Как на лыжах!

Moskovalaiset sauvakävelijät epä-ry. on kokoonsa nähden paljon huomiota herättävä ryhmä. Tiedän sillä kuulun niihin. Saamme perään uteliaita ja iloisia (=naureskelevia) katseita, vastailemme arvauksiin sauvojen kanssa kävelyn syistä, ja ilahdumme kun lapset huutavat peräämme yksinkertaisen totuuden: "Как на лыжах!". Eli kuten suksilla!

Ajattelin ottaa yhteyttä potentiaaliseen sponsoriin eli Exeliin, joka kai vielä valmistaa sauvakävelysauvoja. Moskovassa niille on selvästi tilausta, mutta niitä ei ilmeisesti myydä missään. Voisin kuvitella että sporttisille suurkaupunkilaisille sauvakävely sopii hyvin: pyöräily autojen seassa on uhkarohkeaa tai jopa itsetuhoista, rullaluisteluun kadut taas liian muhkuraisia. Sauvojen kanssa sopii menemään jos vaan pokkaa riittää.

Jos Exel haluaa sauvoa Venäjälle, tarvitsee epä-ry:mme kuitenkin lisää jäseniä. Toistaiseksi Korkinparkissa sauvoessaan törmää muihin sauvakävelijöihin vain kun näkee itsensä peilistä.

Hetsku, joka tänäänkin tulee vastaamaan kysymykseen "pelkäätkö kaatuvasi ilman sauvoja?"

Hajahuomiota

Kun nyt 29-vuotias Ansku täyttää 50 vuotta, on torstai.

Anninkin mielestä tuore korianteri maistuu ihan saippualta.

Kolmen suomalaisnaisen on vaikea käyttäytyä Moskovan metrossa niin että heiltä kysyttäisiin henkilöpapereita.

Jääkaappini ei hurise ja voi on sulanut sen sisällä. Se on siis hajonnut.

Siperiassa virtaa Heta-joki.


Hetsku sen sijaan niistää joen nenästään.

Sieniretkellä Korkinparkissa

Jos joku ei vielä tiedä, niin kerrotaan ja kerrataan etten tykkää sienistä. Annan henkilökohtaisen Noopelin palkinnon sille joka osaa tehdä niistä minulle herkkua. Lupaan olla sen verran avoin että maistan. Enempää en lupaa.

Sieniretkelle lähden silti aina mielelläni. Pienenä olin innokas, sillä jos löysin riittävän hyvän sieniesiintymän Äiti osti palkinnoksi karkkipussin. Tällä iällä, varsinkin moskovoitumisen jälkeen, olen iloinen jos pääsen metsään kulkemaan. Viikko sitten löysin Äitille LOL:in metsistä kaksi haaparouskua. Ja Kaivopihalta rasiallisen kanttarelleja (5e). Lauantaina sain äitiltä Lauantaipussin.

Tänään piti taas lähteä sieneen. Nyt ei ollut houkuttimena karkkipussi eikä edes kävely metsässä, sillä metsästysmaastoksi valitsimme Annin kanssa Gorkin puiston, eli Korkinparkin. Se on siis puisto, osin huvipuisto jopa, eikä todellakaan mitään sienimaastoa. Mutta nyt tärkeintä olikin ulkoilu, ihon kylmettäminen, kahvi termarissa ja pakastimesta sulatetut pullat. Anni juuttui ensin töissä palaveriin ja sitten ruuhkatrolliin, joten retkelle päästiin vasta iltakahdeksalta. Satoi vettä. Ei kaatamalla mutta sateenvarjon arvoisesti. Lämmintä oli noin kuusi astetta. Oli melkoisen pimeääkin, aurinko oli laskenut juuri vaikka ei sitä koko päivän kestäneeltä sateelta oltu edes nähty. Mutta sateestahan sienet tykkää. Siis sieneen!

Korkinparkissa ei ollut meidän lisäksi ketään. Kävelimme tyhjän, pimeän ja märän puiston käytäviä pitkin. Annilla on Moskovassa mukana vain yhdet kengät, joten Anni joutui suorittamaan erilaisia urheiluharjoitteita: lätäkön yli hyppäämistä ja katukiveyksen reunalla tasapainoilua. Puistovahti nousi kopistaan ulos ja vihelsi pilliinsä peräämme. Selitin että haluamme vähän kuljeskella. Puistovahti huitoi kädellään suuntaan josta portit eivät olleet suljetut ja pudisteli päätänsä.

Maailmanpyörän juurella pysähdyimme penkkien ääreen kaffelle. Pulla maistui hyvältä ja kahvikin oli vielä lämmintä. Totesimme sen kummemmin ympärille katsomatta että sieniä ei taida olla. Mukavaa oli.

Hetsku, joka on syönyt hyvää sieniruokaa vain Mikkelissä vappuna 2002. Resepti oli yksinkertainen: lehtisalaattia ja niitä vaaleanpunaisia karkkisieniä.

Via Dolorosa

Venäjän rajavartiolaitoksen virkamies katsoo minuun hymyillen. Ensimmäinen ajatus on että me ollaan tavattu ennemminkin. Hymy vaikuttaa tuttavalliselta. Mutta missä? Ei kai se voi mua miltään aiemmalta kerralta muistaa, onhan menomatkastakin jo melkein neljä viikkoa.

Vasta myöhemmin, herran jo mentyä, mieleen tulevat muut vaihtoehdot. Että jos se hymyilikin sille että aikoo saattaa mut vaikeuksiin. Tai että se nauroi mun passikuvalle, jossa näytän tosi yrmyltä. Kuvaa kun otti komea nuorimies, jolle mun oli vaikea olla hymyilemättä vaikka passikuvassa pitääkin olla naama peruslukemilla. Lopputulos oli se että näytän siltä kuin mulla olisi sitruuna suussa.

Hetken kuluttua venäläinen tullimies kurkkaa hyttiini, ja hymyilee. No johan nyt on! Hymyilevät virkamiehet, eihän tämä voi olla mahdollista Venäjällä tai missään. Hämmennyn enkä ehdi ajaa miestä tiehensä ennen kuin se kurkkaa tyhjälle ylähyllylle ja poistuu sanomatta mitään.

"Pieniä valon pilkahduksia tässä tuskallisessa matkassa", ajattelen. Paluu lomalta. Paluu töihin. Paluu Suomen raikkaasta ilmasta Moskovan autoilmastoon. Alkava flunssa, se pahin eka päivä kun väsyttää, ei voi hengittää nenän kautta ja vetistä räkää pitää niistää koko ajan. Arki. Seuraavaan lomaan sata vuotta.

Pahimpana tuhannen kilometrin välimatka tärkeisiin ihmisiin.

Ystävällinen vaunupalvelija tuo räkäiselle olemukselleni teetä ja voileipiä ja hymyilee leveästi. 

Silloin ymmärrän yskän. Hänen lähdettyä ovelta poistan nenästä tulpaksi laittamani paperitupon. 

Helpottaa. Jos pieni pala paperia saa kolme aikuista miestä hymyilemään iloisesti, niin miksei sitä itsekin voisi löytää joka päivä monta uutta ilonaihetta. Pienestä paperituposta tai jostain muusta.

Hetsku. Itse Räkä-räikkönen.

On aika lopettaa lomailu kun...

Olet ollut tarpeeksi kauan lomalla kun olet unohtanut salasanasi työnantajan tietojärjestelmään.

En ole ollut, muistan sen hyvin vielä.

Olet ollut tarpeeksi kauan lomalla kun yksi kollegasi on karkoitettu lomasi aikana.

Jahas. Täytynee kai lähteä takaisin.

Hetsku, hämmentynyt.

Helppoja kysymyksiä, vaikeita vastauksia

Ilta kolmen alle nelivuotiaan kanssa on kysymyksiä tulvillaan. Mitä se on, kysyy kaksivuotias ja osoittaa vuorotellen Kuukausiliitteen kuvan jokaista yksityiskohtaa. Se on kenkä. Se on toinen kenkä. Se on ankka. Se on huivi. Se on hiekkaa. Kuka on heittänyt hiekkaa sängylle? No se on vaan siinä kuvassa. Mummo mitä mä haluaisin? Lisää nakkeja, oletan.

Melkein nelivuotiaiden kolmivuotiaiden kysymykset ovat jo hankalampia. Mikä on Lahti? Onko Lahti Moskovassa? Mennäänkö mekin junalla Moskovaan? Kun kolmivuotiaita on kaksi, toinen sentään joskus keksii vastauksen toiselle. Aina kun ei aikuinenkaan tiedä vastausta. Tai ei keksi neljättätoista tapaa selittää. Tai ei vaan enää jaksa.

Aikuisten useimpiin kysymyksiin löytyy vastaus toiselta tai internetistä. CMX:n Elokuun kruunu –biisissä lauletaan ensin ”on vielä kesä mutta kohta on syksy” ja sitten vasta ”on vielä yö mutta kohta on aamu”. Baikal-järvi sulaa yleensä toukokuussa, ja Pekingin keskilämpötila huhtikuussa on noin +15 astetta. Perhonen lasikuvussa –elokuvan päähenkilö on eri kuin Kirottu hiljaisuus –kirjan. Z-juna Helsinkistä Lahteen lähtee 41 minuuttia yli ja Lahdesta Helsinkiin 17 minuuttia yli.

Aina ei aikuisten kysymyksiin löydy vastausta Wikipediasta tai Googlen avulla. Onko tässä mitään järkeä? Tuleeko tästä mitään? Kauanko tää voi jatkua näin? Erotaanko? Aletaanko tyttö- ja poikaystäviksi?

Kolmevuotiaan kanssa ei tarvitse pohtia ihmissuhteita ja mitä kukakin on toiselle. Kun kolmevuotiaalle sanoo että Heta-täti auttaa sandaalit jalkaan, nauraa kolmevuotias ettei se mikään Heta-täti ole! Sehän on Heta.

Kolmikymppinen ei päästä tai pääse niin helpolla. Mutta toisaalta kolmikymppinen tietää mikä se neljäs e:llä alkava eläin on. Kolmevuotias ei edes ymmärrä kysymystä.

Hetsku, joka ei paljasta viimeisen kysymyksen vastausta vaikka kuinka tinkaisitte.

Mitä viimeisellä lomaviikolla ehtii tehdä?

Terveisiä lomalta! Olen ollut suunnittelemattomien suunnitelmien mukaisesti viimeiset kolme viikkoa ties missä ja ties mitä tehden. Olen ihastellut ihmisiä ja hämmästellyt hyvää asiakaspalvelua (sain ehjän läppärin huollosta päivässä !). Huonoa asiakaspalvelua en jäänyt hämmästelemään vaan vaihdoin akuutisssa korttipulassa pankkia. En tosin ehtinytkään jäädä odottamaan kortin saapumista Helsinkiin vaan lähdin Turkuun. Siellä tapasin Kaisan vaan en Tommia, yövyin ylellisesti Hampurilaispörssissä ja hankin alkupääoman omalle sivukirjastolleni Sammakosta. Kuljetan kirjastoa putkikassissa mukana loppulomani ajan.

Koska en osaa valita puoltani Turku-Tampere -keskustelussa, piti tasapuolisuuden vuoksi - mutta ei ollenkaan siksi - käydä myös Tampereella, josssa Laura oli laittamassa kotiaan kasaan ja Eeva purkamassa kasaa kodiksi. Molempien luokse ja Tampereelle olisin jäänyt pidemmäksikin aikaa, mutta piti kiiruhtaa Lahden kautta Mikkeliin Sakan isän pankin mökille festareille. Kuudeskin kerta sanoi toden, vaikka melkein paukkanen pakkoi. Sivukirjasto avattiin yleisölle ensimmäisen kerran juuri Koukkuniemessä mutta jostain syystä kukaan ei ehtinyt kirjoja lukemaan.

Nyt olen kolmatta päivää paluumatkalla Mikkelistä eli Lahdessa. En tosin tiedä minne olen palaamassa. Moskovaan kai, lopulta.

Haluaisin vielä loman aikana käydä Ylivieskassa moikkaamassa samasukunimistä vanhempaa ja Hämeenlinnassa samasukunimistä nuorempaa väkeä. Berliinissä lepyttämässä Äitiharjoittelijan joka ei syystä jota en ymmärrä pääse blogiini. Kuulla Andreakselta vaikutelmat Budapestista jonne muutimme yhdessä tasan viisi vuotta sitten. Käydä Jämsässä toteamassa ettei syytä huoleen: kolmenkympin jälkeenkin on elämää.

Jos en niin paljon haluaisi olla siellä missä nyt olen niin ehtisin tehdä kaiken. Täytyy valita. Ja sitten lähteä.

Hetsku, joka huokaillen laskee viimeisiä lomapäivään. Ei niinkään se töihinpaluu kuin se Suomesta lähteminen.