkevästi lautaselta pöydän ääressä ruokailuun keskittyen. En tule keräilltyä päivän aikana ympäriinsä leijailleita tavaroita kasaan. Ei edes sen vertaa että olisi aamua varten tarpeelliset tavarat läjässä. Ei edes suihkussa tullut käytyä lenkin jälkeen. Tuli vain luettua kirjaa.
Mutta lenkillä sentään kävin. Ja hain Ampun kyläpaikasta, jossa oli hoidossa mm. lenkin ajan. Ettei tässä nyt ihan holtittomia sentään olla.
Onneksi kirja loppui.
(Se oli Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Ei mun mielestä mikään ihmemiehen kirja [viittaus kirjaan, vitsiksi sen lukeneille], vähän liian pitkäkin (noin 800 sivua!), mutta toisaalta juoni eteni paikoin yllättävänkin vauhdikkaasti. Ja pitihän se otteesaan kumminkin.)
17.12.14
Älä yritä olla nokkela
Keskustelu maanantai-iltana:
Amppu: Äiti. Äiti. Äiti. Äiti. Äiti. Äiti...
Hetsku (toiveekkaana): Kuka on paras?
Amppu: Appu!
Amppu: Äiti. Äiti. Äiti. Äiti. Äiti. Äiti...
Hetsku (toiveekkaana): Kuka on paras?
Amppu: Appu!
9.12.14
Jos minne lie, polkusi vie...
...oli päivä tai synkkä yö niin muistan aina, sinut armas blogisein. En hylkää, vaikka emme aina ehdi juttelemaan. On ollut hyvin intensiivinen syksy. Alla kuvaava esimerkki siitä, mihin näinä aikoina pystyn.
Eilen aamulla otin käteeni sukkaparin. Kun on kuitenkin jotakuinkin talvi, eivät ohuet sukat välttämättä riitä ulkoillessa. Ihan pian toinen sukka oli hukassa. Ei löytynyt sieltä mistä ne hain, ei siitä minne vein ne puettavaksi. Kävelin aamukiireessä hetken ympyrää. Sitten luovutin. On pärjättävä ohuilla sukilla (koska kaapissahan ei ole kuin 30 paria lisää paksumpia).
Vein Ampun päiväkotiin. Riisuin kengät. Toisessa jalassa oli se sukka, jonka olin kadottanut. En ymmärrä miten se oli mahdollista.
#Aamu. (Näillä risuiaidoilla pitää kai nykyään puhua, ainakin Twitterissä.)
Eilen aamulla otin käteeni sukkaparin. Kun on kuitenkin jotakuinkin talvi, eivät ohuet sukat välttämättä riitä ulkoillessa. Ihan pian toinen sukka oli hukassa. Ei löytynyt sieltä mistä ne hain, ei siitä minne vein ne puettavaksi. Kävelin aamukiireessä hetken ympyrää. Sitten luovutin. On pärjättävä ohuilla sukilla (koska kaapissahan ei ole kuin 30 paria lisää paksumpia).
Vein Ampun päiväkotiin. Riisuin kengät. Toisessa jalassa oli se sukka, jonka olin kadottanut. En ymmärrä miten se oli mahdollista.
#Aamu. (Näillä risuiaidoilla pitää kai nykyään puhua, ainakin Twitterissä.)
23.7.14
Viime päivien (ja viimeisten Amerikan-päivien) kuulumisia
Muuttokuorma lähti 11. heinäkuuta mukanaan mm. avaamaton paketti Ampun vaippoja ja melkein syöty rasia Fazerin konvehteja. Kun kaverit seuraavana päivänä tulivat käymään, ihmettelivät että lähtikö muuttokuorma jo, kun tavaraa on niin paljon. No, jotain jäi vahingossa em. muuttokuormasta, mutta paljon jäi tarkoituksellakin. Osa myydään, osa annetaan, osa on tullut tiensä päähän, osa tuodaan itse mukanamme Suomeen*.
MikkoMikon Timo-isä ja veljentytär Laura tulivat meille viimeisiksi vieraiksi. Vaikka talo onkin (muka) tyhjä, niin vielä löytyi jonkinmoiset sänkyviritykset, tuolit ruokapöydän äärelle ja tyhjiä lasipurkkeja juomalaseiksi. Ja onneksi heillä sen verran vähän kantamuksia, että voivat auttaa niiden* tavaroiden Suomeen kantamisen kanssa.
Amppu osaa jo vaikka mitä, myös paljon sellaista mitä emme itse osaa, mm. soittaa lankapuhelimesta operaattorille eli keskukseen (emme tienneet että sellaisia vielä on olemassa). Amppu antaa pusuja ihan omalla tyylillään. Kannattaa varata nenäliina käden ulottuville, jos on onnekas että pääsee pusujen saajaksi. Hän on iloinen, ilmeilijä, itsenäinen sillä tavalla, ettei roiku lahkeessa juurikaan.
Kun on ollut 4,5 vuotta juomatta säännöllisesti kahvia, ei ole hyvä aloittaa päivää 3-4 desilitran annoksella tummapaahtoista. Päätä särkee, tärisyttää, mahassa kiertää. Univajeeseen paras lääke on - ta-daa! - uni.
Lähdemme kaupungista reilun viikon kuluttua. Junalla New Yorkin kaupungin liepeille, sieltä vuokra-auto alle, häihin pieneen kaupunkiin Vermontiin viikonlopuksi (kolme päivää häitä!) ja sieltä maanantaina takaisin New Yorkin kaupungin liepeille lentokentälle, sieltä Reykjavikin kautta Seutulaan niin, että aikataulun mukaan saavumme tiistaina viides elokuuta iltapäivällä. Muutamme ensin väliaikaisasuntoon Mannerheimintiellä. Minä menen töihin 11. elokuuta, MikkoMikko jatkanee töitä tänne Suomesta ja Amppu menee läheiseen päiväkotiin (mm. keräilemään erilaisia tauteja) 18. elokuuta.
Kirjoittaisin vielä lisää, mutta päätä särkee niin ettei pysty. Pahuksen kahvi.
MikkoMikon Timo-isä ja veljentytär Laura tulivat meille viimeisiksi vieraiksi. Vaikka talo onkin (muka) tyhjä, niin vielä löytyi jonkinmoiset sänkyviritykset, tuolit ruokapöydän äärelle ja tyhjiä lasipurkkeja juomalaseiksi. Ja onneksi heillä sen verran vähän kantamuksia, että voivat auttaa niiden* tavaroiden Suomeen kantamisen kanssa.
Amppu osaa jo vaikka mitä, myös paljon sellaista mitä emme itse osaa, mm. soittaa lankapuhelimesta operaattorille eli keskukseen (emme tienneet että sellaisia vielä on olemassa). Amppu antaa pusuja ihan omalla tyylillään. Kannattaa varata nenäliina käden ulottuville, jos on onnekas että pääsee pusujen saajaksi. Hän on iloinen, ilmeilijä, itsenäinen sillä tavalla, ettei roiku lahkeessa juurikaan.
Kun on ollut 4,5 vuotta juomatta säännöllisesti kahvia, ei ole hyvä aloittaa päivää 3-4 desilitran annoksella tummapaahtoista. Päätä särkee, tärisyttää, mahassa kiertää. Univajeeseen paras lääke on - ta-daa! - uni.
Lähdemme kaupungista reilun viikon kuluttua. Junalla New Yorkin kaupungin liepeille, sieltä vuokra-auto alle, häihin pieneen kaupunkiin Vermontiin viikonlopuksi (kolme päivää häitä!) ja sieltä maanantaina takaisin New Yorkin kaupungin liepeille lentokentälle, sieltä Reykjavikin kautta Seutulaan niin, että aikataulun mukaan saavumme tiistaina viides elokuuta iltapäivällä. Muutamme ensin väliaikaisasuntoon Mannerheimintiellä. Minä menen töihin 11. elokuuta, MikkoMikko jatkanee töitä tänne Suomesta ja Amppu menee läheiseen päiväkotiin (mm. keräilemään erilaisia tauteja) 18. elokuuta.
Kirjoittaisin vielä lisää, mutta päätä särkee niin ettei pysty. Pahuksen kahvi.
8.7.14
Emmää ehi!
Kaikki jää tekemättä ja on vaan kiire. En käytä aikaani tehokkaasti vaan tuskailen, stressaan ja väsyn. Töissä pitäisi kaikki omat hommat saada pakettiin ja samalla sijaistaa. Kotona pitäisi järjestellä muuttokonttiin pakattavat, matkalaukkuihin pakattavat, asuntoon jäävät, kiertoon menevät ja roskikseen joutavat tavarat läjiin, irtisanoa sopimuksia ja ylläpitää yleistä järjestystä, käydä kaupassa ja valmistaa ruokaa. Velvollisuuksien sijaan olisi kivempi vaan nukkua pikään, hörsköttää Ampun kanssa ja katsoa jalkapalloa.
Onneksi...
- kaikkea tätä ei tarvitse tehdä yksin.
- sijaistettava työkaveri palaa lomalta torstaina.
- perjantaina tulevat muuttomiehet ja vievät toivottavasti oikean osan tavaroista mennessään ja se osa muutosta on ohi, hyvällä tai pahalla.
Haluaisin keksiä viel neljännenkin helpotuksen, mutta en keksi. Vaan kyllä se siitä!
Onneksi...
- kaikkea tätä ei tarvitse tehdä yksin.
- sijaistettava työkaveri palaa lomalta torstaina.
- perjantaina tulevat muuttomiehet ja vievät toivottavasti oikean osan tavaroista mennessään ja se osa muutosta on ohi, hyvällä tai pahalla.
Haluaisin keksiä viel neljännenkin helpotuksen, mutta en keksi. Vaan kyllä se siitä!
8.6.14
Tänään
- Tulimme viisi tuntia myöhässä San Antonioon raiderikon vuoksi ja ehdimme vain aikamoisella säädöllä Austinin junaan.
- Yritimme ensin kunnon reilaajina kaikkien tavaroiden kanssa Austinissa paikallisbussiin, sitten luovutimme ja tilasimme taksin. Se maksoi kuusi dollaria.
- Olen murehtinut viimeisen elossaolevan setäni terveyden puolesta ja toivon kovasti että ehdin esittelemään Ampun hänelle.
- Amppu söi elämänsä ekan maki-rullan (tai osan sen riisistä ja avokadosta), maistoi mango-lassia sekä riisiä tikka masala -kastikeella. Kaikki maistui ihan hyvin, mutta parasta on edelleen kaurapuuro.
- Kävimme Ampun kanssa (MikkoMikon ollessa hienostoparturissa) toteamassa että Kuudennen kadun alue Austinissa on kuin väsähtänyt osa New Orleansin turistirysäaluetta ja kävimme kaikki yhdessä huomattavasti virkeämällä Rainey-kadulla "paikallisten tapaan".
- Olen tullut johtopäätökseen että hienoja hotelleja tai valkoisia ja matalalla tasoilla tilpehööriä tursuilevia airbnb-yksityiskoteja paremmin meille sopii motellit ja halvat hotellit, joissa on mikro iltapuuroa varten ja joissa ei haittaa vaikka vaipatta viilettävältä lirahtaa lattialle.
- Olen tuntenut oloni turvonneeksi, jäykäksi, hikiseksi ja väsyneeksi, eli loma ei välttämättä fyysisesti ole ollut virkistävimmästä päästä, mutta päästä on valahtanut työasiat pihalle.
Kunhan pääsen suihkuun ja suihkusta pois ja jos en nukahda ennen kuin pää osuu tyynyyn, voin tehdä lyhyen koosteen reissustamme, eli jatkaa sieltä mihin viimeksi jäätiin - jos vielä muistan mitään.
- Yritimme ensin kunnon reilaajina kaikkien tavaroiden kanssa Austinissa paikallisbussiin, sitten luovutimme ja tilasimme taksin. Se maksoi kuusi dollaria.
- Olen murehtinut viimeisen elossaolevan setäni terveyden puolesta ja toivon kovasti että ehdin esittelemään Ampun hänelle.
- Amppu söi elämänsä ekan maki-rullan (tai osan sen riisistä ja avokadosta), maistoi mango-lassia sekä riisiä tikka masala -kastikeella. Kaikki maistui ihan hyvin, mutta parasta on edelleen kaurapuuro.
- Kävimme Ampun kanssa (MikkoMikon ollessa hienostoparturissa) toteamassa että Kuudennen kadun alue Austinissa on kuin väsähtänyt osa New Orleansin turistirysäaluetta ja kävimme kaikki yhdessä huomattavasti virkeämällä Rainey-kadulla "paikallisten tapaan".
- Olen tullut johtopäätökseen että hienoja hotelleja tai valkoisia ja matalalla tasoilla tilpehööriä tursuilevia airbnb-yksityiskoteja paremmin meille sopii motellit ja halvat hotellit, joissa on mikro iltapuuroa varten ja joissa ei haittaa vaikka vaipatta viilettävältä lirahtaa lattialle.
- Olen tuntenut oloni turvonneeksi, jäykäksi, hikiseksi ja väsyneeksi, eli loma ei välttämättä fyysisesti ole ollut virkistävimmästä päästä, mutta päästä on valahtanut työasiat pihalle.
Kunhan pääsen suihkuun ja suihkusta pois ja jos en nukahda ennen kuin pää osuu tyynyyn, voin tehdä lyhyen koosteen reissustamme, eli jatkaa sieltä mihin viimeksi jäätiin - jos vielä muistan mitään.
31.5.14
Suuresta Risteyksestä Luonnonsillalle, eli osa3
Tämä jatko-osatarina on huono idea, mutta jotenkin en vaan ehdi joka päivä bloggaamaan. Varsinkin kun on pitänyt urakoida pidempiä pätkiä. Jokohan nyt pääsisi ajantasalle?
Niin, päätimme kurvata moottorietieltä matkalla Grand Junctioniin yhteen kansallismetsään. Koukkaus oli yhteensä ehkä noin 80km, MikkoMikko kommentoikoon jos on eri mieltä. Lähdimme ajamaan kohti metsän syvyyksiä ja korkeuksia vaikka ensin arvoimme että riittääkö bensa. Palveluita ei ollut tarjolla, asuintalojakin aika vähän. Korkeammalla alkoi sata lunta...mietin sitä Levin-matkaa noin vuonna -94 kun jäimme keskellä yötä keskelle korpea kun bensa loppui. Mutta onneksi mäen päältä alkoi alamäki ja laskettelimme vapaalla kilometritolkulla. Ja sitten tuli se bensa-asemakin, eikä tankki edes ihan tyhjiin ehtinyt. Siellä Coloradon pikkukylän bensa-asemalla mietin että jos uskoisi ennakkoluulojaan, niin kyläläisten ulkonäöstä voisi päätellä että ihan terävin sakki ei pyöri niillä kulmilla. Mutta se siis vain tyhmä ennakkokäsitys, en noussut autosta haastelemaan kenenkään kanssa. Saavuimme tankki lähes täynnä illan hämärtyessä Grand Junctionin laitamille hotelliin ja kävimme vuorotellen ulkoilmaporealtaassa rentoutumassa. Vain poreet puuttuivat kun kumpikaan meistä ei keksinyt mistä laittaa ne päälle.
Aamulla kurvasimme keskustan kautta aamupalalle ja sitten kohti Utahia. Coloradon ja Utahin rajalla on paras paikka maailmassa, jos nimen perusteella arvioisi: Loma. Itse kylä oli melko ankea, samoin sää. Pian jatkoimme matkaa kohti Archesin kansallispuistoa Moabin kaupungin kyljessä. Oli amerikkalainen pitkä viikonloppu joten väkeä oli liikkeellä. Arches ei alun perin ollut suunnitelmissamme, mutta koska se tuli kohdalle niin poikkesimme. Oli mahtavia kiviasetelmia ja upeita kivipinnoille tehtyjä kuvioita, taitelijana luonto. Suurimmat hitit puistossa taitavat olla tasapainoileva kivi sekä Utahin rekisterikilvissäkin komeileva kivikaari. Täytyy joskus täydentää tätä juttua kuvin ja linkein. Tai voi itsekin kuuklata. Tai voinhan minä kuuklata, vaikka linkkiä en tässä saa nätisti: http://www.google.com/search?q=arches+national+park&tbm=isch&oq=arches&gs_l=mobile-heirloom-serp.1.1.0l2j0i24l3.4273.6377.0.8121.7.6.0.1.1.0.486.1556.1j0j1j2j1.5.0....0...1c.1.34.mobile-heirloom-serp..1.6.1586.yDcQ-j36uO0#
Olisimme halunneet jäädä Moabiin yöksi, mutta koska väkeä oli liikkeellä paljon, emme saaneet hotellihuonetta varattua. Jatkoimme pikkukylään keskelle ei mitään. Monticellossa hienointa on nimi. Muuten se on moottoritien viereen rakennettu kylä, jossa on (yllättävän monia) motelleja, itsepalvelupesula, huoltoasema ja halpamarketti Dollar Store. Halusin käydä testaamassa pesulan, eihän kylässä muutakaan tekemistä ollut. Lauma koiria seurasi meitä. Koneista yli puolet oli rikki. Laitoimme lastimme yhteen koneeseen ja lähdimme pesun ajaksi tutustumaan huoltoaseman ruokatarjontaan. Valikoima oli suppea, mutta olimme hyvin tyytyväisiä kahviin (parempaa kuin Starbucksissa, sanoi MikkoMikko) sekä automaattipirtelöön (ei sentään yhtä hyvää kuin Sonicissa, Sakalle tiedoksi). Palasimme pesulaan. "Onpa hyvä linko, vaatteet tuntuvat ihan kuivilta!". Arvaatte varmaan: ne oli kuivia, sillä sekin kone oli rikki. Yön vietimme halppismotellissa, jossa ei ollut matkasänkyä, meidän huoneen ovi oli tosi vaikea saada auki, puhelinlinjat oli mykkiä eikä langaton nettiyhteyskään toiminut. Eikä kylän alueella kännykkäverkollakaan ollut kantamaa. Motissa oltiin, ja huonosti nukuttiin ilman matkasänkyä. Amppu heräsi lattialle tehdyltä pediltään klo 1, ja MikkoMikko sai hänet tainnutettua uneen uudestaan kello 4, kun oli työnnellyt rattaita pitkin kylän raittia puolisen tuntia. Amppu nukkui rattaissaan noin klo 7.30 asti. Kun aamupala oli huitastu, lähdimme jatkamaan matkaa. Emme kääntyneet takaisin Canyonlandsin kansallispuistoon, vaikka se oli alunperin suunnitelmissamme ja epäilemättä hulppeita maisemia olisi ollut tarjolla. Aika on rajallista kaikille ja pienen lapsen kanssa matkustavalle vieläkin rajallisempaa, varsinkin jos lapsi ei rakasta turvaistuimessa istumista eikä saa siinä kunnolla nukuttua. Automatkat on lopetettava jo kuuden maissa, jos ei halua kiusata lasta tai itseään.
Monticellosta jatkoimme kohti Kayentaa. Siihen välille osuu yksi alkuperäisen suunnitelman kohde eli lännenelokuvien näyttämönä toiminut Monument Valley sekä Natural Bridge National Monument, jossa pääsin kiipeämään kallioilla tikapuita pitkin Amppu reppuselässä...
%%%%%
On taas todettava, että:
- Kännykällä kirjoittaminen oli hyvin hidasta, virheitä tulee paljon ja niitä on hidas korjata.
- En vieläkään pääse tarinassa tähän päivään.
- Jutut on paras kirjoittaa ylös, sillä en meinaa edes nyt muistaa reittejämme.
Niin, päätimme kurvata moottorietieltä matkalla Grand Junctioniin yhteen kansallismetsään. Koukkaus oli yhteensä ehkä noin 80km, MikkoMikko kommentoikoon jos on eri mieltä. Lähdimme ajamaan kohti metsän syvyyksiä ja korkeuksia vaikka ensin arvoimme että riittääkö bensa. Palveluita ei ollut tarjolla, asuintalojakin aika vähän. Korkeammalla alkoi sata lunta...mietin sitä Levin-matkaa noin vuonna -94 kun jäimme keskellä yötä keskelle korpea kun bensa loppui. Mutta onneksi mäen päältä alkoi alamäki ja laskettelimme vapaalla kilometritolkulla. Ja sitten tuli se bensa-asemakin, eikä tankki edes ihan tyhjiin ehtinyt. Siellä Coloradon pikkukylän bensa-asemalla mietin että jos uskoisi ennakkoluulojaan, niin kyläläisten ulkonäöstä voisi päätellä että ihan terävin sakki ei pyöri niillä kulmilla. Mutta se siis vain tyhmä ennakkokäsitys, en noussut autosta haastelemaan kenenkään kanssa. Saavuimme tankki lähes täynnä illan hämärtyessä Grand Junctionin laitamille hotelliin ja kävimme vuorotellen ulkoilmaporealtaassa rentoutumassa. Vain poreet puuttuivat kun kumpikaan meistä ei keksinyt mistä laittaa ne päälle.
Aamulla kurvasimme keskustan kautta aamupalalle ja sitten kohti Utahia. Coloradon ja Utahin rajalla on paras paikka maailmassa, jos nimen perusteella arvioisi: Loma. Itse kylä oli melko ankea, samoin sää. Pian jatkoimme matkaa kohti Archesin kansallispuistoa Moabin kaupungin kyljessä. Oli amerikkalainen pitkä viikonloppu joten väkeä oli liikkeellä. Arches ei alun perin ollut suunnitelmissamme, mutta koska se tuli kohdalle niin poikkesimme. Oli mahtavia kiviasetelmia ja upeita kivipinnoille tehtyjä kuvioita, taitelijana luonto. Suurimmat hitit puistossa taitavat olla tasapainoileva kivi sekä Utahin rekisterikilvissäkin komeileva kivikaari. Täytyy joskus täydentää tätä juttua kuvin ja linkein. Tai voi itsekin kuuklata. Tai voinhan minä kuuklata, vaikka linkkiä en tässä saa nätisti: http://www.google.com/search?q=arches+national+park&tbm=isch&oq=arches&gs_l=mobile-heirloom-serp.1.1.0l2j0i24l3.4273.6377.0.8121.7.6.0.1.1.0.486.1556.1j0j1j2j1.5.0....0...1c.1.34.mobile-heirloom-serp..1.6.1586.yDcQ-j36uO0#
Olisimme halunneet jäädä Moabiin yöksi, mutta koska väkeä oli liikkeellä paljon, emme saaneet hotellihuonetta varattua. Jatkoimme pikkukylään keskelle ei mitään. Monticellossa hienointa on nimi. Muuten se on moottoritien viereen rakennettu kylä, jossa on (yllättävän monia) motelleja, itsepalvelupesula, huoltoasema ja halpamarketti Dollar Store. Halusin käydä testaamassa pesulan, eihän kylässä muutakaan tekemistä ollut. Lauma koiria seurasi meitä. Koneista yli puolet oli rikki. Laitoimme lastimme yhteen koneeseen ja lähdimme pesun ajaksi tutustumaan huoltoaseman ruokatarjontaan. Valikoima oli suppea, mutta olimme hyvin tyytyväisiä kahviin (parempaa kuin Starbucksissa, sanoi MikkoMikko) sekä automaattipirtelöön (ei sentään yhtä hyvää kuin Sonicissa, Sakalle tiedoksi). Palasimme pesulaan. "Onpa hyvä linko, vaatteet tuntuvat ihan kuivilta!". Arvaatte varmaan: ne oli kuivia, sillä sekin kone oli rikki. Yön vietimme halppismotellissa, jossa ei ollut matkasänkyä, meidän huoneen ovi oli tosi vaikea saada auki, puhelinlinjat oli mykkiä eikä langaton nettiyhteyskään toiminut. Eikä kylän alueella kännykkäverkollakaan ollut kantamaa. Motissa oltiin, ja huonosti nukuttiin ilman matkasänkyä. Amppu heräsi lattialle tehdyltä pediltään klo 1, ja MikkoMikko sai hänet tainnutettua uneen uudestaan kello 4, kun oli työnnellyt rattaita pitkin kylän raittia puolisen tuntia. Amppu nukkui rattaissaan noin klo 7.30 asti. Kun aamupala oli huitastu, lähdimme jatkamaan matkaa. Emme kääntyneet takaisin Canyonlandsin kansallispuistoon, vaikka se oli alunperin suunnitelmissamme ja epäilemättä hulppeita maisemia olisi ollut tarjolla. Aika on rajallista kaikille ja pienen lapsen kanssa matkustavalle vieläkin rajallisempaa, varsinkin jos lapsi ei rakasta turvaistuimessa istumista eikä saa siinä kunnolla nukuttua. Automatkat on lopetettava jo kuuden maissa, jos ei halua kiusata lasta tai itseään.
Monticellosta jatkoimme kohti Kayentaa. Siihen välille osuu yksi alkuperäisen suunnitelman kohde eli lännenelokuvien näyttämönä toiminut Monument Valley sekä Natural Bridge National Monument, jossa pääsin kiipeämään kallioilla tikapuita pitkin Amppu reppuselässä...
%%%%%
On taas todettava, että:
- Kännykällä kirjoittaminen oli hyvin hidasta, virheitä tulee paljon ja niitä on hidas korjata.
- En vieläkään pääse tarinassa tähän päivään.
- Jutut on paras kirjoittaa ylös, sillä en meinaa edes nyt muistaa reittejämme.
30.5.14
Vegas ei tee vaikutusta
Jatkan kohta jatkokertomusta, mutta ensin on valitettava Las Vegasista. Tai yhdestä sen hotellista, eli LVH:sta.
Saavuimme hotellin liepeille viiden jälkeen, mutta kierrämme jättiläiskompleksia kuin kissa kuumaa puuroa: on vaikea löytää respaa.
Respassa vuoroni tulee noin kuudelta, kohtuullisen jonotuksen jälkeen. Ainoa ehtoni on, että hotellissa on matkasänky. Kun ehto täyttyy, varaan huoneen. Ennen kuin poistuin tiskiltä, varmistan vielä matkasängyn tulon huoneeseen, ja respan virkailija kertoo soittavansa kerrospalveluun heti. Läpsyttelen pois paikalta tyytyväisenä ja briljeeraan vielä kiittämällä virkailijaa kotimaansa kielellä: terima kasih.
Puoli tuntia myöhemmin saavumme huoneeseen (kun olemme ensin etsineet parkkipaikkaa ja vaeltaneet läpi 3000-huoneisen hotellin). Sitä ei ole siivottu edellisen asiakkaan jäljiltä. Soitan kerrospalveluun, sieltä luvataan lähettää joku paikalle. Kello lähenee Ampun nukkumaanmenoaikaa, mutta onneksi hän vielä hääräilee tyytyväisenä käytävällä.
Noin 13 minuutin odotuksen jälkeen soitan kerrospalveluun uudestaan, jokohan siivooja on tulossa. Pyyntö on kuulemma välitetty tiimin vetäjälle, joku tulee pian. Kysyn matkasängystä. "Pyyntöä ei näy järjestelmässä, mutta laitan sen tulemaan teille".
Kyllästymme odottelemaan ja lähdemme respaan valittamaan. Saamme uuden huoneen ja pyydämme sinne matkasänkyä ja se meille luvataan, osoittelemme Amppua että tuon pitäisi päästä nukkumaan. Virkailija huomauttaa tiskiltä poistuessamme että matkasänky ei ole huoneessa valmiina, mutta tulee kyllä. Menemme uuteen huoneeseen, syötämme edelleen hyväntuuliselle Ampulle puuroa ja valmistelemme häntä yöpuulle. MikkoMikko arvelee heti alkuun että matkasängyn perään pitää vielä soitella. Ja kun noin puoli tuntia olemme huoneessa kikkailleet, soitan kerrospalveluun. "Tietoa matkasänkytarpeesta ei ole toimitettu meille aiemmin, mutta laitamme sängyn tulemaan". Kyselen kauankohan siinä kestää, kerrospalvelun virkailijaa lupaa sängyn tunnin sisään. Katson kelloa, se on jo 20.10, eli Ampun nukkumaanmenoaika on mennyt jo. Huomautan että olemme jo odotelleet jonkin aikaa. "Me saimme pyynnön nyt, ha laitamme sen jonoon".
Amppu on edelleen hyväntuulinen, ja nukahtaa lopulta puoli yhdeksän maissa ryömiessään sängynpäällä.
Matkasänky saapuu kello 20.55. Onneksi Amppu ei herää siirto-operaation aikana.
Toistaiseksi olen samaa mieltä siitä, että mitä tapahtuu Las Vegasissa, pysyköön täällä. Ampun hyvä tuuli onneksi ei ole vegasilaista laatua.
Saavuimme hotellin liepeille viiden jälkeen, mutta kierrämme jättiläiskompleksia kuin kissa kuumaa puuroa: on vaikea löytää respaa.
Respassa vuoroni tulee noin kuudelta, kohtuullisen jonotuksen jälkeen. Ainoa ehtoni on, että hotellissa on matkasänky. Kun ehto täyttyy, varaan huoneen. Ennen kuin poistuin tiskiltä, varmistan vielä matkasängyn tulon huoneeseen, ja respan virkailija kertoo soittavansa kerrospalveluun heti. Läpsyttelen pois paikalta tyytyväisenä ja briljeeraan vielä kiittämällä virkailijaa kotimaansa kielellä: terima kasih.
Puoli tuntia myöhemmin saavumme huoneeseen (kun olemme ensin etsineet parkkipaikkaa ja vaeltaneet läpi 3000-huoneisen hotellin). Sitä ei ole siivottu edellisen asiakkaan jäljiltä. Soitan kerrospalveluun, sieltä luvataan lähettää joku paikalle. Kello lähenee Ampun nukkumaanmenoaikaa, mutta onneksi hän vielä hääräilee tyytyväisenä käytävällä.
Noin 13 minuutin odotuksen jälkeen soitan kerrospalveluun uudestaan, jokohan siivooja on tulossa. Pyyntö on kuulemma välitetty tiimin vetäjälle, joku tulee pian. Kysyn matkasängystä. "Pyyntöä ei näy järjestelmässä, mutta laitan sen tulemaan teille".
Kyllästymme odottelemaan ja lähdemme respaan valittamaan. Saamme uuden huoneen ja pyydämme sinne matkasänkyä ja se meille luvataan, osoittelemme Amppua että tuon pitäisi päästä nukkumaan. Virkailija huomauttaa tiskiltä poistuessamme että matkasänky ei ole huoneessa valmiina, mutta tulee kyllä. Menemme uuteen huoneeseen, syötämme edelleen hyväntuuliselle Ampulle puuroa ja valmistelemme häntä yöpuulle. MikkoMikko arvelee heti alkuun että matkasängyn perään pitää vielä soitella. Ja kun noin puoli tuntia olemme huoneessa kikkailleet, soitan kerrospalveluun. "Tietoa matkasänkytarpeesta ei ole toimitettu meille aiemmin, mutta laitamme sängyn tulemaan". Kyselen kauankohan siinä kestää, kerrospalvelun virkailijaa lupaa sängyn tunnin sisään. Katson kelloa, se on jo 20.10, eli Ampun nukkumaanmenoaika on mennyt jo. Huomautan että olemme jo odotelleet jonkin aikaa. "Me saimme pyynnön nyt, ha laitamme sen jonoon".
Amppu on edelleen hyväntuulinen, ja nukahtaa lopulta puoli yhdeksän maissa ryömiessään sängynpäällä.
Matkasänky saapuu kello 20.55. Onneksi Amppu ei herää siirto-operaation aikana.
Toistaiseksi olen samaa mieltä siitä, että mitä tapahtuu Las Vegasissa, pysyköön täällä. Ampun hyvä tuuli onneksi ei ole vegasilaista laatua.
27.5.14
Kalliovuorten tuolta puolen, eli osa2
Minne jäimmekään? Sinne Denverin raesateisiin ja tornadojen vietäväksi. Niistä onneksemme selvisimme. Tornado olisi tietysti ollut jännittävää nähdä, mutta jostain suojaisasta bunkkerista eikä pikkuautosta käsin. Denverin keskusta oli yllättävän kiva. Ajattelimme ennen reissua että pääosin haluamme nähdä luonnon ihmeitä ja pikkukyliä, "aitoa Amerikkaa", mutta kyllä Denverissä olisi viihtynyt kauemminkin. Päätimme jatkaa kuitenkin Boulderiin yöksi, lähemmäs Kalliovuorten kansallispuistoa. Matkalle saimme jo maistiaisia tulevista maisemista, huikean vihreitä rinteitä. Varmaan jotain muutakin, mutta mun maisemanihailua vähän häiritsi se, että takapenkillä piti samalla viihdyttää väsynyttä Amppua, navigoida kännykän huonolla karttaohjelmalla ja varata hotellia ipadin huonolla hotelliohjelmalla. Boulderissa ei paljon kaupunkia käyty katsomassa, vaan parkkeerasimme itsemme yöksi joskus ehkä loistaneeseen hotelliin, joka nyt oli tunkkainen ja väsähtänyt. Mutta hyvin nukuttiin yö, ja kahden junayön kokemuksella tiedän että junayön jälkeen on hyvä nukkua hyvin.
Aamulla jatkoimme kohti Estes Parkia, joka on "porttikaupunki" Kalliovuorten kansallispuistoon itäpuolella. Kaupungin turisti-infossa selvisi, että kansallispuiston halkaiseva tienpätkä aukeaisi ehkä seuraavana päivänä. Koska pikkukaupunki vaikutti kivalta ja löysimme kivan ja halvan hotellin, jäimme Estes Parkiin päiväksi lepäilemään.
Seuraavana päivänä tie avattiin, ja pääsimme ajamaan lumisten vuortenhuippujen keskelle. Ylvästä, kaunista, hiljaista, suurta. Korkeimmillaan kävimme noin 12 000 jalassa eli noin 3700 metrin korkeudessa. Kun niin korkealta lähtee laskeutumaan, niin pitkään pysytään korkealla. Olin jostain oudosta syystä hämmentynyt kun hulppeat maisemat vaan jatkuivat yhtä upeina, ja ehkä loppujen lopuksi vaikuttunein olin "tusinamaisemista" moottoritie I-70:n varrella matkalla Glenwood Springsiin. Harmi etten saanut niistä kuvia, takapenkillä on aina paljon säpinää silloin kun Amppu ei nuku. Siinä ei jouda kameralla tähtäilemään.
Glenwood Springsissa ja sen lähistöllä olisi ollut monta mahdollista tapaa viettää päiviä. Aivan moottoritien kupeessa on luonnonvesikylpylä, lähellä Hanging lake (jota en nyt pysty linkkaamaan tähän, hakekaapa Googlella kuvia) ja Aspeniin julkkisia bongailemaan olisi ollut vain tunnin matka. Meillä oli vielä parempi suunnitelma: Kävimme hotellin kehnon aamupalan jälkeen (ne on Amerikassa lähes poikkeuksetta kehnoja) Ampun nukutuskävelyllä, ja niin hyvä kävely se olikin että Amppu nukkui kolmen tunnin aamupäiväunet, ja sen aikana ehdimme itsekin torkahtaa. Aamupalaa paljon paremman brunssin jälkeen jatkoimme matkaan Grand Junctioniin. Bensaa ei ollut tankissa paljon, mutta matka ei onneksi ollut pitkä. Päätimme kuitenkin koukata yhden kansallismetsän kautta, ja alkoi sataa lunta...
######
Nyt täytyy taas lähettää tämä julkaisuun ja jatkaa myöhemmin.
Aamulla jatkoimme kohti Estes Parkia, joka on "porttikaupunki" Kalliovuorten kansallispuistoon itäpuolella. Kaupungin turisti-infossa selvisi, että kansallispuiston halkaiseva tienpätkä aukeaisi ehkä seuraavana päivänä. Koska pikkukaupunki vaikutti kivalta ja löysimme kivan ja halvan hotellin, jäimme Estes Parkiin päiväksi lepäilemään.
Seuraavana päivänä tie avattiin, ja pääsimme ajamaan lumisten vuortenhuippujen keskelle. Ylvästä, kaunista, hiljaista, suurta. Korkeimmillaan kävimme noin 12 000 jalassa eli noin 3700 metrin korkeudessa. Kun niin korkealta lähtee laskeutumaan, niin pitkään pysytään korkealla. Olin jostain oudosta syystä hämmentynyt kun hulppeat maisemat vaan jatkuivat yhtä upeina, ja ehkä loppujen lopuksi vaikuttunein olin "tusinamaisemista" moottoritie I-70:n varrella matkalla Glenwood Springsiin. Harmi etten saanut niistä kuvia, takapenkillä on aina paljon säpinää silloin kun Amppu ei nuku. Siinä ei jouda kameralla tähtäilemään.
Glenwood Springsissa ja sen lähistöllä olisi ollut monta mahdollista tapaa viettää päiviä. Aivan moottoritien kupeessa on luonnonvesikylpylä, lähellä Hanging lake (jota en nyt pysty linkkaamaan tähän, hakekaapa Googlella kuvia) ja Aspeniin julkkisia bongailemaan olisi ollut vain tunnin matka. Meillä oli vielä parempi suunnitelma: Kävimme hotellin kehnon aamupalan jälkeen (ne on Amerikassa lähes poikkeuksetta kehnoja) Ampun nukutuskävelyllä, ja niin hyvä kävely se olikin että Amppu nukkui kolmen tunnin aamupäiväunet, ja sen aikana ehdimme itsekin torkahtaa. Aamupalaa paljon paremman brunssin jälkeen jatkoimme matkaan Grand Junctioniin. Bensaa ei ollut tankissa paljon, mutta matka ei onneksi ollut pitkä. Päätimme kuitenkin koukata yhden kansallismetsän kautta, ja alkoi sataa lunta...
######
Nyt täytyy taas lähettää tämä julkaisuun ja jatkaa myöhemmin.
24.5.14
Amalian matkaeväät
Ja niin kuin monet matkustavat vanhemmat ennen meitä, totesimme että kokolattiamattoisessa hotellihuoneessa helpointa on syöttää lasta kylpyammeessa. Tai ainakin ympäristön ja lapsen siivoaminen on siellä helpointa.
23.5.14
Äkkiä Kalliovuorilla, osa1
Päivät ovat olleet aika hektisiä enkä ole ehtinyt bloggaamaan. Tänään päätimme olla ahmimatta tietä ja ottaa iisimmin. Jäimme viettämään leppoisaa päivää Estes Parkin kaupunkiin ihan Kalliovuorten kansallispuiston kupeeseen.
Chicagostahan lähdimme tiistaina, reissun neljäntenä matkapäivänä kohti Denveriä. MikkoMikko kävi vielä ennen junamatkaa Chicagon korkeimman tornitalon lasilattialaisella terassilla, me Ampun kanssa elbailtiin rautatieasemalla ja varattiin mm. paluuliput Suomeen. Ei junalla valitettavasti, eikä laivallakaan. Tömähdämme Seutulaan tiistaina 5. elokuuta Reykjavikista.
Toinen junamatkamme meni hyvin, tiesimme jo miten toimitaan. Yritimme olla fiksuja emmekä menneet ravintolavaunuun illalliselle (joka kuuluu makuupaikan hintaan) väsyneen lapsen kanssa. Lapselle kun ei tietenkään ole omaa istumapaikkaa ja pöydät täytetään järjestyksessä, eli omaa rauhaa tai rauhattomuutta ei ole. Mutta olihan se syöminen aika säätöä siellä omassa kopissakin, kun pienelle pöydälle laskettiin alkusalaatit, pääruuat, sämpylät ja juomat ja toinen yritti syödä sillä aikaa kun toinen yritti pitää Ampun näppejä erossa ruuista. Yö sujui paremmin, ainakin minun osalta, kun nukuin yksin yläsängyllä. Mutta tulihan se herätys klo 4.15 kohteen eli Denverin aikaa, joten aika kauan saatiin kopissamme puuhastella ennen kuin aamiaiselle päästiin klo 6.
Denveriin saavuimme reilusti myöhässä. Ensimmäinen tehtävä oli hakea auto lentokentältä noin 40 kilometrin päästä. Taksiin tavaroinemme. Vuokraamossa me jäimme Ampun kanssa paljon vartijoiksi eli tavararöykkiömme viereen istumaan sillä aikaa kun MikkoMikko selvitti vuokrauksen eri koukeroita. Kaikki piti olla valmiiksi maksettu paitsi turvaistuin, jonka piti maksaa max. 65 dollaria koko ajalta. No, jouduimme maksamaan 250 dollaria siitä, että auto palautetaan eri kaupunkiin. Sen saamme hyvityksenä myöhemmin. 150 dollaria piti jättää vakuudeksi eli sekin pitäisi palautua matkakassaamme. Turvaistuimen vuokra oli 150 dollaria, MikkoMikko jo kyseli vuokraamosta missä on lähin turvaistuinkauppa. Ja tietenkin päälle tuli veroja ja muita maksuja, joiden piti olla kuitattu silmä ennakkovarauksella. Mutta kun nälkä painoi päälle ja vuokraamossa taisi kaksi tuntia vierähtää, oli lyötävä rahat tiskiin ja lähdetävä syömään.
Sillä aikaa taivas alkoi mustumaan ja ruokailun jälkeen kohti Denverin keskustaa ajaessamme saimme päällemme kunnon raekuuron. Tornadotkin vyöryivät lähistöllä...
*********
Ei pitäisi tehdä tällaisia megakirjoituksia, kun en ehdi ikinä ajantasalle. Nyt tämä verkkoon ja sitten jatko-osaa kirjoittamaan.
Chicagostahan lähdimme tiistaina, reissun neljäntenä matkapäivänä kohti Denveriä. MikkoMikko kävi vielä ennen junamatkaa Chicagon korkeimman tornitalon lasilattialaisella terassilla, me Ampun kanssa elbailtiin rautatieasemalla ja varattiin mm. paluuliput Suomeen. Ei junalla valitettavasti, eikä laivallakaan. Tömähdämme Seutulaan tiistaina 5. elokuuta Reykjavikista.
Toinen junamatkamme meni hyvin, tiesimme jo miten toimitaan. Yritimme olla fiksuja emmekä menneet ravintolavaunuun illalliselle (joka kuuluu makuupaikan hintaan) väsyneen lapsen kanssa. Lapselle kun ei tietenkään ole omaa istumapaikkaa ja pöydät täytetään järjestyksessä, eli omaa rauhaa tai rauhattomuutta ei ole. Mutta olihan se syöminen aika säätöä siellä omassa kopissakin, kun pienelle pöydälle laskettiin alkusalaatit, pääruuat, sämpylät ja juomat ja toinen yritti syödä sillä aikaa kun toinen yritti pitää Ampun näppejä erossa ruuista. Yö sujui paremmin, ainakin minun osalta, kun nukuin yksin yläsängyllä. Mutta tulihan se herätys klo 4.15 kohteen eli Denverin aikaa, joten aika kauan saatiin kopissamme puuhastella ennen kuin aamiaiselle päästiin klo 6.
Denveriin saavuimme reilusti myöhässä. Ensimmäinen tehtävä oli hakea auto lentokentältä noin 40 kilometrin päästä. Taksiin tavaroinemme. Vuokraamossa me jäimme Ampun kanssa paljon vartijoiksi eli tavararöykkiömme viereen istumaan sillä aikaa kun MikkoMikko selvitti vuokrauksen eri koukeroita. Kaikki piti olla valmiiksi maksettu paitsi turvaistuin, jonka piti maksaa max. 65 dollaria koko ajalta. No, jouduimme maksamaan 250 dollaria siitä, että auto palautetaan eri kaupunkiin. Sen saamme hyvityksenä myöhemmin. 150 dollaria piti jättää vakuudeksi eli sekin pitäisi palautua matkakassaamme. Turvaistuimen vuokra oli 150 dollaria, MikkoMikko jo kyseli vuokraamosta missä on lähin turvaistuinkauppa. Ja tietenkin päälle tuli veroja ja muita maksuja, joiden piti olla kuitattu silmä ennakkovarauksella. Mutta kun nälkä painoi päälle ja vuokraamossa taisi kaksi tuntia vierähtää, oli lyötävä rahat tiskiin ja lähdetävä syömään.
Sillä aikaa taivas alkoi mustumaan ja ruokailun jälkeen kohti Denverin keskustaa ajaessamme saimme päällemme kunnon raekuuron. Tornadotkin vyöryivät lähistöllä...
*********
Ei pitäisi tehdä tällaisia megakirjoituksia, kun en ehdi ikinä ajantasalle. Nyt tämä verkkoon ja sitten jatko-osaa kirjoittamaan.
19.5.14
Kun kuolla Chicago sai...
Huonosti nukutun junayön ja väsyneen kaupunkivaeltelun jäljiltä tai parempien nukkumaolosuhteiden ansiosta nukuimme viime yön hyvin. Tai ainakin minä yksin yläpetillä (ja Amppukin MikkoMikon kanssa alapetillä, noin 11 tuntia.)
Aamupalan aikana sain tietää minne menen syksyllä töihin. Aamupalan jälkeen MikkoMikko meni tekemään töitä, ja me Ampun kanssa lähdettiin kävelylle, keinumaan ja Michigan-järven rantaan hiekkapuhallettavaksi. Tuulisen lisänimensä tämä Amerikan Lahti on saanut aiheesta. MikkoMikko liittyi seuraamme lounaalle. Lounaan jälkeen kävelimme monen kilometrin lenkin miettien että miten Kun Chicago kuoli sanat menevät alkuperäisessä versiossa ja mistä koko biisi yleensä kertoo. Lenkin päätteeksi päädyimme Millenium-puistoon katsomaan kromista (?) papua. Liittäisin tähän siitä kuvan, mutta kännykästä oli akku niin lopussa etten saanut kuvia otettua. Liittäisin tähän linkin artikkelin joka nähtävyydestä kertoo enemmän, mutta en osaa tehdä sitä tällä sähköpostilla. Kyllä on surkeaa.
Chicago on tosi kiva kaupunki. Vähän niin kuin New York, ruutukaavoineen ja korkeine taloineen, mutta ei kuitenkaan ihan yhtä hulinainen. Jos työpaikallani olisi täällä toimipiste, yrittäisin hakeutua sinne.
Emme ole MikkoMikon kanssa vielä osanneet päättää oliko tämä reissun toinen vai kolmas päivä. Lasketaanko lähtöpäivä vai lasketaanko vain kokonaiset? Osallistu keskusteluun kommentoimalla! Minä lähden nyt pesemään pyykkiä.
Aamupalan aikana sain tietää minne menen syksyllä töihin. Aamupalan jälkeen MikkoMikko meni tekemään töitä, ja me Ampun kanssa lähdettiin kävelylle, keinumaan ja Michigan-järven rantaan hiekkapuhallettavaksi. Tuulisen lisänimensä tämä Amerikan Lahti on saanut aiheesta. MikkoMikko liittyi seuraamme lounaalle. Lounaan jälkeen kävelimme monen kilometrin lenkin miettien että miten Kun Chicago kuoli sanat menevät alkuperäisessä versiossa ja mistä koko biisi yleensä kertoo. Lenkin päätteeksi päädyimme Millenium-puistoon katsomaan kromista (?) papua. Liittäisin tähän siitä kuvan, mutta kännykästä oli akku niin lopussa etten saanut kuvia otettua. Liittäisin tähän linkin artikkelin joka nähtävyydestä kertoo enemmän, mutta en osaa tehdä sitä tällä sähköpostilla. Kyllä on surkeaa.
Chicago on tosi kiva kaupunki. Vähän niin kuin New York, ruutukaavoineen ja korkeine taloineen, mutta ei kuitenkaan ihan yhtä hulinainen. Jos työpaikallani olisi täällä toimipiste, yrittäisin hakeutua sinne.
Emme ole MikkoMikon kanssa vielä osanneet päättää oliko tämä reissun toinen vai kolmas päivä. Lasketaanko lähtöpäivä vai lasketaanko vain kokonaiset? Osallistu keskusteluun kommentoimalla! Minä lähden nyt pesemään pyykkiä.
18.5.14
Chicago: arvokkaan oloinen, vanha kaupunki
Saavuimme Chicagoon vähän myöhemmin kuon ynnin kuluttua, kun täällähän on eri aikavyöhyke kuin kotona. Tätä aikaahan Amppu heräsi jo klo 3.20...
Ensin töiksemme menimme junasemalla säilytyslokeroiden luokse. Meillä on matkassa viisi kollia (voi että sitä oli pienenä vaikea ymmärtää, kollit!): putkikassi, rinkka, reppu, kameralaukku ja matkarattaat. Rinkan sisään on survottu vaippalaukku ja reppuun mun käsilaukku, mutta kun liikumme kulkuvälineisiin koko matkavarustuksemme kanssa, pikkunyssyköitä ei voi olla. Säilytykseen jätimme putkikassin.
Hostellimme matkustimme paikallisbussilla. Jotenkin taksilla matkustaminen ilman turvaistuinta hirvittää, vaikka aika hulvatontahan se bussinkin meno on. Hostelliin saavuimme tietenkin liian aikaisin, mutta onneksi rinkasta päästiin eroon ennen sisäänkirjautumista. Ja kun on kahdesta isosta päästy eroon, puretaan tietysti vaippalaukut ja käsilaukut kätköistä että voi jonkun yrittää unohtaa metroon tai puiston penkille. Tänään ei vielä onnistuttu.
Ajoimme metrolla keskustaan, kävelimme kymmeniin valmistujaiskuviin taustalle purkamaan kassejamme tai muuten näyttämään hassuilta. kävelimme kanavan rantaa, kävimme siltamuseossa ja meksikolaisessa pikaruokaravintolassa syömässä. Olimme kaikki kovin väsyneitä, ja minä viimeiselle pisteelle asti nälkäisenä.
Sitten hurautimme tutulla bussilla takaisin kotikulmille ja totesimme, että nämä seudut ovat viihtyisempiä kuin keskusta. Tappelimme - okei, huokailimme - hostellin respassa hotelliverosta. Voitimme. Amppu työnsi innoissaan muovista tuolia pienessä huoneessa eikä olisi halunnut syödä mitään. Puuro onneksi aina uppoa. Kun minä aloin tainnuttaa pienintä matkalaista unille, MikkoMikko kipaisi kauppaan ostamaan iltapalaa, mm. guacamolehummusta, enkä osaa vieläkään sanoa tykkäänkö siitä vai en. MikkoMikon mukaan se on 20% pahempaa kuin pelkkä guacamole ja 13% pahempaa kuin pelkkä hummus ja siis paikallaan kun ei voi ostaa molempia vaan vain toista.
Sellainen oli Suuren junamatkamme toinen päivä. Alle tunnin päästä minäkin olen unessa.
Ensin töiksemme menimme junasemalla säilytyslokeroiden luokse. Meillä on matkassa viisi kollia (voi että sitä oli pienenä vaikea ymmärtää, kollit!): putkikassi, rinkka, reppu, kameralaukku ja matkarattaat. Rinkan sisään on survottu vaippalaukku ja reppuun mun käsilaukku, mutta kun liikumme kulkuvälineisiin koko matkavarustuksemme kanssa, pikkunyssyköitä ei voi olla. Säilytykseen jätimme putkikassin.
Hostellimme matkustimme paikallisbussilla. Jotenkin taksilla matkustaminen ilman turvaistuinta hirvittää, vaikka aika hulvatontahan se bussinkin meno on. Hostelliin saavuimme tietenkin liian aikaisin, mutta onneksi rinkasta päästiin eroon ennen sisäänkirjautumista. Ja kun on kahdesta isosta päästy eroon, puretaan tietysti vaippalaukut ja käsilaukut kätköistä että voi jonkun yrittää unohtaa metroon tai puiston penkille. Tänään ei vielä onnistuttu.
Ajoimme metrolla keskustaan, kävelimme kymmeniin valmistujaiskuviin taustalle purkamaan kassejamme tai muuten näyttämään hassuilta. kävelimme kanavan rantaa, kävimme siltamuseossa ja meksikolaisessa pikaruokaravintolassa syömässä. Olimme kaikki kovin väsyneitä, ja minä viimeiselle pisteelle asti nälkäisenä.
Sitten hurautimme tutulla bussilla takaisin kotikulmille ja totesimme, että nämä seudut ovat viihtyisempiä kuin keskusta. Tappelimme - okei, huokailimme - hostellin respassa hotelliverosta. Voitimme. Amppu työnsi innoissaan muovista tuolia pienessä huoneessa eikä olisi halunnut syödä mitään. Puuro onneksi aina uppoa. Kun minä aloin tainnuttaa pienintä matkalaista unille, MikkoMikko kipaisi kauppaan ostamaan iltapalaa, mm. guacamolehummusta, enkä osaa vieläkään sanoa tykkäänkö siitä vai en. MikkoMikon mukaan se on 20% pahempaa kuin pelkkä guacamole ja 13% pahempaa kuin pelkkä hummus ja siis paikallaan kun ei voi ostaa molempia vaan vain toista.
Sellainen oli Suuren junamatkamme toinen päivä. Alle tunnin päästä minäkin olen unessa.
Ensimmäisen junayön jälkeen
Vaikka siltä saattaa vaikuttaa, ei minulla ole mitään valittamista. Hytti voittaa pelkät istumapaikat ja ruokakin kuului hintaan. Asemallakin olisi päässyt hienompaan odotushuoneeseen välipalalle jos olisi hoksannut ajoissa.
Reilun tunnin päästä saavumme Chicagoon.
17.5.14
Matka Amerikan halki, lähtöpiste
Universumin heittämistä kapuloista huolimatta rattaamme ehtivät ajoissa Washingtonin Union stationille.
Minuutin päästä juna lähtee.
Minuutin päästä juna lähtee.
Kuulehan universumi
> Ensi kerralla kerron aloittavani lomani pari päivää aiemmin kuin sen oikeasti aloitan, niin heität kaikki kaameudet, hirveydet ja möröt peliin vähän aikaisemmin. Eilisen kaltaiselle hulluuspäivälle ei riitä kärsivällisyyttä ensi kerralla. Ja ajalle sellaisia terveisiä, että aika paljon lehtikultaa tarvitaa ennen kuin eilisen muistot on kullattu.
12.5.14
Seuraa tiedotusasia
Nyt blogiin voi jättää kommentteja ilman robotittomuustodistelua, ainakin niin pitkään kunnes robotit sen hoksaa. Testaapa vaikka!
Mitä tein tänään
Herätin Amalian. Sitä ei tapahdu usein, työ hoituu yleensä toisinpäin. Äitienpäivän aamuna Amppu aloitti puoli neljältä aamuhuudon: tä tä tä tää! Tä tä TÄ TÄÄÄ!
Laitoin töihin päälle mekon ja siihen kuuluvan liivin ja suppeasta kenkävalikoimasta asuun parhaiten soveltuvat kengät. Luvassa ei ollut erityistä syytä panna parastaan pukeutumisessa, olinpahan vain edellisenä päivänä siivonnut vaatekaappistani kaikki ne vaatteet joita en enää täällä pidä ja löytänyt kaapin kätköistä vanhoja uusia vaatteita.
Söin töissä aamupalan jatkoksi juustokakkua ja hapankorppuja savulohilevitteen kera.
Istuin kolme tuntia tietokoneen ääressä ja katsoin lähitukipalvelujen etäsäätöä koneellani: odotin ensin, että korjaisivat automaattivastauksen (eli out of officen) toimivaksi, sitten sitä että korjaisivat sen minkä rikkoivat edellistä korjatessa eli hävittivät maailman tietoisuuden sähköpostitilistäni (se oli olemassa, mutta talon sisältä kukaan ei voinut laittaa mulle sähköpostia - toisaalta aika kätevää).
Ruudun tapahtumia tuijotellessani vastasin työkavereiden puheluihin ("sulle ei voi lähettää sähköpostia!"), kirjoitin sekalaiset muistilaput yhdeksi työlistaksi, varasin puutarhuriyrityksestä kaksi ruohonleikkuukertaa (25 dollaria käynniltä) lomamme ajalle ja yritin muuttaa luottokorttimme palkintopisteet käteiseksi. Olisin halunnut 25 000 pisteellä 400 dollaria, pankki tarjosi 15 000 pisteellä 200 dollaria. En kelpuuttanut ilman miettimistä.
Söin lounaan hyvin pikaisesti jotta ehtisin tehdä kaiken sen, mikä jäi tekemättä aamupäivän tuhraantuessa koneongelmiin. Pinaattikeittoa ilman kanamunaa, hapankorppuja savulohilevitteellä.
Koulutin ihmisiä tunnin ajan ja muistin taas miksi puhujille on hyvä laittaa vesilasi pöydälle valmiiksi.
Sain työkaverilta supattelun saattelemana (älä kerro kenellekään, kun muille ei ole) pari palaa kasvispiirasta kotiinvietäksi. Söin pienen palan ennen lähtöä ja toisen matkalla. Kotiin asti toin neljä palaa, "työnantajan hyvityksenä siitä että työpäivä venyi taas niin pitkäksi".
Huomasin kotiin lähtiessäni että hame, liivi ja niihin soveltuvat kengät eivät ole oiva asu neljän kilometrin kotimatkalle 30 asteen helteessä. Ensinnäkin hikiset reidet hameen alla hiertävät ihon rikki. Asuun parhaiten soveltuvat kengät eivät sovellu yli yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen urakkakävelyyn. Onneksi oli varavaatteita, joskaan nekään ei ihan oivallisinta laatua.
Kotiovella huutelin Amalialle pienen pienestä postiluukustamme ja tungin hänelle mainospostia. Hän iloisena työnsi postin takaisin ulos.
Pesimme Ampun kanssa koneellisen villavaatteita. Hän oikeaoppisesti poimi talviasusteiden joukosta ne, jotka eivät sovellu konepesuun. Lähitulevaisuudessa pakkaan villaiset vaatteet muovipussiin, jonka voi imurilla imeä tyhjäksi ilmasta. Muuttojärjestelyitä siis.
Nukutin Amaliaa melkein tunnin. Tässäkin lajissa työnjako meinasi kääntyä päinvastaiseksi.
Kirjoitin tämän kirjoituksen räikeimpiä lainasanoja mahdollisimman paljon vältellen. Keskityin kirjoittamaan toisin sanojen "kollega", "to do -lista" ja "bonus" kohdalla. Yllättävimmin kirjoitukseen oli livahtaa "quiche" ja livahtamaan pääsi jo "tsempata" ja "firma", jotka eivät niin räikeitä ehkä olekaan. Out of office oli sen sijaan pakko jättää, kun en tiennyt mikä olisi sellainen sana josta ihmiset varmasti tietäisivät mistä puhun.
Mitähän sanoja jäi huomaamatta? Kyllähän sanat aina tietenkin jostain lainaa on, mutta mitkähän mahtaisivat olla selvimmätkeissit tapaukset?
Laitoin töihin päälle mekon ja siihen kuuluvan liivin ja suppeasta kenkävalikoimasta asuun parhaiten soveltuvat kengät. Luvassa ei ollut erityistä syytä panna parastaan pukeutumisessa, olinpahan vain edellisenä päivänä siivonnut vaatekaappistani kaikki ne vaatteet joita en enää täällä pidä ja löytänyt kaapin kätköistä vanhoja uusia vaatteita.
Söin töissä aamupalan jatkoksi juustokakkua ja hapankorppuja savulohilevitteen kera.
Istuin kolme tuntia tietokoneen ääressä ja katsoin lähitukipalvelujen etäsäätöä koneellani: odotin ensin, että korjaisivat automaattivastauksen (eli out of officen) toimivaksi, sitten sitä että korjaisivat sen minkä rikkoivat edellistä korjatessa eli hävittivät maailman tietoisuuden sähköpostitilistäni (se oli olemassa, mutta talon sisältä kukaan ei voinut laittaa mulle sähköpostia - toisaalta aika kätevää).
Ruudun tapahtumia tuijotellessani vastasin työkavereiden puheluihin ("sulle ei voi lähettää sähköpostia!"), kirjoitin sekalaiset muistilaput yhdeksi työlistaksi, varasin puutarhuriyrityksestä kaksi ruohonleikkuukertaa (25 dollaria käynniltä) lomamme ajalle ja yritin muuttaa luottokorttimme palkintopisteet käteiseksi. Olisin halunnut 25 000 pisteellä 400 dollaria, pankki tarjosi 15 000 pisteellä 200 dollaria. En kelpuuttanut ilman miettimistä.
Söin lounaan hyvin pikaisesti jotta ehtisin tehdä kaiken sen, mikä jäi tekemättä aamupäivän tuhraantuessa koneongelmiin. Pinaattikeittoa ilman kanamunaa, hapankorppuja savulohilevitteellä.
Koulutin ihmisiä tunnin ajan ja muistin taas miksi puhujille on hyvä laittaa vesilasi pöydälle valmiiksi.
Sain työkaverilta supattelun saattelemana (älä kerro kenellekään, kun muille ei ole) pari palaa kasvispiirasta kotiinvietäksi. Söin pienen palan ennen lähtöä ja toisen matkalla. Kotiin asti toin neljä palaa, "työnantajan hyvityksenä siitä että työpäivä venyi taas niin pitkäksi".
Huomasin kotiin lähtiessäni että hame, liivi ja niihin soveltuvat kengät eivät ole oiva asu neljän kilometrin kotimatkalle 30 asteen helteessä. Ensinnäkin hikiset reidet hameen alla hiertävät ihon rikki. Asuun parhaiten soveltuvat kengät eivät sovellu yli yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen urakkakävelyyn. Onneksi oli varavaatteita, joskaan nekään ei ihan oivallisinta laatua.
Kotiovella huutelin Amalialle pienen pienestä postiluukustamme ja tungin hänelle mainospostia. Hän iloisena työnsi postin takaisin ulos.
Pesimme Ampun kanssa koneellisen villavaatteita. Hän oikeaoppisesti poimi talviasusteiden joukosta ne, jotka eivät sovellu konepesuun. Lähitulevaisuudessa pakkaan villaiset vaatteet muovipussiin, jonka voi imurilla imeä tyhjäksi ilmasta. Muuttojärjestelyitä siis.
Nukutin Amaliaa melkein tunnin. Tässäkin lajissa työnjako meinasi kääntyä päinvastaiseksi.
Kirjoitin tämän kirjoituksen räikeimpiä lainasanoja mahdollisimman paljon vältellen. Keskityin kirjoittamaan toisin sanojen "kollega", "to do -lista" ja "bonus" kohdalla. Yllättävimmin kirjoitukseen oli livahtaa "quiche" ja livahtamaan pääsi jo "tsempata" ja "firma", jotka eivät niin räikeitä ehkä olekaan. Out of office oli sen sijaan pakko jättää, kun en tiennyt mikä olisi sellainen sana josta ihmiset varmasti tietäisivät mistä puhun.
Mitähän sanoja jäi huomaamatta? Kyllähän sanat aina tietenkin jostain lainaa on, mutta mitkähän mahtaisivat olla selvimmät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)